Molotšna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Molotšna
ukr. Молочна
"Staroberdjanskyi"n kansallinen maisemasuojelualue, Melitopolin piiri, Zaporižžjan alue
"Staroberdjanskyi"n kansallinen maisemasuojelualue, Melitopolin piiri, Zaporižžjan alue
Alkulähde Novopoltavkan kylästä itään, Tokmak Mohylavuori, ent. Tšernihivin, nyk. Berdjanskin piiri
47°16′10.92″N, 36°22′40″E
Laskupaikka Tymofiivkan eteläpuolella[1], Melitopolin piiri
46°42′5.04″N, 35°17′55″E
Maat Ukraina Ukraina

GeoNames-tietokannassa 700845
Pituus 197[2] km
Alkulähteen korkeus 204[3] tai 307[4][5] merenpinnan yläpuolella/ m
Virtaama 2,1[6] m³/s
Valuma-alue 3 450[2] km²

Molotšna (ukr. Молочна), yläjuoksulla Tokmak (ukr. Токмак)[6] tai Tokmatška (ukr. Токмачка)[7], muinaisaikoina Gerr-[8] tai Gerros-[9], myös Gerrhus- tai Nogaï[10], 1100-luvun jKr. kronikoissa nimeltään "Sütten" (turkin kielisestä “süt”ten)[11] on joki, mikä virtaa nykyisissä Berdjanskin (ent. Tšernihivin), Polohyn (ent. Tokmakin) ja Melitopolin piireissä, Zaporižžjan alueella, Kaakkois-Ukrainassa.[2]

Aikoinaan leveä ja syvä Molotšna[12] on suurin Asovanmeren luoteisen ja toiseksi pisin Zaporižžjan alueen joki.[4] Molotšna saa alkunsa Tokmatškan ja Tšingulin yhtymäkohdasta Molotšanskin pohjoispuolella ja päättyy puolisuljettuun Molotšnan estuaariin, Asovanmeren luoteisrannikolla.[12][13]

Kaupungeista Molotšnan varrella sijaitsevat Molotšansk, Melitopol ja Tokmak.[14]

Historiallisia mainintoja joesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taiselu Sutenilla

Ensimmäinen luotettava maininta Molotšnajoesta kronikoissa on oletettavasti vuodelta 1103 jKr.[15] nimellä "Sütten" (turkin kielestä “süt”ten - "maito"). Joki mainitaan 4. (11.) huhtikuuta vuonna 1103, jolloin Suten- tai Syuten- eli Molotšnajoella käytiin suuriruhtinaan Svjatopolk II:n hallitseman Kiovan Rusin yhdistyneiden sotajoukkojen ja polovetsien välinen taistelu. Siihen mennessä keskinäistä kahnausta ylläpitäneet Venäjän ruhtinaat hevos- ja venejoukkoineen siirtyivät Dnepriä pitkin Suten- t. Syutenjoen vartisille aroille. Silloin polovetsien kerrotaan kutsuneen jokea "maitovettä" tarkoittaneella ilmaisulla ”Sunu-Su”, koska sen rannoilla laidunnettiin runsaasti maitoa antaneita eläimiä. Yhteenotto oli ruhtinaiden ensimmäinen hyökkäävä sotilaallinen toimenpide ruhtinaskuntien ja polovetsien 50 vuotta kestäneessä vastakkainasettelussa[11] ja kamppailun vei voittoon eniten polovtsien ryöstöretkistä kärsinyt Perejaslavin ruhtinas Vladimir Monomah.[16] Purjehduskelpoista jokea käytettiin reittinä aron kautta Asovan- ja Mustallemerelle asti.[17]

