Malin väestö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Malin väestötiheyttä kuvaava kartta.
Malin väestönkasvu aikajanalla.
Malin väestöpyramidi 2016.

Malin väestö on keskittynyt maaseudulle ja maan eteläosaan. Se kasvaa nopeasti ja on hyvin nuorta. Suurin etninen ryhmä ovat mandet, yleisin kieli bambara ja vallitseva uskonto islam. Ihmisten elin- ja koulutustaso on hyvin alhainen.

Etelään ja maaseudulle keskittynyt väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malissa on järjestetty neljä väestönlaskentaa: ensimmäinen vuonna 1976, toinen vuonna 1987, kolmas vuonna 1998 ja neljäs vuonna 2009. Väestön tilastoinnista vastaa kansallinen tilastolaitos Institut National de la Statistique eli Instat.[1]

Vuoden 2009 väestönlaskennan mukaan maassa on 14 528 662 asukasta, joista 50,4 prosenttia on naisia ja 49,6 prosenttia miehiä[2]. Vähän yli puolet väestöstä asuu maan eteläosassa Sikasson, Koulikoron ja Ségoun alueilla. Pääkaupunki Bamakon osuus on 12,5 prosenttia. Pohjoisessa Timbuktun, Gaon ja Kidalin alueilla asuu alle kymmenen prosenttia maan väestöstä.[3]

Keskimääräinen väestötiheys on 11,7 henkeä neliökilometrillä. Tiheimmin asuttuja alueita ovat Bamako (6 780,4 henkeä neliökilometrillä), Sikasso (37,1), Ségou (36,3), Mopti (26,2) ja Koulikoro (24,7). Harvimmin asuttuja ovat Kidal (0,5 henkeä neliökilometrillä), Timbuktu (1,4) ja Gao (2,7).[4]

Valtaosa väestöstä asuu maaseudulla. Kaupunkikuntien osuus on 22,5 ja yli 5 000 asukkaan taajamien 35,0 prosenttia. Yli puolet kaupunkiväestöstä asuu Bamakossa. Kaupunkiväestön osuus on kasvanut tasaisesti vuoden 1976 16,8 prosentista.[5]

Vuoden 1998 väestönlaskennan mukaan lähes puolet Malin väestöstä on bambaroita, mandinkoja, soninkeja ja muita maan eteläosan mandekansoja. Varsinkin maan keskiosassa asuvat fulbet muodostavat noin 17 prosenttia väestöstä. Pohjoisen väestö koostuu etupäässä songhaista, tuaregeista ja maureista.[6]

Bambaraa puhuu äidinkielenään 46,3 ja käyttökielenään 51,5 prosenttia. Fulania puhuu äidinkielenään 9,4 %, dogonia 7,2 %, soninkea 6,4 %, mandinkaa ja songhaita molempia 5,6 %, miniankaa 4,3 %, tuaregikieli tamašekia 3,5 %, senufoa 2,6 %, boboa 2,1 %, bozoa 1,9 %, khasonkaa 1,2 % ja mauria 1,1 %. Kaupunkiväestöstä kolmella neljäsosalla on käyttökielenään bambara.[7] Muslimeja on 94,8, kristittyjä 2,4 ja animisteja 2,0 prosenttia[8].

Ulkomaalaisten osuus on 0,8 prosenttia. He ovat etupäässä naapurimaiden Burkina Fason, Norsunluurannikon ja Guinean kansalaisia.[9]

Nopea väestönkasvu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malin väestö kasvaa nopeasti ja kiihtyvällä tahdilla. Vuotuinen väestönkasvu oli 1,7 prosenttia vuosina 1976–1987, 2,2 prosenttia vuosina 1987–1998 ja 3,6 prosenttia vuosina 1998–2009. Nykyisellä kasvuvauhdilla väestö kaksinkertaistuu lähes kahdenkymmenen vuoden välein.[10]

Syntyvyys on arviolta 43,9 promillea, kuolleisuus 12,5 promillea ja odotettavissa oleva elinikä 55,6 vuotta. Luonnollinen väestönkasvu on 3,14 prosenttia, kun se vuonna 1987 oli 2,71 prosenttia. Kasvuprosentin nousuun on vaikuttanut kuolleisuuden lasku ja syntyvyyden pysyminen korkealla tasolla. Arviolta 0,5 prosenttia väestönkasvusta selittyy muuttovoitolla, joka koostuu varsinkin Norsunluurannikon sisällissodan takia maahan palanneista malilaisista.[11]

Väestö on Saharan eteläpuolisen Afrikan tapaan erittäin nuorta. Alle 15-vuotiaita on 46,6 prosenttia, 15–64-vuotiaita 48,4 prosenttia ja yli 65-vuotiaita vain 3,2 prosenttia. Väestön keski-ikä on 20 vuotta. Malilainen nainen saa keskimäärin 6,6 lasta, kun taas vanhemmissa ikäluokissa kuolleisuus on vielä hyvin korkea. Sikasson alueella alle 15-vuotiaita on 49,3 prosenttia ja Bamakossa 38,3 prosenttia.[12]

