Lehdesniitty
Lehdesniitty on lehdestämisen, niiton ja laiduntamisen synnyttämä perinnebiotooppi.[1][2][3] Lehdesniityt ovat harvapuustoisia ja niillä vaihtelevat avoimet niittylaikut lehdestyksen kynttelikkömäisiksi haaroittamien puuryhmien ja pensaiden kanssa. Yhdessä hakamaiden ja metsälaidunten kanssa lehdesniityt kuuluvat puustoisiin perinnebiotooppeihin.[4] Lehdesniityt ovat myös yksi Suomen luonnonsuojelulaissa määritellyistä suojeltavista luontotyypeistä.[5]
Lehdesniittyjen esiintyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa lehdesniittyjä on lounaisimmassa Suomessa Varsinais-Suomen saaristossa, missä niitä sisältyy muun muassa Saaristomeren kansallispuistoon[1][6], sekä Ahvenanmaalla[7]. Muualla pohjois-Euroopassa lehdestystä on harjoitettu ainakin Ruotsissa, Norjassa ja Englannissa[8], ja lehdesniittyjä on esiintynyt ainakin Englannissa[9] ja Ruotsissa[10] ja Virossa[11].
Lehdesniityt perinteisessä karjataloudessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruotsissa tehtyjen tutkimusten mukaan lehdesniittytalouden etuihin kuului, että niiltä saatiin hyvin pitkiä aikoja jatkuvasti laadultaan hyvää rehua, kun puut ottivat ravinteita syvältä maasta ja putoavat lehdet lannoittivat pintamaata. Näin lehdesniittyjen tuotavuus pysyi parempana kuin puuttomien niittyjen.[8][12] Näin etenkin viljavat maat saatiin parhaiten hyödynnetyiksi. Avoimiin niittyihin verrattuna heinäsato oli lisäksi varmempi myös kuivina vuosina, kun heinä kasvoi paremmin puiden varjoon muodostuvissa katveissa.[12]
Lehdesniityt perinnebiotooppeina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lehdesniityillä yhdessä muiden perinteisen karjatalouden käytäntöjen kuten laidunnuksen, niiton, kaskeamisen kanssa harjoitettu lehdestys on omalta osaltaan lisännyt perinnebiotooppien lajidiversiteettiä.[8][13]
Ravinteet kiertävät lehdesniityllä tehokkaasti, kun avoimet ja puustoiset alueet vaihtelevat, ja puut kierrättävät ravinteita syvemmältä maaperästä putoavien lehtien mukana pintamaahan. Puut myös vähentävät pienilmaston äärevyyttä tarjoamalla tuulensuojaa ja estämällä ruohoa kuivumasta auringon paahteessa, samalla kun puiden lehdennys ja harvennus ovat eduksi valoa ja lämpöä vaativille lajeille.[8][14]
Lehdestyksestä hyötyvät kasveista muiden muassa kevätesikko, lehtomaitikka, mäkimeirami, verikurjenpolvi ja sikoangervo sekä monet hyönteiset. Etenkin hitaasti kasvavien ja monihaaraisten, usein jo nuorena lahoamaan alkavien latvottujen puiden rungoille ja latvuksiin muodostuu myös monenlaisia ääreviä mikrohabitaatteja. Siksi lehdestetyissä puissa menestyvät hyvin jäkälät, sammalet ja hyönteisistä etenkin kovakuoriaiset, ja niistä löytyy turvapaikkoja monille uhanalaisille, etenkin eteläisille lajeille sekä pesimä- ja ruokailupaikkoja myös linnuille.[8][14]
Vaikka latvotut puut lahoavatkin jo nuorina ja saattavat olla onttoja, ne elävät silti vanhemmiksi kuin latvomattomat puut, koska niiden latvus on pienempi ja painopiste alempana, jolloin ne kestävät paremmin tuulta eivätkä ole yhtä alttiita myöskään salaman iskuille. Näin niiden säilyminen parantaa myös vanhoilla puilla elävien lajien elinmahdollisuuksia. Tällaisia havaintoja on tehty latvotuilla puilla niin Englannissa, Ruotsissa kuin Norjassakin.[8]
