Marina Raskova
| Marina Raskova | |
|---|---|
| Марина Михайловна Малинина | |
 Raskova vuonna 1938 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. maaliskuuta 1912 Moskova, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 4. tammikuuta 1943 (30 vuotta) Saratovin alue, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto |
| Kansalaisuus | Venäläinen |
| Ammatti | Lentäjä, lentosuunnistaja |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusvuodet | 1941–1943 |
| Sotilasarvo | Majuri |
| Kunniamerkit |
Neuvostoliiton sankari |
| Joukko-osasto | Neuvostoliiton ilmavoimat |
Marina Mihailovna Raskova (os. Malinina, 28. maaliskuuta 1912 – 4. tammikuuta 1943) oli Neuvostoliiton ensimmäinen naissuunnistaja, kuuluisa lentäjä, sekä yksi ensimmäisistä virallisista Neuvostoliiton sankareista. Hän oli monien ennätysten ja ennätyksiä rikkovien lentojen suunnistaja, kolmen naisista koostuvan pommilaivueen perustaja sekä 587. pommilaivueen komentaja.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus ja aikuisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marina Malinina syntyi keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen isänsä oli oopperalaulaja ja laulunopettaja Mihail Malinin, ja hänen äitinsä oli opettaja. Hänen äitinsä sisar oli myös tunnettu laulaja Tatjana (Anna) Ljubatovitšina. Vuonna 1919, Raskovan ollessa seitsemänvuotias, hänen isänsä kuoli liikenneonnettomuudessa.
Toisin kuin moni Neuvostoliiton lentäjänaisista, Raskova ei alun perin haaveillut lentäjän urasta, vaan hänen ensisijainen ammattitoiveensa oli tulla oopperalaulajaksi.
Raskova opiskeli lukion jälkeen draama- ja lauluopintoja Moskovan konservatoriossa, kunnes välikorvatulehduksen sairastaminen pakotti hänet päättämään musiikin opintonsa, ja hän ryhtyi opiskelemaan kemiaa ja tekniikkaa. Valmistuttuaan vuonna 1929 hän siirtyi työskentelemään väriainetehtaassa, jossa hän tapasi tulevan puolisonsa, insinööri Sergei Raskovin. Heille syntyi tytär Tatjana vuonna 1930, ja seuraavana vuonna Raskova aloitti työskentelyn Ilmavoimien Akatemian Ilmanavigaation Laboratoriossa valmistelijana.
Raskovan ura sekä lentäjänä että lentosuunnistajana alkoi niittää mainetta 1930-luvulla. Vuonna 1933 hänestä tuli Neuvostoliiton ilmavoimien ensimmäinen naissuunnistaja. Vuotta myöhemmin hän aloitti Žukovskin lentoakatemiassa sotilaallisen navigoinnin opettamisen, tämän myös ensimmäisenä naisena. Akatemian myötä Raskova pääsi opiskelemaan lentämistä Tušinon lentokouluun, ja valmistuttuaan sieltä vuonna 1935 hän aloitti mittarilento-ohjaajana, ja opetti myös komentohenkilöstölle edistyksellistä suunnistamista. Samana vuonna hän erosi puolisostaan.
Vuosina 1937–1938, samoihin aikoihin kun opetti ilmailuakatemiassa, Raskova teki useita pitkän matkan lentoennätyksiä ja saavutti itselleen eräänlaisen julkkisstatuksen. Vuonna 1939 kustantamo Molodaja Gvardija julkaisi Marina Raskovalta kirjan ”Suunnistajan muistiinpanot”.
Tunnetuin Raskovan lentoennätyksistä oli Rodinan (venäjäksi ”isänmaa”) lento, joka tapahtui ANT-37:lla, muunnetulla pitkän kantaman DB-2-pommikoneella, 24.–25. syyskuuta vuonna 1938. Lennolla Raskova oli suunnistaja miehistössä, johon kuuluivat myös Polina Osipenko ja Valentina Grizodubova. Heidän tavoitteenaan oli lentää Moskovasta itään Komsomolskiin, ja luoda naisten suoran matkan lentoennätys. Kokonaisuudessaan 6 450 kilometrin lento (linnuntietä 5 947 km) kesti lopulta lähes 26 ja puoli tuntia. Ennätyksellisen lennon suorittamisen jälkeen heidän oli määrä laskeutua Komsomolskin lentokentälle, mutta polttoaineen loppuessa ja huonon näkyvyyden vuoksi he joutuivat tekemään pakkolaskun. Raskova määrättiin hyppäämään laskuvarjolla alas ennen kuin he laskeutuivat (koska suunnistajan hytti oli lentokoneen nokassa ja pakkolasku oli siksi tälle hengenvaarallinen). Hän oli unohtanut ottaa mukaan hätäpakkauksensa, ja ennen lentokoneen luokse löytämistä Raskova joutui selviytymään metsässä 10 päivää ilman vettä, mukanaan vain kaksi suklaapatukkaa. Pelastushenkilöstö löysi koneen kahdeksan päivää laskeutumisen jälkeen, ja 2. marraskuuta 1938 Raskova palkittiin yhdessä Osipenkon ja Grizodubovan kanssa Neuvostoliiton sankareina. He olivat sekä ensimmäiset naiset jotka saivat kunniamaininnan, että myös ainoat jotka saivat sen ennen toista maailmansotaa.
