Megaloceros giganteus
| Megaloceros giganteus | |
|---|---|
 Megaloceros giganteuksen luuranko museossa Washington DC:ssä. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Hirvieläimet Cervidae |
| Alaheimo: | Jalohirvet Cervinae |
| Suku: | †Megaloceros |
| Laji: | giganteus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
† Megaloceros giganteus |
|
| Katso myös | |
Megaceros (Megaloceros giganteus) eli kruunukauris, jättiläispeura, jättiläishirvi, irlanninhirvi, jättisarvikauris tai jättisarvihirvi oli suuri plioseenilla, pleistoseenilla ja holoseenilla elänyt hirvieläin. Vanhin lajin fossiililöytö on ajoitettu 400 000 vuotta vanhaksi[1]. Lajia esiintyi koko Euraasiassa ja erityisen paljon nykyisen Irlannin alueella. Uroksen säkäkorkeus oli yli kaksi metriä[2], paino noin 680 kilogrammaa ja sarvien leveys 3,6–4,0 metriä kärjestä kärkeen. Sarvet olivat suuremmat kuin millään tunnetulla peuraeläimellä, ja urokset käyttivät niitä naaraiden kosiskeluun ja muiden urosten kanssa tappelemiseen. Sarvet irtosivat joka kevät ja kasvoivat seuraavaan syksyyn mennessä takaisin[1]. Naaraiden säkäkorkeus oli noin 1,8–1,9 metriä, eikä niillä ollut sarvia.[3][4] Lajin lähin nykyisin elävä sukulainen on pienikokoinen kuusipeura, jonka kantamuodosta se erosi noin kymmenen miljoonaa vuotta sitten[5].
Jättiläispeura söi sekalaista kasvisravintoa, johon kuului ruohoa ja puiden lehtiä.[1]
Suurin osa Megaceroksista kuoli Euroopan alueelta noin 10 000 vuotta sitten, 1 000 vuotta ennen ensimmäisten ihmisten saapumista Irlantiin. Tuohon aikaan jääkausi läheni loppuaan ja ilmasto muuttui hyvin kylmäksi, mikä harvensi kasvillisuutta. Peurat lienevät kuolleet sukupuuttoon, koska ne eivät löytäneet tarpeeksi ravintoa kylmässä ilmastossa. Viimeisimmät Megacerokset on löydetty Keski-Siperiasta, ja on radiohiiliajoituksen avulla eläneen vielä vuonna 6000 eaa.[1] Erään teorian mukaan uusi kasvillisuus sisälsi liian vähän kalsiumia ja fosfaatteja, joita eläin tarvitsi luuston ja sarvien rakentamiseen[6]. Nuorimpien jäänteiden analyysi ei kuitenkaan puhu näiden ravintoaineiden puutteesta, joten kysymys lajin häviämisestä on yhä avoin.lähde? On ehdotettu, että joillain alueilla ihmisten harjoittama metsästys saattoi vaikuttaa lajin sukupuuttoon kuolemiseen[3].
Jättiläispeuraa esittäviä maalauksia on löydetty Etelä-Ranskassa sijaitsevista Cognacin luolamaalauksista.[1]
Kaunokirjallisuudessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kurtén, Björn: Musta tiikeri, suom. Virve Kajaste. Tammi, 1982. Paleoantropologi Kurtén esittää teoksessaan teorian neandertalinihmisen häviämisestä. Jättiläispeura on teoksessa merkittävässä osassa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e The Irish elk: what did this giant deer look like and when did it go extinct? www.nhm.ac.uk. Viitattu 27.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Megaloceros www.prehistoric-wildlife.com. Arkistoitu 27.10.2022. Viitattu 27.10.2022.
- ↑ a b Biggest. Antlers. Ever. Meet the Irish Elk Smithsonian Magazine. Viitattu 27.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Irish elk Britannica. Viitattu 27.10.2022. (englanniksi)
- ↑ 10 lajia, jotka voisi herättää henkiin. Tiede -lehti, 2009, nro 9, s. 28–30. Tieteen tiedotus ry.
- ↑ Moen, Ron A. & Pastor, John & Cohen, Yosef: Antler growth and extinction of Irish elk. Evolutionary Ecology Research, 1999, nro 1, s. 235 - 249. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)