Liettuan kulttuuri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ensimmäinen liettuankielinen kirja, Martynas Mažvydaksen Katekismus (1547).

Liettuan kulttuuri -artikkeli käsittelee Liettuan ja liettualaisten kulttuuria.

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1500-luvulla vain vähemmistö Liettuan suuriruhtinaskunnan väestöstä oli etniseltä taustaltaan liettualaisia. Prahassa ensimmäiset kirjansa painanut valkovenäläinen Frantsysk Skaryna muutti vuonna 1520 Vilnaan. Vuonna 1522 hän perusti kaupunkiin Liettuan ensimmäisen kirjapainon, jossa painettiin Liettuan ensimmäinen kirja, vanhavalkovenäjänkielinen rukouskirja nimeltään Pieni matkakirja.[1][2] Ensimmäinen liettuankielellä painettu kirja oli katekismus Catechismusa Prasty Szadei (1547). Sen laati Martynas Mažvydas Königsbergin protestanttisessa yliopistokaupungissa[3] Martti Lutherin kirkkokansalle tarkoitetun Vähä Katekismuksen pohjalta. Mikalojus Daukšan kääntämä, katoliseen alkuteokseen pohjautuva, papeille ja opettajille suunnattu Iso Katekismus ilmestyi puolestaan 1595.

Maallinen kirjallisuus kehittyi 1700-luvulla. Tärkeä liettualaisen kulttuurin kehittäjä ja ylläpitäjä oli Vilnan yliopisto, jonka toiminnan uudelleenaloittamisen keisari Aleksanteri I salli vuonna 1803[4]. Näytelmäkirjallisuus koki 1920- ja 1930-luvuilla merkittävän nousun, mikä johtui liettualaisen ammattiteatterin perustamisesta. Toisen maailmansodan jälkeen ilmestyi joukko sotakuvauksia, tunnetuimpana Balys Sruogan keskitysleirikuvaus.[5][6] Bučys Justinas Marcinkevičiusta on sanottu Liettuan kansallisrunoilijaksi. Hän on muun muassa kääntänyt Kalevalan.[7]

Juutalainen kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liettuan suuri juutalaisväestö tuotti ennen toista maailmansotaa paljon jiddišinkielistä kirjallisuutta. Kun juutalainen väestö suurimmaksi osaksi tuhottiin, myös heidän kirjallisuutensa tuhoutui tai piilotettiin. Saksalaiset esimerkiksi kävivät 1941 Strashunin historiallisen juutalaiskirjaston kimppuun, ja osa aineistosta vietiin Saksaan, osa hävitettiin. Amerikkalaissotilaat takavarikoivat Saksaan viedyn aineiston 1946, ja se vietiin Yhdysvaltoihin siirtyneelle Liettuan juutalaistutkimuksen instituutille YIVO:lle. Josif Stalin määräsi kaiken juutalaisen aineiston tuhottaviksi, kun puna-armeija pääsi valtaan 1944.[8] Vuonna 1989 löytyneestä liettualaisen katolisen kirkon kellariin 1941 piilotetusta kokoelmasta tulee kunnostuksen ja digitoinnin jälkeen 2020–2022 maailman suurin jiddišinkielinen arkisto.[8][9]

Musiikki ja kuvataiteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikalojus Konstantinas Čiurlionis (1875–1911) on tunnetuimpia liettualaisia taiteilijoita. Hän oli jugendtyylin ja symbolismin edustaja ja toimi sekä säveltäjänä että kuvataiteilijana.[10] Liettualainen musiikkiperinne on hyvin edustettuna Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa: vuonna 2008 listalle päässeen Baltian maiden yhteiden lauluperinteen lisäksi luetteloon lisättiin vuonna 2010 liettualaiset moniääniset Sutartinė-laulut.[11][12]

Maailmanperintökohteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kernavėn arkeologista aluetta Neris-joen äärellä.
Vilnan vanha keskusta sisältyy maailmanperintöluetteloon.
Hetki koripallon ystävyysottelusta Liettua-Espanja Kaunasin monitoimihallissa (Žalgiris Arena).

