Matti Leino (fyysikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matti Leino
Henkilötiedot
Syntynyt1949
Kansalaisuus Suomi
Ammatti fysiikan professori, yliopiston apulaisrehtori
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (FT 1983)
Instituutti Jyväskylän yliopisto
Tutkimusalue ydinfysiikka
Aiheesta muualla
Jyväskylän yliopisto

Matti Edvard Leino (s. 1949)[1] on suomalainen fyysikko ja emeritusprofessori. Hän oli Jyväskylän yliopistossa fysiikan professorina 1999–2014 ja lisäksi vararehtori 2005–2009[2]. Aktiivisen uransa jälkeen Leino on työskennellyt vielä useita vuosia emerituksena. Fyysikkona hän on suuntautunut kokeelliseen ydinfysiikkaan.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kertomansa mukaan Matti Leino ei ollut kouluaikanaan alussa hyvä matematiikassa. Sittemmin hän työskenteli ahkerasti ja kirjoittikin ylioppilaskirjoituksissa laudaturin lyhyestä matematiikasta.[2] Suorituksen ansiosta hän pääsi suoraan lukemaan matematiikkaa Helsingin yliopistoon.[2] Myöhemmin hän vaihtoi pääaineekseen fysiikan.

Matti Leino valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Leinon vuonna 1972 käynnistyneen pro gradu-tutkielmaprojektin aiheena olivat superraskaat ytimet ja sen ohjasi Kari A. Y. Eskola.[3] Eskolan ohella Leinon opettajiin Helsingissä kuuluivat muun muassa Tony Green, Pertti Lipas ja professori Antti Siivola.[2] Leinon mukaan Siivola teki vielä tuohon aikaan ydinfysiikan tutkimusta.[2] Juuri Siivolan ansiosta Matti Leino päätyi valitsemaan alakseen juuri ydinfysiikan.[2]

Vuonna 1974 Leino suoritti asepalveluksensa ja kävi Haminassa reserviupseerikurssin.[4] Armeijan jälkeen hän jatkoi opintojaan. Leino väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Hänen väitöskirjansa ilmestyi kuitenkin vasta vuonna 1983.[5] Vuodesta 1986 Leino on ollut Helsingin yliopiston fysiikan dosentti.[6]

Valmistumisen jälkeen Leino toimi 1979–1981 post doc-tutkijana professori Albert Ghiorson tutkimusryhmässä Lawrence Berkeley Laboratoryssä Yhdysvalloissa.[3] Hän päätyi sinne opettajansa Kari Eskolan kontaktien kautta. (Eskola oli aiemmin ollut puolisonsa Pirkon kanssa tutkijana Ghiorson ryhmässä ja he olivat ottaneet osaa alkuaineiden 104 (Rutherfordium) ja 105 (Dubnium) tekemiseen.[3]) Ghiorson työryhmän jäsenenä oli myös Matti Nurmia.[3] Leinon vastuulla oli työskennellä uusien alkuaineiden tutkimista varten suunnitellulla erityisellä magneettisella erottimella.[2] Samoihin aikoihin Berkeleyssä työskenteli myös toinen suomalainen uraansa aloittava fyysikko Juha Äystö.[2]

Berkeleystä uusien alkuaineiden valmistamisen painopiste siirtyi vähitellen Saksaan. Leino oli vuosina 1983–2012 mukana tekemässä uusia alkuaineita Darmstadtissa sijaitsevassa Gesellschaft für Schwerionen forshung-tutkimusinstituutissa (GSI).[3] Tutkimusryhmä valmisti vuosina 1984–1996 alkuaineet 108 (hassium), 110 (darmstadtium, 111 (röntgenium) ja 112 (kopernikium).[3] Alussa koejärjestelyitä johti professori Gottfried Münzenberg.[3] Yhden aineen valmistamiseen meni tyypillisesti muutama päivä ja kaikkiaan fyysikkojen tekemät kokeet kestivät muutaman viikon. Saksan ohella Leino oli 1987–1994 Helsingin yliopistossa yliassistenttina.[6]

