Seneca nuorempi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Lucius Annaeus Seneca)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lucius Annaeus Seneca
Σενέκας ὁ Νεότερος
Lucius Annaeus Senecan rintakuva, 1600-luku, Museo del Prado.
Lucius Annaeus Senecan rintakuva, 1600-luku, Museo del Prado.
Henkilötiedot
Syntynytnoin 4 eaa.
Corduba, Hispania Baetica, Rooman valtakunta
Kuollut65 jaa.
Rooma, Rooman valtakunta
Kansalaisuus roomalainen
Ammatti konsuli, kirjailija, filosofi
Koulutus ja ura
Koulukunta stoalaisuus
Opettaja Sotion ja Papirius Fabianus

Lucius Annaeus Seneca (m.kreik. Σενέκας ὁ Νεότερος, yleensä tunnettu lyhyesti nimellä Seneca tai Seneca nuorempi; noin 4 eaa. Corduba – 65 jaa. Rooma) oli roomalainen valtiomies, konsuli, kirjailija ja stoalainen filosofi. Seneca oli keisari Neron opettaja ja neuvonantaja, mutta joutui lopulta tekemään itsemurhan tämän painostuksesta, koska häntä epäiltiin osallisuudesta Neron vastaiseen salaliittoon.[1]

Seneca on Tacituksen ohella Rooman jälkiklassisen kirjallisuuden merkittävin tekijä, samalla kun hän oli myös valtiomies.[1] Hän kirjoitti filosofiaa ja näytelmiä latinaksi. Hänen filosofiset teoksensa käsittelevät lähinnä etiikkaa ja moraalifilosofiaa. Senecan aiheita olivat esimerkiksi lempeys, mielenlujuus, onnellinen elämä ja ilo.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lucius Annaeus Senecan rintakuva, 200-luku jaa. Antikensammlung Berlin.

Seneca syntyi Cordubassa (nyk. Córdoba), Hispaniassa. Hän oli Lucius Annaeus Senecan eli Seneca vanhemman ja Helvian toinen poika. Hänen isänsä oli varakas ritarisukuinen reetori. Senecan vanhempi veli Novatus (myöhemmin Gallio) oli Achaean prokonsuli. Seneca oli runoilija Lucanuksen setä nuoremman veljensä Lucius Annaeus Melan kautta.

Isä lähetti nuoren Senecan Roomaan, jossa hän sai reetorin koulutuksen ja opiskeli lakia sekä uuspythagoralaista ja stoalaista filosofiaa. Kerrotaan, että Seneca olisi ollut sairaalloinen. Kirjeissään Seneca sanoo sairastavansa astmaa, mutta oireet saattoivat liittyä myös tuberkuloosiin. Sairauden vaikutuksia välttääkseen Seneca oleskeli jonkin aikaa Egyptissä tätinsä ja tämän puolison luona, joka oli siellä prefektinä. Egyptissä hän kirjoitti teoksen De situ et sacris Aegyptiorum (Egyptiläisten maasta ja uskonnosta), joka ei ole säilynyt.

Roomaan palattuaan Senecasta tuli kvestori ja hän pääsi senaattiin. Hänestä tuli myös menestyksekäs asianajaja ja oikeuspuhuja. Noin vuonna 37 keisari Caligula miltei surmautti hänet kateutensa takia. Caligulan kerrotaan säästäneen Senecan hengen vain koska uskoi, ettei sairaalloinen mies eläisi kuitenkaan kauan. Vuonna 41 uuden Claudius-keisarin puoliso Messalina suostutteli Claudiuksen ajamaan Senecan maanpakoon Korsikalle syytettynä aviorikoksesta Caligulan sisaren Julia Livillan kanssa. Ilmeisesti syyt olivat kuitenkin poliittiset. Seneca vietti kahdeksan maanpakovuottaan filosofisten ja luonnontieteellisten tutkimusten parissa ja kirjoitti muun muassa teokset Helvia-äidille, lohduttautumisesta ja keisarin vapautettua orjaa imartelevan Lohduttautumisesta Polybiukselle.

