Maria Amalia (Espanjan kuningatar)
Maria Amalia Christina Franziska Xaveria Flora Walburga (24. marraskuuta 1724 Dresden, Saksin vaaliruhtinaskunta – 27. syyskuuta 1760 Madrid, Espanja) oli Saksin prinsessa, josta tuli Kaarle III:n puolisona Sisilian ja Napolin kuningatar ja myöhemmin myös Espanjan kuningatar.[1] Hän oli poliittisesti aktiivinen ja osallistui valtion asioiden hoitamiseen.[2]
Suku, lapsuus ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maria Amalian vanhemmat olivat Saksin vaaliruhtinas ja myöhempi Puolan kuningas August III sekä Itävallan arkkiherttuatar Maria Josefina,[1] joka oli keisari Joosef I:n ja Brunswick-Lüneburgin prinsessa Wilhelmina Amalian (1673–1742) vanhempi tytär ja keisari Kaarle VI:n veljentytär. Perheeseen kuului 15 lasta, joista yksitoista eli aikuisiksi asti. Maria Amalian nuorempi sisar Maria Anna (1728–1797) avioitui Baijerin vaaliruhtinas Maksimilian III:n kanssa ja toinen sisar Maria Josefa Karolina (1731–1767) Ranskan kruununprinssi Ludvig Ferdinandin kanssa, veljestä Fredrik Kristianista tuli Saksin vaaliruhtinas.[2]
Maria Amalia varttui Dresdenin hovissa, jossa hänelle opetettiin ranskaa ja italiaa, matematiikkaa, vieraita kulttuureja sekä teatteria ja tanssia. Kuten kaikki hänen sisaruksensa, hän oppi äidiltään noudattamaan tiukkaa käytösetikettiä. Maria Josefina vei lapsensa myös metsästysretkille, joka oli sekä hänen että monien hänen lastensa intohimo.[2]
Avioliitto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maria Amalia avioitui Espanjan kruununprinssi Carlosin (myöhempi Kaarle III) kanssa vuonna 1738.[1]
Kaarlen äiti Elisabet Farnese oli alkanut etsiä Kaarlen omasta pyynnöstä potentiaalisia morsiamia pojalleen, kun tämä tunnustettiin virallisesti Napolin ja Sisilian kuninkaaksi 21-vuotiaana. Neuvotteluja käytiin Wienissä keisari Kaarle VI:n tyttärestä arkkiherttuatar Maria Annasta (1718–1744), hän ei ollut saatavilla koska oli rakastunut Lothringenin prinssi Karl Alexanderiin (1712–1780). Elisabet valitsi leskikeisarinna Wilhelmina Amalian ehdotuksesta tämän tyttärentyttären Maria Amalian, vastavalitun Puolan kuninkaan ja Itävallan arkkiherttuattaren tyttären. Hän oli vasta 12-vuotias mutta pitkä ja hyvinkehittynyt ikäisekseen.[2]
Maria Amalia oli vain 13-vuotias, kun hänelle ilmoitettiin avioliitosta. Avioliittopäivä vahvistettiin 31. lokakuuta 1737. Maria Amalia avioitui valtakirjalla Dresdenissä toukokuussa 1738, ja hänen veljensä Fredrik Kristian edusti seremoniassa sulhasta. Pyhä istuin suhtautui avioliittoon myönteisesti ja lopetti diplomaattiset erimielisyytensä Kaarlen kanssa. Pariskunta tapasi ensimmäisen kerran 19. kesäkuuta 1738 Portellassa, kylässä valtakunnan rajalla lähellä Fondia. Hääjuhlallisuudet hovissa kestivät heinäkuun 3. päivään saakka.[2]
Järjestetystä avioliitosta huolimatta parista tuli hyvin läheinen: herttua Kaarle vaikutti onnelliselta ja tyytyväiseltä, kun tapasi puolisonsa ensimmäisen kerran. Maria Amaliaa kuvattiin kaunottareksi ja taitavaksi ratsastajaksi, ja hän seurasi Kaarlea tämän metsästysretkille.[2] Kaarle kuvaili vaimoaan sukkelaksi kuin enkeli, ja sanoi olevansa onnellisin aviomies maan päällä.[3]
Herttuapari omisti vapaa-aikansa metsästykselle ja kalastukselle, he nauttivat luonnosta ja ulkoilusta sekä pitivät maalla asumisesta. He viettivät pitkiä aikoja Capodimontessa ja Porticissa. Kuningatar piti kävelemistä pitkin merenrantaa keräten simpukoita, joista hän muodosti pienen kokoelman. Hän piti paljon eläimistä ja hänellä oli useita lemmikkejä kuten koiria, lintuja sekä eksoottisia eläimiä, kuten papukaijoja ja apinoita. [2]
Napolin kuningatar 1738-1758
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuningattarena Maria Amalialla oli suuri vaikutus politiikkaan, ja toistuvista sairauksistaan huolimatta hän osallistui aktiivisesti valtion asioihin. Hän lopetti useiden poliitikkojen uran, joista ei pitänyt. Hänen tyytymättömyytensä johti suoraan Pellegrinon markiisin G. Fogliani Sforza d’Aragonan syrjäyttämiseen pääministerin tehtävästä.[4]
