Leo Ehrnrooth

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Leo Ehrnrooth
apulaisulkoasiainministeri
Ingmanin I hallitus
11.3.1919–17.4.1919
apulaisulkoasiainministeri
K.Castrénin hallitus
17.4.1919–19.6.1919
Seuraaja Rolf Witting
Kauppa- ja teollisuusministeri
Erichin hallitus
15.3.1920–12.8.1920
Edeltäjä Eero Erkko
Seuraaja Hjalmar J. Procopé
Sisäasiainministeri
Linkomiehen hallitus
5.3.1943–8.8.1944
Edeltäjä Toivo Horelli
Seuraaja Kaarlo Hillilä
Kansanedustaja
22.5.1907–31.5.1909
4.4.1917–10.4.1917
Ryhmä/puolue Ruotsalainen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan läänin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt10. maaliskuuta 1877
Helsinki
Kuollut26. heinäkuuta 1951 (74 vuotta)
Mösseberg, Ruotsi
Ammatti yritysjohtaja
Lapset Ulli Ehrnrooth
Tiedot
Puolue RKP

Leo Reinhold Ehrnrooth (10. maaliskuuta 1877 Helsinki – 26. heinäkuuta 1951 Mösseberg, Ruotsi) oli suomalainen lakitieteen tohtori ja Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja vuosina 1907–1909 ja 1917. Hän oli toisena ulkoasiainministerinä vuonna 1919, kauppa- ja teollisuusministerinä vuonna 1920 ja sisäasiainministerinä vuosina 1943–1944. Hänen vanhempansa olivat kenraalimajuri Adolf Reinhold Viktor Ehrnrooth ja Olga De la Gardie.[1]

Leo Ehrnrooth sai lakitieteen tohtorin arvon vuonna 1906. Hän osallistui säätyvaltiopäiville aatelissäädyssä sukunsa edustajana 1904–1905 ja 1905–1906. Hänet valittiin RKP:n listoilta uuden eduskunnan jäseneksi 1907–1909.[2] Hän toimi senaatin talousosaston palveluksessa 1906–1917, mutta hänet pidätettiin virantoimituksesta vuoden ajaksi toukokuussa 1913, koska hän kieltäytyi varmentamasta venäjänkielisiä asiakirjoja.

Keisarin vallan kaaduttua maaliskuussa 1917 hänestä tuli kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkö ja senaattori Tokoin senaattiin. Eduskunnan jäsen hän oli jälleen 1917 valtiopäivillä. Hän toimi toukokuusta syyskuuhun 1918 lähetystöneuvoksena Suomen Berliinin lähetystössä. Sen jälkeen hänet nimitettiin vielä Ingmanin I:n ja Kaarlo Castrénin hallituksien apulaisulkoministeriksi kesään 1919 asti sekä seuraavana vuonna Erichin hallituksen kauppa- ja teollisuusministeriksi.

Suomen itsenäisyyden alkuvaiheessa Ehrnrooth siirtyi yritysmaailman puolelle, ensin Suomen Sahanomistajain yhdistyksen toimitusjohtajaksi 1918–1919 ja Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton pääjohtajaksi 1918–1921, sitten Helsingin Osakepankin johtajaksi 1921–1924.

Ehrnrooth oli Kansainliiton määräämä Saarin alueen hallituskunnan kulkulaitosministeri 1928–1935. Jatkosodan aikana hän oli vielä sisäasiainministeri Linkomiehen hallituksessa maaliskuusta 1943 elokuuhun 1944.

Leo Ehrnroothin tytär oli lastenkirjailija Ulli Ehrnrooth.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Muiluvuori, Jukka: ”Ehrnrooth, Leo (1877–1951)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 488–492. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ Uuden eduskunnan ensimmäiset jäsenet. Helsingin Kaiku, 1.6.1907, nro 21–22, s. 24. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.7.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Eero Erkko 		Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
1920 		Seuraaja:
Hjalmar J. Procopé
Edeltäjä:
Toivo Horelli 		Suomen sisäasiainministeri
1943−1944 		Seuraaja:
Kaarlo Hillilä
Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Leo_Ehrnrooth&oldid=22858165”