Vuonna 49 Claudiuksen uusi puoliso Julia Agrippina kutsui Senecan takaisin Roomaan opettamaan poikaansa Lucius Domitiusta, josta tuli myöhemmin keisari Nero. Claudius murhattiin vuonna 54, ja Nero piti hautajaispuheen, jonka Seneca oli laatinut. Samalla Seneca kuitenkin pilkkasi kuollutta keisaria satiirissaan Apocolocyntosis divi Claudii. Agrippina piti huolen, että Nerosta tuli uusi keisari Claudiuksen pojan Britannicuksen sijasta.

Ensimmäiset viisi vuotta, niin sanotun quinquennium Neronis -ajan, Nero hallitsi viisaasti Senecan ja pretoriaaniprefekti Sextus Afranius Burruksen vaikutusvallan alaisena. Ennen pitkää Seneca ja Burrus kuitenkin menettivät vaikutuksensa Neroon, ja hänen hallinnostaan tuli tyrannimainen. Burruksen kuoltua vuonna 62 Seneca vetäytyi eläkkeelle ja käytti aikansa jälleen opiskeluun ja kirjoittamiseen.

Vuonna 65 Senecaa syytettiin osallisuudesta Pison salaliittoon Neron murhaamiseksi. Nero tuomitsi Senecan tekemään itsemurhan ilman oikeudenkäyntiä ja ehkä syyttömänä. Roomalainen historioitsija Tacitus kertoo, että Senecan lisäksi myös tämän puoliso Pompeia Paulina halusi tehdä itsemurhan ja avasi miehensä tapaan suonensa, mutta Nero määräsi vaimon säästettäväksi. Senecan kerrotaan kohdanneen kuoleman stoalaisella tyyneydellä.

Filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Manuel Domínguez Sánchez, El suicidio de Séneca (”Senecan itsemurha”), 1871.

Seneca on merkittävin latinan kielellä kirjoittanut stoalainen filosofi. Filosofiassa hänen opettajiaan olivat stoalainen Attalus, kyynikko Demetrios ja uuspythagoralainen Sotion. Senecalla oli myös yhteyksiä Sestiuksen eklektiseen koulukuntaan.

Senecan omaksuma stoalainen filosofia painotti käytännöllisiä askeleita, joita seuraamalla saattoi kohdata elämässä vastaan tulevat ongelmat. Tarkoituksena oli saavuttaa ulkoisista olosuhteista riippumaton onnellisuus eli eudaimonia ja järkkymätön mielenrauha. Erityisesti Seneca opetti, että ihmisen on tärkeää kohdata oman kuolevaisuutensa tosiasia. Useat hänen kirjeistään käsittelevät sitä, kuinka ihminen voi lähestyä kuolemaa.

Vaikka Seneca olikin upporikas, hän eli silti askeettisesti ja julisti riippumattomuutta rikkauksista. Tämä sai hänen vastustajansa pilkkaamaan häntä. Toisaalta hän on ollut monien aikalaistensa ja erityisesti jälkipolvien arvostama.

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden ajan alkuun saakka Seneca sekoitettiin samannimiseen kirjailijaisäänsä siten, että puhuttiin yhdestä Senecasta, joka olisi kirjoittanut molempien miesten tuotannon. Isän tunnetuin teos on muistelma Oratorum et rhetorum sententiae, divisiones, colores, johon on muun muassa koottu kuuluisien reetoreiden koulupuheita ja josta saa hyvän käsityksen roomalaisesta reetorikoulutuksesta.[1]

Seneca nuoremman teoksiin kuuluu filosofisia ja luonnontieteellisiä tutkielmia, 124 moraalikysymyksiä käsittelevää kirjettä, yksi satiiri, yksi meteorologinen tutkielma sekä yhdeksän tragediaa. Huomattava osa hänen laajasta tuotannostaan on kadonnut.

Senecan filosofisia teoksia nimitetään yleensä dialogeiksi, vaikka vain teos Mielentyyneydestä on dialogimuotoinen. Muutkin filosofiset teokset tosin muistuttavat dialogeja sikäli, että niissä on tuntemattomaksi jäävä vastaväittäjä, jonka argumentteja Seneca pohti ja kumoaa.[1]

Seneca käsitteli tietoteoksissaan hyvin monia tieteenaloja. Hänen teoksensa Naturales quaestiones käsittelee antiikin kosmologisia, ilmatieteellisiä ja muita luonnontieteellisiä teorioita. Se ei ole juurikaan omaperäinen, mutta antaa hyvän yleiskatsauksen aiheisiin. Teosta käytettiin luonnontieteen perusoppikirjana läpi keskiajan. Muissa teoksissaan hän käsitteli muun muassa politiikkaa, historiaa, maantiedettä, taloustiedettä ja lääketiedettä.

