Pleistoseenin lopun joukkotuho

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Mammuttien kuolema)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Taiteilijan näkemys mammuteista jääkauden ajan jäättömällä Siperian alueella.

Pleistoseenikauden lopun joukkotuho oli maapallolla noin 40 000–9 000 vuotta sitten tapahtunut sukupuuttoaalto, jossa kuolivat sukupuuttoon[1] muiden muassa mammutit, jättiläislaiskiaiset, glyptodontit ja sapelihammaskissat. Joukkotuhon myötä siirryttiin pleistoseenista holoseeniin. Joukkotuho tapahtui viime jääkauden päättymisen yhteydessä, mutta aikaisempien kvartäärikauden jääkausien päättyessä ei ollut tapahtunut vastaavaa joukkotuhoa ja siirtymistä geologisesta kaudesta toiseen (kvartäärikauden muodostavat pleistoseeni ja holoseeni yhdessä). Syytä joukkotuhoon ei kokonaan tiedetä, mutta syinä ovat voineet olla jääkauden ja sen lopun ilmaston ja kasvillisuuden muutokset[2][3], ihmisen harjoittama metsästys[4], sairaudet tai näiden syiden yhdistelmä.

Amerikassa joukkotuho tapahtui aivan jääkauden lopuilla melko nopeasti, ehkä 500 vuodessa. Euroopassa joukkotuho alkoi hitaasti ja kiihtyi nopeaksi jääkauden lopulla. Euraasian mammutin häviäminen näyttää olleen asteittainen tapahtuma tuhansien vuosien kuluessa. Viimeiseksi mammutit hävisivät Itä-Siperiassa, jonne ihminen levittäytyi viimeiseksi. Wrangelinsaarelle jääneet kääpiömammutit metsästettiin sukupuuttoon noin 1700 eaa.

Joukkotuhon syistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskassa sijaitsevan Combarellelsin luolan luolamaalauksissa näkyy hevonen, karhu, mammutti ja luolaleijona.

Ihminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein esitetty ajatus lajien joukkotuholle jääkauden aikana ja lopulla on suuria kasvinsyöjiä ravinnokseen metsästävän ihmisen levittäytyminen. Australian, Pohjois-Amerikan ja Madagaskarin joukkotuhot näyttävät tapahtuneen arkeologisesti katsoen melko pian ihmisen saapumisen jälkeen[5]. Ihminen voi aiheuttaa teoriassa joukkotuhon suoraan metsästäen. Jos 2 % mammuteista kuoli metsästykseen joka vuosi, niin silloin mammutti olisi nopeasti kuollut sukupuuttoon[6].

Toinen vaihtoehto on, että ihmiset olisivat metsästäneet ruohoa ja muita kasveja syöviä lajeja saalistavat pedot pois. Tämä olisi johtanut ruohonsyöjien määrän hallitsemattomaan kasvuun. Liian suuri määrä ruohonsyöjiä olisi syönyt laajoilta alueilta kaiken ruohon pois ja kuollut nälkään. Lisäksi ihmisten vahingossa sytyttämät tulipalot olisivat muuttaneet kasvillisuutta eläimille sopimattomiksi.

Siihen että ihmiset ainakin osin hävittivät mammutit, viittaa sekin, että mammutti eli monenlaisissa ympäristöissä[7] ja söi monenlaista ravintoa[8].

Ilmastonmuutos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmaston muutoksen uskotaan suoraan tai aiheuttamillaan kasvillisuusmuutoksilla hävittäneen muun muassa villasarvikuonon. Kokonaan tai laajoilta alueilta hävinneet eläimet olivat monesti mammutin tai hevosen tyyppisiä saran ja heinänsyöjiä[9], vain kylmässä eläneitä tai näitä syöviä petoja. Säilyneet märehtijälajit peura, hirvi ja myskihärkä joko saattoivat paeta sopiville asuinalueille tai sopeutua kasvillisuuden muutokseen tehokkaan ruoansulatuksen ansiosta[9].

Jääkautisten suureläinten tuhosta ei ole syytetty pelkästään jääkauden lopun ilmaston lämpenemistä. Eräiden tutkijoiden mukaan pääsyy suurien eläinten tuhoon oli jääkaudella tapahtunut verraten nopea kylmien ja lämpimien vaiheiden vuorottelu, joka vaikeutti lajien sopeutumista.[10].

Joidenkin tutkijoiden mukaan mammutti hävisi laajoilta alueilta Euroopassa aivan jääkauden kylmimpänä kautena[11] ravintokasveja hävittäneen kylmyyden ja/tai kuivuuden takia.

Tietokoneella tehtyjen laskujen mukaan mammutille parhaiten ilmastoltaan ja kasvillisuudeltaan soveltunut asuinalue olisi ollut suurimmillaan noin 42 000–30 000 vuotta sitten[12] kun jääkauden keskellä oli kohtalaisen leutoa, jonka jälkeen mammutin elinalue supistui ensin ilmaston kylmenemisen ja sitten ilmaston lämpenemisen takia[13]. Näin mammutin elinalue oli Euraasiassa laskelmien mukaan 42 000 vuotta sitten jääkauden lämpimällä jaksolla noin 7,7 miljoonaa km², ja 6 000 vuotta sitten jääkauden jälkeisen lämpöhuipun aikoihin 0,8 miljoonaa km². Niinpä viime jääkauden päättyessä 90 % mammutin elinalueesta katosi[14]. Joidenkin laskelmien mukaan esimerkiksi peura ja mammutti kilpailivat ravinnosta supistuneella elinalueella keskenään niin, että joissain laskelmissa peura jää henkiin, toisissa mammutti[15][16].

Monet pleistoseenin ruohoa syövät jättiläisnisäkkäät viihtyivät talvella vähälumisella, puuttomalla tundralla ja/tai arotundralla, jossa oli mannerilmasto ja ravinteikas lössipitoinen maaperä, joka loi kasveille hyvät ravinto-olot. Jääkauden päättyminen toi pohjoisille leveyksille lämpimämmän, kosteamman ilmaston[17], joka kostutti maaperän, hävitti arokasvillisuuden[17] ja suosi metsien kasvua[18][17]. Laajat niittymäiset heinikot ja ruohostot katosivat[17]. Esimerkiksi kolumbianmammutti ei ollut vain kylmän ilmanalan eläin, joten ilmaston lämpeneminen ei suoraan selitä sen häviämistä[17]. Hyvin pohjoisessa kuiva arotundra korvautui metsän sijasta soisella tundralla[17], jossa oli pilvistä ja paksu lumipeite[17]. Tundra-alueilla puut ja pensaat lisääntyivät[19].

