Napuen taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Napuen taistelu
Osa suurta Pohjan sotaa
Armfeltin omakätinen kaavio taistelun kulusta.
Armfeltin omakätinen kaavio taistelun kulusta.
Päivämäärä:

19. helmikuuta 1714

Paikka:

Napue, Isokyrö

Lopputulos:

Venäjän voitto

Osapuolet

 Ruotsi

Venäjä Venäjä

Komentajat

Carl Gustaf Armfelt

Mihail Golitsyn

Vahvuudet

4 500[1]-5 680[2]

noin 9 000[1]-10 000[2]

Tappiot

1 600 kuollutta
800 haavoittunutta
535 vangittua
vain – 2 935[1][3]

421 kuollutta
1 047 haavoittunutta

vain – 1 468[1][3]

Suuren Pohjan sodan taistelut
Narva | Väinäjoki | Kliszow | Pultusk | Jakobstadt | Posen | Punitz | Freustadt | Lesnaja | Pultava | Helsingborg | Gadebusch | Helsinki | Kostianvirta | Napue | Riilahti

Napuen taistelu oli suuren Pohjan sodan viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu. Se käytiin Isossakyrössä 19. helmikuuta 1714. Ruhtinas Mihail Golitsynin johtamat venäläiset saivat siinä merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista ja heitä avustaneista pohjalaisten talonpoikien nostoväkijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika.[4]

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tsaari Pietari Suuri suunnitteli alkuvuodesta 1714 hyökkäävänsä Etelä-Suomesta Tukholmaan Ahvenanmaan kautta. Hän halusi ennen hyökkäyksen aloittamista eliminoida Pohjanmaalle vetäytyneiden Armfeltin komentamien ruotsalaisjoukkojen aiheuttaman sivustauhan ja määräsi sen vuoksi ruhtinas Golitsynin hyökkäämään Pohjanmaalle ja hävittämään alueen poltetun maan taktiikkaa käyttäen, jotta ruotsalaiset eivät voisi käyttää sitä tukialuenaan. Helmikuussa 1714 Golitsyn lähti 11 000 miehen kanssa Hämeenkyrön tienoilta etenemään pitkin Kyrönkankaan talvitietä. Kun venäläisjoukot saapuivat Pohjanmaalle, Armfelt perääntyi joukkoineen Isonkyrön alueelle samalla, kun venäläiset saapuivat Ylistaroon.[5]

Osapuolet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalaisiin joukkoihin kuului 3 000 miehen vahvuinen jalkaväki, joka oli jaettu kolmeen taisteluryhmään, 1 500 miehen vahvuinen ratsuväki sekä 1 086 nostoväkeen kuulunutta keihäin ja kiväärein aseistautunutta pohjalaista talonpoikaa. Ruotsalaisten tykistö koostui yhdestä haupitsista ja seitsemästä rykmentinkanuunasta. Venäläisten jalkaväkeen kuului 279 upseeria, 279 aliupseeria ja 5 588 miestä sekä ratsuväkeen 205 upseeria, 205 aliupseeria ja 4 307 miestä. Tykkejä venäläisillä oli 10.[6]

Taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Merkinnän syy: Taistelun kulku puuttuu.
Taistelukenttää 1890-luvun piirroksessa.
Napuen taistelu, Aarno Karimon historiamaalaus 1900-luvulta.

Armfelt ryhmitti 16. helmikuuta jalkaväen kolmeen taisteluryhmään ja sijoitti ratsuväen puoliksi kummallekin sivustalle. Talonpoikaisnostomiehet suojasivat selustaa ja kuormastoja. Taistelun alkaessa kolme päivää myöhemmin venäläiset iskivät ruotsalaisten vasempaan siipeen ratsuväen tukemana. Armfelt käänsi nyt joukkojensa rintamasuunnan ja komensi aloittamaan hyökkäyksen. Ratsuväen suojaama ruotsalaisten oikea sivusta pakotti venäläiset perääntymään, mutta ruotsalaisten vasen sivusta joutui alakynteen, ja venäläiset pääsivät saarrostamaan ruotsalaisjoukot. Venäläisten veres reservi iski ruotsalaisten selustaan, jalkaväki hakattiin maahan ja ratsuväki pakeni paikalta. Ruotsalaisista kaatui taistelussa 2 645 miestä, ja venäläisten tappiot olivat heidän oman ilmoituksensa mukaan 421 kaatunutta ja 1 057 haavoittunutta.[7]

Seuraukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Napuen taistelussa kuoli 141 kyröläistä talonpoikaa. Heidät on haudattu joukkohautaan Isonkyrön vanhan kirkon hautausmaalle, jonne on paljastettu muistokivi vuonna 1984.

Taistelun jälkeen venäläisjoukot ryöstivät ja polttivat lähiseudun kyliä, raiskasivat naisia ja pakottivat asukkaita kidutuksen avulla paljastamaan kätketyt arvoesineet. Venäläiset vetäytyivät maaliskuussa takaisin etelään, mutta palasivat uudelleen syksyllä 1714 jatkaen tuhoamista ja ryöstelyä tähän asti säästyneillä Pohjanmaan alueilla.[8]

Isonkyrön Napuessa sijaitsee taistelun muistomerkki (Matti Visanti, 1920). Taistelu käytiin kuitenkin viereisen Laurolan kylän alueella. Vanhoissa asiakirjoissa Napuen taistelu tunnettiin Kyrön tappeluksen (Slaget vid Storkyro) nimellä.[9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hårdstedt, M. Napue 1714 teoksessa: Manninen, O. (toim.): Suomalaisten taistelut. (Ruotsin, Venäjän ja itsenäisen Suomen riveissä) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2007. ISBN 978-951-31-3636-9

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Ericson, Lars (ed): Svenska slagfält, s. 327. Wahlström & Widstrand, 2003. ISBN 91-46-21087-3 (ruotsi)
  2. ↑ a b Лапшов С.П. Триумф и трагедия: битва при Стуркюро, 19 февраля (2 марта) 1714 г. // История военного дела: исследования и источники. - 2014. - Специальный выпуск II. Лекции по военной истории XVI-XIX вв. — Ч. I. – C. 81–132.
  3. ↑ a b Kuvaja, Christer: Karolinska krigare 1660–1721, s. 220. Helsingfors: Schildts Förlags AB, 2008. ISBN 978-951-50-1823-6 (ruotsi)
  4. ↑ Hårdstedt, s. 276
  5. ↑ Isoviha Kyrönmaalla, Heikki Ylikankaan esitelmä Vähässäkyrössä 9.2.2014 Napuen taistelun 300-vuotismuistojuhlassa (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Napuen taistelun taistelusuunnitelmat ja taistelun kulku (Pohjan Prikaatin killan sivut) (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Seppälä, Helge: Vuosisatainen taistelu Karjalasta, s. 39-40. Taifuuni, 1994. ISBN 951-581-033-7
  8. ↑ Heikki Ylikangas : ”Ajoist’ ankarin” Pohjanmaan historiassa, julkaistu Pohjalaisessa 26.9.2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. ↑ "Kyrön tappelus" eli Napuen taistelu muistuttaa sodan julmuudesta, Yle uutiset 20.1.2014

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Napuen_taistelu&oldid=22798520”