Luettelo suomenruotsalaisesta nimipäiväkalenterista poistetuista etunimistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo etunimistä, jotka on poistettu suomenruotsalaisesta nimipäiväkalenterista.

Helsingin yliopisto on vuodesta 1929 alkaen laatinut erilliset nimipäivälistat suomenkieliselle ja ruotsinkieliselle väestölle.[1] Aikaisemmin Suomessa oli käytössä kaikille yhteinen nimipäiväkalenteri, jossa oli mukana sekä suomenkielisiä että ruotsinkielisiä nimimuotoja.[2]

Suomenruotsalaiseen nimipäiväkalenteriin on tehty muutoksia vuosina 1950, 1964, 1973, 1989, 1995, 2000, 2005, 2010, 2015 ja 2020.[3]

Luettelon rajaus ja merkinnät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oheinen luettelo ei sisällä sellaisia etunimiä, jotka on poistettu almanakasta ennen vuotta 1929. Tällaiset nimet sisältyvät artikkeliin Luettelo suomalaisesta nimipäiväkalenterista poistetuista etunimistä.

Tähdellä (*) merkityillä nimillä oli Suomen almanakassa nimipäivä vuonna 1928, mutta ensimmäiseen suomenruotsalaiseen nimipäiväkalenteriin (1929) niitä ei otettu mukaan.

Joidenkin nimien kirjoitusasuun on tehty kalenterissa muutoksia. Esimerkiksi Jessika on vuonna 2000 vaihdettu muotoon Jessica.[4] Näissä tapauksissa nimen perässä oleva nuoli (→) osoittaa uuden, kalenterissa käytetyn nimiasun.

 A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö 

Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu


Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu


Poistetut etunimet, jotka on palautettu


Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu

Poistetut etunimet, jotka on palautettu


  • Blomqvist, Marianne: Förteckning över förnamnen i den finlandsvenska almanackan 1810–2000. – Från Adam till My. Ett färggrant knippe namn, s. 25–90. (Sammanbundet av Marianne Blomqvist) Helsingfors: Helsingfors universitet, 1999. ISBN 951-45-8279-9 (ruotsiksi)
  • HBL 1949 = Johan Ludvig blir Sture – Maria byter namnsdag. Hufvudstadsbladet 22.2.1949, s. 1, 4. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu 22.11.2021. (ruotsiksi)
  • Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. (Kolmas tarkistettu painos. Toim. Raisa Vuohelainen) Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4
  • Saarelma-Paukkala, Minna: Etunimikirja. Suomalaiset nimitrendit 2000-luvulla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. ISBN 978-952-222-831-4
  • Vilkuna, Kustaa: Etunimet. (Viides painos. Toim. Pirjo Mikkonen) Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-18892-6
  1. Saarelma-Paukkala 2017, s. 179.
  2. Lempiäinen 2004, s. 12.
  3. Suomenruotsalaiset nimipäivät Yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 20.11.2021.
  4. Vilkuna 2007, s. 116.
  5. a b c d e Blomqvist 1999, s. 28.
  6. a b Blomqvist 1999, s. 65.
  7. a b Blomqvist 1999, s. 29.
  8. HBL 1949.
  9. a b Blomqvist 1999, s. 30.
  10. a b c d e f g Blomqvist 1999, s. 31.
  11. Blomqvist 1999, s. 65–66.
  12. a b c Blomqvist 1999, s. 66.
  13. Blomqvist 1999, s. 67.
  14. Blomqvist 1999, s. 32.
  15. a b Blomqvist 1999, s. 33.
  16. a b Blomqvist 1999, s. 68.
  17. a b c Blomqvist 1999, s. 69.
  18. Blomqvist 1999, s. 34.
  19. Blomqvist 1999, s. 70.
  20. a b c Blomqvist 1999, s. 71.
  21. a b Blomqvist 1999, s. 36.
  22. Blomqvist 1999, s. 37.
  23. Blomqvist 1999, s. 72.
  24. Blomqvist 1999, s. 73.
  25. a b c Blomqvist 1999, s. 74.
  26. a b Blomqvist 1999, s. 41.
  27. a b c d e f Blomqvist 1999, s. 75.
  28. a b c Blomqvist 1999, s. 42.
  29. a b c d Blomqvist 1999, s. 76.
  30. a b c Blomqvist 1999, s. 43.
  31. a b c d Blomqvist 1999, s. 44.
  32. a b c Blomqvist 1999, s. 77.
  33. a b c Blomqvist 1999, s. 45.
  34. a b c Blomqvist 1999, s. 78.
  35. a b c d e f g Blomqvist 1999, s. 46.
  36. Blomqvist 1999, s. 47.
  37. a b c Blomqvist 1999, s. 48.
  38. a b c d e Blomqvist 1999, s. 79.
  39. a b Blomqvist 1999, s. 80.
  40. Blomqvist 1999, s. 49; Vilkuna 2007, s. 145.
  41. a b Blomqvist 1999, s. 49.
  42. a b Blomqvist 1999, s. 81.
  43. a b c Blomqvist 1999, s. 82.
  44. a b c d e Blomqvist 1999, s. 50.
  45. Blomqvist 1999, s. 82; Saarelma-Paukkala 2017, s. 180.
  46. a b c Blomqvist 1999, s. 51.
  47. a b c d Blomqvist 1999, s. 83.
  48. a b c Blomqvist 1999, s. 52.
  49. a b c Blomqvist 1999, s. 53.
  50. a b c Blomqvist 1999, s. 54.
  51. Blomqvist 1999, s. 84.
  52. Blomqvist 1999, s. 55.
  53. a b c Blomqvist 1999, s. 85.
  54. a b Blomqvist 1999, s. 56.
  55. a b c d Blomqvist 1999, s. 86.
  56. a b Blomqvist 1999, s. 57.
  57. Blomqvist 1999, s. 57–58.
  58. a b c d Blomqvist 1999, s. 87.
  59. a b Blomqvist 1999, s. 58.
  60. a b c Blomqvist 1999, s. 59.
  61. HBL 1949; Vilkuna 2007, s. 209.
  62. a b c d e Blomqvist 1999, s. 88.
  63. a b c d Blomqvist 1999, s. 60.
  64. Blomqvist 1999, s. 60; Almanack för skottåret 1928 efter vår Frälsares Kristi födelse, till Helsingfors horisont. Helsingfors: Helsingfors universitet, 1927. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Viitattu 21.11.2021. (ruotsiksi)
  65. a b c d e f Blomqvist 1999, s. 61.
  66. a b c d e Blomqvist 1999, s. 89.
  67. a b Blomqvist 1999, s. 62.
  68. Blomqvist 1999, s. 63; Vilkuna 2007, s. 250–251.
  69. a b Blomqvist 1999, s. 63.
  70. a b Blomqvist 1999, s. 90.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]