Mantereet muuttuivat sateisemmiksi, kun niiden pinta-ala kasvoi merenpinnan noustessa ja vallatessa maa-alaa[17].

Metsittyminen vähensi esimerkiksi mammuttien suosimien ruohokasvien määrää. Lisäksi maaperä happamoitui ja köyhtyi laajoilla alueilla, kun ilmasto kostui ja sateet kuljettivat maaperän ravinteita pois. Kun jääkaudella oli ollut monia kalkkia suosivia tai siitä riippuvaisia lajeja, jääkauden päättyessä menestyivät vähän aikaa kanervan ja suolaheinän tyyppiset kalkinkarttajat. Ravinnon muutoksen vaikutukseen saattaa viitata se, että suuret norsujen ja sarvikuonojen sukuiset eläimet, joilla on suhteellisen yksinkertainen ruoansulatus, hävisivät suurelta osin, mutta nelimahaiset märehtijät selvisivät[20]. Lisäksi tiedetään, ettei nykyisellä tundralla ole esimerkiksi mammutin tarvitsemia ravinteita kalsiumia, magnesiumia ja natriumia riittävästi, toisin kuin kuivalla arotundralla oli. Tämä saattoi johtaa näiden mineraalien puutostilaan ja lisäksi kaliumin liikamäärään[21][22][23]. Esimerkiksi norsujen tiedetään tarvitsevan runsaasti varsinkin natriumia, jota nämä eläimet etsivät muun muassa suolaisista luolista ja kaivamalla maahan kuoppia. Niittyjen ja kuivien ympäristöjen kasveissa on enemmän ravinteita kuin soiden ja matsien aroissa, ruohoissa ja heinissä[19]. Toinen tekijä on syksyn ja talven pituus ja kosteus. Kasveissa tiedetään olevan kesällä suuri määrä valkuaisia mutta talvella suuri määrä kivennäisiä. Pitkä ja kostea syksy kellastuttaa ja pilaa ruohomaisten kasvien ravintoarvon talvella[24]. Tämä puolestaan vähentää talviturkin kasvattamiseen vaadittavien ravinteiden määrää. Turkin kasvattaminen vaatii runsaasti piitä.

Talvien kostuminen lisäsi talvista lumipeitettä niin, että eläinten oli vaikeaa löytää ravintoa. Pohjoiset tundratkin muuttuivat laajalti runsaslumisiksi ja vähäravinteisiksi.

Tundran kasvit tuhoutuvat laiduntamisessa helpommin kuin aron kasvit, joiden kasvupiste on lähempänä juurta, ja kasvinsyöjä silloin vaikeammin pysäyttää arokasvin kasvun[25].

Syksyt muuttuivat sateisemmiksi ja ruohon homehtumista suosiviksi. Sienet hajottivat heinän ja ruohon. Varsinkaan kamelit eivät siedä sienten tuottamia toksiineja[6].

Ylläolevien yhteisvaikutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anthony Barnovsky ja Sergei Zimov ovat kumpikin tahollaan väittäneet mammuttien kuolleen sukupuuttoon juuri ilmaston aiheuttamien kasvillisuusmuutosten ja metsästyksen yhteisvaikutuksesta[26]. Myös tunnettu mammuttitutkija Valentina V Ukraintseva on väittänyt samaa[27]. Eräiden tietokonelaskelmien mukaan ilmaston muutos ja ihmisen metsästys kykenevät tappamaan mammutin noin 300–400 vuodessa[28]. Pelkkä ilmaston muutos olisi harventanut mammuttien määrää, muttei täysin hävittänyt niitä. Ilmastonmuutos olisi eristänyt mammutit ja muut eläimet kasvillisuudeltaan sopiviin pieniin laikkuihin, joista ihmiset saattoivat saalistaa ne helpommin pois.[29][30][31][32][33].

Kosminen katastrofi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mammuttien häviämisen syyksi on veikattu myös kosmista katastrofia[34] tai niiden sarjaa, muun muassa supernovaräjähdystä tai asteroidi-iskua.

Joidenkin mielestä dryaskauden lopun jäähtyminen johtui suuresta asteroidin iskusta. Tämä teoria on yhä epävarmalla pohjalla, eivätkä kaikki tutkijat kannata sitä vieläkään[35]. Yleisesti ottaen teoria ei selitä, miksi mammutteja eli väitetyn asteroidi-iskun jälkeenkin. Kaiken lisäksi uusien tutkimusten mukaan väitetyt todisteet suuresta asteroidi-iskusta noin 12 900 vuotta sitten perustuvat kokonaan hätiköityihin johtopäätöksiin[36]. Mutta ovatpa eri näennäistieteilijät rakennelleet hurjia teorioita avaruudesta syöksyneistä vesimassoista, joiden takana tuli mammutit äkkipakastanut avaruuden kylmyys[37][38][39][40]. Tätä Ivan Sandersonin vuonna 1960 esittämän tulivuorenpurkausteorian[41] pohjalta myöhemmin kehiteltyä ajatusta on perusteltu esimerkiksi Siperiasta löytyneellä, hyvin säilyneellä Berezovkajoen jäätyneellä mammutilla. Mutta esimerkiksi paleontologi Björn Kurtén on selittänyt näiden mammuttien säilymisen harvinaisilla yhteensattumilla, muun muassa mammutit kylmään rotkoon haudanneilla maanvyöryillä tai muilla vastaavilla tapahtumilla[42]. Maan muutokset toivat myöhemmin nämä mammutit taas esiin.

Kiista jatkuu yhä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mammuttien joukkotuhon tarkasta ajoituksesta kiistellään yhä. Jacquelyn Gillin mukaan Pohjois-Amerikan mammuttien tuho tapahtui jo ennen ensimmäistä kiistatta tunnistettua intiaanikulttuuria, Clovisin kulttuuria[43][44]. Mutta toisaalta on myös väitetty, ettei Clovisin kulttuuri olisi ollut ensimmäinen ihmisten perinne Amerikassa. Kilpailevan tutkimuksen mukaan monet Pohjois-Amerikan suuret nisäkkäät olisivat kadonneet juuri Clovisin kulttuurin aikoihin.[43]

Jääkauden lopuilla hävinneitä eläinlajeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokonaan hävinneitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mammutti (Mammuthus primigenius) hävisi 5 000 vuotta sitten, viimeisenä
  • Arovisentti (Bison Priscus) hävisi 10 000 vuotta sitten
  • Villasarvikuono (Coelodonta antiquitatis) hävisi 11 000 vuotta sitten
  • Irlanninhirvi eli jättiläispeura (Megaloceros giganteus) hävisi 7 000 vuotta sitten
  • Luolakarhu (Ursus spelaeus) hävisi 12 000 vuotta sitten
  • Luolaleijona (Panthera leo spelaea) hävisi 10 000 vuotta sitten[45]