Vuosina 1923–1924 Ukrainassa leviävästä malariasta eniten kärsittiin Molotšnajoen laaksossa.[18] Toisen maailmansodan aikana Natsi-Saksan joukot päättivät vahvistaa Molotšnajoen oikeapuolista rannikkoa, joka toimi Keski-Dneprin puolustuslinjan jatkeena Asovanmerelle saakka.[19] Helmi-maaliskuussa v. 1943 tähän rakennettiin vahva puolustuslinja, mistä Molotšnalle luotu osuus oli tämän ns. "Itämuurin" yksi linnoitetuimmista ja mistä syksyllä 1943 tuli pitkittyneiden veristen taistelujen kenttä.[20] Silloin osana Etelärintaman Melitopol-rynnäkköoperaatiota[6] käytiin rankka Dneprin taistelu 26. syyskuuta—5. marraskuuta 1943. Tavoitteena oli murtaa saksalaismiehittäjien puolustus, minkä lopuksi Ukrainan joukot tekivätkin ja 24. lokakuuta 1943 natsijoukot joutuivat aloittamaan yleisen vetäytymisen.[20]

Joen muinainen Γέρρος-nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kivihauta Molotšnalla

Molotšnan jokiverkoston lopullisen muodostumisen arvellaan tapahtuneen plioseenikautena noin 2 miljoonaa vuotta sitten. Tältä eläin- ja kasvimaailman monimuotoisuuden kehittymisen aikakaudelta löytyy Melitopolin alueella arkeologinen muistomerkki ”Kam’jana Mohyla” (Kivihauta). Alueelta on löytynyt jamnojen kuoppahautauskompleksi myöhäiseltä pronssikaudelta 3000–1300 eaa. ja noin sata srubna- eli Eurooppaa toisella vuosituhannella hallinneen hirsihautakulttuurin aikaista hautausta.[21] Ensimmäisiä tietoja Maitojoesta oletetaan välittyneen antiikin kreikkalaisten ja roomalaisten sekä kirjailijoiden että matkailijoiden kautta jo 5. vuosisadalla eaa. tai Skyytian ajoilta.[5]

Skyyttialaisessa maailmanmallissa, jossa on monilta osin säilynyt arkaaisia indoiranilaisia elementtejä, on myös alamaailma ja kuolleiden turvapaikka, joka sijaitsee pohjoisessa. Siellä kuninkaiden hautausmaa sijaitsee Gerrosin (Γέρρος) pohjoisrajoilla.[22] Skyyttien maata ja tapoja kuvaavaan "Historiateoksen", Melpomenelle omistettuun IV:een kirjaan Herodotoksen väitetään tallentaneen toisaalta tiedon, että 11 päivää kestäneen purjehduksen jälkeen Borysthenesjoella ilmaantuivat Gerr(os)in lähteet ja sitten "laajamittainen autiomaa". (Herodos Hist., IV, 18.2[22]) Ja toisaalta, että (kohdat 19, 20 ja 56) ”nomadipaimentolaiset asustivat maan, joka ulottuu neljätoista päiväisen matkan päähän itään Gerros ( kreik. Γέρρος)-jokeen saakka. Gerrosin toisella puolella ovat ne alueet, joita kutsutaan "kuninkaallisiksi" maiksi. Seitsemäs joki on Gerros, joka eroaa Borysthenesistä lähellä sitä paikkakuntaa, jossa Borysthenes lakkaa olemasta tunnettu, se eroaa tällä alueella ja sillä on sama nimi kuin tällä alueella itsellään, nimittäin Gerros, ja kun se virtaa kohti mertä, se rajoittuu sekä paimentolaisten että kuninkaallisten skyyttien maahan ja virtaa Hypakyrisjokeen” (myös Karkinitesjokeen).[23] Toisin sanoen Herodotoksen tutkimuksissa Molotšna yhdistetään Gerros-jokeen ja se oli rajana idässä asuneiden nomadi- ja lännessä asuneiden kuninkaalliset skyyttien maiden välillä. Melitopolin kaivaukset vahvistavat tiedon skyyttien asuinpaikasta, joista Herodotos kirjoitti: "...ei maanviljelijöitä, loppujen lopuksi he ovat paimentolaisia."[5] Myös Plinius vanhemman väitetään olleen samaa mieltä Herodotoksen kanssa siitä, että Gerrhus- tai Nogaï-joki oli rajana skyyttien aluevaltauksien välillä.[10]