Lehdesniittyjen hoito
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koska lehdestys maatalouden tuotantotapana on nykyään pitkälti lakannut, lehdesniittyjen uhanalaisten eliöiden säilyminen vaatisi vanhojen lehdestettyjen puiden säilyttämistä, niittyjen umpeenkasvun ehkäisemistä ja niillä kasvavien nuorten puiden lehdestämisen aloittamista uudelleen. Lehdesniittyjä on Suomessa kunnostettu muun muassa Saaristomeren kansallispuistossa.[14][15] Arvokkaita hoidettuja lehdesniittyjä on Saaristomeren alueella esimerkiksi Houtskarin Jungfruskärissä ja Nauvon Berghamnin Boskärissä.[8][15]
Lehdesniityn hoitoa varten maanomistaja ja alueellinen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voivat tehdä hoitosopimuksen, ja lehdesniityn hoitoon voi saada maatalouden ympäristötukea.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lindgren, Leif: Saariston laitumet. (Suomennos: Tapio Heikkilä) Helsinki: Metsähallitus, 2000. ISBN 951-37-2968-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Lehdesniityt www.ymparisto.fi. Ympäristöministeriö. Viitattu 31.1.2012.
- ↑ Saaristomeren luonto Metsähallitus. Viitattu 31.1.2012.[vanhentunut linkki]
- ↑ Lehdesniitty, kuiva keto, laidunniitty ja rantaniitty Ahvenanmaan luonto. Helsingin yliopisto. Viitattu 31.1.2012.
- ↑ Jääskeläinen, Elina (toim.): Puustoiset perinnebiotoopit, s. 3-4. (Perinebiotooppien hoidon ohjevihkonen 2) Maa- ja Metsätalousministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2003. Julkaisun verkkoversio (viitattu 12.2.2012).
- ↑ Luonnonsuojelulain luontotyypit Ymparisto.fi. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 13.11.2012.
- ↑ Lindgren 2000: 75-76.
- ↑ Lehdesniitty, kuiva keto, laidunniitty ja rantaniitty Ahvenanmaan luonto. Helsingin yliopisto. Viitattu 12.2.2012.
- ↑ a b c d e f g Pykälä, Juha: Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä, s. 55-56. (Suomen ympäristö 495) Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2001. ISBN 952-11-0927-0 Julkaisun tiivistelmä ympäristöhallinnon sivuilla (viitattu 31.1.2012).
- ↑ Pollarding at Ferry Meadows Nene Park Trust Peterborough. Viitattu 12.2.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Steneryds lövängar Länsstyrelsen Blekinge län. Viitattu 12.2.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Nedreman lehdesniitty ja luontopolku Visitestonia.com. Viitattu 12.2.2012.
- ↑ a b Lindgren 2000: 74.
- ↑ Lindgren 2000: 48-50, 54-57.
- ↑ a b c Jääskeläinen, Elina (toim.): Perinnebiotooppien hoitomenetelmät ja -kustannukset. Perinnebiotooppien hoidon ohjevihkonen 4, s. 9–10. Maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen ympäristökeskus, 2003. Julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 31.1.2012).[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Metsähallitus kunnostaa Jungfruskärin vanhaa ja kaunista lehdesniittyä Saaristomerellä Luontoon.fi. 21.9.2011. Metsähallitus. Viitattu 31.1.2012.[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Luoto, Keijo: Lehdesniittyjen hoito Saaristomeren kansallispuistossa Keijo Luoto. Viitattu 1.2.2012.
- Pääkkönen, Pilvi & Aulikki Alanen: Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointiohje. (Suomen ympäristökeskuksen moniste 188) Helsinki: Suomen ympäristökeskus, 2000. ISBN 952-11-0738-3