Levänluhdan muinaisjäännökset

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Leväluhta)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leväluhdan lähde 2013.

Levänluhta[1] tai Leväluhta[2] on Isonkyrön Orismalassa sijaitseva lähde, joka tunnetaan arvoituksellisesta muinaisjäännöksestään, rautakaudelta peräisin olevasta lähes sadan vainajan hautapaikasta. Poikkeuksellisen Levänluhdasta tekee se, että vainajat on haudattu veteen upottamalla. Veteen hautaaminen on rautakaudella ollut harvinaista kaikkialla länsimaissa, mikä tekee Leväluhdasta kansainvälisestikin tärkeän arkeologisen löydön. Kudokset ovat hajonneet vedessä, mutta luut ovat painuneet pohjalle ja peittyneet hapettomaan saveen. Siksi ne ovat säilyneet satoja vuosia.[3]

Ensimmäinen kirjallinen maininta Levänluhdasta on vuodelta 1674, jolloin Isonkyrön seurakunnan kirkkoherra Israel Alftanus kirjoitti Tukholmaan muinaislöytöjä tutkivalle toimielimelle paikasta, josta on löytynyt ihmisen luita ”läpi aikojen”.[4]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyltti Levänluhdan kalmistossa.

Levänluhdasta on arkeologisissa kaivauksissa löydetty rautakaudella järveen haudatut vajaan sadan vainajan jäännökset, provinssiroomalainen kattila, solkia ja koruja. Paikalla ei ole nykyään muuta kuin muutama pieni lähde, mutta muun muassa biologi Harald Lindbergin 1910-luvulla tekemissä maa-ainetutkimuksissa löytyi viitteitä lumme- ja sarakasveista sekä vesikirpun jäänteistä, mitkä viittaavat laajemman vesipinta-alan olemassaoloon muinaisina aikoina[5]. Ilmeisesti vainajat upotettiin lampeen puupaaluilla, jotka työnnettiin vainajan vaatteisiin tai kiinnitettiin kainaloihin ja jalkojen väliin upotuksen helpottamiseksi. Rautakautisia ja puusta veistettyjä paaluja on löytynyt vainajien läheisyydestä. Syy erikoiselle hautaustavalle ei kuitenkaan ole selvinnyt.[3] Ruumiiden pehmytkudokset eivät ole säilyneet juuri lainkaan (vrt. Luoteis-Euroopan hyvin säilyneet suoruumiit). Aiemmin uskottiin, että nämä ihmiset olivat jopa aikalaisikseen poikkeuksellisen lyhytkasvuisia, miehet keskimäärin 158 cm ja naiset 147 cm pitkiä. Viimeisin tutkimus (Markku Niskanen, Oulun yliopisto) on kuitenkin osoittanut, että suurin osa aikuisista levänluhtalaisista oli naisia ja että heidän keskimääräinen ruumiinkokonsa on edellä esitettyä selvästi isompi eikä poikkea merkittävästi muista samanaikaisista pohjoismaisista ihmisistä.[6]

Ihmisluiden osalta Levänluhta oli uusien ajoitusten mukaan käytössä 300-luvulta 800-luvulle[7]. Levänluhdan merkityksestä on useita teorioita. Paikkaa on vanhastaan arveltu uhripaikaksi, jolloin vainajat voisivat olla ihmisuhreja. Tämä ei olisi aivan tavatonta, esimerkiksi germaanien ja kelttien tiedetään uhranneen joskus ihmisiä soihin, ja lasten ”suolle vieminen” (sekä ”urosten upottaminen”) tunnetaan myös suomalaisessa tarustossa. Käsitystä vastaan puhuu kuitenkin se, että valtaosassa luurankoja ei ole väkivallan merkkejä. Paikkaa on arveltu kalmistoksi. Joidenkin arveluiden mukaan paikka voisi myös olla tautiepidemiassa tai nälänhädässä kuolleiden joukkohauta, mutta paikan pitkä käyttöhistoria ei sovi yksittäistä katastrofia korostavaan tulkintaan. Myöskään muualla Suomessa ei ole tutkimusten mukaan ollut tuohon aikaan laajempia katastrofeja, vaan pikemminkin päinvastoin. Viimeisin tulkinta paikasta on se, että kyse on naisten ja lasten kalmistosta[8]. Oulun ja Helsingin yliopistojen luututkimuksissa vahvistui, että Levänluhtaan haudattiin pääasiassa naisia[9].

