Miloš Sádlo

Miloš Sádlo (13. huhtikuuta 1912 Praha – 14. lokakuuta 2003) oli tšekkiläinen sellisti.

Sádlo oli alkuperäiseltään nimeltään Miloš Blaha, mutta äitinsä mentyä naimisiin hänen nimekseen tuli Miloš Zatvrzsky. Hän soitti alun perin viulua, mutta aloitti sellonsoiton 15-vuotiaana. Hän tapasi Karel Pravoslav Sádlon, josta tuli hänen opettajansa ja isähahmonsa; isäpuoli oli jättänyt pojan lapsuudenkodin ja lähtenyt Argentiinaan tämän ollessa 13-vuotias. Nuori sellisti otti alun perin Sádlo-nimen opettajansa mukaan taiteilijanimekseen, mutta vaihtoi aiemman nimensä taiteilijanimen mukaiseksi vuonna 1929. Jo kolmen vuoden intensiivisen opiskelun jälkeen hän pääsi esittämään Antonín Dvořákin ja Jaroslav Řídkýn konsertot saman illan aikana Tšekin filharmonikkojen kanssa.

Sádlo liittyi 19-vuotiaana Prahan kvartettiin ja matkusti sen kanssa vuonna 1932 Lontooseen. Kvartetti konsertoi ja teki levytyksen Dvořákin G-duurikvartetista (op. 106). Sádlo lähti kvartetista vuonna 1933. Seuraavina vuosina hän muun muassa tuli palkituksi Wienin sellokilpailussa. Vuonna 1940 hän saavutti mainetta tuuraamalla heikosta terveydestä kärsinyttä Jan Kubelíkia. Hän liittyi samana vuonna Tšekkiläiseen trioon. Kiertäessään Neuvostoliitossa trion jäsenet pääsivät esittämään Dmitri Šostakovitšin uuden teoksen, 2. pianotrion, säveltäjälle itselleen. Tämä tulkinta ei ollut säveltäjän mieleen, mutta Sádlo kuitenkin kutsuttiin soittamaan teos Šostakovitšin ja David Oistrahin kanssa. Esitys järjestettiin vuonna 1947 Prahan kevät -musiikkifestivaalilla, ja teos myös levytettiin samalla kokoonpanolla. Sádlo onnistui niin hyvin, että Oistrah pyysi hänet esittämään Johannes Brahmsin Kaksoiskonserton kanssaan vuoden 1950 Prahan kevät -musiikkifestivaalille.

Sádlo lähti triosta soitettuaan siinä 15 vuotta ja meni vuonna 1955 kuudeksi kuukaudeksi Ranskan Pradesiin, jossa hän tapasi Pablo Casalsin useamman kerran viikoittain. Hän teki yhteistyötä myös säveltäjä Bohuslav Martinůn kanssa ja jatkoi soittamista eri trioissa. Hän antoi näkyvyyttä aiemmin tuntemattomille teoksille, kuten Joseph Haydnin C-duurikonsertolle, joka löydettiin vuonna 1961. Sádlo piti teoksen ensimmäisen nykyaikaisen esityksen ja teki siitä levytyksen. Hän myös teki uusia editioita muiden muassa Antonin Wranitzkynn ja Josef Reichan konsertoista sekä Dvořákin varhaisesta A-duurikonsertosta, jonka säveltäjä oli jättänyt pianoversion asteelle. Hän piti kantaesityksiä ja Tšekin-ensiesityksiä uusista konsertoista, joihin kuuluivat Aram Hatšaturjanin (1947), Pantšo Vladigerovin (1949), Grażyna Bacewiczin (1951), Viktor Kalabisin (1952), Ivan Řezáčin (1963), Vladimír Sommerin (1981) ja Jaroslav Smolkan (1982) teokset. Sádlon moniin sellistinä levyttämiin teoksiin kuuluvat Šostakovitšin, Hatšaturjanin ja Arthur Honeggerin konsertot, Johann Sebastian Bachin sarjat, Zoltán Kodályn sonaatti ja soolosonaatti sekä monet kamariteokset. Hänen tulkintansa Dvořákin h-mollikonsertosta on vuodelta 1976. Sádlo soitti myös Benjamin Brittenin Sellosinfonian sekä Edward Elgarin ja William Waltonin konsertot. Hän innostui orkesterirapsodiasta, jonka Jiří Pauer sävelsi hänelle vuonna 1962.

Sádlo sai orkesterinjohdon opetusta Václav Talichilta ja teki kapellimestarina yhden LP:n, mutta ei vienyt tätä uransa juonnetta pidemmälle.

Sádlo sai suurempaa arvostusta ulkomailla kuin kommunistien hallitsemassa kotimaassaan. Hän teki opetustyötä Prahan akatemiassa, jossa aloitti työskentelyn vuonna 1950. Hän opetti myös San Diegon yliopistossa, toimi useita kertoja János Starkerin sijaisena Indianan yliopistossa ja matkusti tuomariksi kilpailuihin eri puolille maailmaa. Hän jäi leskeksi vuonna 1977 ja meni vuonna 1988 naimisiin toisen vaimonsa kanssa. Toinen vaimo, Eva jäi leskeksi Sádlon kuoltua 91-vuotiaana.