Toisaalta Herodotoksen selostuksissa koskien skyyttien kuolemanjälkeisten hautausrituaalien olemusta (IV, 53.4) ja mytologisia ideoita heidän esi-isiensä Gerros-maa-alueen väitetään olleen jokin salainen hautapaikka (IV, 53, 71).[8] Lisäksi mainitaan neljänkymmenen päivän matkasta Gerros-alueelle, missä oli heidän kuninkaiden hautausmaa (kohta 71.1), asui viimeinen skyyttien heimo (kohta 71.3) ja virsi Gerros-joki (kohta 56). Ja kun ”Γέρρος”-maata voi pitää alueena, jossa esivalmisteltiin skyyttien kuningasten hautaamista ja hautajaisia, voidaan nimen alkuperä yhdistää iranilaiseen käsitteeseen ”itku”, ”suru” (سوگ) tai ”surra kuolleita”-sanasta. Joten niinä arkaaisina aikoina alue saattoi toimia hautaus- ja kulttikeskuksena[8] ja paikallista heimoa voitaisiin ehkä pitää tiettynä ammatillisena yhteiskuntaryhmänä, joka oli erikoistunut vastaavaan rituaalikäytäntöön.[24]

Gerr(os)in kuvauksen yksityiskohtien joukossa yksi kiistanalaisimmista on edelleen etäisyyden maininta. Toisaalta Stefanos Byzantionlaisen oletetaan maantieteellisessä sanakirjassan Ethnikassa väittäneen, että Gerros on paikka ja joki lähellä Borysthenesiä[23] ja oletetaan Gerrosjoen olleen Dneprin sivujoki ja että Hypakyrisjoki on Desna.[25] Kun toisaalta oletetaan alueen sijanneensa merkittävän kaukana Borysthenesistä eli Herodotoksen mukaan: "Neljänkymmenen päivän purjehduksen jälkeen Gerr-nimiseen paikkaan tiedetään, että se Borysthenes virtaa pohjoisesta, mutta sieltä kukaan ei voi sanoa, minkä maiden kautta se virtaa. On kuitenkin todettu, että se virtaa aavikon läpi, kunnes se saavuttaa maanviljelijäskyyttien maan. Todellakin, nämä skyytit asuvat sen rannoilla 14 päivän purjehdusmatkan päässä". Myös puolalaisen kreivin Jan Potockin väitetään kirjoittaneen matkamuistelmissaan ”Voyage dans les Steps d'Astrakhan et du Caucase”, että hän saapui joelle neljäkymmenessä päivässä. Herodotoksen viidentenä mainitun Panticapin (Konkajoen) takana arvellaan olleen paimentolaisskyyttien puuton aro-alue, joka jatkuu 14 päiväsen matkan verran itäsuunnassa aina Gerrhus- tai Nogaï-jokeen asti, jonka toisella puolella asuvat ensin "kuninkaalliseksi" kutsuttu skyyttiväestö.[10] Jossain vaiheessa alettiin vaatia, että ”korjattaisi” ”Herodotoksen τεσσεράκοντα” eli "neljäkymmentä" (Hist., IV, 53.4) ”τεσσέρων” t. ”δέκα” "neljällätoista". Koska kun tutkijat yrittivät projisoida neljänkymmenenpäiväisen polun nykyaikaiselle kartalle, se johti Gerrin alueen sijoittumiseen pohjoiseen lähellä Mogiljovia. Gerrosin edellytettiin sijainneen silti Ukrainassa, Dneprin ja Molotšnajan vedenjakaja-alueella, johon Dneprin purjehduskelpoisuus päättyi.[22]