Leväluhdan luurangot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen kansallismuseossa esillä olevia Levänluhdan vainajien kalloja.

Mukana on lapsia, aikuisia ja vanhuksia sekä eläimiä. Ihmisten pitkänomaisen pääkallon perusteella heidän on katsottu eroavan esimerkiksi nykypäivän skandinaaveista, suomalaisista ja saamelaisista. Niskasen mukaan kyse kuitenkin oli tässäkin suhteessa varsin normaaleista rautakauden pohjoismaalaisista. Mikään ei estä, että levänluhtalaiset ovat nykysuomalaisten esi-isiä, vaikka kallonmuodossa onkin tapahtunut muutoksia.

Levänluhdasta löytynyt suhteellisen runsas eläimenluuaineisto näyttäisi kuuluvan eri ajanjaksoihin mikä viittaa Leväluhdan pitempään tai toistuvaan käyttöön. Radiohiiliajoitusten mukaan lehmänluut ovat esiroomalaiselta rautakaudelta ja hevosenluut varhaiskeskiajalta. Ainoastaan kesykanan luu on samanaikainen Levänluhdan hautojen kanssa. Eläimenluiden merkitystä Levänluhdassa on vaadittu tutkittavaksi tarkemmin[10].

Tutkimuksen mukaan ruumiiden mukana on haudattu myös arvoesineitä, joten kyse ei ole orjista. Paikalta ei ainakaan vielä vuoden 2014 kenttätöiden yhteydessä löytynyt asutuksen jälkiä.[11] Tämä voisi viitata siihen, että muualle hautaaminen on ollut tarkoituksellista.[10]

Geenitutkimukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leväluhdan luissa säilyneitä dna-pätkiä yritettiin tutkia ensimmäisen kerran vuonna 2009. Tutkijat käyttivät PCR-tekniikkaa, mutta tuloksia ei julkaistu, koska niitä oli vaikea toistaa. Myöhemmin professori Antti Sajantilan johtamissa tutkimuksissa onnistuttiin NGS-tekniikkaa käyttämällä selvittämään neljän vainajan perimä.[3]

Seitsemän Levänluhdan yksilön jäänteiden geenitutkimuksessa kuusi oli läheistä sukua nykyisille saamelaisille ja yksi oli läheistä sukua nykyisille liettualaisille, norjalaisille ja islantilaisille. Kolme nykyisten saamelaisten kanssa yhteistä perimää jakaneen yksilön perimä tutkittiin myös tarkemmalla tasolla. Heistä yksi oli erittäin lähellä nykyisiä saamelaisia, yksi oli jonkin verran aasialaisempi ja yksi muistutti nykyisiä virolaisia.[12][13][14]

Leväluhdan kaltaiset paikat ja kielitieteellinen tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainoa löytöpaikka, jota voidaan verrata Levänluhtaan, on Vöyrin Käldamäki, josta on löydetty kuuden vainajan jäännökset. Käldamäki ajoittunee suurin piirtein samalle ajalle kuin Levänluhta. Levänluhta koostuu useammasta lähteestä ja on aikanaan ollut lähdepohjainen lampi tai pieni järvi. Käldamäki taas on muinoin ollut umpeutuva merenlahti.

Levänluhdan ja Käldamäen alueen paikannimistöä ja sen historiallista kerrostuneisuutta tutkinut Pauli Rahkonen on esittänyt, että Levänluhdan ja Käldamäen vesihautaukset tehneet ihmiset eivät todennäköisesti ole puhuneet saamelaisia, itämerensuomalaisia tai germaanisia kieliä, vaan todennäköisemmin tuntemattomia paleoeurooppalaisia tai länsiuralilaisia kieliä, joiden läsnäoloon alueella viittaa paikannimistöön substraattina sisältyvä sanasto. Vöyrin ja Isonkyrön alueella paikannimistön historiallisten kerrostumien tutkimusta helpottaa mahdollisuus ajoittaa paikannimiä suhteuttamalla ne maannousun nopeuteen.[15]