Maria Amalian ei tarvinnut salata vaikutusvaltaansa: ensimmäisen poikansa syntymän jälkeen vuonna 1747 hän sai paikan valtioneuvostossa.[3] Koska hän oli täyttänyt ensisijaisen tehtävänsä tuottaa valtaistuimenperijä, Kaarle otti hänet mukaan valtioneuvostoon ja Maria Amalia osallistui säännöllisesti kuninkaan ja ministerien välisiin kokouksiin, joissa keskusteltiin valtio-asioista. Hänellä oli huomattava vaikutusvalta, mutta ei koskaan ratkaiseva, koska Kaarle ei ollut mies eikä kuningas, joka hyväksyi naisen holhoojakseen.[2]
Hän teki työtä espanjalaisten vaikutusvaltaa vastaan ja sai vuonna 1742 miehensä Kaarlen, vastoin Espanjan tahtoa, julistamaan Napolin kuningaskunnan puolueettomaksi Itävallan perimyssodan aikana, jolloin Iso-Britannia uhkasi pommittaa Napolia. Vuonna 1744 Maria Amalia kuitenkin joutui suostumaan sodan julistamiseen. Sen jälkeen hän suosi Isoa-Britanniaa Ranskan ja Itävallan kustannuksella.[4]
Maria Amalia oli hyvin sivistynyt ja tärkeässä roolissa Casertan palatsin rakentamisessa. Peruskiven laski hänen aviomiehensä vuonna 1752. He lähtivät Napolista ennen palatsin valmistumista Maria Amalian heikentyneen terveyden vuoksi eivätkä koskaan ehtineet asua siinä. Maria Amalialla oli myös vaikutusvaltaa Porticin palatsin (Reggia di Portici), Teatro di San Carlon ja Capodimonten palatsin (Reggia di Capodimonte) rakentamisessa. Kaarle kunnostutti myös Napolin kuninkaallisen palatsin.[2]
Maria Amalia perusti Capodimonten posliinimanufaktuurin, joka aloitti posliinin valmistuksen Napolissa vuonna 1743. Maria Amalian isoisä August II Väkevä oli ollut perustamassa Meissenin posliinitehdasta vuonna 1710. Maria Amalia oli myös ahkera tupakoitsija sekä Napolin hovin suosikkisäveltäjän Gian Francesco Fortunatin suojelija.[2]
Maria Amaliaa kritisoitiin liiallisesta uskonnollisuudesta. Hän osallistui messuun kaksi tai jopa neljä kertaa päivässä ja suoritti enemmän katumusharjoituksia kuin mikä olisi ollut normaalia luostarissa asuvalle nunnalle. Lopulta Kaarle joutui huomauttamaan vaimolleen, että tämä oli kiihkeämpi uskovainen kuin mitä voi pitää sopivana maallikolle.[2]
Espanjan kuningatar 1758–1760
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1758 Kaarle ja Maria Amalia lähtivät Napolista Madridiin jättäen kaksi lastaan Casertaan. Heidän kolmanneksi vanhimmasta pojastaan tuli Molempain Sisiliain kuningas Ferdinand I. Vanhin poika, Calabrian herttua Filip (Felipe), oli henkisesti kehitysvammainen ja syrjäytettiin siksi vallanperimysjärjestyksestä; hän kuoli unohdettuna Porticissa vuonna 1777. Prinssi Ferdinand jäi asumaan Italiaan ja hänen vanhempansa asuivat Espanjassa, jossa toiseksi vanhinta poikaa Carlosia (Kaarle IV) valmennettiin kruununperijäksi. Kaarle III luopui Napolin kruunusta 6. lokakuuta 1759 ja määräsi Espanjan ja Napolin kuningaskuntien kruunujen erottamisen lopullisesti toisistaan.[2]
Kuningatar Maria Amalia teki paljon parantaakseen kuninkaallisia asuntoja sisustamalla ne uudelleen. Hän auttoi miehensä kanssa perustamaan hienoposliinitehdas Real Fábrica del Buen Retiron joka siirrettiin Napolista Capodimontesta vuonna 1759. Maria Amalia piti Espanjaa huonosti hoidettuna ja kehittymättömänä maana, ja syytti tästä osittain anoppiaan, leskikuningatar Elisabet Farnesea, joka joutui tämän vuoksi jättämään hovin. Maria Amalia ei pitänyt Espanjasta. Hän valitti ruoasta, kielestä, jota hän kieltäytyi oppimasta, ilmastosta ja espanjalaisista, joita hän piti passiivisina sekä espanjalaisista hoviherroista, joita hän piti tietämättöminä ja kouluttamattomina.[4]
Maria Amalia kuvaili Espanjan hovia masentavaksi ja hysteeriseksi. Hän suunnitteli suuria uudistuksia Espanjan järjestelmään, mutta ei ehtinyt saada niitä päätökseen.[4] Syyskuussa 1760, vuosi Madridiin saapumisen jälkeen, Maria Amalia kuoli äkillisesti 37-vuotiaana pääkaupungin ulkopuolella sijaitsevassa Buen Retiron palatsissa. Hänet haudattiin El Escorialiin kuninkaalliseen kryptaan. Hänen viereensä haudattiin vuonna 1788 Kaarle III, joka ei mennyt enää toista kertaa naimisiin.[2]
Lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maria Amalialle ja Kaarlelle syntyi kaikkiaan kolmetoista lasta[1], joista kuusi eli aikuiseksi:[2]
- Maria Isabel (1740–1742), kuoli alle 2-vuotiaana
- Maria Josefa (1742–1742), kuoli alle kolmikuisena
- María Isabel Ana (1743–1749), kuoli 7-vuotiaana
- María Josefa Carmela (1744–1801), kitukasvuinen ja epämuodostunut, pysyi naimattomana.