Jyväskylän yliopistossa Matti Leino työskenteli tutkijana lyhyen aikaa vuonna 1990 ja vuodesta 1992 lähtien vakituisesti.[3] Hän aloitti fysiikan laitoksella erikoistutkijana.[7] Juha Äystö pyysi häntä valmistamaan kaasutäytteisen erottimen.[7] Kehitystyön tuloksena syntyi RITU-erotin (Recoil Ion Transport Unit)[8], jolla tehdyistä tutkimuksista on vuoteen 2014 mennessä julkaistu yli 200 tieteellistä tutkimusartikkelia.[2]

Jyväskylän RITU-erottimella ei voi valmistaa uusia alkuaineita, koska vaadittaisiin monipuolinen kohtiolaboratorio ja suuri ionisuihkun intensiteetti.[8] Näitä Jyväskylän fysiikan laitoksella ei ole. Jyväskylässä on kuitenkin RITU:n avulla tutkittu nobeliumin (alkuaine 102) ja rutherfordiumin (104) rakennetta.[8]

Professorina Jyväskylän yliopistossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leino nimitettiin vuonna 1999 fysiikan professoriksi Jyväskylän yliopistoon. Hän aloitti tehtävässä elokuussa 1999.[9] Professorin toimen ohella hän toimi Jyväskylän yliopiston vararehtorina 2005–2009.[2] Vararehtorikausi osui juuri yliopistolain uudistamisen vuosiin, joten työurakkaa oli paljon. Virallisesti Leino jäi eläkkeelle toimestaan professorina vuonna 2014.[2] Hän on kuitenkin jatkanut senkin jälkeen tutkimustyötä aktiivisesti emerituksena ja on ollut tutkimustyössä vielä kesäkuussa 2021.[10]

Tutkimustyö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fyysikkona Matti Leino on tehnyt kokeellista ydinfysiikan tutkimusta. Hän on ollut mukana valmistamassa uusia alkuaineita ja sittemmin tutkinut niiden atomiydinten rakennetta. Hän on myös ollut rakentamassa tutkimuslaitteita, joilla ytimien rakennetta voidaan tutkia. Atomiytimistä Leinon mielenkiinnon kohteena ovat olleet etenkin superraskaat ytimet.

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Professori Leino oli ehdolla kuntavaaleissa 2021 Vasemmistoliiton listalta, mutta ei tullut valituksi.[11]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni. Aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta taipaleelta. Jyväskylän yliopisto, 2015. ISBN 978-051-39-6303-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Matti Leino: A short procedure for calculating neutron emission probabilities (1978) Kansalliskirjasto Finna. Viitattu 15.6.2021. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k Annual Report 2014, s. 9. (PDF). Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto. 2015. Viitattu 15.6.2021.
  3. ↑ a b c d e f g h Leino (2015), s. 55.
  4. ↑ Matti Leino: Ilmastonmuutos ja yliopisto (2017)[vanhentunut linkki] Jyväskylän yliopiston tiedeblogi, 13.10.2017. Viitattu 15.6.2021.
  5. ↑ Matti Leino: Studies of alpha-active nuclei using a recoil spectrometer (1983) Kansalliskirjasto Finna. Viitattu 15.6.2021. (englanniksi)
  6. ↑ a b HELSINGIN YLIOPISTON OPETTAJA- JA VIRKAMIESLUETTELO 1918-2000 (PDF). Helsingin yliopisto. Viitattu 15.6.2021.
  7. ↑ a b Leino (2015), s. 56.
  8. ↑ a b c Leino (2015), s. 58.
  9. ↑ Tässä kaikkien JY:n professoreiden palkat Keskisuomalainen, 14.7.2012. Viitattu 15.6.2021.
  10. ↑ Leino Matti, Professor Emeritus[vanhentunut linkki] Fysiikan laitos, JY. 18.1.2021. Viitattu 15.6.2021. (englanniksi)
  11. ↑ Kuntavaalit tulospalvelu - Jyväskylä (2021). Yle. Viitattu 15.6.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Matti_Leino_(fyysikko)&oldid=22213685”