Roomalaisista tragedioista on säilynyt täydellisesti vain Senecan yhdeksän näytelmää. Senecan tragediat perustuvat kreikkalaisiin aiheisiin ja hänen näkemyksiinsä kreikkalaisesta tragediasta. Hänen tyylinsä on kaukaista sukua Euripideelle, ja esikuvina olivat myös Sofokleen ja Aiskhyloksen näytelmät, mutta suurin osa vaikutteista tulee roomalaisilta runoilijoilta, Horatiukselta, Vergiliukselta ja ennen kaikkea Ovidiukselta. On mahdotonta tietää, esitettiinkö Senecan tragedioita koskaan näyttämöllä, koska sen enempää puolesta kuin vastaan ei ole mitään todisteita. Niitä on kuitenkin esitetty nykyaikana.

On kiistanalaista, onko Senecan nimiin asetettu tragedia Octavia hänen kirjoittamansa. Seneca jopa esiintyy yhtenä näytelmän henkilöistä.[1] Teoksen suoraan latinasta kääntäneet suomentajat ovat päätyneet uskomaan sen suurella todennäköisyydellä aidoksi.[2] Myös tragedian Hercules Oetaeus aitous on kyseenalaistettu.

Senecan näytelmiä luettiin laajalti keskiajan eurooppalaisissa yliopistoissa. Ne vaikuttivat vahvasti myös renessanssiajan draamoihin ja erityisesti Elisabet I:n ajan Englannin näytelmäkirjailijoihin, joihin kuului muun muassa Shakespeare.[1]

Varhaiset kristilliset kirjoitukset esittävät, että Senecan veli Gallio olisi tavannut apostoli Paavalin noin vuonna 52.[3] Joidenkin kirjeiden on esitetty olevan Senecan ja apostoli Paavalin välistä kirjeenvaihtoa. Varhaiset kristilliset kirjoittajat kunnioittivat näitä kirjeitä suuresti, ja muun muassa kirkkoisä Hieronymus mainitsee ne teoksessaan De viribus illustribus. Suurin osa nykyisistä tutkijoista katsoo, etteivät nämä kirjeet ole Senecan kirjoittamia. Arvellaan, että ne olisi kirjoitettu noin vuonna 370. Senecan yhteyksiä kristittyihin ei ole muutoinkaan todistettu, eikä hän selvästikään lainannut mitään ajatuksia kristityiltä, vaikka onkin saattanut olla tietoinen näiden olemassaolosta [4][5].

Kirjoitusvuodet ovat arvioita.

Dialogit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Marcialle, lohduttautumisesta (Ad Marciam, de consolatione) (kirjoitettu 37–41)
  • Suuttumuksesta (De ira) (39–52)
  • Kaitselmuksesta (De providentia) (41–65)
  • Elämän lyhyydestä (De brevitate vitae) (41–65) – essee joka opettaa, että mikä tahansa elämän pituus on riittävä, jos elämä on eletty viisaasti
  • Helvia-äidille, lohduttautumisesta (Ad Helviam matrem, de consolatione) (42–44) – Senecan äidilleen osoittama kirje, jonka tarkoitus on lohduttaa tätä Senecan maanpaon aikana
  • Lohduttautumisesta Polybiukselle (De consolatione ad Polybium) (42–44)
  • Viisaan mielenlujuudesta (De constantia sapientis) (43–63)
  • Mielentyyneydestä (De tranquillitate animi) (43–63)
  • Onnellisesta elämästä (De vita beata) (54–62)
  • Joutilaisuudesta (De otio) (62–65)

Tragediat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Agamemnon
  • Faidra (Phaedra)
  • Foinikian naiset (Phoenissae)
  • Herculeen hulluus (Hercules Furens)
  • Hercules Oitavuorella (Hercules Oetaeus) – aitous kyseenalaistettu
  • Medeia (Medea)
  • Oidipus (Oedipus)
  • Thyestes
  • Troijan naiset (Troades)

(Tragedioita ei pystytä ajoittamaan varmasti.)