Muinaisina aikoina Gerros tai Gerrhus saattoi olla matala järvi, umpeenkasvanut suo tai Mokri Jaly-joesta alkava kapea nimeltään Molotšnijawoda-jokilaakso. Luultavasti Asovanmeren rannikon muinaiset asukkaat saattoivat kahlata sen yli. Tämä selittää tämän vesitien nimen "Gerros", koska skyyttien kaukaisten jälkeläisten tšuvassien kielessä sana ”kěre” tarkoittaa kahlaamoa, kahlauspaikkaa tai -kaistaletta.[9] Nogait kutsuivat jokea nimellä "Tokmak", joka luultavasti johtui Tšingis-kaanin vanhimman komentajapojan Jotšin omistaman Ural- ja Irtyš-jokien välissä sijainneen uluusin nimestä ja joka tarkoitti kylläistä tai niitä, joilla on runsaasti ruokaa.[26] 1500–1700-luvuilla Krimille matkustaneiden suurlähettiläiden ansiosta Siverskyi Donetsin, Konkan ja Molotšnan uomat tutkittiin riittävän yksityiskohtaisesti.[5] Silloin 1700- ja 1800-luvuilla jokea ja sen ympäristöä kutsuttiin "maitovesiksi" (molotšnijawodaksi).[12]

Joen kuvaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näkymät Molotšnalle

Molotšnan valuma-alue sijaitsee Zaporižžjan alueella ja sen pinta-ala on 3 450 neliökilometriä. Se on enimmäkseen puolisuunnikkaan muotoinen, 3–5 kilometrin levyinen, rajoittuu pohjoisessa ja lännessä Dneprin valuma-alueeseen[17], idässä Asovanmereen virtaavien pienten Kaltšyk-, Konka-, Berda- ja Obytitšna-jokien valuma-altaisiin.[4][26] Yläjuoksulla Molotšnajoki tunnetaan Tokmak- tai Tokmatškajoena, joka saa alkunsa lähteistä graniittisen Tokmak-Mohylan eli Sinisen vuoren maankuoressa, noin 204 tai 307 metriä merenpinnan yläpuolella Asovan ylängöllä, ja virtaa ylämaan etelä- ja pohjoisrinteillä. Yläjuoksulla on yhteensä noin 16 lähdettä.[3] Tokmatška yhdistyy oikeanpuolisen Tšingulin kanssa Molotšanskin pohjoispuolella Polohyn piirissä, jolloin joki jatkaa varsinaisena Molotšnana[27] ja pohjoisesta virratessa päättyy matalaan ja Asovanmeren arvokkaisiin kosteikkoalueisiin, Molotšnan estuaariin.[12][13][28] Molotšnan kokonaispituus on 197 kilometriä. Sillä on leveyttä yläjuoksun 2–4 metristä keskivirran 20–30 metriin. Syvyyttä on enimmäkseen 0,3–0,4 ja suurin syvyys on 3,5 metriä. Joen keskimääräinen kaltevuus on 0,4‰, alavirralla 0,2‰, ja virran nopeus nopeimmillaan 0,1–0,4 metriä sekunnissa.[3] Joella on yläjuoksulla jyrkät ja korkeat rannat, löytyy koskia ja vesiputouksia.[17] Alajuoksulla joki on mutkainen.[2]

Joen valuma-alue sijaitsee kuivan ilmastovyöhykkeen aromailla. Alueen ilmasto on kohtalaisen mannermainen, jolle ominaisia ovat leudot talvet ja toukokuusta syyskuuhun asti tälle alueelle trooppiset ilmamassat tuovat mukanaan kuivan ja kuuman sään. Useimmiten luoteisen Asovanmeren alueella ilman alin lämpötila on -33,1 °C ja korkein 39,3 °C. Vuotuinen sademäärä saattaa olla 430 millimetriä vuodessa. [3] Veden taso nousee tulvien aikana 2–5 metriä.[5] Molotšna saa täydennystä pääosin lumensulamisvedestä, tulvii kesällä ja erityisesti syksyllä, jopa talvella. Keskimääräinen tilavuusvirtausnopeus on 2,1 m3/s. Joskus 1935-luvulla talvisin Molotšnan jäällä saatettiin luistella, mutta nykyisin se jäätyy vain joinakin vuosina[29], jääpeitteen keskimääräinen kesto on 80-90 päivää, lämpiminä talvina jää kestää vain muutaman päivän.[17] Joen valuma-alueella on 3 tekojärveä[30][31] ja monia lampia.[6] Joen vettä käytetään teolliseen kulutukseen, kasteluun ja kalankasvatukseen.[30]