Harvinaistuneita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Myskihärkä (Ovibos moschatus) elää nykyään vain kylmimmillä arktisilla alueilla
  • Peura (Rangifer tarandus) elää Pohjois-Euroopassa, Siperiassa ja Pohjois-Amerikassa
  • Täplähyeena (Crocuta crocuta) elää nykyään vain Afrikassa
  • Villihevonen (Equus przewalskii) hävisi luonnosta, mutta säilyi eläintarhoissa. Elää nykyään Keski-Aasiassa[45]

Pleistoseenin joukkotuho Australiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkotuhojen aalto alkoi ensin Australian mantereella, kun ensimmäiset aboriginaalien esi-isät saapuivat Australiaan noin 50 000 vuotta sitten. Ensimmäisten ihmisten astuessa Australian maaperälle sen tasangoilla eli joukoittain monenlaisia erikoisia suuria eläimiä. Kasvinsyöjiä olivat muun muassa jättiläismäiset kengurut, vompatit, koalat, nokkasiilit ja emua muistuttavat, mutta paljon suuremmat lentokyvyttömät linnut. Näitä saalistivat suurikokoiset pedot, kuten pussileijona, pussihukka ja jättimäinen varaani Megalania. Joukkotuhon uskotaan tapahtuneen noin 46 000 vuotta sitten, mikä sopii melko hyvin yksiin väitetyn ihmisen saapumisen kanssa. Näiden eläinten tuho johtui ensisijaisesti metsästyksestä; ne olivat helppoa riistaa ihmisille, joihin ne eivät olleet tottuneet. Toisaalta Tim Flanneryn mukaan ihmiset polttivat laajalti metsää, mikä tuhosi monelle eliölajille sopivan kasvillisuuden.

Mammutin joukkotuho

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Länsi-Saksassa olevam Meerfelder Maar-järven heinien siitepölyjen ajoitukset. Jo aiemmin harvinaistunut mammutti hävisi kokonaan Euroopasta holoseenin alussa, jolloin heinäkasvit harvinaistuivat Meerfelder Maarin alueella, kun lämpötila nousi ja ilmasto kostui.

Arotundran katoaminen ehkä syynä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mammutti hävisi ensin etelästä, myöhemmin pohjoisesta. Euroopan viimeiset löydetyt mammutit elivät Virossa[46] ja Venäjällä noin 10 000 radiohiilivuotta sitten. Tällöin viime jääkausi oli juuri päättynyt. Mammutti sinnitteli vielä tämän jälkeenkin Pohjois-Siperiassa Wrangelin saarella. Mammuttia suosinut ruohopitoinen heinää ja marunaa kasvanut arotundra kuivine ilmastoineen hävisi viimeistään holoseenin alussa.

Monilla alueilla Baltiassa, Pohjois-Venäjällä ja Alaskassa mammutti näyttää hävinneen samaan aikaan, kun koivu ja varvut yleistyivät, ja laajamittainen soistuminen alkoi.[47] Heinämäiset kasvit ja kuivuudesta kielivä maruna harvinaistuivat. Maa happani kostumisen takia, ja kasvien kivennäisravinteet vähenivät. Mammutit eivät saaneet enää tarpeeksi mm. natriumia, kun arotundran suolakkomaat harvinaistuivat. Lämpeneminen ja lumen syveneminen olivat myös rasitteita, samoin ehkä myös maaperän muuttuminen mammuttia upottaviksi soiksi.

Arotundran häviäminen levitti koivua ja muuta puuta, mikä tarjosi mammuttia metsästäville ihmisille rakennus- ja polttoainetta. Näin ihmiset vaelsivat pohjoiseen mammutin asuinmaille. Myös esim. hirvi ja biisoni saattoivat jääkauden lopulla kilpailla elintilasta mammutin kanssa esimerkiksi Alaskassa.

Noin 90 % arotundrasta hävisi Andrian Listerin mukaan 14 000–11 000 vuotta sitten, jolloin mammutti hävisi laajoilta alueilta.[48]

Ennen jääkauden loppua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset villamammutit lienevät kehittyneet Koillis-Siperiassa noin 400 000 vuotta sitten. Noin 120 000 vuotta sitten mammuttien määrä väheni nopeasti Eem-interglasiaalin alkaessa, mutta kasvoi taas viime jääkaudella. Noin 42 000 vuotta sitten pohjoisimmat ihmiset asuivat suunnilleen Pohjois-Ranska–Pohjois-Ukraina–Pohjois-Kazakstan-linjalla[49]. Mammutteja oli Etelä-Ranskan–Keski-Ukrainan–Pohjois-Mongolian ja Korean pohjoisrajan leveyksistä pohjoiseen.

Euroopan eläinten joukkotuho alkoi pleistoseenin lopulla, myöhäispaleoliittisen kivikauden kestäessä noin 60 000 vuotta sitten, ja päättyi holoseenin alussa.[50]

Mammutin häviäminen alkoi Länsi-Euroopassa ainakin 36 000 radiohiilivuotta sitten.[51] Monien jääkauden eläinten kanta pieneni Länsi-Euroopassa viime jääkauden huippuvaiheessa 20 000–16 000 radiohiilivuotta sitten.[52]

Mammutti kävi Länsi-Euroopassa harvinaisiksi noin 19 500 radiohiilivuotta sitten.[51] 18 000–16 000 radiohiilivuotta sitten mammutti katosi kokonaan eräältä tutkittavalta Länsi-Euroopan alueelta. Jääkauden huippuvaihe näkyi Itä-Euroopassakin mammuttien ja asutusten harvinaistumisena. Mammuttia ei ajoitusten mukaan tavattu Puolasta 24,1–18,3 tuhatta kalenterivuotta eli 20,2–14,6 tuhatta radiohiilivuotta sitten.[53] Mammuttien harvinaistuminen johtui ehkä ilmaston kylmenemisen aiheuttamasta suuresta kuivumisesta, tai ehkä lisääntyneen tuulieroosion vaikutus hävitti eläneiden mammuttien luita.

