Monikamarijärjestelmä
 |
Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: lauserakenteet outoja, sanasto mahdolisesti anglismeja (kutsutaanko kamareita suomeksi taloiksi, englanniksi toki houses). Lähteet puuttuvat. Ainoa kirjoittaja estettynä 2023. |
Monikamarijärjestelmä on lakia säätävä elin eli parlamentti, joka muodostuu useammasta parlamentaarisesta kamarikunnasta lähinnä perustuslaillisissa monarkioissa. Sen vastakohtana voidaan pitää yksikamari- sekä kaksikamarijärjestelmää. monikamarijärjestelmä on ollut käytössä lähinnä historiallisen yhteiskuntaluokkajaon aikana valtiosäätyisistä maista kuten Suomessa ja Ruotsissa nelikamarisena parlamenttina.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisin kuin yksikamarisuus ja kaksikamarisuus, monikamarisuus on tila, jossa lainsäätäjä on jaettu useampaan kuin yhteen tai kahteen neuvottelukuntaan, joita kutsutaan yleisesti "kamariksi" tai "taloiksi". Tämä sisältää vähintään kolmen tai useamman neuvottelevan parlamentaarisen ryhmäkokonaisuuden.
Noin puolet maailman suvereeneista valtioista on yksikamarisia ja uudemmat demokratiat, sekä uudemmat perustuslait ovat useammin yksikamarisia. Monet maat ovat siirtyneet yksikamarisuuteen, kun päinvastoin on harvinaista, tästä huolimatta monilla nykyisillä parlamenteilla ja kongressilla on edelleen monikamarinen (yleensä kaksikamarinen) rakenne, mikä joidenkin väitteiden mukaan tarjoaa useita näkökulmia ja muodon vallanjakoa lainsäädäntöelimessä.
Pohjoismainen sääty-yhteisluokkajako
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korkeammalla monikamarisuudella keskiaikaisilla skandinaavisilla neuvottelukokouksilla oli perinteisesti neljä parlamentaarista ryhmää eli ("kartanosta") jotka koostuivat aateliston, papiston, porvariston sekä talonpoikaiston säädyistä vaaleissa valituksi tulleista valtiopäivämiehistä.
Ruotsin ja Suomen säätyvaltiopäivät ylläpiti perinnettä hyvin pitkään, jossa toimi neljä erillistä lainsäädäntöelintä. Suomi osana keisarillista Venäjää käytti Suomen nelikamarista muodostuneita valtiopäiviä aina vuoteen 1906 asti, jolloin järjestelmä korvattiin yksikamarisella eduskunnalla.
Viisikamarinen järjestelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jugoslavian parlamentissa on toiminut liittokokouksessa alkujaan viisi jaostoa, sen jälkeen kun Jugoslavia hyväksyi uuden perustuslain vuonna 1963, sen lainsäädäntöelin rakennettiin uudelleen neljäksi kamariksi, joista kukin edusti Jugoslavian yhteiskunnan eri sektoreita, sekä ylimääräinen jaosto joka edustaa väestöä. Liittovaltion edustajakokous oli ainoa lainsäätäjä, jolla oli viisi jaostoa, ja perustuslakimuutoksella lisättiin kuudes osa, joka kuvattiin joko jaostoksi tai alakamariksi. Jugoslavia hyväksyi vielä toisen perustuslain vuonna 1974, lakkauttamalla liittokokouksen ja korvaten sen kaksikamarisella järjestelmällä.
Yksikamarijärjestelmän demokratia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yksikamarisen järjestelmän pääasiallinen etu on demokraattisempi ja tehokkaampi lainsäädäntö, koska lainsäädäntöprosessi on yksinkertaisempi eikä kahden kamarin välillä ole mahdollisuutta umpikujaan. Yksikamarisuuden kannattajat ovat myös väittäneet, että se alentaa kustannuksia, vaikka lainsäätäjien määrä pysyisi ennallaan, koska sitä ylläpitäviä ja taloudellisesti tukevia instituutioita on vähemmän. Kaksikamarisen lainsäätäjän kannattajat väittävät, että tämä tarjoaa mahdollisuuden keskustella uudelleen ja korjata virheitä kummassakin jaostossa rinnakkain ja joissakin tapauksissa ottaa käyttöön lainsäädäntöä jommassakummassa kamarissa.