Mankalan voimalaitos
Mankalan voimalaitos on vesivoimala Kaurakoskessa Kymijoen pääuomassa Iitin kunnassa. Voimalaitos on alun perin osakkaidensa, Helsingin kaupungin, Tampella Oy:n, Kotkan kaupungin ja Enso-Gutzeitin omistaman Oy Mankala Ab:n omaa tarvettaan varten käyttöön ottama vuonna 1950.
Kosken putouskorkeus on 8,1 metriä ja voimalan teho 27 MW. Voimalaitoksen omistaa Oy Mankala Ab, jonka taas omistaa Helen Oy. Voimalaa ohjataan nykyään kaukokäytöllä Helen Oy:n keskusvalvomosta. Sen koneistot on revisioitu 1990-luvun alussa sekä tehty tehon nosto vuosina 2015–2017 uusimalla koneistojen juoksupyörät.
Ennen voimalan rakentamista n. 7 km voimalasta ylävirtaan sijaitsivat Mankalan kosket, mutta ne hävisivät näkyvistä, kun veden pinta nousi useita metrejä.[1]
Muut Oy Mankala Ab:n omistamat vesivoimalaitokset Kymijoessa ovat Ahvenkosken voimalaitos, Ediskosken voimalaitos ja Klåsarön vesivoimalaitos Pyhtäällä. Oy Mankala Ab on Teollisuuden Voiman osakas 8,1 %:n osuudella.[2]
Oy Mankala Ab:hen liittyy Mankala-periaate, jossa yhtiöt voivat perustaa voittoa tuottamattoman osakeyhtiön omaa tarkoitustaan varten.
Historia ja rakentaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alun perin Mankalan voimalaitosta suunniteltiin Iso-Käyrään. Pian kuitenkin havaittiin, että Kaurakoskessa voimalaitos pystyisi hyödyntämään kaikkien läheisyydessä olevien kuuden kosken yhteenlasketun tehon. Toisena vaihtoehtona oli sijoitus nykyisen Kimolan kanavan paikalle, mikä olisi mahdollistanut Mankalan ja Vuolenkosken yhdistämisen. Kaurakosken voimalaitostyömaa käynnistyi vuonna 1944 voimalaitosinsinööri Kai Sandsundin (Tampella) johdolla. Suunnittelutyöstä vastasi vesivoimaan ja vesirakentamiseen erikoistunut Consulting Neuvotteleva Insinööritoimisto Oy. Voimalaitoksen ja voimalaitospadon julkisivun suunnittelivat arkkitehdit Bertel Liljequist ja Arne Helander.
Rakentamisen alussa työvoimasta ja koneista oli pulaa sodanjälkeisessä Suomessa. Tilanne kuitenkin parani nopeasti, ja loppuvuodesta 1946 Mankalassa työskenteli jo 420 henkeä. Työmaa oli laajimmillaan kesällä 1948, jolloin siellä työskenteli 860 henkilöä. Vaikka työt etenivät hyvin, rakennushanketta varjosti Kaurakosken omistajuuskiista. Oy Mankala Ab oli ostanut ranta-alueen, joka oli vuoden 1839 isossajaossa päätynyt Kauppilan kruununtilan omistukseen. Kyläläisten tulkinnan mukaan jakosopimus ei kuitenkaan kattanut vesioikeuksia eikä itse koskea. Pitkällisen oikeusprosessin päätteeksi hovioikeus ratkaisi kiistan yhtiön eduksi, mutta korkein oikeus kumosi päätöksen vuonna 1952. Tämä johti uusiin koskikauppoihin vuonna 1953, joissa kylä sai muun muassa ilmaista sähköä Iitin Sähkö Oy:n välityksellä.
Voimalaitospatoa varten louhittiin ja siirrettiin yhteensä 173 170 kuutiometriä maata ja kalliota. Koko padotusalueella maamassoja siirrettiin 212 000 kuutiometriä, ja Kymijoen pinta nousi padon yläpuolella 5,5 metriä. Voimalaitospadon seurauksena Isokäyrän ja Kaurakosken välistä jäi veden alle noin 375 hehtaaria maata. Tästä pinta-alasta onnistuttiin kuitenkin säästämään noin puolet muun muassa pengerryspatoja rakentamalla.
Mankalan voimalaitos kytkettiin valtakunnan verkkoon 5. kesäkuuta 1950. [3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kun Tauno Palo oli hukkua Mankalankoskeen[vanhentunut linkki], ESS viitattu 12.1.2012
- ↑ Helen-konsernin vuosikertomus ja yhteiskuntavastuun raportti 2011, s. 16. Helsingin Energia.
- ↑ Häkkinen Laura: Mankalan kosket – muuttunut kulttuuriympäristö, maisterintutkielma. Jyväskylän yliopisto, 2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Pääuoma | |
|---|---|
| Läntinen Hirvikoskenhaara | |
| Itäinen Pernoonhaara |