Muut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jumalallisen Claudiuksen kurpitsoiminen (Apocolocyntosis divi Claudii) (54) – satiiri
  • Hyväntekeväisyydestä (De beneficiis) (56–64), seitsemän kirjaa
  • Lempeydestä (De clementia) (55–56) – kirjoitettu Nerolle, tarkoituksena painottaa lempeyden hyvettä keisarin ominaisuutena
  • Kirjeet Luciliukselle (Epistulae morales ad Lucilium) (62–65) – Senecan ystävälleen Luciliukselle osoittama 124:n kirjeen kokoelma, joka käsittelee moraalikysymyksiä
  • Naturales quaestiones (62–65), seitsemän kirjaa – antiikin kosmologisia ja meteorologisia teorioita
  • Epigrammeja

Epäaidot, Senecan nimissä kulkevat teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Octavia – mahdollisesti epäaito tragedia
  • Paavalin ja Senecan kirjeet (Cujus etiam ad Paulum apostolum leguntur epistolae) (n. 370?) – Senecan ja apostoli Paavalin väitetty kirjeenvaihto, neljätoista kirjettä

Kadonneet teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • De situ et sacris Aegyptiorum
  • De situ Indiae
  • Moralis philosophiae libri
  • Exhortationes
  • De officiis
  • De matrimonio
  • De superstitione
  • Quomodo amicitia continenda sit
  • De immatura morte
  • De vita patris – Isän elämäkerta
  • Orationes – Puheita
  • De motu terrarum
  • De lapidum natura
  • De piscium natura
  • De forma mundi
  • Ylistyspuhe Messalinalle
  • Osa kirjeistä (Epistulae morales ad Lucilium)

Seneca kirjallisuudessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Platon, Seneca ja Aristoteles keskiaikaisen käsikirjoituksen kuvituksessa (noin 1325–1335).

Seneca mainitaan usein länsimaisessa kirjallisuudessa, mikä kertoo osaltaan hänen suosiostaan läpi vuosisatojen. Tertullianus nimittää Senecaa ”usein meikäläiseksi” tai ”usein meille edulliseksi” (”Seneca saepe noster”).[6] Dante sijoittaa Jumalaisessa näytelmässään ”siveellisen Senecan” helvetin ensimmäiseen piiriin, jossa hyveellisiä pakanoita rangaistaan ainoastaan toivon menettämisellä.[7] Seneca on yksi Thomas Moren Utopian tärkeä lähde, jonka tämä myös mainitsee nimeltä.[8] Voltaire kirjoittaa satiirissaan Candide, että on lukuisia saarnakokoelmia, ”jotka eivät kaikki yhdessä vastaa edes yhtä Senecan kirjoittamaa sivua.”[9] Nietzsche runoilee Senecasta pilkallisesti teoksessaan Iloinen tiede: ”Seneca et hoc genus omne (Seneca ja koko tämä laji) / Niin selittää ja setvii se / etovan viisas vaari, / kuin pitäis primum scribere, / deinde philosophari (ensin kirjoittaa, sitten filosofoida).”[10]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f ”Seneca”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 6157–6158. Otava, 1980. ISBN 951-1-05637-9
  2. ↑ Octavia Basam Books. Arkistoitu 14.1.2021. Viitattu 14.1.2021.
  3. ↑ Ap. t. 18:12
  4. ↑ A Handbook of Patrology. Sivu 73. Web Archive 2020 (Earlychristianwritings.com).
  5. ↑ Renewed Debate Over Alleged Letters Between Seneca and St. Paul. Web Archive 2000. (Zenit News Agency).
  6. ↑ Tertullianus: De anima XX.
  7. ↑ Dante: Jumalainen näytelmä, s. 34. ((Divina commedia, 1308-1321.) Suomentanut Eino Leino) Helsinki: WSOY, 1997 (näköispainos 1924 julkaistusta yhteisniteestä). ISBN 951-0-21562-7
  8. ↑ More, Thomas: Utopia, s. 27. ((De optimo statu reipublicae deque nova insula Utopia, 1516.) Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Marja Itkonen-Kaila. 3. painos (1. painos 1971). Laatukirjat) Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16890-4
  9. ↑ Voltaire: Candide, s. 112. (Candide, 1759.) Suomentanut J. A. Hollo. 4. painos (1. painos 1953) Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-1215-2
  10. ↑ Nietzsche, Friedrich: Iloinen tiede, s. 21. (Die fröhliche Wissenschaft, 1882.) Suomentanut J. A. Hollo. Säkeiden suomennokset: Aarno Peromies ja Toivo Lyy (1. painos 1963) Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-15129-0

