Maija Hurme
Maija Hurme (s. 1976) on suomalainen kuvittaja ja graafikko.[1] Hän kuvittaa lastenkirjojen lisäksi oppikirjoja ja tekee grafiikkaa Hufvudstadsbladetille.[2]
Hurme valmistui valtiotieteen kandidaatiksi Svenska social- och kommunalhögskolanista vuonna 2004 pääaineenaan journalistiikka ja sivuaineena historia. Hän on opiskellut historiaa myös Helsingin yliopistossa. Vuosina 1998–2005 Hurme työskenteli City-lehden ad-assistenttina ja 2005–2007 Borgåbladetin taittajana.[3]
Maija Hurme on tehnyt kirjoja yhdessä puolisonsa Anssi Hurmeen kanssa. Heidän ensimmäinen yhteinen teoksensa Peiton alla ilmestyi vuonna 2012. Heidän teoksensa Lepakkopoika (2014) oli Arvid Lydecken -palkintoehdokkaana vuonna 2015.[4] Myös Hurmeen kuvittama ja Hanna Lundströmin kirjoittama lasten runoteos Rassel prassel puss (suom. Onnenkuplia)[2] oli Arvid Lydecken -ehdokas.[5] Vuonna 2015 Hurmeen kuvittama ja Tuula Korolaisen sekä Riitta Tuluston toimittama Lasten oma vuosikirja sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.[6] Vuonna 2018 Maija ja Anssi Hurmeen teos Varjostajat oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas.[7] Teos oli myös Tulentakantaja-palkintoehdokas 2019.[8] Hurme oli kirjan kuvituksella myös Rudolf Koivu -palkintoehdokas saaden kunniamaininnan.[9]
Hurme on Kuvittajat ry:n puheenjohtaja 2021–2023. Hän toimi aiemmin kaksi vuotta yhdistyksen varapuheenjohtajana.[10]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Anssi Hurme (teksti) & Maija Hurme (kuvitus): Peiton alla. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2012. ISBN 978-951-52-2986-1
- Anssi Hurme (teksti) & Maija Hurme (kuvitus): Lepakkopoika. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 978-951-52-3361-5
- Tuula Korolainen & Riitta Tulusto (toim.) & Maija Hurme (kuvitus): Lasten oma vuosikirja. Helsinki: Lasten Keskus, 2014. ISBN 978-952-288-147-2
- Hanna Lundström (teksti) & Maija Hurme (kuvitus): Onnen kuplia: runoja aloittelijoille. (Alkuteos: Rassel prassel puss, 2015) Suomentanut Tittamari Marttinen. Helsinki: S&S, 2016. ISBN 978-951-52-3830-6
- Anssi Hurme (teksti) & Maija Hurme (kuvitus): Varjostajat. Helsinki: S&S, 2018. ISBN 978-951-52-4429-1
- Maija Hurme (teksti ja kuvitus): Yksinäisten saarten kartasto. Helsinki: Etana Editions, 2018. ISBN 978-952-7105-18-4
- Jenni Karjalainen (teksti) & Maija Hurme (kuvitus): Setäkuiskaajan käsikirja. Helsinki: Art House, 2019. ISBN 978-951-884-711-6
- Lina Laurent (teksti) & Maija Hurme (kuvitus): Piilopalstan tarhurit. (Alkuteos: Plats på jorden, 2021) Suomentanut Heli Ikäheimo. Helsinki: S&S, 2021. ISBN 978-951-52-5277-7
- Kaikki löytämäni viimeiset. Helsinki: Etana Editions, 2022. ISBN 978-952-7105-87-0
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hurme, Maija Kirjasampo.fi. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ a b Maija Hurme S&S. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ CV Maijahurme.com. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ Sundqvist, Janne: Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintoja tavoittelee kymmenen kirjailijaa Yle Uutiset. 8.12.2014. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ Rassel prassel puss Kirjasampo.fi. 7.7.2017. Viitattu 12.12.2021. (ruotsiksi)
- ↑ Petäjä, Jukka: Tiedonjulkistamispalkinto Lasten omalle vuosikirjalle HS.fi. 28.11.2015. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ Pesonen, Mikko: Tässä ovat Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat Yle Uutiset. 7.11.2018. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ Aitonurmi, Tuomas: Tulenkantaja-palkinnon ehdokkaat 2019 Kirjasampo.fi. 18.2.2019. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ Rudolf Koivu 2019 -palkinto Marika Maijalalle 22.10.2019. Grafia. Viitattu 12.12.2021.
- ↑ Hietamäki, Henna: Maija Hurme on Kuvittajien uusi puheenjohtaja 1.10.2021. Kuvittajat ry. Arkistoitu 12.12.2021. Viitattu 12.12.2021.