Alhainen elin- ja koulutustaso

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 12-vuotiaista 36,5 prosenttia elää monogamisessa ja 21,1 prosenttia polygamisessa avioliitossa, 3,4 prosenttia on leskiä ja 0,6 prosenttia eronneita. Polygamia on huomattavasti yleisempää maaseudulla kuin kaupungeissa. Miesten keskimääräinen avioitumisikä on 24,5 ja naisten 21,5 vuotta (maaseudulla 14,9).[13] Kotitalouksissa asuu keskimäärin kuusi henkilöä. Yhtä asuntokuntaa kohti on kaksi kotitaloutta.[14]

Nomadeja oli vuonna 1976 6,7 prosenttia maan väestöstä,[15] mutta vuonna 2009 enää 0,9 prosenttia. Nomadiväestö on keskittynyt maan pohjoisosaan Gaon, Timbuktun ja Kidalin alueille.[16]

Lähes 70 prosenttia aktiiviväestöstä saa elantonsa maa- ja metsätaloudesta, metsästyksestä ja kalastuksesta[17]. Köyhyysrajan alapuolella elävien osuus on laskenut 55,6 prosentista vuonna 2001 43,6 prosenttiin vuonna 2009, mutta Mali on yhä yksi Afrikan köyhimmistä maista[18]. Terveydenhuollon ja hygienian taso on heikko, lapsikuolleisuus korkea (154,0 ‰) ja tarttuvat taudit yleisiä[19]. Vesihuollon piirissä on 57,5 prosenttia talouksista ja 3,5 prosenttia joutuu käyttämään juomavetenään pintavettä. 93,9 prosenttia talouksista käyttää pääasiallisena energianlähteenään polttopuuta tai puuhiiltä. Sähkövalaistus on 15,2 prosentilla talouksista (kaupungeissa 60,2 prosentilla).[20]

Malin koulutustaso on hyvin heikko. Yli 3-vuotiaista 68,7 prosenttia on kokonaan vailla koulutusta. Koulutusta saaneista 82,9 prosenttia on käynyt alakoulun, 12,4 prosenttia yläkoulun ja 4,8 prosenttia keskikoulun. Maaseudulla koulutusta vailla on 76,3 prosenttia ja naisista 73,2 prosenttia.[21] Yli 15-vuotiaista vain 27,7 prosenttia osaa lukea ja kirjoittaa (18,6 % vuonna 1998)[22].

Alakoulua käy 68,4 prosenttia kouluikäisistä ja 65,0 prosenttia tytöistä. Kaupungeissa koulunkäyntiprosentti on yli sadan, kun taas maaseudulla se on vain 58,5. Luvut ovat alhaisimpia Kidalin, Timbuktun ja Moptin alueilla. Yläkoulua käy 44,0 prosenttia ikäluokasta.[23]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Etat et structure, s. 22.
  2. ↑ Etat et structure, s. 39.
  3. ↑ Etat et structure, s. 51.
  4. ↑ Etat et structure, s. 52.
  5. ↑ Etat et structure, s. 54–55.
  6. ↑ Etat et structure, s. 27.
  7. ↑ Etat et structure, s. 75.
  8. ↑ Etat et structure, s. 74.
  9. ↑ Etat et structure, s. 80.
  10. ↑ Etat et structure, s. 42.
  11. ↑ Etat et structure, s. 42–43, 78.
  12. ↑ Etat et structure, s. 58–62.
  13. ↑ 4ème recensement général de la population et de l’habitat du Mali (RGPH-2009). Analyse des résultats définitifs: Etat matrimonial et nuptialite, s. 23, 34 instat-mali.org. Arkistoitu 7.1.2017. Viitattu 26.7.2018.
  14. ↑ Etat et structure, s. 50.
  15. ↑ Analyse du recensement de 1976. Tome III: Caracteristiques demographiques, s. 17 instat-mali.org. Arkistoitu 16.5.2018. Viitattu 26.7.2018.
  16. ↑ Etat et structure, s. 39, 48–49.
  17. ↑ 4ème recensement général de la population et de l’habitat du Mali (RGPH-2009). Analyse des résultats définitifs: Activites economiques de la population, s. 40 instat-mali.org. Arkistoitu 7.1.2017. Viitattu 26.7.2018.
  18. ↑ 4ème recensement général de la population et de l’habitat du Mali (RGPH-2009). Cartographie de la pauvreté et drs objectifs du millénaire pour le développement au Mali en 2009, s. 10 instat-mali.org. Arkistoitu 7.1.2017. Viitattu 26.7.2018.
  19. ↑ 4ème recensement général de la population et de l’habitat du Mali (RGPH-2009). Analyse des résultats définitifs: Mortalite, s. viii, 3–6 instat-mali.org. Arkistoitu 16.5.2018. Viitattu 26.7.2018.
  20. ↑ 4ème recensement général de la population et de l’habitat du Mali (RGPH-2009). Analyse des résultats définitifs: Menages et caracteristiques de l’habitat au Mali, s. xii–xiii instat-mali.org. Arkistoitu 7.1.2017. Viitattu 26.7.2018.
  21. ↑ Etat et structure, s. 66.
  22. ↑ Etat et structure, s. 71.
  23. ↑ Etat et structure, s. 67–69.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Malin_väestö&oldid=21967743”