Unescon Maailmanperintöluettelossa on Liettuasta neljä kohdetta:[13]

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liettuan kylmä ilmasto heijastuu ruokakulttuuriin, koska talvella vihannesten saati on vaikeaa ja kansa syö mielellään lämmintä ja tukevaa ruokaa. Ruokavalion perustana ovat sianliha ja savustettu liha, perunat, kaali ja punajuuret. Perinneruokiin kuuluvat kylmä punajuurikeitto šaltibarščiai ja perunasta tehdyt, raviolin tapaiset cepelinai-nyytit.[5]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liettuan suosituin laji on koripallo. Maa on voittanut lajissa kolme olympiapronssia ja kolme Euroopan-mestaruutta. Maan tunnetuimmat koripalloilijat ovat Arvydas Sabonis, Šarūnas Jasikevičius, Arvydas Macijauskas ja Žydrūnas Ilgauskas.[14]

Liettuan jalkapallomaajoukkue ei ole selviytynyt lajin arvokisoihin. Vuoden 1924 olympialaisten jalkapalloturnaukseen maa kuitenkin osallistui.[15] Nuori Liettua ehti osallistua kaikkiaan kaksiin kesäkisoihin ja talvikisoihin vuosina 1924 ja 1928.[16]

Neuvostovuosina liettualaisten olympiamitalitili aukesi vuonna 1952 Helsingissä, kun kolme Neuvostoliiton koripallomaajoukkueen liettualaista jäsentä sai omat hopeamitalinsa. Vuosien 1952 (Helsinki) ja 1988 (Soul) välisenä aikana liettualaiset urheilijat voittivat kaikkiaan 25 kultaista, 19 hopeista ja 16 pronssista olympiamitalia osana Neuvostoliiton joukkuetta.[15]

Vuoden 1990 itsenäisyysjulistuksen jälkeen Liettua on osallistunut yhteensä kuudesti kesäolympialaisiin ja viidesti talviolympialaisiin (vuoteen 2013 mennessä). Talvikisoista maa ei ole voittanut mitaleita. Sen sijaan kesäolympialaisista on tuomisina ollut 21 mitalia, joista kuusi on kultaa, viisi hopeaa ja kymmenen pronssia.[15][16] Liettuan tasavallan aikana menestyneimmät olympiaurheilijat ovat kolme mitalia voittaneet koripalloilija Gintaras Einikis ja kiekonheittäjä Virgilijus Alekna.[16] Kolme muutakin liettualaista koripalloilijaa on voittanut kolme olympiamitalia.lähde?

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Walter R. Iwaskiw, toim. Lithuania: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995. Teoksen verkkoversio

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Francysk Skaryna belarus.by. Arkistoitu 12.2.2013. Viitattu 9.1.2013. (englanniksi)
  2. ↑ Skaryna Frantsysk slounik.org. Viitattu 9.1.2013. (valkovenäjäksi)
  3. ↑ Samalavičius, Stasys: An outline of Lithuanian history. Vilna: Diemedis Leidykla, 1995. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
  4. ↑ Zetterberg, Seppo: Latvian ja Liettuan historiaa, s. 27. Teoksessa Dainojen henki. Latvian ja Liettuan kirjallisuudesta ja kulttuurista. SKS, 1990. ISBN 951-717-622-8
  5. ↑ a b Culture of Lithuania Countries and their cultures. Viitattu 11.4.2012. (englanniksi)
  6. ↑ Bučys, Algimantas: Liettuan kirjallisuuden paradoksit, s. 208. Teoksessa Dainojen henki. Latvian ja Liettuan kirjallisuudesta ja kulttuurista. SKS, 1990. ISBN 951-717-622-8
  7. ↑ Niemi, Hannu: Liettuan kansallisrunoilija käänsi Kalevalan. Helsingin Sanomat 23.2.2011, s. C 4.
  8. ↑ a b Wallenius, Anniina: Kätketty kulttuuriaarre odotti Liettuassa kellarissa natsi- ja neuvostoajan loppumista Ylen uutiset. 2.3.2015. Viitattu 2.3.2015.
  9. ↑ Th YIVO Vilna Project (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Mikalojus Konstantinas Ciurlionis 1875-1911 Metro Postcard. Arkistoitu 27.11.2012. Viitattu 4.12.2012.
  11. ↑ Baltic song and dance celebrations Intangible Heritage Lists. 2008. Unesco. Viitattu 1.1.2013. (englanniksi)
  12. ↑ Sutartinės, Lithuanian multipart songs Intangible Heritage Lists. 2010. Unesco. Viitattu 1.1.2013. (englanniksi)
  13. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 17.4.2010. (englanniksi)
  14. ↑ Lithuania travel.lt. Viitattu 7.8.2010. (englanniksi)
  15. ↑ a b c Lithuania in the Olympic games (Huom! Lähteessä on mainittu liian vähän olympialaisia, vuoden 1990 jälkeen ollut kuudet kesäkisat ja viidet talvikisat) The Official Gateway of Lithuania, lietuva.lt. Arkistoitu 24.4.2013. Viitattu 25.5.2013. (englanniksi)
  16. ↑ a b c Lithuania sports-reference.com. Sports Reference LLC. Arkistoitu 24.1.2016. Viitattu 15.12.2012. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Liettuan_kulttuuri&oldid=22845830”