Jääkauden lopun Euroopassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 15 000–14 000 radiohiilivuotta sitten mammuttien määrä väheni hyvin voimakkaasti Keski-Euroopassa ja Ukrainassa.[54] Noin 14 000 vuotta sitten mammuttialueen eteläraja oli Viron–Keski-Suomen leveyksillä. Keski-Euroopassa viimeistä edellinen mammutti eli 14 000 radiohiilivuotta sitten, samoin Ukrainassa kolmanneksi viimeinen ajoitettu. Mammuttien häviäminen oli nopeaa noin 14 000–12 000 kalenterivuotta sitten.[55]

Mammutteja oli paljon Euroopassa vielä 13 000–12 000 radiohiilivuotta sitten. Ranskassa ja Britanniassa mammutit elivät hieman pidempään kuin Ukrainassa. Britanniassa mammuttien nopea häviäminen tapahtui juuri jaksolla 13 000–12 000 radiohiilivuotta sitten[54]. Puolasta mammutti hävisi 12 600 radiohiilivuotta eli 15 000 kalenterivuotta sitten[53]. Andruien Listerin mukaan mammutti olisi hävinnyt metsittymisen, ei lämpötilan nousn takia Länsi-Euroopasta, vasta Allerödkaudella[56].

Mammutti hävisi suuresta osasta Eurooppaa ja Aasiaa noin 12 000 radiohiilivuotta sitten[52] ennen Allerödin lämpökauden alkua,[54] [57] [58] [59] mikä vastaa suunnilleen 13 900 kalenterivuotta sitten[60]. Tämä vastaa lämpimän Bölling-kauden loppua. Tämän jälkeen Allerödkaudella metsä levisi Euroopassa laajoille alueille.[54]. Viimeiset keskieurooppalaiset mammutit elivät 12 700[61] radiohiilivuotta sitten Condoverissa Englannissa ja noin 12 000 Praz Rodetissa Sveitsissä.[62]. Esimerkiksi Eurooppa metsittyi laajalti 13 000–11 000 radiohiilivuotta sitten[63].

On viitteitä siitä, että noin 12 000–11 000 radiohiilivuotta sitten olisi Länsi-Euroopassa ollut vielä mammutille sopivia laajoja ruohostoja,[64] ja näin ollen ilmaston muutos ei yksin selittäisi mammuttien tuhoa. Pääsyy mammutin häviämiseen olisi silloin nykyihmisen harjoittama metsästys.[65]

Jääkauden lopun Baltia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joka tapauksessa mammutti katosi lämpimällä Bölling/Alleröd-kaudella kokonaan Skandinavian-Baltian alueelta,[11] kun alueelle levittäytyivät koivu ja mänty. Silti peura ja mammutti palasivat Viroon[66] Koillis-Eurooppaan vielä kylmällä nuoremmalla dryaskaudella[11] noin 10 600–10 000 radiohiilivuotta sitten eli noin 12 600–11 600 kalenterivuotta sitten,[54] jolloin tundra-aro saapui taas Baltiaan hajanaisten kuusten kera.[11] Lopullisesti mammutti katosi Baltiasta dryaskauden päättäneissä ilmastonmuutoksissa tai melko pian niiden jälkeen.[11]

Ihminen levittäytyi Baltiaankin jääkauden lämmetessä. Lähellä Baltiaa oli ihmisiä Pregelissä Kaliningradissa ehkä jo 17 000 vuotta sitten[67]. Samoin Valko-Venäjällä oli lisääntyvässä määrin ihmisiä 16 000–14 000 vuotta sitten. Sitä, vaelsivatko nämä ihmiset Etelä-Baltiaan, ei tiedetä. Jäänreunateorian mukaan ihmisiä alkoi siirtyä kohti Baltiaa noin 15 500 vuotta sitten esimerkiksi Desna-joen laaksosta[68]. Pohjois-Baltia oli yhä jään peitossa, jään reunan ollessa 14 000 vuotta sitten Riian tasalla[69]. Aivan Etelä-Baltiassa saattoi olla ihmisiä jo 14 000 vuotta sitten liittyen mahdollisesti Hampurin kulttuuriin, joka eli peuranmetsästyksellä. Sitten alueelle levisi Brommen kulttuuri. Lopuksi Baltiaankin Liettuaan syntyi Ahrensburgin kulttuurin alaryhmä, jota sanotaan Krasnoselskin Madeleine-ryhmäksi[66]. Ei tiedetä, hävittivätkö näiden metsästäjät mammutin.

Euroopan viimeiset mammutit elivät Virossa ja Venäjällä noin 10 000 radiohiilivuotta sitten[70] preboreaalikauden alussa, jolloin oli vielä kylmää ja kuivaa. Viron Puurmannin mammutin poskihampaat on ajoitettu aikaan 11 800 vuotta sitten.

Jääkauden lopun Aasia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 30 000–17 000 radiohiilivuotta sitten mammuttia esiintyi laajalti Siperiassa Baikaljärvelle asti. Mutta tämän jälkeen mammutin elinalue vaihteli huomattavasti välillä 17 000–12 450 radiohiilivuotta sitten[71]. Lämpiminä kausina mammutin elinalue supistui, kylmempinä laajeni.

Noin 15 000 vuotta sitten metsästäjät saapuivat Siperiaan[72]. Joidenkin tutkijoiden mukaan ihmiset eivät luultavasti metsästäneet mammuttia sen lihan, vaan ehkä työkalujen tekoon tarvittavien syöksyhampaiden ja luiden takia,[73] vaikka toki söivät kaatamiensa mammuttien lihaa. Mammuttia tavattiin vielä 13 000 radiohiilivuotta sitten Etelä-Aasiassa[74].

Pohjois-Aasiasta mammutti hävisi nopeasti 12 000 radiohiilivuotta sitten. Joidenkin mukaan se olisi kadonnut Kiinasta jo noin 20 000 vuotta sitten.[75], toisten mukaan 12 000 radiohiilivuotta sitten. Länsi-Siperian viimeiset mammutit elivät noin 13 800–12 600 kalenterivuotta sitten. Berelekhin mammutit hävisivät noin 12 900–11 600 kalenterivuotta sitten nuoremmalla dryaskaudella. Berelekhissä tapahtui paljon mammutin luiden kasautumista noin 12 300 radiohiilivuotta sitten, ja mammutit hävisivät sieltä noin 11 800 radiohiilivuotta sitten[76].

Euraasian viimeiset suuret mammutit on ajoitettu pohjoisimpaan Siperiaan Taymyrin niemimaalle aikaan välille 10 000–9 700 radiohiilivuotta sitten,[77][78][79] eli kalenterivuosina vuoteen 11 300–10 600 vuotta sitten. Dryaskauden aikaan Taymyrin niemimaalla oli vaivaiskoivua kasvavaa pensastundraa. Oli menossa jääkauden vaihtuminen lämpimäksi holoseeniksi. Pian tämän jälkeen 9 300 radiohiilivuotta sitten peittävä metsätundra levittäytyi alueelle. Joidenkin ajoitusten mukaan lehtikuusta olisi kasvanut jo 11 700 radiohiilivuotta sitten[80].