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Claudiuksen kurpitsoiminen. Suomentanut V. Arti. Teoksessa Graves, Robert: Claudius Jumala ja hänen vaimonsa Messalina. (2. painos) WSOY, 1960.
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Elämän lyhyydestä. ((De brevitate vitae.) Suomentanut Juhana Torkki) Otava, 2018. ISBN 978-951-1-33146-9 – Sisältää myös tutkielmat: Joutilaisuudesta (De otio) & Johdatuksesta (De providentia).
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Herakles-tragediat: Herakleen hulluus & Herakles Oitavuorella. ((Hercules furens; Hercules Oetaeus.) Suomentaneet Maija-Leena Kallela & Antti T. Oikarinen) Helsinki: Basam Books, 2023. ISBN 9789523794405
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Kaitselmuksesta. ((De providentia.) Suomentanut K. P. Kalliovaara) Hämeenlinna: Karisto, 1928.
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Kaksi tragediaa: Faidra & Oidipus. ((Phaedra; Oedipus.) Suomentaneet Antti T. Oikarinen & Maija-Leena Kallela) Helsinki: Viisas Elämä, 2016. ISBN 978-952-260-535-1
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Kaksi tragediaa: Medeia & Thyestes. ((Medea; Thyestes.) Suomentaneet Antti T. Oikarinen & Maija-Leena Kallela) Helsinki: Basam Books, 2012. ISBN 978-952-260112-4
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Kirje 82. (Suomentanut Antti T. Oikarinen) Niin & näin, 2010, nro 3, s. 20-24.
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Kirjeet Luciliukselle. ((Epistulae morales ad Lucilium, noin 65.) Suomentanut Antti T. Oikarinen) Helsinki: Basam Books, 2011. ISBN 978-952-260-045-5 – Uusittu painos 2021: ISBN 9789527240366.
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Octavia. (Suomentaneet Maija-Leena Kallela ja Antti T. Oikarinen) Basam Books, 2021. ISBN 9789523790353
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Suuttumuksesta. (De ira.) Teoksessa Kaarakainen, Teija & Kaukua, Jari (toim.): Stoalaisuus: Tiedon, tunteiden ja hyvän elämän filosofia, s. 181–263. (Suomentanut Jari Kaukua) Helsinki: Gaudeamus, 2004. ISBN 951-662-891-5
  • Seneca, Lucius Annaeus, nuor.: Tutkielmia ja kirjeitä. (Suomentanut J. A. Hollo. Johdannon kirjoittanut Jussi Tenkku. Antiikin klassikot) Porvoo Helsinki: WSOY, 1964. – Sisältää tutkielmat: Viisaan mielenlujuudesta, Lempeydestä, Onnellisesta elämästä, Mielentyyneydestä ja Helvia-äidille, lohduttautumisesta sekä 32 kirjettä.

Muuta kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Heinonen, Sirkka: Aika ja tulevaisuus Senecan tuotannossa. (Lisensiaatintyö: Helsingin yliopisto. Julkaisija: Tulevaisuuden tutkimuksen seura. Acta futura Fennica no 1) Helsinki: VAPK-kustannus, 1990. ISBN 951-37-0332-0
  • Inwood, Brad: Reading Seneca: Stoic Philosophy at Rome. Oxford: Oxford University Press, 2005. ISBN 978-0-19-925089-9 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Antiikin filosofia – Stoalainen koulukunta
Varhaisstoa
Keskistoa
Myöhäisstoa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Seneca_nuorempi&oldid=22760972”