Inkeroisten vesivoimalaitos
| Inkeroisten vesivoimalaitos | |
|---|---|
 Inkeroisten vesivoimalaitos |
|
| Valtio | Suomi |
| Sijainti | Kouvola, Inkeroinen [1] |
| Rakentaminen alkoi | 1921 |
| Valmistunut | 1922 [2] |
| Perustaja | Enso-Gutzeit Oy [3] |
| Pääurakoitsija | Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy [3] |
| Suunnittelija | August Sandsund ja Axel Juselius [3] |
| Omistaja | Kemijoki Oyj [2] |
| Pato | |
| Tyyppi | gravitaatiopato |
| Vesistö | Kymijoen vesistö (14) |
| Joki tai koski | Ankkapurha, Kymijoki |
| Valuma-alue | 36 274,73 km² [4] |
| Keskivirtaama | 303 m³/s [5] |
| Pituus | noin 150 m [3][1] |
| Juoksutuskanavia | 2 [3] |
| Tyyppi | tulvaportti [3] |
| Kanavan pituus | 200 m [1] |
| Muu rakenne | 1 uittoaukko, 1 jääluukku [3] |
| Yläpuolinen patoallas | |
| Nimi | Kymijoki |
| Keskikorkeus | 32 m [1] |
| Alapuolinen allas | |
| Nimi | Koskenalus |
| Järvinumero | 14.111.1.026 |
| Pinta-ala | 69,07 ha [6] |
| Pituus | 1,1 km [1] |
| Leveys | 0,95 km [1] |
| Syvyys | 13,6 m [1] |
| Keskikorkeus | 22,0 m [1] |
| Voimalaitos | |
| Tyyppi | jokivoimalaitos |
| Käyttötarkoitus | vesivoima |
| Pudotuskorkeus | 9,7 m [2] |
| Rakennevirtaama | 177 m³/s [3] |
| Turbiinit |
3 × Kaplan−Pit−turbiini (4,8 MW) [3] 1 × Francis-turbiini (2,5 MW) |
| Kapasiteetti | 16,9 MW [2] |
| Vuosituotanto | 80 GWh [2] |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Inkeroisten vesivoimalaitos on Kymenlaaksossa Kouvolan Inkeroisissa Kymijoessa Ankapurhassa sijaitseva vesivoimalaitos, joka on toimintansa perusteella jokivoimalaitos. Voimalaitoksen kapasiteetti on 17 megawattia ja vuosituotanto on noin 80 gigawattituntia. Se sijaitsee Kouvolan keskustasta 19 kilometriä alavirtaan päin. Voimalaitoksen omistaa Kemijoki Oyj.[7][1][2]
Anjalankosken tehdasalueella sijaitsee vielä Anjalankosken voimalaitos, jonka kapasiteetti on yli 400 megawattia, ja Anjalankosken vesivoimalaitos, jonka kapasiteetti on 20 megawattia. Kemijoki omistaa myös Anjalankosken vesivoimalaitoksen.[8][2]
Pato ja yläpuolinen patoallas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Voimalan pato muodostuu voimalaitospadosta ja säännöstelypadosta. Voimalaitos on sijaitsee joen itärannassa eli joen vasemmalla puolella, ja noin 50 metriä pitkä säännöstelypato on sijainnut joen vastarannalla. Kun länsirantaan rakennettiin vuonna 1983 Anjalankosken vesivoimalaitos, jäi säännöstelypato voimaloiden väliin [3]. Inkeroisten voimalaitoksen tulokanava on kartasta mitattuna noin 30 metriä leveä.[1]
Kivestä ja betonista rakennetussa säännöstelypadossa on kaksi tulva-aukkoa, joiden vedenvirtausta säädellään valssiluukuilla. Niiden rinnalla on uittokanavan aukko ja jääluukku. Ohijuoksutus purkautuu noin 200 metriä pitkään alakanavaan, joka jää oikean puolen maakaistaleen ja vasemman puolen museorakennuksen väliin. Näiden rinnalla on vielä voimalan tulokanava, jossa vedenvirtausta säädellään kolmella nostettavalla segmenttivälpällä. Tulokanava purkautuu suoraan joenuomaan.[1][3]
Joessa 8,7 kilometrin päässä tämän yläpuolella sijaitsee Myllykosken voimalaitos. Tätä joen osaa voidaan pitää vesivoimalan yläaltaana. Altaan yläpäässä on karttoihin merkitty keskivedenkorkeudeksi 32,1 metriä mpy. ja alempana Salonsaaren yläpuolella 32,0 metriä, joka lienee myös voimalaitoksen yläpuolisen vedenpinnan keskikorkeus.[1]
-
Tulokanava -
Ohijuoksutus käynnissä -
Uittoränni -
