Kyösti Karhila
| Kyösti Karhila | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Kössi |
| Syntynyt | 2. toukokuuta 1921 Rauma |
| Kuollut | 16. syyskuuta 2009 (88 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | liikennelentäjä |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusvuodet | 1939–1944 |
| Taistelut ja sodat | jatkosota |
| Sotilasarvo | kapteeni |
| Kunniamerkit | VR 2, VR 3 |
Kyösti Keijo Ensio Karhila (2. toukokuuta 1921 Rauma – 16. syyskuuta 2009 Helsinki)[3][4] oli suomalainen lentäjä, lentokapteeni ja hävittäjä-ässä. 50-vuotisen siviili- ja sotilasilmailu-uransa aikana ”Kössi” Karhila lensi 24 000 lentotuntia.[5] Jatkosodan aikana Karhila lensi 304 sotalentoa ja ampui alas 32 1/4 viholliskonetta, ja hän oli siten reserviläislentäjien pudotustilaston kärjessä.[6][a][4]
Lapsuus ja lentäjän uralle hakeutuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raumalla syntynyt, Poriin alle vuoden ikäisenä perheensä mukana muuttanut Karhila kiinnostui lentämisestä kymmenvuotiaana.[8] Hän liittyi Porin Ilmailukerhoon vuonna 1935.[9] Lennokkiharrastuksen kautta purjelentoon siirtynyt Karhila suoritti Ilmapuolustusliiton Jämillä järjestämän purjelentokurssin vuonna 1937. Porin yhteislyseossa opiskellut Karhila haki vuonna 1939 Joroisissa järjestetylle Ilmapuolustusliiton moottorilentokurssille, jolle osallistujien tuli allekirjoittaa sitoumus asevelvollisuuden suorittamisesta ilmavoimissa. Karhila hyväksyttiin kurssille, ja hän suoritti kurssin lentäen Letov Smolik ja VL Viima -konetyypeillä 35 lentotuntia.[8]
Sota-aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Karhila astui palvelukseen Suomen ilmavoimiin, Kauhavan ilmasotakoulun Sotaohjaajakurssi 1:lle, 6. joulukuuta 1939. Kurssin päättyessä kesäkuussa 1941, vänrikiksi ylennetty Karhila kotiutettiin.[10]
Jatkosodan liikekannallepanossa Karhila komennettiin Siikakankaalle sijoitettuun Lentolaivue 32:een. Karhila palveli Curtiss Hawk -hävittäjillä varustetussa laivueessa 10. maaliskuuta 1942 asti, jolloin hänet siirrettiin Lentolaivue 30:een. Siirto takaisin Lentolaivue 32:een tapahtui 10. toukokuuta 1942.[3] Karhila saavutti Curtiss-hävittäjällä lentäessään 13 1/4 ilmavoittoa.[1] Luutnantiksi 14. maaliskuuta 1943 ylennetty Karhila siirrettiin 20. huhtikuuta 1943 Messerschmitt Bf 109 -koneilla lentävään Lentolaivue 34:ään. Karhila palveli sodan loppuun mennessä myös Lentolaivue 30:ssä sekä kesällä 1944 Hävittäjälentolaivue 24:n kolmannen lentueen päällikkönä.[3] Karhila saavutti Messerschmitt-kalustolla lentäessään 19 ilmavoittoa.[11] Jatkosodan päätyttyä HLeLv 34:n komentaja majuri Eino Luukkanen teki esityksen Karhilan nimittämisestä Mannerheim-ristin ritariksi. 10. syyskuuta 1944 päivätty nimitysesitys ei kuitenkaan johtanut nimitykseen.[12] Karhila siirrettiin reserviin 14. marraskuuta 1944.[3]
Siviili-ilmailun pariin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Karhila suoritti Ilmailutoimiston lennonjohtajakurssin vuosina 1945–1946.[9] Hän toimi lennonjohtajana Hyvinkäällä, Porissa ja Turussa.[13] Vuonna 1946 Karhila haki ja pääsi Aeron järjestämälle kurssille, jolla koulutettiin perämiehiä yhtiön reittilentoja lentäviin koneisiin. Suoritettuaan kurssin, Karhila lensi Aeron, sittemmin Finnairin, perämiehenä, lentokapteenina ja tarkastuslentäjänä DC-2, DC-3, Convair, Caravelle ja DC-8 -konetyypeillä vuoteen 1973 asti.[14] Myöhemmin hän työskenteli lentokapteenina ja kouluttajana Spearairilla vuosina 1973–1974. Spearairin mentyä konkurssiin Karhila siirtyi Wihuri-yhtymän liikelento-osastolle, Finnwingsille, jossa hän toimi lentokapteenina vuosina 1974–1979. Ennen eläkkeelle jäämistään hän työskenteli vielä Ilmailuhallituksen lentoturvallisuusosaston tarkastajana vuosina 1979–1986. Vuonna 1983 Karhila palkittiin Harmon-patsaalla ansioistaan ilmailun piirissä.[9]
