Melodi Grand Prix 2010

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eurovision laulukilpailu 2010
Norja Norjan euroviisukarsinta
Melodi Grand Prix 2010
Päivämäärä 8. tammikuuta - 6. helmikuuta 2010
Tapahtumapaikat Ørland Hovedflystasjon, Ørland
Bodø Spektrum, Bodø
Fritidspark, Skien
Sparta Amfi, Sarpsborg
Oslo Spektrum, Oslo
Juontaja(t) Marte Stokstad
Per Sundnes
Kappaleiden määrä
Alkukarsinnoissa 21
Voittaja Didrik Solli-Tangen
My Heart Is Yours
2009 2011

Melodi Grand Prix 2010 oli Norjassa 8. tammikuuta - 6. helmikuuta 2010 järjestetty laulukilpailu, jossa valittiin Norjan edustaja vuoden 2010 Eurovision laulukilpailuun. Kilpailu koostui kolmesta semifinaalista, toisesta mahdollisuudesta ja finaalista. Jokaisessa semifinaalissa kilpaili seitsemän kappaletta, joista puhelinäänestäjät äänestivät kaksi finaaliin, ja puhelinäänestyksen seuraavat kaksi pääsivät toiseen mahdollisuuteen. Lisäksi semifinaalien jälkeen kaksi eniten semifinaaleissa ääniä saanutta semifinaalin viidettä pääsi toiseen mahdollisuuteen. Toisessa mahdollisuudessa kilpailleet kahdeksan kappaletta jaettiin neljään pariin, joista jokaisesta toinen äänestettiin toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella kilpailleet neljä kappaletta jaettiin kahteen kappalepariin, joista kummastakin toinen äänestettiin finaaliin.

Finaalissa voittaja valittiin kaksikierroksisessa äänestyksessä. Ensimmäisellä kierroksella puhelinäänestäjät äänestivät kahdeksasta kappaleesta neljä toiselle kierrokselle, jossa voittajan valitsivat yhdessä puhelinäänestäjät ja neljä alueraatia. Kilpailun voitti Didrik Solli-Tangen kappaleella My Heart Is Yours.

Kilpailun kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen semifinaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen semifinaali kilpailtiin 8. tammikuuta Ørland Hovedflystasjonissa Ørlandissa.

Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Tulos
1 Gaute Ormåsen "Synk eller svøm" Gaute Ormåsen, Laila Samuelsen, Kim Bergseth Toinen mahdollisuus
2 Lene Alexandra "Prima Donna" Jarl Aanestad, Simon Walker, Lene Alexandra Putosi
3 Johnny Hide "Rewind Love" Julian Berntzen Villi kortti
4 Bjørn Johan Muri "Yes Man" Simone Larsen, Simen Eriksrud, Bjørn Johan Muri Toinen mahdollisuus
5 Elisabeth Carew "Rocketfuel" Elisabeth Carew, Thomas Eriksen Putosi
6 Maria Haukaas Storeng "Make My Day" Merethe La Verdi, Mats Lie Skåre Finaaliin
7 Keep of Kalessin "The Dragontower" Arnt "Obsidian" Grønbech, Torbjørn Schei, Vegar Larsen, Robin Isaksen Finaaliin

Toinen semifinaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen semifinaali kilpailtiin 16. tammikuuta Bodø Spektrumissa Bodøssä.

Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Tulos
1 Venke Knutson "Jealous 'Cause I Love You" Laila Samuelsen, Alexander Kronlund, Lukas Hilbert Toinen mahdollisuus
2 Skanksters "Life Is Here Today" Arne Hovda Villi kortti
3 Tomine Harket "Be Good to Me" Tommy La Verdi, Peter Ställmark Putosi
4 Hanne Haugsand "Don't Stop" Mariann Thomassen, Lars Erik Westby Putosi
5 Maria Arredondo "The Touch" Rolf Løvland Finaaliin
6 Heine Totland "The Best of Me Is You" Heine Totland, Hans Petter Aaserud, Arne Hovda Toinen mahdollisuus
7 Alexander Stenerud "Give It to Me" Alexander Stenerud Finaaliin

Kolmas semifinaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas semifinaali kilpailtiin 23. tammikuuta Fritidsparkissa Skienissä.