Kääpiömammutteja eli vielä 7 700–3 700 radiohiilivuotta sitten syrjäisellä, pohjoisella Wrangelinsaarella.[81]

Berelehkin jokivarren kasvillisuuden kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luoteis-Siperian Berelehkin jokivarrelta tehtyjen löytöjen mukaan rahkasammalta, varpuja ja pensaita suosiva kasvuympäristö olisi yhteydessä mammuttien tuhoon. Näitä ennen hiirensammal, heinät ja sarat olivat yleisiä.

Berelehkin keskijuoksusta löydetyn kerrostumasarjan kausi IV lienee nuorempi dryas tai holoseeni[82]. Kausilla I-III heinät ja sara olivat siitepölyissä yleisiä, samoin sammalet. Pensaat olivat harvinaisia. Varpukasveja Ericaceae ei oli hyvin harvoin. Vaivaiskoivu ja joskus pajutkin olivat yleisiä. Sammalista hiirensammalet olivat paljon yleisempiä kuin rahkasammalet. Kaudella I ei ollut paljoa rahkasammalta, vaikka olikin metsiä. Kaudella II oli sammaleisia ruohotundria ja polygonisoita. Kaudella III oli pensastundraa ja metsätundraa. Rahksammalta ei ollut paljoa näilläkään kausilla. Sitten ilmasto muuttui soita sousivammaksi. Kaudella IV seudulla lisääntyi huomattavasti suosammalten, varpukasvien ja leppien Duschekia fruticosa suhteellinen määrä. Nyt varvuissa/matalissa pensaissa oli paljon Cassiope, Ledum, Vaccinum. Matalien pensaiden osuus lisääntyi. Päinvastoin heinä- ja sarakasvien määrä väheni[83].

Niinpä tällä kaudella oli siitepölyissä pensaista yleismpiä vaivaiskoivu, pensasleppä, mutta paju ja puumainen koivu harvinaisia. Matalissa kasveissa eniten Ericaceae-varpuja. Matalista kasveista heiniä 8 % ja saroja 14 %. 2/3 sammalista rahkasamamlia, loput lähinnä hiirensammalia. Tämä muistutatta nykyisiä subarktisia suotundria[84]. Mammuttien on väitetty kadonneen nuoremmalal dryaskaudella.

Muun jääkauden megafaunan tuho

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri arvioiden mukaan toisten jääkauden eläinten häviämisessä on vaikuttanut eniten ilmastonmuutos, toisten ihminen. Esimerkiksi myskihärän oletetaan hävinneen Aasiasta lähinnä ilmastonmuutoksen takia laajoilta alueilta. Toisaalta biisoni, visentti ja hevonen katosivat monilta alueilta ihmisen harjoittaman metsästyksen takia[85].

Jättiläispeuran (Megaloceros giganteus) lajimäärä väheni hyvin hitaasti Länsi-Euroopassa ennen jääkauden huippukohtaa kuten mammutilla[51]. Kun jääkauden kylmä huippukausi tuli, lajia tavattiin vain Ukrainassa ja lähistöillä. Jättiläispeura pysyi pitempään poissa pohjoisesta Keski-Euroopasta kuin mammutti, noin välillä 20 000–12 500 radiohiilivuotta sitten. Noin 12 900–10 500 radiohiilivuotta sitten lajia eli lähinnä Britteinsaarilla ja Tanskan seutuvilla sekä Uralilla. Lajin määrä väheni nopeasti lämpimällä Bölling-kaudella ja Alleröd-kaudella noin 12 600–11 700 radiohiilivuotta sitten Irlannissa, Britanniassa ja Etelä-Skandinaviassa ja katosi kokonaan näiltä alueilta kylmän nuoremman dryaksen alussa tai aikana.

Lopullisesti laji hävisi Etelä-Uralilta noin 6 900 radiohiilivuotta sitten[51]. Holoseenilla hävisi myös jääkautinen Lenan hevonen. Yksi viimeisimmistä ajouitetuista Pohjois-Aasian jääkautisista hevosista eli Jukagirin niemimaalla noin 4 600 radiohiilivuotta sitten, eli noin 3400 kalenterivuotta eaa[86].

Joidenkin ajoituksen mukaan mammuttia olisi elänyt Alaskassa mantereellakin vielä holoseenilla. Peura oli poissa Länsi-Euroopasta pitempään kuin mammutti jääkauden huippukohdalla, 20 000–12 500 vuotta sitten. Monilla Länsi-Euroopan alueilla jättiläispeura hävisi erityisen nopeasti lämpimällä Alleröd-kaudella 12 000–11 000 radiohiilivuotta sitten eli 13 700–12 680 vuotta sitten, mutta häviäminen oli nopeaa jo aikaisemmalla lämpimällä Bölling-kaudella jo 14 500 vuotta sitten. Keski-Venäjän tasangolla jättiläispeura hävisi tavallista nopeammin 15 000–14 000 radiohiilivuotta sitten. Luolakarhu, arovisentti ja villasarvikuono hävisivät suunnilleen samassa tahdissa kuin mammutti eli noin välillä 40 000–11 000 radiohiilivuotta sitten. Niinpä villasarvikuono katosi noin 14 000 kalenterivuotta sitten[85]. Myskihärkä katosi suunnilleen lämpimän kauden alussa noin 14 500 vuotta sitten. Luolaleijona katosi jääkauden lopuilla suunnilleen 16 000–11 000 radiohiilivuotta sitten. Luolaleijona katosi jääkauden päättyessä ehkä noin 12 000–9 000 radiohiilivuotta sitten.

Pleistoseenin lopun joukkotuho Amerikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alaskan sisämaassa aijaitsevan Hardin Laken siitepölykaavio, jossa näkyy koivun Betula nopea runsastuminen ihmisen saapumisen ja mammuttien tuhon aikoihin.
Jättiläislaiskiainen.

Amerikkaan näyttää vaeltaneen varsinkin Alaskaan, Länsi-Kanadaan ja Luoteis-Yhdysvaltoihin muutamia eläimiä jääkauden vähäjäisinä jaksoina silloin kuivaa Beringin salmen maakannasta pitkin. Näitä olivat muun muassa biisoni, luolaleijona ja villamammutti.[87] Jääkauden maksimin jälkeen mammutit vaelsivat 30 leveysasteelta 50 leveysasteelle.