Dokumentteja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Levänluhdan kadonnut kansa - ohjaus ja käsikirjoitus Tommi Hakko. Yle 2010.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Jaakko Häkkinen: Levänluhtalaisten DNA muistutti nykysaamelaisia Alkuperäsivusto.fi. 23.3.2018. Viitattu 31.3.2018.
  • Levänluhta Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 7.10.2013.
  • Meinander, C. F.: Etelä-Pohjanmaan historia I–II: Etelä-Pohjanmaan esihistoria, s. 136. Etelä-Pohjanmaan historiatoimikunta, Vaasa 1950
  • Muinaisjäännösrekisteri: Leväluhta Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
  • Niskanen, Markku: Stature of the Merovingian period inhabitants in Levänluhta, Isokyrö Fennoscandia archaeologica XXIII, 2006
  • Thiseas Christos Lamnidis, Kerttu Majander, Choongwon Jeong, Elina Salmela, Anna Wessman, Vyacheslav Moiseyev, Valery Khartanovich, Oleg Balanovsky, Matthias Ongyerth, Antje Weihmann, Antti Sajantila, Janet Kelso, Svante Pääbo, Päivi Onkamo, Wolfgang Haak, Johannes Krause, Stephan Schiffels: Ancient Fennoscandian genomes reveal origin and spread of Siberian ancestry in Europe. bioRxiv, 22.3.2018, s. 285437. doi:10.1101/285437 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Rahkonen, Pauli: Onomasticon of Levänluhta and Käldamäki region. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirja, 2018, 2017. vsk, nro 96, s. 287–316. Suomalais-Ugrilainen seura. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  • Mirva Ekman, Leväluhdan vainajien arvoitus säilyy Yle, uutiset 14.8.2014
  • Wessman, Anna: Levänluhta – a Place of Punishment, Sacrifice or Just a Common Cemetery? (s. 94 -95) Fennoscandia archaeologica XXVII, 2009
  • Wessman, Anna, Alenius, Teija, Holmqvist, Elisabeth, Mannermaa, Kristiina, Perttola, Wesma, Sundell, Tarja and Santeri Vanhanen: Hidden and Remote: New Perspectives on the People in the Levänluhta Water Burial, Western Finland (c. ad 300–800), European Journal of Archaeology, Vol. 21 (3), published online 2017. doi:https://doi.org/10.1017/eaa.2017.84

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Maanmittauslaitos, 2013
  2. ↑ Muinaisjäännösrekisteri, 2018
  3. ↑ a b c Remes, Mika: Leväluhdan luut kertovat. Tiede, 2022.
  4. ↑ Meinander, 1950
  5. ↑ Wessman, Anna: Levänluhta – A Place Of Punishment, Sacrifice Or Just A Common Cemetery? Määritä julkaisu!2009. Fennoscandia archaeologica, 26. (englanniksi)
  6. ↑ Niskanen, 2006
  7. ↑ Wessman et al.: Hidden and Remote: New Perspectives on the People in the Levänluhta Water Burial, Western Finland (c. ad 300–800). European Journal of Archaeology, Volume 21, Issue 3, 2017. (englanniksi)
  8. ↑ Wessmann, 2009
  9. ↑ Elina Niemistö: Leväluhdan kalmistosta uutta tutkimustietoa: suurin osa löydöistä varmistui naisten luiksi Yle Uutiset. Yle.fi, uutiset. Viitattu 10.6.2021.
  10. ↑ a b Santeri Vanhanen ym.: Hidden and Remote: New Perspectives on the People in the Levänluhta Water Burial, Western Finland (c. ad 300–800). European Journal of Archaeology, 2018/08, nro 3, s. 431–454. doi:10.1017/eaa.2017.84 ISSN 1461-9571 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  11. ↑ YLE, 2014
  12. ↑ Lamnidis et al., 2018
  13. ↑ Häkkinen, 2018
  14. ↑ Sikora, Martin et al.: The population history of northeastern Siberia since the Pleistocene. Nature 570, 182-188, Kesäkuu 2019. (englanniksi)
  15. ↑ Rahkonen, 2018

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Levänluhdan_muinaisjäännökset&oldid=22404572”