Viimeiset vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Karhila oli tunnettu urheilullisuudestaan. Vielä muutama kuukausi ennen kuolemaansa hän pelasi tennistä pari tuntia viikossa ja pelasi ahkerasti golfia. Karhila kuoli vaikeaan sairauteen 16. syyskuuta 2009 Helsingissä.[4] Hänen uurnansa laskettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle 20. lokakuuta 2009. Ilmavoimien Hornet-hävittäjä lensi Helsingin keskustan yli Karhilan uurnanlaskun hetkellä klo 14.00.[15]
Huomautuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sodan loputtua virallinen voittojen määrä oli 32 1/4. Nykytutkimus (Carl-Fredrik Geustin suorittamat Puna-armeijan ilmavoimien ja Itämeren laivaston ilmavoimien arkistotutkimukset) on vahvistanut Karhilan useita epävarmoiksi jääneitä pudotuksia ilmavoitoiksi, jolloin todennäköinen pudotusluku on 43 1/4.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari; Niska, Klaus: Suomen ilmavoimien historia 6 – Messerschmitt Bf 109 G. Helsinki: Tietoteos, 1976. ISBN 951-9035-23-0
- Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta – Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Helsinki: Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-28-3
- Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 5 – Curtiss Hawk 75 A. Espoo: Kari Stenman, 2001. ISBN 951-98751-9-0
- Stenman, Kari; Keskinen, Kalevi: Suomalaiset hävittäjä-ässät. Helsinki: Koala-kustannus, 2004. ISBN 952-5186-24-5
- Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 26 – Ilmavoitot, osa 1. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99432-8-8
- Nikunen, Heikki; Karhila, Kyösti: Kyösti Karhila – Reservipilottien ykkösässä. Tampere: Apali, 2007. ISBN 978-952-5026-60-3
- Lentokapteeni Kyösti Karhila
- Kyösti Karhilan haastattelu vuodelta 1998
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Keskinen; Stenman 2004 s. 96
- ↑ Stenman; Keskinen 2001 s. 95
- ↑ a b c d Keskinen; Stenman 2006 s. 67
- ↑ a b c Raivio, Jyri: Hävittäjä-ässä lennätti myös lennokkeja. (Tilaajille) Helsingin Sanomat, 22.9.2009, s. C5. Helsinki: Helsingin Sanomat. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.9.2009.
- ↑ Jukka O. Kauppinen: Lentokapteeni Kyösti Karhila (PDF) (s. 46) Ilmailu. huhtikuu 2004. Tampere: Jukka O. Kauppinen Mediapalvelut. Arkistoitu 16.7.2004. Viitattu 20.9.2010.
- ↑ Keskinen; Stenman 2006 s. 68
- ↑ Nikunen; Karhila 2007 s. 284–285
- ↑ a b Juntunen, Ossi: Kyösti Karhilan haastattelu vuodelta 1988, luku 1: Uran alku virtualpilots.fi. 29.11.1998. Virtuaalilentäjät - Virtual Pilots ry. Viitattu 19.9.2010.
- ↑ a b c Jukka O. Kauppinen: Lentokapteeni Kyösti Karhila (PDF) (s. 47) Ilmailu. huhtikuu 2004. Tampere: Jukka O. Kauppinen Mediapalvelut. Arkistoitu 16.7.2004. Viitattu 26.11.2007.
- ↑ Juntunen, Ossi: Kyösti Karhilan haastattelu vuodelta 1988, luku 2: Koulutus ilmavoimissa virtualpilots.fi. 29.11.1998. Virtuaalilentäjät - Virtual Pilots ry. Viitattu 19.9.2010.
- ↑ Keskinen et al. 1976 s. 123
- ↑ Hurmerinta; Viitanen 1994 s. 494
- ↑ Juntunen, Ossi: Kyösti Karhilan haastattelu vuodelta 1988, luku 6: Sodan loputtua virtualpilots.fi. 29.11.1998. Virtuaalilentäjät - Virtual Pilots ry. Viitattu 19.9.2010.
- ↑ Juntunen, Ossi: Kyösti Karhilan haastattelu vuodelta 1988, luku 7: Siviililentäjan ura virtualpilots.fi. 29.11.1998. Virtuaalilentäjät - Virtual Pilots ry. Viitattu 20.9.2010.
- ↑ Hornet lensi Helsingin keskustan yli veteraanin muistoksi Helsingin Sanomat. 20.10.2009. Arkistoitu 23.10.2009. Viitattu 20.10.2009.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