Toinen maailmansota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kun toinen maailmansota syttyi, koulutettuja naislentäjiä oli paljon, ja monet lähtivät heti vapaaehtoiseksi. Naisille ei ollut muodollisia rajoituksia eikä heidän osallistumistaan taistelutehtäviin ollut kielletty, mutta kaikesta huolimatta heidän hakemuksensa yleensä hylättiin, niitä hävitettiin ja niiden vastaanottamista pitkitettiin hakijoiden lannistamiseksi. Raskovan sanotaan käyttäneen henkilökohtaisia yhteyksiään Josif Staliniin saadakseen armeijan muodostamaan kolme naispuolista taistelurykmenttiä. 8. syyskuuta 1941 Raskova piti kuuluisan puheen, jossa hän vaati naislentäjien sallimista taisteluihin osallistumiseen, ja sen seurauksena Stalin määräsi naispuolisen 122. ilmailujoukon muodostamisen 8. lokakuuta vuonna 1941.[1] Tässä joukossa naiset eivät päässeet vain lentäjiksi, vaan heistä koulutettiin myös tukihenkilöstöä ja insinöörejä. Ryhmän kolme rykmenttiä saivat koulutuksensa jälkeen viralliset nimitykset seuraavasti:
- 586. hävittäjälaivue (586 IAP/PVO). Yksikkö osallistui kolmesta naisrykmentistä ensimmäisenä taisteluun (16. huhtikuuta 1942). Jakovlev Jak-1:llä, Jak-7B:llä ja Jak-9:llä varustettuna se lensi 4 19 lentoa ja tuhosi 38 vihollisen lentokonetta 125 ilmataistelussa. Sen komentajina toimivat Tamara Kazarinova ja myöhemmin Aleksandr Gridnev.
- 587. pommittajalaivue (nimettiin myöhemmin 125. suojapommituslentorykmentiksi). Raskova johti yksikköä kuolemaansa saakka, jonka jälkeen rykmentin johtoon nimitettiin Valentin Markov. Se aloitti palveluksessa 587. pommi-ilmailurykmenttinä, kunnes se sai kaartin nimityksen syyskuussa 1943. Yksikölle annettiin Neuvostoliiton pommikoneista paras Petljakov Pe-2. Yksikkö lensi 1 134 tehtävää ja pudotti yli 980 tonnia pommeja. Se tuotti viisi Neuvostoliiton sankaria.
- 588. yöpommittajalaivue (nimettiin myöhemmin uudelleen 46. Tamanin suojayöpommituslentorykmentiksi. Saksalaiset käyttivät tästä rykmentistä nimitystä ”Yönoidat” (die Nachthexen). Tämä oli rykmenteistä tunnetuin, ja sen komentajana oli Jevdokija Beršanskaja. Se nimettiin uudelleen helmikuussa 1943 tunnustukseksi palvelusta, joka vastasi yli 24 000 taistelutehtävää sodan loppuun mennessä. Rykmentti tuotti 24 Neuvostoliiton sankaria. Heidän lentokoneensa oli Polikarpov Po-2, erittäin vanhentunut kaksitaso, ja he olivat ainoa kolmesta rykmentistä, joka pysyi yksinomaan naispuolisena koko sodan ajan.
Raskova kuoli 4. tammikuuta 1943 lento-onnettomuudessa, kun hänen koneensa syöksyi maahan yrittäessään tehdä pakkolaskua Volgan rannalle, samalla kun johti kaksi muuta Pe-2:ta lentokentälle lähellä Stalingradia. Koko miehistö menehtyi. Raskovalle pidettiin sodan ensimmäiset valtion hautajaiset.
Kunniamaininnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raskovan tuhkat haudattiin Kremlin muurin hautausmaahan Polina Osipenkon viereen Punaiselle torille, ja hänelle myönnettiin kuolemansa jälkeen Isänmaallisen sodan I luokan ritarikuntamerkki. Convoy PQ 17:ään osallistunut amerikkalainen ironclad-alus (alun perin Mysticinä vesille laskettu huhtikuussa 1919) siirrettiin Venäjän omistukseen ja nimettiin uudelleen SS Marina Raskovaksi kesäkuussa 1943. Raskovan mukaan nimettiin myös muita aluksia.
Raskovan mukaan nimettiin katuja Moskovassa, Ukrainassa ja Kazanissa, samoin kuin aukio Moskovassa, sekä jotkut koulut ja nuorten pioneerien osastot. Hänestä oli rintakuva ”MM Raskova” Lentäjien korkeakoulussa Tambovissa, mutta koulu lakkasi toimimasta vuonna 1997.[2]
- Postimerkit
-
Neuvostoliittolainen postimerkki, 1939. -
Venäläinen postimerkki, 15 ruplaa, 21. maaliskuuta 2012 Marina Raskovan 100. syntymäpäivän kunniaksi.
.jpg)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Cottam, Kazimiera: Women in War and Resistance: Selected Biographies of Soviet Women Soldiers. Focus Publishing/R. Pullins Co, 1998. ISBN 1585101605
- Sorokina, M. A. "People and Procedures: Toward a History of the Investigation of Nazi Crimes in the USSR", Kritika: Explorations in Russian and Eurasian History, Volume 6, Issue 4, (2005) 797–831.
- Pennington, ReinaPennington, Reina: Amazons to Fighter Pilots: A Biographical Dictionary of Military Women. Greenwood Press, 2003. ISBN 0313291977
- Pennington, ReinaPennington, Reina: Wings, Women & War: Soviet Airwomen in World War II Combat. University Press of Kansas, 2001. ISBN 978-0-7006-1554-4
- Sakaida, Henry: Heroines of the Soviet Union: 1941–45. Osprey Publishing, 2003. ISBN 978-1-84176-598-3 1585101605
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Braithwaite: Moscow 1941: A City & Its People at War, s. 111. Profile Books, 2010. ISBN 978-1847650627 Teoksen verkkoversio. (englanti)
- ↑ Michael Holm, Tambov Higher Military Aviation School of Pilots