Eri eläimet näyttävät hävinneen Pohjois-Amerikassa hieman eri tahdissa eri aikoina 17 500–5 000 radiohiilivuotta sitten, mutta häviäminen näyttää olleen noin 13 000–7 000 radiohiilivuotta sitten erityisen rajua[88]. Nopean joukkotuhon on monesti oletettu liittyvän ilmastonmuutoksiin, mutta varsinkin paleointiaanien saapumiseen Amerikkaan. He perustivat noin 13 500–13 000 vuotta sitten alkaneen Clovisin kulttuurin, jonka ihmiset olivat helposti koottavissa ja purettavissa majoissa asuvia, riistan perässä liikkuvia metsästäjiä. Ihmisten arvellaan levittäytyneen koko Amerikkaan ehkä 500–1 000 vuodessa.

Ihminen saapui Alaskasta Amerikkaan 13 500–13 200 vuotta sitten. Noin 13 200 vuotta sitten ihmisiä asui laajalla alueella Pohjois-Amerikassa, ja seuduilla tapahtui kasvillisuusmuutoksia. Ne johtuivat osin jääkauden päättymisestä, osin ehkä ihmisen sytyttämistä paloista ja ihmisen vaikutuksesta kasveja syöviin eläinkantoihin. 13 000 vuotta sitten koko suurlajisto paitsi norsut hävisivät, ja mammuttikin hävisi Amerikasta 12 800 vuotta sitten. Eläinten suurin häviämisaalto päättyi ehkä noin 10 200 radiohiilivuotta sitten eli 12 000 vuotta sitten. Erään tutkimuksen mukaan biisonien sarvien koot pienenivät Suurilla tasangoilla ja Alaskassa jääkauden Bison priscuksesta Bison occidentalisiin ja Bison athabascaeen[89].

Jättiläismaalaiskiainen katosi Pohjois-Amerikasta noin 11 000 radiohiilivuotta sitten, mutta Ohiosta jo 11 400 radiohiilivuotta sitten eli 13 300 kalenterivuotta sitten[90]. Coloradon laakion jättieläimet hävisivät noin 13 000 vuotta sitten 400 vuoden sisällä. Toinen tieto antaa suurimmalle häviämistapahtumalle jossa hävisi 15 suurta eläinsukua, iäksi 13 400–12 900 vuotta sitten, mikä on 11 500–11 000 radiohiilivuotta sitten. Kalifornian kääpiömammutti kuoli 11 030 radiohiilivuotta sitten.

Mammuttien lisäksi Pohjois-Amerikasta hävisivät pleistoseenin lopun aikoihin leijona, gepardi, tylppäkuonokarhu, hirmususi, hirmulintu, sapelihammaskissat, maalaiskiaiset, glyptodontit, jättiläismajava, hevoseläimet, kamelit, mastodontti, jättiläispekari, ja monet muut. Myskihärkä, biisoni ja hanka-antilooppi selvisivät tuholta, mutta myskihärkä harvinaistui. Etelä-Amerikan jättiläiseläimet hävisivät muutama sata vuotta, ehkä noin 500 vuotta, myöhemmin kuin Pohjois-Amerikan eläimet.[91] Sieltäkin hävisi jääkauden päättymisen ja ihmisen saapumisen aikoihin monia eläimiä, kuten maalaiskiaiset, glyptodontit, mastodontit, hevoset, aasit, kamelit, sapelihammaskissat, leijona, hirmulinnun kaltaiset jättimäiset linnut ja jättimäiset jyrsijät. Etelä-Amerikalle tyypilliset pussieläimet olivat hävinneet jo ennen ihmisten tuloa Suuressa Amerikan eläimistönvaihdoksessa. Noin 7 000 radiohiilivuotta sitten ihminen saapui Karibialle, ja 2 000 vuotta myöhemmin hän oli hävittänyt viimeiset jättiläislaiskiaiset.[92]

Holoseenikauden mammutit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin tutkijoiden mukaan mammutti olisi tavattu Pohjois-Aasiassa ja Alaskassa vielä pitkään holoseenilla. Joidenkin tietojen mukaan mamutti olisi elänyt Taimyrin niemimaalla vielä 7 000 vuotta sitten, ja myskihärkäkin 3 000 vuotta sitten[93]. Beringinsalmen lähellä olevan Saint Paulin saaren mammutti hävisi noin 5 600 vuotta sitten. Kasvillisuus ei muuttunut. Uuden tutkimuksen mukaan saaren makea vesi kävi vähiin kun ilmasto kuivui ja merenpinta nousi. Näin mammuteilta loppui juomavesi[94].

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Björklund, Tom & Vuokko, Seppo: Mammutin aika – useimmat jääkauden lajit elävät yhä. Tammi, 2009. ISBN 978-951-31-4113-4
  • Björn Kurtén: Kuinka mammutti pakastetaan. Suomentanut Irma Rostedt. Tammi, 1982. ISBN 951-30-5627-9
  • Lister, Adrian & Bahn, Paul: Mammutit: Jääkauden jättiläiset. Suomentanut Arja Hokkanen. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25064-3
  • Valentina V. Ukraintseva: Mammoths and the Environment. Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1107027169