Sivujoet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molotšna kuuluu keskisuuriin jokiin, minkä sivujoet ovat pinta-alaltaan pieniä jokia ja niiden valuma-alue ei ylitä 2 000 neliökilometriä.[5] Yhteensä Molotšnalla on viisi sivujokea[12], joiden vedet ovat peräisin pääasiassa Tšernihivin alueelta:

  • vasemmanpuolisiksi sivujoiksi luetellaan Tokmak, Kurušan (Krulman) (64 km), Jušalny (94 km) ja Arabka (29 km);
  • oikeanpuolinen sivujoki on Tšingul (43 km)[17][32]
  • Tokmakjoki
    Tokmakjoki
  • Tokmakin oikeanpuolinen sivujoki Sylykulak
    Tokmakin oikeanpuolinen sivujoki Sylykulak
  • Tulva Tšingulilla
    Tulva Tšingulilla
  • Tšingulin sivujoki Otšeretovata
    Tšingulin sivujoki Otšeretovata

Nykyisin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisten kertomusten mukaan Molotšna oli aikoinaan purjehduskelpoinen joki.[17] Muinaisina aikoina sitä pitkin purjehtivat suuret laivat ja näillä turkkilaisten kutsumilla "maitovesillä" uponneista aarteista kerrotaan jopa legendoja.[33] Myös 1700–1900-luvuilla mainitaan, että Molotšna oli leveä ja syvä, koska siinä löytyivät samat kalat kuin Asovanmerestä.[3][34] Joidenkin paikallisten muistojen mukaan Melitopolin kaupungin alaosassa oli kaupunkipuutarha ja siellä veneasema, josta sai vuokrata veneen ja tehdä veneretken. Molotšnajoki osoitti "luonteensa" vuosina 1909 ja 1937, jolloin Melitopolissa tulvi, alakaupunki oli kokonaan veden peidossa ja vesi tuhosi rakennuksia.[15]

Nykyisin 1960-luvun puolivälissä uoman ruoppaustyöt ja suuren määrän lampien luominen johtivat jyrkästi lähteiden vähenemiseen, jotka olivat täyttäneet joen vedellä ikimuistoisista ajoista lähtien. Nyt näitä lähteitä on vain keväällä ja rankkasateiden aikana ja ne ovat enemmän kuin pieniä puroja.[17] Viimeisen 30 vuoden aikana joen virtaama on vähentynyt yli kahdella kolmasosalla ja virtaavien purojen määrä on vähentynyt viidellä[17] tai lähes puoleen. Kun vielä 20 tai jopa 30 vuotta sitten Molotšnajoessa oli virtaa, nykyään se on enimmäkseen kasvanut umpeen rinteiden ja tulvatasankojen kyntämisen, rantojen metsien hävittämisen, sateiden ja tulvien myötä, jonka seurauksena maata päätyi joen pohjalle.[35]

Nykyisin maantieteellisestä sijainnistaan ja erittäin suuresta vedenkulutuksesta, alueella on akuutti vesipula.[5] Molotšnajoen ruokokasvustoon kasvamista, liettymistä ja madaltumista koko pituudeltaan[3] edensi sen varrelle noin sadan padon mielivaltainen rakentaminen[36][37] sekä maaseudun ja kaupunkialueiden tarpeisiin että kasteluun kalankasvatuksen käyttöön.[2] Tällä hetkellä joki on hyvin matala, leveys ei ylitä 16 metriä ja syvyys ei ylitä 2 metriä. Kesäisin joki madaltuu entisestään.[33]

