Lapponia (kirja)
| Lapponia | |
|---|---|
 Lapponia-teoksen alkuperäinen nimiösivu |
|
| Kirjailija | Johannes Schefferus |
| Kuvittaja | Johannes Schefferus |
| Kieli | suomi |
| Genre | kansatiede, maantiede |
| Kustantaja | Lapin tutkimusseura, Kariston klassillinen kirjasto |
| Julkaistu | 1962, 2. painos 1979 Karisto |
| Sivumäärä | 308 |
| ISBN | 951-23-1178-X |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Tuomo Itkonen |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Lapponia on Tuomo Itkosen suomennos latinaksi vuonna 1674 julkaistusta Johannes Schefferuksen teoksesta, jonka alkuperäinen nimi oli Lapponia: id est, regionis Lapponum et gentis nova et verissima descriptio ja jonka täydellinen suomennettu nimi on Lapponia eli Lapin maan ja kansan uusi ja todenmukainen kuvaus, jossa esitetään paljon tähän asti tuntemattomia tietoja lappalaisten alkuperästä, taikauskosta ja -menoista, ravinnosta, elintavoista ja askareista, samoin eläimistä ja eri metalleista, joita on heidän maassaan, huolellisesti kuvitettuna valaisevilla piirroksilla. Kielentarkistuksen teokseen on tehnyt Kerttu Manninen.[1]
Teoksen historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Schefferus ryhtyi kirjan valmistelutyöhön 1671 Magnus de la Gardien toimeksiannosta, joka myös auttoi teokseen tarvittujen tietojen hankinnassa muun muassa Pohjanmaan läänin maaherran Johan Graanin ohella. Viimeksi mainittu sai myös monien lappalaisseurakuntien kirkkoherrat lähettämään Schefferukselle tietoja teosta varten, joskin Gabriel Tuderus myöhästyi tiedonkeruusta, saaden oman tekstinsä valmiiksi vasta vuonna 1673. Schefferus käytti toisaalta lähteinään myös antiikin ja keskiajan kirjailijoita ja historioitsijoita. Olaus Magnuksen kanssa, joka oli ollut Lappia koskevan tiedon auktoriteetti aiemmin, Schefferuksella oli sitä vastoin useita kiistoja. Lapponia-teoksesta tulikin sittemmin uusi keskeinen Lappia koskeva lähdeteos.[1]
Alkuperäinen teos painettiin Saksassa ja herätti ilmestyessään suurta huomiota. Jo samana vuonna siitä ilmestyivät käännökset englanniksi ja saksaksi, uusi englanninnos julkaistiin 1704 ja kolmas 1751. Ranskaksi teos ilmestyi 1678, hollanniksi 1682 ja vielä lyhennettynä 1716. Teokseen sisältyneet Olaus Sirmalta saadut saamenkieliset kaksi joikua saivat myös ansaitun arvostuksen.[1]
Lapponian ensimmäinen ruotsinkielinen painos ilmestyi vasta 1956 Ernst Mankerin toimittamana ja Henrik Sundinin ruotsintamana. Tuomo Itkosen suomennos perustuu maaherra Uuno Hannulan Saamelaisten Kristilliselle Kansanopistolle 1953 lahjoittamaan teoksen alkuperäiskappaleeseen, kääntäjä Tuomo Itkonen sai työnsä valmiiksi 27. joulukuuta 1962. Lapin tutkimusseuran julkaisema teos liitettiin Kariston klassilliseen kirjastoon, 2. painos ilmestyi vuonna 1979.[1]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teoksessa on suomentajan alkusanat, kopio alkuperäisestä nimiösivusta, Schefferuksen omistuskirjoitus Magnus de la Gardielle päivättynä Upsalassa vappuna 1673, saatesanat “Suosiolliselle lukijalle”, Schefferukselle tietoja eli “kertomuksia” tarjonneiden henkilöiden ja muiden lähteiden luettelo, yhteensä 35 lukua ja niiden jälkeen vielä lyhyt aakkosellinen henkilölista ja sisällysluettelo.[1]
Tietolähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Schefferuksen listaamat tietolähteet ovat seuraavat: Adam Bremeniläinen, Albert Suuri, anonyymi ruotsalainen käsikirjoitus, Arngrimus Jonae, Herrodin tarujen tekijä, Pyhän Olavin tarujen tekijä, Bartolomeus Cocles, Johannes Baazius, Andreas Buraeus, Johan Buraeuksen käsikirjoitus, Cluverius, Damianus á Goës, Andreas Frisius, Hugo Grotius, Sigismund Herbersteniläinen, Johannes Jonston, Paulus Jovius, Lomenius Briennen kreivi, Magnus Olai (islantilainen), Johannes Magnus, Olaus Magnus, Sebastian Mynsteriläinen, Nicolaus Aronis, Olaus Petri Niureniuksen käsikirjoitus, Kaspar Peucerus, Ericus Plantinuksen käsikirjoitus, Zacharias Plantinuksen käsikirjoitus, C. Plinius, Procopius, Samuel Rheenin käsikirjoitus, Saxo Grammaticus, Julius Caesar Scaliger, Servius, Sigfrid Aronis, Olaus Matinpoika Sirma (lappalainen), Spirtsi Nils (lappalainen), M. Matth. Steuchiuksen käsikirjoitus, Peutingerin kartta, Tacitus, Johannes Tornaeuksen käsikirjoitus, Isac Vossius, Mikael Wexionius-Gyldenstolpe, Olaus Wormius ja Jacob Zieglerus.[1]
Luvut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teoksen 35 lukua ovat seuraavat: Lapinmaan nimestä, Lapinmaan sijainnista, Lapinmaan ilmastosta ja luonnosta, Lapinmaan jaotuksesta, Lapin kansa ruumiillisista ja henkisistä ominaisuuksista, Lapin kansan alkuperästä, Lappalaisten ensimmäisestä uskonnosta, Lappalaisten toisesta uskonnosta so. heidän kristillisyydestään, Pakanuuden jäänteistä tämän ajan lappalaisilla, Lappalaisten paikallisista jumalista ja miten niitä yhä palvellaan, Lappalaisten loitsuista ja noituudesta, Lappalaisten yhteiskuntaoloista, Oikeuslaitoksesta ja verotusoloista, Lapin markkinoista, Lapin kielestä, Lappalaisten asunnoista, Lappalaisten vaateuksesta, Lappalaisten ravinnosta, Lappalaisten metsästyksestä, Lappalaisten metästysaseista ja pyyntivälineistä, Lappalaisten käsitöistä, Lapin naisten askareista, Miesten ja naisten yhteisistä askareista, Lappalaisten joutoajoista ja leikeistä, Lappalaisten kosinta- ja häätavoista, Lasten synnyttämisestä ja kasvatuksesta, Taudeista, kuolemasta ja hautaamisesta, Lappalaisten nelijalkaisista kotieläimistä, Lapinmaan villeistä nelijalkaisista eläimistä, Linnuista, kaloista ja muista, Puista ja kasveista, Lapin metalleista, Kivistä, jalokivistä ja helmistä, Joista ja järvistä sekä Maaperästä ja vuorista.[1]