Museorakennus
.jpg)
Voimalaitos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Voimalaitoksessa toimii kolme vesiturbiinia (laitetunnus INK 1-3) ja yksi niin kutsuttu museokoneisto (INK 4). Kolme vesiturbiinia ovat pystyakselisia Kaplan-turbiineja ja ne ovat kapasiteetiltaan 4,8 megawattia. Ne on peruskorjattu vuonna 1994 ja sijaitsevat uudessa konesalissa. Museokoneiston vesiturbiini on vaaka-akselinen Francis-turbiini, jonka kapasiteetti on 2,5 megawattia. Se on edelleen mukana sähköenergian tuotannossa ja sijaitsee vanhassa museorakennuksen konesalissa. Voimalan pudotuskorkeus on keskimäärin 9,7 metriä ja sen kokonaiskapasiteetti on 16,9 megawattia.[2][9]
Kolme vesiturbiinia (INK 1-3) on kytketty vaihteiston välityksellä sähkögeneraattoreihinsa. Kaikki tuotettu sähköenergia syötetään yleensä teollisuusalueen tehtaiden käyttöön. Jos teollisuuslaitokset eivät tarvitse kaikkea sähköenergiaa, syötetään ylijäämäsähkö Tehtaanmäen sähköaseman kautta valtakunnan verkkoon. Sähkögeneraattorien maksimitehot ovat 5,2 (INK 1-3) ja 3,5 megavolttiampeeria ja ne tuottavat sähköä 6,3 kilovoltin vaihtojännitteellä. Maksimivirrat ovat siten 476,5 (INK 1-3) ja 320,8 ampeeria. Kemijoki ilmoittaa voimalaitoksen vuosituotannoksi 80 gigawattituntia.[9]
Hydrologiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Voimalaitos sijaitsee Kymijoessa kohdassa, jonka yläpuolisen valuma-alueen pinta-ala on 36 275 neliökilometriä [4]. Joen keskivirtaama (MQ) on ollut 303 kuutiometriä sekunnissa (m³/s, vuosina 1970–2023 [5]), keskiylivirtaama (MHQ) 468,15 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) 162,48 m³/s. Virtaama-arvot on mitattu vuosina 1981–2010. Pienin mitattu virtaama (NQ) on 97 m³/s, joka sattui viimeksi 3.8.1978, ja suurin virtaama (HQ) on 712 m³/s, joka mitattiin 13.1.1975.[10]
Historiaa ja uutisia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kymijoessa sijaitsee kaksi lähekkäistä laskukynnystä, jotka tunnetaan Ankkapurhan nimellä. Inkeroisten puuhiomo aloitti kosken itärannalla toimintansa vuonna 1872. Se sai vesivoimaa joesta, joka ei vielä tuolloin ollut valjastettu koko leveydeltään. Kun se paloi noin kymmenen vuotta myöhemmin, osti Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy (lyhyemmin Tampella) sen vuonna 1887. Yhtiö suunnitteli koko joenuoman patoamista ja sähköntuotannon aloittamista. Valtio osti Anjalan kartanon vuonna 1907 ja se sai sillä tavalla länsirannan koskioikeudet itselleen. Kun Tampella aikoi toteuttamaan voimalaitostaan vuonna 1921, luopui valtio oman koskiosuutensa rakentamisesta. Se muodosti rakentamisen aikana yhdessä Äetsän voimalaitoksen kanssa Suomen suurimmat voimalaitostyömaat. Voimalaitos valmistui vuonna 1922.[3][11]
Tehdasalueen pääsuunnittelijat olivat August Sandsund ja Axel Juselius ja voimalarakennusten arkkitehdit olivat Sigurd Frosterus ja Ole Gripenberg. Rakennuttajana ja urakoitsijana toimivat Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy sekä Enso-Gutzeit Oy. Voimalan vesiturbiinit valmisti Tammerfors Linne och Jern manufaktur Ab, mekaaniset koneistot ruotsalainen Verkstaden Kristinehamn, sähkögeneraattorit ja sähkönmuuntolaitteet ruotsalainen ASEA vuonna 1921. Voimatuotanto sijaitsi aluksi joen keskellä olevassa rakennuksessa. Vuosina 1993−1994 voimalaitoksen peruskorjauksen aikana suurimpien koneistojen tuloportin suljettiin ja uudet avattiin museorakennuksen sivulle valmistuneen konesaliin. Samalla vesiturbiinien kapasiteetti nousi 20 prosenttia. Pienin museokoneisto jätettiin vanhalle paikalleen.[3][11]