Molotšnalla sijaitsee muun muassa kansallinen historiallis-arkeologinen museosuojeltu "Kam’jana Mohyla"-alue eli "Kivihauta".[2] Tämä muistomerkki sijaitsee 12 kilometriä Melitopolista koilliseen, itse kivihaudan pinta-ala on 3 hehtaaria ja korkeus 2016-luvulla 12 metriä.[38] Molotšnajoen vasemmalle rannalle 18 kilometriä Melitopolista koilliseen perustettiin 4. huhtikuuta 1846 Staroberdjanskyin metsänhoitoalue, mikä on nykyisin kansallisesti merkittävä maisemasuojelualue Ukrainassa. Suojelualueen asema myönnettiin 28. lokakuuta 1974, vuonna 2013 sillä oli pinta-alaa 993[39] ja v. 2015 1 000 hehtaaria, tämänhetkisen Staroberdyanskin metsätalouden kerrotaan levinneensä 3 200 hehtaarin alueelle.[40] Molotšnan vasemmanpuolisen sivujoen Arabkan suulla sijaitsee 2 hehtaarinen v. 1982 suojelualue.[41]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Про річку Молочну та її водних мешканців (Tietoja Molotšnajoesta ja sen vetten asukkaista) 1.4.2021. Kiovan kalasuojelupartio (ukr. Київський рибоохоронний патруль , Kievkyi pyboohoronnyi patrul). Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  2. ↑ a b c d e f V.K. Khiltševskyi: Молочна (Molotšna) 2019. Encyclopedia of Modern Ukraine (ukr. Енциклопедія Сучасної України , Entsyklopedija Sutšasnoji Ukrajiny). Viitattu 24.10.2024. (ukrainaksi)
  3. ↑ a b c d e f Природно-кліматичний фактор як регулятор гідрологічного стануводотоку (на прикладі р. Молочна) (Luonnollinen ja ilmastollinen tekijä vesistön hydrologisen tilan säätelijänä (esim. Molotšnajoen tapauksessa)) ecoj.dea.kiev.ua. Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  4. ↑ a b c Anna Tšernyšova: Молочную реку под Мелитополем показали с высоты (Melitopolin lähellä virtaavaa Molotšnajokea näytettiin ylhäältä) 29.5.2020. МВ-холдінг. Viitattu 24.10.2024. (venäjäksi)
  5. ↑ a b c d e f g Молочна ріка –диво природи (Molotšnajoki on luonnon ihme) web.archive.org. Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  6. ↑ a b c d Молочная. Определение "Молочная" в Большой Советской Энциклопедии (Molotšna. Molotšnan selitys Suuressa neuvostotietosanakirjassa) Suuri neuvostotietosanakirja (ven. Больша́я сове́тская энциклопе́дия , Bolšaja sovetskaja entsiklopedija). Viitattu 24.10.2024. (venäjäksi)
  7. ↑ Svetlana Kaplun: Уважаемый Писака! Часть 4. Там, где пески (Arvoisa kirjailija! Osa neljä. Siellä, missä hietikko) 2015. stihi.ru. Viitattu 24.10.2024. (venäjäksi)
  8. ↑ a b c Герр (Gerr) Ukrainan historian tietosanakirja (ukr. Енциклопедія історії України , Entsyklopedija istoriji Ukrajiny). Viitattu 24.10.2024. (ukrainaksi)
  9. ↑ a b V.M. Stetsyuk: The Gerros – the Ancient Water Way from the Dnieper to the Sea of Azov (Gerros–muinainen vesitie Dnepristä Asovanmerelle) 9.7.2023. v-stetsyuk.name. Viitattu 24.10.2024. (ukrainaksi), (venäjäksi), (englanniksi)
  10. ↑ a b c Gerrhus Dictionary of Greek and Roman Geography (1854). Viitattu 24.10.2024. (englanniksi)
  11. ↑ a b Olga Samohina: Все секреты Мелитополя–раскроет экскурсия по городу и его истории 8.2.2018. Mltpl.City. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  12. ↑ a b c d e Как в Запорожской области с высоты птичьего полета выглядит река Молочная – видео. (Miltä Molotšnajoki näyttää lintuperspektiivistä Zaporižžjan alueella. Video.) 5.11.2.2022. misto.zp.ua. Viitattu 24.10.2024. (venäjäksi)
