Marita Liulia
Marita Liulia (s. 27. lokakuuta 1957 Perho) on taiteilija ja ohjaaja, joka on eräs suomalaisen vuorovaikutteisen mediataiteen pioneereja.[1] Liulian taiteellinen tuotanto käsittää maalauksia, valokuvia, monimediaisia taideteoksia, lyhytelokuvia, installaatioita, näyttämöesityksiä, ja kirjoja.
Marita Liulia asuu ja työskentelee Helsingissä ja Heinolassa. Hän perusti Medeia-tuotantoyhtiön vuonna 1997.
Hänen teoksiaan on esitetty yli 50 maassa.
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liulia kiinnostui valokuvasta, maalauksesta, kollaaseista, kokeellisesta elokuvasta, ja kulttuurihistoriasta opiskellessaan Savonlinnan Taidelukiossa vuosina 1976–1977. Hän jatkoi opintojaan Taideteollisessa korkeakoulussa sekä Helsingin yliopistossa, jossa hän opiskeli estetiikkaa, kirjallisuutta ja poliittista historiaa valmistuen humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 1986.[2]
Taiteellinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liulian taiteellinen toiminta alkoi teatterista ja 1980-luvun aikana hän kokeili useita taidemuotoja. Yhteistyössä valo- ja äänisuunnittelijoiden Ilkka Volasen ja Tarja Ervastin kanssa hän loi useita installaatioita (muun muassa Bone and Wing, Zenon, Mummies, Testament) ja poikkitaiteellisia esityksiä eri medioihin, kuten Daimonion, 8 min. from the Sun ja Indonesiaan!.
1980-luvulla Liulia työskenteli useissa eri ammateissa, muun muassa valokuvaajana ja journalistina Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa.
Vuosikymmenen vaihtuessa Liulia siirtyi soolouralle ja alkoi opiskella sosiologiaa, filosofiaa ja taideteoriaa. Omatkuvat 1980-90, Schjerfbeckistä videoraasteeseen -näyttelyissä ja Helsingin juhlaviikoilla 1991 oli esillä eri medioilla ja tekniikoilla toteutettuja omakuvia. Samana vuonna Helsingissä Galerie Pelinillä ja Maltan kansallismuseossa pidetty Uskonto ja prostituutio -näyttely koostui ikonimaisista suurista öljymaalauksista.
Vuorovaikutteinen multimedia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1990-luvun alussa Liulia alkoi yhdistää taidetta ja tutkimusta teknologiaan. Hän siirtyi digitaaliseen ja vuorovaikutteiseen mediaan mainontaa käsittelevällä Jackpot-teoksella. Modernismia tutkiva Maire (1994) oli ensimmäisiä cd-rom-muodossa julkaistuja taideteoksia Suomessa.lähde tarkemmin? Ambitious Bitch (1996), cd-rom-muodossa julkaistu laaja multimediateos naiseudesta nykyaikana oli hänen kansainvälinen läpimurtoteoksensa. Mieheyttä ja maskuliinisuutta pohtiva SOB (1999) oli Liulian ensimmäinen fiktiivinen teos. Laajan miestutkimusta hyödyntävän teoksen päähahmona oli Jacques L. Froid, englantilais-ranskalainen psykoanalyytikko. Teokset valmistuvat useiden eri alojen ammattilaisten yhteistyönä.
Uuden vuosituhannen alussa Liulia palasi teatteriin Manipulator- ja Animator-teoksilla, joissa yhteistyökumppanina oli muusikko-säveltäjä Kimmo Pohjonen. Pohjonen sävelsi musiikin myös Liulian animaatioelokuvaan Haitarimies – The Accordion Man, joka valmistui vuonna 2008.
Tanssija-koreografi Tero Saarisen ja Liulian yhteisteos Hunt[3] (2002) sai paljon kiitosta kansainvälisiltä kriitikoilta.[4] Tätä Tero Saarinen Companyn tuottamaa, omaperäistä[5] ja vaikuttavaa[6] tulkintaa Igor Stravinskyn Kevätuhrista on esitetty vuoden 2013 loppuun mennessä 174 kertaa, 82 kaupungissa, 32 maassa, Aasiassa, Afrikassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Euroopassa.[7]
Marita Liulian versio 600 vuotta tunnetuista tarot-korteista julkaistiin kuudessa eri mediaformaatissa (kännykkäpeli, verkkosivusto, multimedia, kirja, pelikortit, kiertävä näyttely) vuosina 2000–2004. Liulian Tarot-näyttely oli Italiassa pidetyn ensiesityksen (2003) jälkeen esillä Tanskassa, Belgiassa, Suomessa, Saksassa, Japanissa, Espanjassa, Thaimaassa ja Kanadassa. Teos on käännetty kymmenelle kielelle.
Liulian projekti Choosing My Religion – uskontoja jäljittämässä käsittelee maailman pääuskontoja. Teos julkaistiin useassa eri muodossa vuonna 2009.
Pääteokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liulian pääteoksia ovat esinekooste Omakuva (1988–1990),[8] maalaussarja Uskonto ja prostituutio (1991), vuorovaikutteinen installaatio Jackpot (1991) ja vuorovaikutteinen installaatio ja cd-rom Maire (1994),[9] vuorovaikutteiset cd-romit Ambitious Bitch (1996)[10] ja SOB (Son of a Bitch) (1999)[11], kiertävänä näyttelynä, kortteina, kirjana ja verkkoteoksena julkaistu Marita Liulia Tarot (2000–2004)[12], sekä museonäyttelyinä, kirjana ja verkkoteoksena tehty Choosing My Religion – uskontoja jäljittämässä (2009)[13], joka esitettiin ensimmäisen kerran Kiasmassa. Hänen teoskokonaisuutensa Kultakausi oli esillä Serlachiuksen museossa 2016–2017 ja Wacoal Art Center Spiralissa Tokiossa 2019. Mysterium oli esillä Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä, Vaasan modernin taiteen museossa ja Laukon kartanossa 2019–2020.
Yhteistyöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marita Liulia on tehnyt yhteistyötä muun muassa muusikko ja säveltäjä Kimmo Pohjosen (2001, 2009), tanssija, koreografi Tero Saarisen (2002 alkaen), tanssija-koreografi Virpi Pahkisen (2012) ja tanssija Minna Tervamäen kanssa (2014, 2016).
Palkintoja ja tunnustuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marita Liulialle on myönnetty useita kotimaisia ja kansainvälisiä palkintoja, kuten Prix Möbius International, Prix Ars Electronica, Suomi-palkinto, Stina Krook Stiftelsen kunniapalkinto, sekä Suomen Kulttuurirahaston palkinto. Liulia perusti pohjoismaisen mediakulttuurikilpailun Prix Möbius Nordican vuonna 2000. Hän on lisäksi toiminut aktiivisesti koko taiteellisen uransa ajan kuvataiteilijoiden tekijänoikeuksien puolesta. Vuonna 2003 Liulialle myönnettiin Erik Enroth -palkinto kuvataiteilijoiden tekijänoikeuden hyväksi tehdystä työstä.[14] Hän on myös Muu ry:n perustajajäsen. Vuosina 2011–2013 Liulia oli Aalto-yliopiston Artist in Residence, jonka aikana hän tuotti tanssielokuvan Jumalattaren paluu. Elokuva on ensimmäinen osa Liulian Kuolemantanssi-trilogiaa.[15] Toinen osa, Swan Song valmistui 2016. Liulia ohjasi myös samannimisen tanssiteatteriesityksen, jonka ensi-ilta oli Aleksanterin teatterissa Helsingissä 2014. Vuonna 2018 Liulialle myönnettiin Pro Finlandia -mitali[16] ja 2021 valtion ylimääräinen taiteilijaeläke.[17]
Kirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tarot, Marita Liulia ja Tiina Porthan, Kustannusosakeyhtiö Teos 2004, 2. painos 2009.
- Choosing My Religion – uskontoja jäljittämässä, Marita Liulia, (suomeksi ja englanniksi) Maahenki, 2009.
- Kultakausi, Marita Liulia, (suomeksi ja englanniksi) Kustannusosakeyhtiö Parvs, 2016.
- Marita Liulia, Pauli Sivonen, Arja Maunuksela, (suomeksi ja englanniksi) Kustannusosakeyhtiö Parvs, 2017.
- Mysterium, Marita Liulia, (suomeksi ja englanniksi) Kustannusosakeyhtiö Parvs, 2019.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ [1] (Arkistoitu – Internet Archive) Suomi-palkinnot yhdeksälle taiteilijalle. Viitattu 9.7.2016.
- ↑ [2] (Arkistoitu – Internet Archive) Marita Liulia Curriculum Vitae. Viitattu 11.7.2016.
- ↑ Tero Saarinen Companyn sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Hunt-kritiikkikooste (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Rockwell, John: Tero Saarinen Company From Finland Dances in New York 24.12.2006. The New York Times. Viitattu 27.8.2013. Kieli = (englanniksi)
- ↑ Simonari, Rosella: Tero Saarinen Company ‘Westward Ho!’, ‘Wavelengths’, ‘Hunt’ elokuu 2004. Ballet Dance Magazine. Arkistoitu 11.12.2013. Viitattu 27.8.2013. Kieli = (englanniksi)
- ↑ Tero Saarinen Company sivusto, Tapahtumakalenteri (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Omakuva 1988–1990 Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Arkistoitu 11.6.2015. Viitattu 7.10.2013.
- ↑ Maire Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 7.10.2013.
- ↑ Ambitious Bitch Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 2.4.2011.
- ↑ Son of a Bitch Taidekokoelmat. Valtion taidemuseo. Arkistoitu 10.6.2015. Viitattu 2.4.2011.
- ↑ Marita Liulia: Tarot (tuoteperheen sivu) Marita Liulian kotisivu. 2000–2004. Arkistoitu 27.9.2009. Viitattu 2.4.2011.
- ↑ Marita Liulia: Choosing My Religion - Uskontoja jäljittämässä Marita Liulian kotisivu. 2009. Arkistoitu 14.7.2009. Viitattu 2.4.2011.
- ↑ [3] (Arkistoitu – Internet Archive) Kuvasto. Viitattu 7.7.2016.
- ↑ [4] Aalto-yliopiston Artist-in-Residence -ohjelma. Viitattu 7.7.2016.
- ↑ Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali 6.12.2018 annetut kunniamerkit. 6.12.2018. Ritarikuntien kanslia. Viitattu 6.12.2018.
- ↑ Taiteilijaeläkkeitä ansioituneille taiteilijoille 8.3.2021. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 9.3.2021. Viitattu 21.3.2021.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marita Liulia Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