Semi-final 3 – 23 January 2010
Numero Artisti Kappale Lauluntekijä(t) Tulos
1 Mira Craig "I'll Take You High" Mira Craig Toinen mahdollisuus
2 Fred Endresen "Barracks on the Hill" Fred Endresen, Olaf Øwre Putosi
3 Belinda Braza "Million Dollar Baby" Robin Nordahl, Frode Andersen, Gerard James Borg Putosi
4 Didrik Solli-Tangen "My Heart Is Yours" Hanne Sørvaag, Fredrik Kempe Finaaliin
5 The Diamond "European Girl" Matias Tellez, Håkon Njøten, Axel Vindenes Putosi
6 Karoline Garfjell Rundberg "Tokyo Night" Aggie Frost Peterson Toinen mahdollisuus
7 A1 "Don't Wanna Lose You Again" Ben Adams, Mark Read, Christian Ingebrigtsen, David Eriksen Finaaliin

Toinen mahdollisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen mahdollisuus kilpailtiin 30. tammikuuta Sparta Amfissa Sarpsborgissa.

Ensimmäinen kierros
Pari Numero Artisti Kappale Tulos
I 1 Skanksters "Life Is Here Today" Putosi
2 Bjørn Johan Muri "Yes Man" Toinen kierros
II 3 Gaute Ormåsen "Synk eller svøm" Toinen kierros
4 Heine Totland "The Best of Me Is You" Putosi
III 5 Johnny Hide "Rewind Love" Putosi
6 Mira Craig "I'll Take You High" Toinen kierros
IV 7 Karoline Garfjell Rundberg "Tokyo Night" Putosi
8 Venke Knutson "Jealous 'Cause I Love You" Toinen kierros
Toinen kierros
Pari Numero Artisti Kappale Tulos
I 1 Bjørn Johan Muri "Yes Man" Finaaliin
2 Gaute Ormåsen "Synk eller svøm" Putosi
II 3 Mira Craig "I'll Take You High" Putosi
4 Venke Knutson "Jealous 'Cause I Love You" Finaaliin

Finaali kilpailtiin 6. helmikuuta Oslo Spektrumissa Oslossa.

Ensimmäinen kierros
Numero Artisti Kappale Tulos
1 A1 "Don't Wanna Lose You Again" Toinen kierros
2 Maria Haukaas Storeng "Make My Day" Putosi
3 Venke Knutson "Jealous 'Cause I Love You" Putosi
4 Bjørn Johan Muri "Yes Man" Toinen kierros
5 Maria Arredondo "The Touch" Putosi
6 Alexander Stenerud "Give It to Me" Putosi
7 Didrik Solli-Tangen "My Heart Is Yours" Toinen kierros
8 Keep of Kalessin "The Dragontower" Toinen kierros
Toinen kierros
Numero Artisti Kappale Alueraadit Puhelinäänet Yht. Sija
Ørland Bodø Skien Sarpsborg Pohjois-
Norja
Länsi-
Norja
Keski-
Norja
Etelä-
Norja
Itä-
Norja
1 Bjørn Johan Muri "Yes Man" 6000 4000 4000 2000 &&&&&&&&&&&&&&00.010000003139 &&&&&&&&&&010871.&&&&0010 871 &&&&&&&&&&032488.&&&&0032 488 &&&&&&&&&&030840.&&&&0030 840 &&&&&&&&&&075836.&&&&0075 836 &&&&&&&&&0169174.&&&&00169 174 4.
2 Didrik Solli-Tangen "My Heart Is Yours" 4000 8000 8000 6000 &&&&&&&&&&010027.&&&&0010 027 0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero.0Virhe lausekkeessa: odottamaton numero31 567 &&&&&&&&&&067056.&&&&0067 056 &&&&&&&&&0113998.&&&&00113 998 &&&&&&&&&0218027.&&&&00218 027 &&&&&&&&&0466675.&&&&00466 675 1.
3 Keep of Kalessin "The Dragontower" 8000 6000 2000 8000 &&&&&&&&&&&04855.&&&&004 855 &&&&&&&&&&015492.&&&&0015 492 &&&&&&&&&&041257.&&&&0041 257 &&&&&&&&&&046457.&&&&0046 457 &&&&&&&&&0109103.&&&&00109 103 &&&&&&&&&0241164.&&&&00241 164 3.
4 A1 "Don't Wanna Lose You Again" 2000 2000 6000 4000 &&&&&&&&&&&06949.&&&&006 949 &&&&&&&&&&020576.&&&&0020 576 &&&&&&&&&&045937.&&&&0045 937 &&&&&&&&&&057059.&&&&0057 059 &&&&&&&&&0134361.&&&&00134 361 &&&&&&&&&0278882.&&&&00278 882 2.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]