  13. ↑ a b Археологія. Пам’ятки доби каменю та енеоліту долини р. Молочна (матеріали до археологічної мапи) (Arkeologia. Molotšnajoen laakson kivi- ja kalkoliittisen kauden muistomerkit (arkeologisen kartan materiaalit)) Музейний вісник. Viitattu 24.10.2024. (ukrainaksi)
  14. ↑ Map of the Molochna River (Molotšnajoen kartta) Internet Encyclopedia of Ukraine. Viitattu 24.10.2024. (englanniksi)
  15. ↑ a b Такой реку Молочную уже никто не помнит. Уникальные фото (Kukaan ei enää muista sellaista Molotšnajokea. Ainutlaatuisia kuvia) 29.2.2019. РІА-Південь. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  16. ↑ Глава третья. События при внуках Ярослава I (1093 - 1125) (Luku kolme. Tapahtumat Jaroslav I:n (1093 - 1125) lapsenlapsien aikana) 18.8.200. Magister. Arkistoitu 23.8.2013. Viitattu 5.11.2024. (venäjäksi)
  17. ↑ a b c d e f g h Перелік річок - Молочна (Jokien luettelo - Molotšna) 18.3.2016. Офіційний сайт. Запоріжжярибоохорона. Arkistoitu 7.7.2016. Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  18. ↑ Села Мелитопольского района в межвоенный период (Melitopolin alueen kylät sotien välisenä aikana) 15.2.2015. «В Мелитополе». Arkistoitu Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  19. ↑ Села Мелитопольского района в Великой Отечественной войне (Melitopolin alueen kylät Suuressa Isänmaallisessa sodassa) 15.2.2015. «В Мелитополе». Arkistoitu 2.3.2016. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  20. ↑ a b Мелитопольская операция 1943 года. 26 сентября–5 ноября 1943 г. (Melitopolin operaatio vuonna 1943. 26.syyskuuta–5.marraskuuta 1943.) archive.today. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  21. ↑ I.H. Tarasenko: To the history of the archaeological study of the Molochna river’s valley in the 1950s (Molotšnajoen laakson arkeologisen tutkimuksen historiaan 1950-luvulla) Archaeology and Early History of Ukraine. Viitattu 8.11.2024. (englanniksi)
  22. ↑ a b c Героїка Герросу (з приводу сутності скіфського локусу Потойбіччя). Світлій пам’яті Володимира Павловича Білозора (13.01.1952 – 16.04.2014) (Heroiikkaa Gerroselle (skyyttien yliluonnollisen maailman hengellinen olemus). Volodymyr Pavlovitš Bilozorovin muistoksi (13.01.1952 – 16.04.2014)) 2017. The World of the Orient. Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  23. ↑ a b Gerros The Aikaterini Laskaridis Foundation. Viitattu 4.11.2024. (englanniksi)
  24. ↑ Hanna Vertiienko: The Heroics of Gerrhus (To the Point of the Scythian Underworld Locus) / Героїка Герросу (з приводу сутності скіфського локусу Потойбіччя) (Gerrhusin sankarit (tuonpuoleisen Skyytian alamaailman olemuksesta)) Academia. Viitattu 8.11.2024. (englanniksi)
  25. ↑ Suomalais-ugrilaiset Herodotoksen Historiateoksessa: Androfagit, Budinit, Iyrgit ja Hyperborealaiset eurooppalaisuus.wordpress.com. Viitattu 8.11.2024.
  26. ↑ a b Токмак-могила (Синяя гора). Седая вершина Лукоморья. (Tokmak-hautakumpu (Sininen vuori). Lukomorjan harmaa huippu.) Исары Горного Крыма.. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  27. ↑ Молочна, Словник гідронімів України (Molotšna. Ukrainan vesistönimien tietosanakirja (Slovnik hydronimiv Ukraii)) Kustantamo ”Naukona dumka” (ukr. Видавництво «Наукова думка», Vydavnytstvo ”Naukova dumka”). Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  28. ↑ Молочний лиман (Molotšnan limaani) 2003. menr.gov.ua. Arkistoitu 26.5.2007. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  29. ↑ Дворец творчества в 1930-1940-е годы (Taidepalatsi vuosina 1930-1940) 13.2.2015. «В Мелитополе». Arkistoitu 2.3.2016. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  30. ↑ a b Molochna River (Molotšnajoki) Internet Encyclopedia of Ukraine. Viitattu 8.11.2024. (englanniksi)
