Kutsuntalaitoksen keskuslautakunta
Kutsuntalaitoksen keskuslautakunta oli Suomessa 1923–1950 toiminut asevelvollisuusasioiden toinen oikeusaste. Sen ratkaisuista oli mahdollista valittaa ylimpänä oikeusasteena toimineeseen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Alin asevelvollisuusasioita käsittelevä viranomainen oli jokaisessa kutsuntapiirissä ollut kutsuntatoimisto. Kutsuntalaitoksen keskuslautakunnan muodostaminen perustui vuoden 1922 asevelvollisuuslakiin, joka tuli voimaan 1. huhtikuuta 1923.[1] Kutsuntalaitoksen keskuslautakunnan edeltäjä oli läänintoimisto[2] ja seuraaja kutsunta-asiain keskuslautakunta.[3]
Vuoteen 1932 kutsuntalaitoksen keskuslautakunnan puheenjohtajana toimi upseeri sekä jäseninä upseeri, oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö ja kaksi siviilihenkilöä. Puheenjohtajan ja sotilasjäsenen nimitti tasavallan presidentti ja siviilijäsenet valtioneuvosto. Keskuslautakunnan tehtävänä oli tutkia ja ratkaista kutsuntatoimiston ja lisätyn kutsuntatoimiston ratkaisuista tehdyt valitukset. Lisätty kutsuntatoimisto muodostui, kun kutsuntatilaisuuksia varten kutsuntatoimiston kokoonpanoon lisättiin yksi jäsen jokaisesta kutsunta-alueen kunnasta.[1]
Joulukuusta 1932 alkaen kutsuntalaitoksen keskuslautakunnassa oli kaksi vähintään esiupseerin arvossa olevaa sotilasjäsentä ja kolme siviilijäsentä, joista ainakin yhden tuli olla lainoppinut. Toinen sotilasjäsen toimi puheenjohtajana ja toinen varapuheenjohtajana sekä lainoppinut jäsen sihteerinä. Sotilasjäsenet nimitti tehtäväänsä tasavallan presidentti ja siviilijäsenet valtioneuvosto. Jäsenten varamiesten määrääminen kuului samoille päättäjille.[4]
Kutsuntalaitoksen keskuslautakunta tutki ja ratkaisi vuoden 1932 asevelvollisuuslain voimassaolon aikana sotilaspiirin päällikön ja kutsuntalautakunnan toimenpiteistä tehdyt valitukset. Se oli päätösvaltainen paitsi nelijäsenisenä myös kolmijäsenisenä, jos läsnä oli toinen sotilasjäsenistä ja lainoppinut jäsen ja jos kaikki kolme olivat päätöksestä yksimielisiä. Keskuslautakunta kokoontui Helsingissä puheenjohtajan kutsusta tai, jos hänellä oli este, varapuheenjohtajan kutsusta.[4]
Vuoden 1950 asevelvollisuuslaki tuli voimaan vuoden 1951 alussa. Siinä määrättiin, että valitukset asevelvollisuutta koskevissa asioissa käsitteli kutsunta-asiain keskuslautakunta, jonka ratkaisuun ei ollut mahdollista hakea muutosta. Tämän lain myötä kutsuntalaitoksen keskuslautakunta siirtyi historiaan.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Asevelvollisuuslaki, Suomen asetuskokoelma 270/1922, 30–31 §.
- ↑ Suomen valtakunnan väliaikainen asevelvollisuuslaki, Suomen asetuskokoelma 8.2.1919/11.
- ↑ a b Asevelvollisuuslaki, Suomen asetuskokoelma 452/1950, 37 §.
- ↑ a b Asetus asevelvollisuuslain soveltamisesta, Suomen asetuskokoelma 360/1932, 9–10 §.