Voimalaitoksen sähkö kulutettiin eri puolilla Etelä-Suomea. Vuonna 1937 otettiin käyttöön 110 kilovoltin sähkölinja välille Rouhiala-Inkeroinen-Voikkaa-Sunila.[3]
Museovirasto on suojellut tehdas- ja voimala-alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaana teollisuusympäristönä.[11]
Fortum, joka oli hankkinut Anjalankosken ja Inkeroisten vesivoimalaitokset osanan laajaa voimalaitoskauppaa Stora Ensolta, myi ne edelleen Kemijoki-yhtiölle vuonna 2000 750 miljoonalla markalla.[12][13]
Vuonna 2021 suoritettiin voimalaitoksen patorakenteiden tarkastus ja peruskorjaus. Tarkoituksena oli korjata padon patoturvallisuuteen liittyviä vikoja, mutta samalla säilyttää alkuperäinen rakenne.[14]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l Anjalankosken vesivoimalaitos (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 2.5.2024.
- ↑ a b c d e f g h Voimalaitokset kemijoki.fi. Helsinki: Kemijoki Oy. Viitattu 2.5.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Myllykylä, Turkka: Suomen kulttuurihistoriallisesti arvokkaat sähköä tuottavat vesivoimalaitokset (PDF) (s. 17, 85–91) 1995-1999. Museovirasto, Fortum Oyj. Viitattu 3.5.2024.
- ↑ a b Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. (Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126) Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4
- ↑ a b Virtaamatiedot: Kaakkois-Suomi, Anjala (vuosilta 1981–2010), vesi.fi, Viitattu: 2.5.2024
- ↑ Koskenalus (14.111.1.026) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 2.5.2024.
- ↑ Opaskartta - Anjalankosken tehtaat (PDF) elearning.fi. StoraEnso Oy. Viitattu 2.5.2024.
- ↑ Ulenius, Juha: Voimalaitoksen sähkönjakelun kaukokäytön modernisointi (PDF) (s. 8–10) 2015. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Viitattu 3.5.2024.
- ↑ a b Tuominiemi, Juha: Kymijoen Inkeroisten vesivoimalaitoksen sähköjärjestelmän lainsäädännöllisten vaatimusten selvitys ja teknistaloudellinen tarkastelu (PDF) (s. 36–42, 78) 2021. Tampere: Tampereen yliopisto. Viitattu 3.5.2024.
- ↑ Virtaamatiedot: Kaakkois-Suomi, Anjalankoski (vuosilta 1970–2023), vesi.fi, Viitattu: 2.5.2024
- ↑ a b c Anjalan paperitehdas sekä Inkeroisten kartonkitehdas ja yhdyskunta Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 5.5.2024.
- ↑ Fortum myy Kemijoelle vesivoimaa 750 miljoonalla. Helsingin Sanomat, 28.6.2000. Helsinki: Sanoma. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.5.2024.
- ↑ Kemijoki ostaa Fortumilta neljä vesivoimalaa 750 miljoonalla verkkouutiset.fi. 28.6.2000. Viitattu 6.5.2024.
- ↑ Inkeroisten voimalaitoksen patojen peruskorjaus valmistui etuajassa – Satavuotiaan laitoksen ensimmäinen iso patojen peruskorjaus Keskilaakso. 21.12.2022. Mediakorserni Keskisuomalainen. Viitattu 6.5.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tampella Oy (valokuvia), omnia.ie
- Suomen suurin vesivoimalla käyvä sähkövoimalaitos. Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n mahtava 18,000 hevosvoimainen suurvoima-asema Inkeroisissa valmistunut. Laitos tyydyttää suuren osan etelä-Suomen kaupunkien ja maalaiskuntien voiman tarpeesta, Aamulehti, 13.07.1924, nro 159, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| Pääuoma | |
|---|---|
| Läntinen Hirvikoskenhaara | |
| Itäinen Pernoonhaara |