- Maria Luisa (1745–1792), avioitui 1765 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Leopold II:n ja heille syntyi 16 lasta.
- Felipe, Calabrian herttua (1747–1777), henkisesti kehitysvammainen, ei oppinut puhumaan, syrjäytettiin perimysjärjestyksessä, kuoli 30-vuotiaana isorokkoon.
- Kaarle IV (1748–1819), Espanjan kuningas, nai Parman herttuatar Maria Luisan ja heille syntyi 14 lasta.
- Maria Teresa (1749–1750), kuoli alle 2-vuotiaana
- Ferdinand I (1751–1825) Molempain Sisiliain kuningas, nai Itävallan arkkiherttuatar Maria Karoliinan ja heille syntyi 18 lasta.
- Gabriel (1752–1788), nai Portugalin kruununprinsessa infanta Maria Ana Vitórian, Pietari III:n ja Maria I:n tyttären ja heille syntyi kolme lasta.
- Maria Ana (1754–1755), kuoli alle vuoden ikäisenä
- Antonio Pascual (1755–1817), pakotettiin naimaan veljensä Kaarle IV:n tytär, infanta María Amalia (1779–1798). Vaimo kuoli ainoan, kuolleena syntyneen pojan synnytyksen jälkeiseen infektioon 19-vuotiaana.
- Francisco Javier (1757–1771), kuoli 14-vuotiaana isorokkoon.[2]
,_Madrid.jpg)
Perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1761 Kaarle III tilasi Giovanni Battista Tiepolon poikineen maalaamaan freskoja Madridin kuninkaalliseen palatsiin. Kuningattaren huoneiston etuhuoneeseen Tiepolo ja hänen avustajansa maalasivat Espanjan monarkian apoteoosin vuosina 1762–1766. Kuningatar Maria Amalia esitetään kreikkalaisen mytologian jumalien, kuten Apollonin ympäröimänä.[5]
Puolison kuolema oli raskas isku kuningas Kaarle III:lle. Kirjeet, jotka hän kirjoitti entiselle pääministerilleen Bernardo Tanuccille Napoliin noina päivinä (joka oli myös hänen poikansa Ferdinand I:n pääministeri), kertovat kiintymyksestä, jota kuningas tunsi vaimoaan kohtaan, tuskan tämän menettämisestä ja syvän uskon, jolla hän otti vastaan ankaran koettelemuksen.[2]
Neljä päivää ennen María Amalian kuolemaa Kaarle kirjoitti: "Olen tärkeimmän minulle tapahtuvan asian viime hetkillä, koska kuningatar on ollut elämänsä loppuhetkillä eilisestä lähtien ja nyt ilman pienintäkään toivon varjoa, mikä jätän pohdittavaksenne miten se on saanut minut rakastamaan häntä yhtä hellästi kuin olen aina rakastanut häntä, mutta on välttämätöntä alistua Jumalan tahtoon, joka on kaikkivaltias ja jonka toivon vakaasti palkitsevan hänet iankaikkisella elämällä, jolla on merkitystä meille kaikille, koska hän kuolee, kuten hän on aina elänyt, näyttäen esimerkkiä kaikille; ja toivon myös, että Hän antaa minulle voimaa ottaa vastaan se kauhein isku, jonka Jumala on halunnut antaa minulle tähän asti, ja jota en itse ymmärrä." Kaarle III vannoi, ettei koskaan mene uudelleen naimisiin ja pysyi leskenä kuolemaansa saakka.[2]
Asiasta lisää
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maria Amalian elämäkerta Espanjan Kuninkaallisen historia-akatemian sivulla (espanjaksi)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Maria Amalia Of Saxony (1724–1760) Dictionary of Women Worldwide: 25,000 Women Through the Ages. Viitattu 27.4.2018.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q María Amalia de Sajonia | Real Academia de la Historia dbe.rah.es. Viitattu 23.7.2024.
- ↑ a b Queen Maria Amalia of Saxony Museo del Prado. Viitattu 27.4.2018.
- ↑ a b c d Dizionario Biografico degli Italiani – Volume 70 (2007)
- ↑ Giovanni Battista Tiepolo | The Apotheosis of the Spanish Monarchy The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 29.12.2023. (englanniksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
