Melodi Grand Prix 1977 oli Norjassa järjestetty laulukilpailu, jossa valittiin Norjan edustaja vuoden 1977 Eurovision laulukilpailuun. Kilpailu alkoi viidellä radiossa lähetetyllä alueellisella semifinaalilla, joista jokaisesta kuuntelijat äänestivät postikorttiäänestyksellä yhden kappaleen finaaliin, paitsi Itä-Norjasta, josta alueen suuren väkiluvun vuoksi äänestettiin kaksi kappaletta finaaliin.
Kuuden kappaleen finaali pidettiin 19. helmikuuta Norjan yleisradioyhtiö NRK:n studiossa Oslossa. Finaalissa monilla kappaleilla oli eri esittäjä kuin semifinaalissa. Voittajan valitsivat kuusi ympäri Norjaa kokoontunutta alueraatia. Kilpailun voitti Anita Skorgan kappaleella "Casanova".
Raadeissa olivat edustettuina samat alueet kuin semifinaaleissa. Itä-Norjalla oli kaksi raatia, toinen Lillehammerissa ja toinen Oslossa. Jokaisessa raadissa oli 11 jäsentä, joista kukin jakoi yhteensä viisi pistettä. Oman alueen kappaletta ei saanut äänestää.