Maailmankaikkeudesta (Lucretius)
| Maailmankaikkeudesta | |
|---|---|
| De rerum natura | |
 Teoksen käsikirjoitus vuodelta 1483. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Lucretius |
| Kieli | latina |
| Genre | filosofia |
| Julkaistu | noin 50 eaa. |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Paavo Numminen |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1965 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Maailmankaikkeudesta (lat. De rerum natura, sananmukaisesti ”Asioiden luonteesta”) on roomalaisen filosofin ja runoilijan Lucretiuksen kirjoittama eeppinen runoelma. Se kuvaa epikurolaista todellisuuskäsitystä, jossa on keskeisenä atomismi. Runo on kirjoitettu noin vuonna 50 eaa.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lucretius omisti runon ”Memmiukselle”, joka saattaa olla vuonna 58 eaa. preettorina toiminut Gaius Memmius. Eri puolilla runoa on useita viittauksia ”Memmiukseen”, kuten ”Memmiukselleni” ja ”Memmion mainio poika”. Lucretius todennäköisesti yritti saada Gaius Memmiuksen omaksumaan atomiopin.
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lucretius katsoo, että jotkut valistuneet yksilöt voisivat paeta omia halujaan ja katsoa tietämätöntä, onnetonta ja aina jotain haluavaa ihmiskuntaa, itsensä mukaan lukien, sääliä tuntien.
Yksilön velvollisuuksiin kuuluu julistaa totuutta ja elää sitä itse todeksi. Vastaavasti Maailmankaikkeudesta on Lucretiuksen oma esitys totuudesta tietämättömälle yleisölle. Hän toivoo, että joku kuulisi, ymmärtäisi ja välittäisi totuuden edelleen, jotta maailmaa voitaisiin parantaa.
Runon kerronnassa esiintyy useita henkilöhahmoja. Epikuros on opettaja, joka antoi Lucretiukselle ymmärryksen valon. Uskonnon hahmo on hirviö, joka hyökkää taivaasta ihmisiä kohtaan ja pyrkii tuhoamaan totuuden. Epikuros voittaa Uskonnon, koska selvittää maailmankaikkeuden toiminnan ja koostumuksen, ja auttaa ymmärtämään, mitä voi olla ja mitä ei voi olla. Tämä ymmärrys atomeista, tyhjyydestä ja maailmankaikkeuden toiminnasta auttaa vapauttamaan ihmiset jumalien ja kuoleman pelosta.
Kirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maailmankaikkeudesta koostuu kuudesta kirjasta.
Ensimmäinen kirja alkaa Venuksen ylistyksellä. Muu sisältö koostuu pääasiassa atomiteorian kuvauksesta. Atomien pääominaisuuksiksi Lucretius luettelee tiiviyden, ikuisuuden, jakamattomuuden ja muuttumattomuuden. Tämän jälkeen Lucretius kumoaa kilpailevat käsitykset: monistien (Herakleitos) ja pluralistien (Empedokles) teoriat sekä Anaksagoraan näkemykset. Lopussa käsitellään kaikkeuden ja tilan sekä atomien lukumäärän äärettömyyttä.
Toinen kirja jatkaa atomiopilla ja käsittelee myös maailman alkuperää. Lucretius selvittää atomien liikkumista, muotoja, atomiyhdistelmissä tapahtuvaa vaihtelua sekä yhdistelmien ominaisuuksia. Kaikkeuden syntyä koskevassa osassa Lucretius torjuu kaikki uskonnolliset käsitykset.
Kolmas kirja alkaa Epikuroksen ylistyksellä. Loppuosa käsittelee sielua ja kuolemanpelkoa. Sieluun liittyen Lucretius selvittää sen koostumusta, kappalemaisuutta, sielun ja ruumiin suhdetta, sekä sielun kuolevaisuutta. Lucretiuksen mukaan sielu ei ole ollut olemassa ennen elämää, eikä säily sen jälkeen. Kuolemanpelkoa Lucretius pitää mielettömänä, koska hänen mukaansa aistimisen lakkaamisen seurauksena kuolema ei kosketa ihmisiä. Loppuosassa Lucretius selittää Manalaan liittyviä myyttejä.
Neljäs kirja käsittelee aistimista. Aisteista näköä käsitellään laajimmin. Lucretius käsittelee myös ajattelemista sekä hengen ja ruumiin yhteistoimintaa.
Viides kirja käsittelee maailmankaikkeutta, taivaankappaleita ja maata. Lucretius torjuu teologiset käsitykset maailman alkuperästä tai siitä, että taivaankappaleet olisivat jumalia tai että jumalat vaikuttaisivat maailmaan. Maailman Lucretius selvittää syntyneen atomien pyörteen satunnaisena muodostelmana. Taivaankappaleita käsittelevässä osassa Lucretius kuvaa maan kaiken keskuksena, sekä selvittää muun muassa taivaankappaleiden kokoa, kiertoliikettä ja rakennetta; päivän ja yön vaihtelua; kuun vaiheita; sekä auringon ja kuun pimennyksiä.
Maata käsittelevässä osassa Lucretius käsittelee elämän alkuperää, alkukantaisia elämänmuotoja ja alkukantaista ihmistä ja luonnonvalintaa. Lucretius selvittää myös kulttuurin kehitystä, kuten kielen, ihmisyhteisöjen, valtion ja jumalauskon syntyä, sekä käsityötaitojen, taiteiden ja tieteiden kehitystä.