  31. ↑ Річка Молочна (Molotšnajoki) Kansallinen matkailutoimittaja "Missä ja miten levätä?" (Народний туроператор "Де і як відпочити?"). Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  32. ↑ 2275 Молочна (Токмак, 2276 Сисикулак, 2277 Каїнкула, 2278 Чингул, 2279 Куркулак, 2280 Крульман, 2283 Юшанлй, 2285 Арабка. Каталог річок України] (2275 Molotšna (Tokmak), 2276 Sysykulak, 2277 Kainkula, 2278 Tšyngul (tai Tšynhul), 2279 Kurkulak, 2280 Krulman, 2283 Jušanly, 2285 Arabka. Ukrainan jokikatalogi) 1957. ukr. Академія наук Української Рср, Akademia nauk Ukrainskoi Rsr. Arkistoitu 21.12.2016. Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  33. ↑ a b Река Молочная. Откройте её для себя с другой стороны. (Molotšnajoki. Löydä se itse toisaalta.) azov-sea.org. Viitattu 6.11.2024. (venäjäksi)
  34. ↑ Історичні аспекти формування сучасного екологічного стану річки Молочна (Molotšnajoen nykyisen ekologisen tilan muodostumisen historialliset näkökohdat) Skiba Victoria, Vozniuk Natalia. Kansallinen vesi- ja ympäristötekniikan yliopisto. Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  35. ↑ В Запорожской области пытаются спасти реку Молочную (Zaporižžjan alueella yritetään pelastaa Molotšnajokea) 27.9.2021. 06137.com.ua. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  36. ↑ Чому раніше повновода річка Молочна вмирає, - вчені (Tutkijat: Miksi Molotšcnajoki, joka oli ennen täynnä, kuihtuu) 15.8.2021. patrioty.org.ua (Патріоти України). Viitattu 6.11.2024. (ukrainaksi)
  37. ↑ Katerina Belousova: The river turned into a stream of white liquid with an unbearable smell in Melitopol (Melitopolissa joki muuttui valkoisen nesteen virraksi, jonka haju oli sietämätön) 24.7.2023. EcoPolitic. Viitattu 8.11.2024. (englanniksi)
  38. ↑ Исторические памятники (Historialliset muistomerkit) 2001. Melitopol MGK (Медовый город). Arkistoitu 14.3.2016. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)
  39. ↑ ministeri O.A. Proskurjakov: Про затвердження Положення про ландшафтний заказник загальнодержавного значення j"Старобердянський" у новій редакції (Valtakunnallisesti tärkeää "Staroberdyanskyin" maisemasuojelualuetta koskevan asetuksen hyväksyminen päivitetyssä versiossa) 18.05.2013. Ukrainan ympäristö- ja luonnonvarojen ministeriö. Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  40. ↑ Старобердянський ландшафтний заказник (Staroberdjanskyin maisemansuojelualue) Сайт Запорізького обласного туристично-інформаційного центру (Zaporižžjan alueellisen matkailuneuvontakeskuksen sivusto). Viitattu 8.11.2024. (ukrainaksi)
  41. ↑ Мелитопольский район Запорожской области. Археологические памятники, достопримечательности (Zaporižžjan alueen Melitopolin piiri. Arkeologiset muistomerkit, nähtävyydet) 30.3.2009. zabor.zp.ua. Arkistoitu 26.11.2015. Viitattu 8.11.2024. (venäjäksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Molotšna&oldid=22759539”