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lister & Bahn 2000, s. 122–125
  2. ↑ Lister & Bahn 2000, s. 120–121
  3. ↑ Did climate change drive the woolly mammoth to extinction? Genetic tests reveal species declined as weather warmed Mail Online, Daily Mail, 11 September 2013, Ellie Zolfagharifard
  4. ↑ Lister & Bahn 2000, s. 122–123
  5. ↑ Lister & Bahn 2000, s. 126
  6. ↑ a b Vuokko 2009, s. 151
  7. ↑ Vuokko 2009, s. 147
  8. ↑ Vuokko 2009, s. 148
  9. ↑ a b Palaeoecology of Beringia, David Hopkins et al, Academic 1982, s. 312
  10. ↑ Ukraintseva 2013, s. 312–313
  11. ↑ a b c d e Woolly mammoth (Mammuthus primigenius Blum.) and its environment in northern Europe during the last glaciation P. Ukkonen ym., QSR 30, 2011, s. 692-712
  12. ↑ Climate Change, Humans, and the Extinction of the Woolly Mammoth Bravo et al, PLoS Biol. 2008 April; 6(4): e79., doi: 10.1371/journal.pbio.0060079
  13. ↑ G. M. MacDonald ym., Pattern of extinction of the woolly mammoth in Beringia 12.6.2012, Nature Communications 3, Article number: 893 doi:10.1038/ncomms1881, s
  14. ↑ What Killed the Woolly Mammoth? Caitlin Sedwick, PLoS Biol. 2008 April; 6(4): e99. , doi: 10.1371/journal.pbio.0060099
  15. ↑ How mammoths lost the extinction lottery Nature 2.10.2011, doi:10.1038/news.2011.626
  16. ↑ Species-specific responses of Late Quaternary megafauna to climate and humans Eline D. Lorenzen, David Nogués-Bravo..., Nature 479, s. 359–364,17 November 2011, doi:10.1038/nature10574
  17. ↑ a b c d e f g h Lister & Bahn 2000, s. 132
  18. ↑ Lister & Bahn 2000, s. 120–121, s131
  19. ↑ a b Ukraintseva 2013, s. 207
  20. ↑ Jääkauden Euroopassa komeita eläimiä Björn Kurtén, Mikael Fortelius
  21. ↑ The Connection Of Mammoth Migrations With Geochemical Landscapes Of Ca-, Mg-, Na Classes In The Southeastern Part Of Western Siberia (L) Sergei V. Leschinsky Tomsk State University
  22. ↑ The Late Pleistocene beast solonetz of Western Siberia:“mineral oases” in mammoth migration paths, foci of the Palaeolithic man's activity Leshchinskiy, S. V. La Terra Degli Elefanti–The World of Elephants: Proceedings of the First International Congress, CNR, Rome. 2001.
  23. ↑ ammoth landscapes: good country for hunter-gatherers Haynes, G. (2006), 142, 20-29.
  24. ↑ Mammoths and the Environment, Valentina V. Ukraintseva, Cambridge University Press, 31.8.2013, ISBN-10: 1107027160, ISBN-13: 978-1107027169, s. 302-308, "Forage composition", erit. s. 307–308
  25. ↑ Results of the CERPOLEX/Mammuthus Expeditions on the Taimyr Peninsula, Arctic Siberia, Russian Federation Dock Mol, Aleksei Tikhonov, Quaternary International 142–143 (2006) 186–20, Quaternary International 142–143 (2006) 186–202
  26. ↑ Maapallon muuttuva ilmasto, Jorma Keskitalo, Tammi, ISBN 951-31-34253, sivu 57
  27. ↑ Ukraitseva 2013, s. 207
  28. ↑ Lister & Bahn 2007, s. 136, 137
  29. ↑ Lister & Bahn 2000, s. 135–136
  30. ↑ Lister & Bahn 2000, sivu 136
  31. ↑ Nogués-Bravo D, Rodríguez J, Hortal J, Batra P, Araújo MB, 2008 Climate Change, Humans, and the Extinction of the Woolly Mammoth. PLoS Biol 6(4): e79. doi:10.1371/journal.pbio.0060079
  32. ↑ Large Ice-Age Mammal Extinctions: Humans and Climate the Culprits National science Foundation, Press Release 11-235,2.10.2011
  33. ↑ Humans and Climate Contributed to Extinctions of Large Ice-Age Mammals, New Study Finds Katrina Voss, National science Foundation news 2.11.2011
  34. ↑ Arvoitukselliset tapahtumat, Francis Hitchkins, Karisto 1981, ISBN 951-25-1816-4, alkuteos The World of Mysteries 1978, Luku Kadonneet mammutit s. 53
  35. ↑ Tiedeuutiset: Jääkauden loppuvaiheen jäähtyminen johtui ehkä meteoriitista. Yle.fi.
  36. ↑ Mammoth-Killer Impact Flunks Out Richard A. Kerr Science 3.9.2010: Vol. 329. no. 5996, s. 1140–1141 DOI: 10.1126/science.329.5996.1140
  37. ↑ Keijo Parkkunen, Sadan vuoden harha-askel – jätkän väitöskirja jääkauden olemattomuudesta, Eita, Turku 1984, ISBN 951-95781-7-X, Luku "Vettä vai jäätä", s. 136
  38. ↑ Tekijänoikeudesta maailmaan, Kimmo Pälikkö – Markku Särelä, Taustaa, KP-Art Oy, Helsinki, 1999,ISBN 951-96599-2-7, Luku "Jäätä ja norsunluuta", s. 111
  39. ↑ Björn Kurtén, Kuinka mammutti pakastetaan
  40. ↑ Paleontologia Raamattu.tarinoi.fi
  41. ↑ Answersingenesis.org
  42. ↑ Björn Kurtén, Kuinka mammutti pakastetaan, 1982, s. 111
  43. ↑ a b Lost Giants: Disparate Clues in the Mammoth Extinction Debate Scientific American, February 2010
  44. ↑ Science November 20, 2009
  45. ↑ a b Göran Burenhult: Ihmisen suku, kivikauden ihmiset, s. 86–87. Määritä julkaisija!
  46. ↑ Suomen mammutit Anu Hakala, Pirkko Ukkonen
  47. ↑ Pattern of extinction of the woolly mammoth in Beringia G.M. MacDonald, D.W. Beilman, Y.V. Kuzmin, L.A. Orlova, K.V. Kremenetski, B. Shapiro, R.K. Wayne & B. Van Valkenburgh, Nature Communications 3, Article number: 893 doi:10.1038/ncomms1881
  48. ↑ National Geographic Suomi, Nro 5 2009, 28.5–24.6. kansiteksti Mammutti kloonaamalla henkiin?, artikkeli Ainutlaatuinen raportti: Lähes täydellisenä säilynyt mammutti tuo tutkijoille kiinnostavia terveisiä 40 000 vuoden takaa, sivu 15, teksti Tom Mueller, kohta Jättiläisten maa, sivu 23
  49. ↑ National Geographic Suomi 2009, numero 5, sivu 26
  50. ↑ M. Bunzel-Drüke, J. Drüke, H. Vierhaus: Überlegungen zu Wald, Mensch und Megafauna/Quaternary Park (pdf) wisente-rothaargebirge.de. (saksaksi)
  51. ↑ a b c d Pleistocene to Holocene extinction dynamics in giant deer and woolly mammoth doi:10.1038/nature02890,