Kuudes kirja käsittelee ilmakehän ilmiöitä, kuten ukkosta, vesipatsaita, pilviä ja sadetta, sekä maan ilmiöitä, kuten maanjäristyksiä, tulivuoria, Niilin tulvimista, magnetismia sekä ruttotauteja.
Keskeisiä väitteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Runon keskeisimmät väitteet ovat seuraavat:
- Aine (substanssi) on ikuista.
- Atomit liikkuvat äärettömässä tyhjyydessä.
- Kaikkeus koostuu pelkästään atomeista ja tyhjyydestä, ei mistään muusta. Lucretius kannatti siis atomismia.
- Kaikkeudessa on todennäköisesti olemassa toisia maailmoja, jotka ovat samankaltaisia kuin omamme, ja jotka koostuvat samoin atomien vaihtuvista yhdistelmistä.
- Koska maailmat ovat pelkästään atomien yhdistelmiä, jotka muuttuvat välillä, sen enempää tämä kuin muutkaan maailmat eivät ole ikuisia.
- Muut maailmat eivät ole sen enempää jumalien ohjaamia kuin omammekaan.
- Tämän ja muiden maailmojen elämänmuodot muuttuvat, saavat ajan myötä lisää voimaa ja sitten menettävät voimansa muille elämänmuodoille.
- Ihmiskunnan alku oli alkukantainen ja se on kehittynyt huomattavasti kyvyissä ja taidoissa, mutta myös tämä maailma tulee katoamaan.
- Aistit havaitsevat kappaleiden paljain silmin näkyvät yhteentörmäykset ja vuorovaikutuksen.
- Järki tekee johtopäätöksiä atomeista ja tyhjyydestä, jotka selittävät sen, mitä aistit havaitsevat.
- Ihmiset pyrkivät välttämään kipua ja etsimään nautintoa.
- Tavallinen ihminen pyrkii siis enimmäistämään nautinnon ja vähimmäistämään kivun.
- Täysin deterministisestä eli lainalaisesta ja materialistisesta eli aineellisesta todellisuuskäsityksestä seuraa ongelma vapaan tahdon mahdollisuudesta. Lucretius katsoo, että vapaa tahto on mahdollista, koska liikkuvat atomit poikkeavat satunnaisesti suunnastaan (lat. clinamen).
Uskontojen alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lucretius tunsi myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ymmärtäneet heidät synnyttäneen maailmankaikkeuden toimintatapoja. Hän katsoi näiden tietämättömien ja kovaonnisten ihmisten tarvitsevan uskontoa selittämään alkuperänsä sekä sen, miksi joskus tapahtuu hyviä asioita, ja miten he voisivat suojautua onnettomuudelta, jonka he näkevät iskevän muihin. Jumalauskon synnystä Lucretius kirjoittaa muun muassa seuraavaa:
»[...] Luulivat onnessaan myös [jumalain] olevan vertoja vailla, niistä kun häirinnyt ketäkään ei kuoleman pelko, vielä kun nukkuissaan jumalain näki saattavan aikaan ponnistuksettaan monet kummastuttavat ihmeet.
Toisekseen, nuo huomasivat oloseikkojen taivaan järjestyksessään sekä vuoden vaihtuvan aikain, vaan ei tienneetkään, mikä kaikkeen siihen on syynä. Siis pakopaikkana vain oli tuo: jumaloille on kaikki suotu ja vaikuttaa pyhä näiden sallima kaiken [...]
Toisekseen, kenen ei jumalain voi kammous mieltä jähmettää, kenen ei jäsenet alas raueten vaivu, kärvenneen maan kun tärisyttää ukkosen vaaja hirveä iskullaan, jyry halkoo valtavan taivaan?»
(Viides kirja, 1179–1221, suomentanut Paavo Numminen.)
Lucretius sanoo ihmisten nähneen unissaan jumalia ja sillä perusteella uskoneen jumaliin. Toiseksi hän sanoo, että kun ihmiset eivät tunteneet ilmiöiden syitä, he selittivät tapahtumia jumalilla. Kolmanneksi hän mainitsee eräiden luonnonilmiöiden synnyttämän pelon. Ihmisten elämän janoa hän vertaa veden kantamiseen reikäiseen ruukkuun. Lopuksi Lucretius puhuu kuolemanjälkeisen rangaistuksen pelosta ja tarkastelee erikseen kuolemattomuususkon syntyä. Erityisesti hän pyrkii selittämään hengityksen lakkaamista kuolemassa (sanat 'henki', 'sielu' ja 'elämä' ovat olleet monissa kielissä yhteyksissä toisiinsa).
Käännökset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teos on suomennettu alkuperäisessä heksametrimuodossa. Sari Kivistö ja H. K. Riikonen toteavat Suomennoskirjallisuuden historiassa, että teos kaipaisi myös suorasanaista suomennosta.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kivistö, Sari & Riikonen, H. K.: Antiikin kirjallisuus ja suomennokset uuslatinasta ja humanistikreikasta. Teoksessa Riikonen, H. K. (päätoim.): Suomennoskirjallisuuden historia 2, s. 49. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomennos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lucretius, Carus Titus: Maailmankaikkeudesta. ((De rerum natura.) Suomentanut sekä johdannon ja selitykset kirjoittanut Paavo Numminen. Antiikin klassikot) Porvoo Helsinki: WSOY, 1965.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lucretius: On the Nature of Things (Arkistoitu – Internet Archive) (The Internet Classics Archive) (englanniksi)
- Lucretius: On the Nature of Things (Project Gutenberg) (englanniksi)
- Lucretius: De rerum natura libri sex (The Latin Library) (latinaksi)