  52. ↑ a b Late Quaternery megafaunal extinctions in Europa end Northern Asia: new radiocarbon evidence, Anthony J. Stuart
  53. ↑ a b Radiocarbon chronology of woolly mammoth (Mammuthus primigenius) from Poland Adam Nadachowski Grzegorz Lipecki, Piotr Wojtal,Barbara Miękina,Quaternary International Volume 245 Issue 2, 6 December 2011, Pages 186–192 http://dx.doi.org/10.1016/j.quaint.2011.03.011
  54. ↑ a b c d e The extinction of woolly mammoth (Mammuthus primigenius) and straight-tusked elephant (Palaeoloxodon antiquus) in Europe, Anthony J. Stuart, ScienceDirect, 10 November 2004
  55. ↑ Human Ecology at the end of the Pleicostene #PPA85,M1figure 3.8 neil roberts the holocene an environmental history
  56. ↑ drian Lister: Mammoth extinctions, refugia and the effects of climate and people Adrian Lister, Natural History Museum
  57. ↑ The latest woolly mammoths (Mammuthus primigenius Blumenbach) in Europe and Asia: a review of the current evidence Quaternary Science Reviews, Volume 21, Issues 14–15, August 2002, s. 1559–1569,1 February 2002
  58. ↑ ate Quaternary megafaunal extinctions in Europe and Northern Asia: new radiocarbon evidence Anthony J. Stuart Stuart 2004
  59. ↑ Pleistocene to Holocene extinction dynamics in giant deer and woolly mammoth A. J. Stuart, P. A. Kosintsev, T. F. G. Higham & A. M. Lister, Nature 431, 684-689 (7 October 2004) | doi:10.1038/nature02890;
  60. ↑ The CalPal Online Radiocarbon Calibration
  61. ↑ ORAU Datelist 7
  62. ↑ Lister & Bahn 2000, sivu 125
  63. ↑ Lister & Bahn 2000, sivu 121
  64. ↑ R. D. E. MacPhee: Extinctions in Near Time, Causes, Context and Consequences. (luku: Late pleistocene megafauna extinction, sivu 265) Springer, 1999. ISBN 9780306460920 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  65. ↑ Mammutin aika, sivu 148–149
  66. ↑ a b Viron esihistoria, Alvar Kriska & Andres Tauvri, SKS Helsinki 2007, isbn 978-951-746-879-4, a, 15
  67. ↑ Liettuan historia, Aulis Kallio, Jagellonica 2009, ISBN 978-951-98665-3-6,
  68. ↑ Wiik 2007, "Mistä suomalaiset ovat tulleet", s. 18
  69. ↑ Koivisto 2006, s. 45
  70. ↑ Dating the extinction of European mammoths: new evidence from Estonia Lembi Lõugas Pirkko Ukkonen Högne Jungner, Quaternary Science Reviews, Volume 21, Issues 12–13, July 2002, Pages 1347–1354
  71. ↑ Figure 2 Changes in mammoth ranges (white fill) during the last 30,000... www.researchgate.net. Viitattu 28.7.2016.
  72. ↑ ng1, sivu 26
  73. ↑ Ancient Siberians may have rarely hunted mammoths Study suggests Stone Age folk sporadically killed the beasts, primarily for ivory Bruce Bower, Science News, Web edition: June 12, 2013
  74. ↑ Kuzmin, Y.V., Orlova, L.A. & Zolnikov, I.D., 2003 - Dynamics of the mammoth (Mammuthus primigenius) Mol (eds.) - ADVANCES IN MAMMOTH RESEARCH (Proceedings of the Second International)
  75. ↑ Mammutin aika, sivu 149
  76. ↑ Vladimir V. Pitulko: The Berelekh quest: A review of forty years of research in the mammoth graveyard in northeast Siberia. Geoarchaeology, 1.1.2011, nro 1, s. 5–32. doi:10.1002/gea.20342 ISSN 1520-6548 Artikkelin verkkoversio.
  77. ↑ Chronology and environment of woolly mammoth (Mammuthus primigenius Blumenbach) extinction in northern Asia L.A. Orlova, Y.V. Kuzmin, A.J. Stuart, A.N. Tikhonov, The World of Elephants – International Congress, Rome 2001
  78. ↑ A Review Of The Evidence For Extinction Chronologies For Five Species Of Upper Pleistocene Megafauna In Siberia Lyobov A Orlova1, Yaroslav V Kuzmin2, Vyacheslav N Dementiev 1,3, Radiocarbon, Vol 46, Nr 1, 2004, s. 301–314
  79. ↑ Radiocarbon Chronologies and Extinction Dynamics of the Late Quaternary Mammalian Megafauna of the Taimyr Peninsula, Russian Federation Ross D. E. MacPhee, Journal of Archaeological Science (2002) 29, 1017–1042 doi:10.1006/jasc.2001.0802
  80. ↑ Ukraintseva 2013, s. 263
  81. ↑ [1]
  82. ↑ Ukraintseva 2013, 205, 207
  83. ↑ Ukraintseva 3213, 201, 207, 204
  84. ↑ Ukraintseva 2013, 203
  85. ↑ a b Tieteen kuvalehti 1/2012, artikkeli "Jääkauden voittajat ja häviäjät", s. 39–43, alkup. lähde Eske Villerslev, University of Copenhagen
  86. ↑ Gennady G. BOESKOROV Olga R. POTAPOVA Eugeny N. MASHCHENKO Albert V. PROTOPOPOV Tatyana V. KUZNETSOVA Larry AGENBROAD2 and Alexey N. TIKHONOV Preliminary analyses of the frozen mummies of mammoth (Mammuthus primigenius), bison (Bison priscus) and horse (Equus sp.) from the Yana‐Indigirka Lowland Integrative Zoology 2014; 9: 471–480 doi: 10.1111/1749-4877.12079 s. 475
  87. ↑ The Ice Age 6 – A Pleistocene Bestiary id-archserve.ucsb.edu. (englanniksi)
  88. ↑ Pleistocene Extinctions (pdf) geo.tcu.edu. (englanniksi)
  89. ↑ Beringia in the Cenozoic era, V. S. Kothekar ,1985, ISBN 90-6191-445-0, Vanäjänkielinen alkuteos Beringiya v Kainozoe, Vladivostok 1976, s. 419
  90. ↑ www.sciencedirect.com
  91. ↑ http://www.pnas.org/cgi/content/full/102/33/11763
  92. ↑ http://www.unr.edu/cla/anthro/downloadFiedelHaynes_JAS.pdf#search=%22%2BLGM%20%2Brcbp%22
  93. ↑ Ukraintseva 2013, s. 79
  94. ↑ Russell W. Graham, Soumaya Belmecheri, Kyungcheol Choy, Brendan J. Culleton, Lauren J. Davies, Duane Froese: Timing and causes of mid-Holocene mammoth extinction on St. Paul Island, Alaska. Proceedings of the National Academy of Sciences, 16.8.2016, nro 33, s. 9310–9314. PubMed:27482085 doi:10.1073/pnas.1604903113 ISSN 0027-8424 Artikkelin verkkoversio. (englanti)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pleistoseenin_lopun_joukkotuho&oldid=22803739”