Kungsörin kunta
Kungsörin kunta | |
---|---|
vaakuna |
|
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Västmanlandin lääni |
Maakunta | Södermanland ja Västmanland |
Keskustaajama | Kungsör |
Kuntakoodi | 1960 |
Pinta-ala ([1]) | |
– Maa | 202,62 km² |
Väkiluku (31.12.2021) ([2]) | 8 787 |
– Väestötiheys | 43,4 as./km² |
Kungsörin kunta (ruots. Kungsörs kommun) on Västmanlandin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Södermanlandiin ja Västmanlandiin. Kunnan keskustaajama on Kungsör.[3]
Kunnan maapinta-ala on 202,62 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 8 787 henkeä (31.12.2021).[2]
Vuonna 2007 kunnassa oli 80,42 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 39,6 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Kuntajaon kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kung Karlin maalaiskuntaan perustettiin vuonna 1906 Kungsörin taajaväkinen yhdyskunta. Se lakkautettiin jo vuoden 1907 vaihteessa, jolloin osa maalaiskunnasta erotettiin Kungsörin kauppalaksi. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa muodostettiin Kung Karlin "suurkunta" yhdistämällä aiemmat Björskogin, Kung Karlin, Kungs-Barkarön ja Torpan maalaiskunnat. Vuonna 1971 muodostettiin nykyinen Kungsörin kunta yhdistämällä Kungsörin kauppala ja Kung Karlin maalaiskunta.
Väestönkehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.
Tausta | Tarkempi jaottelu | Henkilöä (31.12.2015)[7] |
% |
---|---|---|---|
Ulkomaalaistaustaiset | Ulkomailla syntyneet | 1 333 | 16,0 |
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla | 346 | 4,1 | |
Ruotsalaistaustaiset | Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla | 629 | 7,5 |
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa | 6 035 | 72,3 |
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 438 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 5,4 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 9,1 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 536 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 6,4 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 184 277 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 48 000 kruunua.[11]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]
- 0–17-vuotiaat: 20,1 %
- 18–64-vuotiaat: 57,4 %
- 65 vuotta täyttäneet: 22,5 %
Elinkeinot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Elinkeino | |||
---|---|---|---|
Työpaikat (%) |
Työlliset (%) | ||
alkutuotanto | 3,0 | 2,6 | |
jalostus | 33,7 | 32,4 | |
palvelut | 61,3 | 63,4 | |
tuntematon | 1,9 | 1,6 | |
Työpaikkoja ja työllisiä | 2 785 | 3 653 | |
työpaikkaomavaraisuus | 76,2 |
Taajamat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kunnassa on 2 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 76,0 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 1 943 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]
# | Taajama | Väkiluku (31.12.2010) |
---|---|---|
1 | Kungsör | 5 452 |
2 | Valskog | 694 |
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Pientaajamat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[17]
Kunnanvaltuusto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Kungsörin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Puolue | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1973 | 1976 | 1979 | 1982 | 1985 | 1988 | 1991 | 1994 | 1998 | 2002 | 2006 | 2010 | 2014 | 2018 | 2022 | ||
Maltillinen kokoomus | 4 | 4 | 6 | 6 | 7 | 5 | 6 | 7 | 6 | 5 | 8 | 9 | 7 | 5 | ||
Keskustapuolue | 11 | 12 | 10 | 8 | 7 | 6 | 5 | 4 | 4 | 7 | 8 | 4 | 5 | 4 | ||
Liberaalit | 6 | 6 | 5 | 3 | 4 | 5 | 4 | 2 | 2 | 4 | 3 | 7 | 3 | 2 | ||
Kristillisdemokraatit | 0 | 0 | 1 | 0 | 0 | 0 | 2 | 1 | 3 | 3 | 2 | 1 | 1 | 1 | ||
Ympäristöpuolue vihreät | 0 | 0 | 0 | 1 | 1 | 2 | 2 | 2 | 2 | 0 | 0 | 1 | 2 | 0 | ||
Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 22 | 21 | 21 | 19 | 18 | 19 | 15 | 18 | 15 | 17 | 15 | 13 | 14 | 11 | ||
Vasemmistopuolue | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 | 1 | 2 | 4 | 3 | 2 | 2 | 2 | 2 | ||
Ruotsidemokraatit | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 1 | 2 | 5 | 6 | ||
Muut | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 4 | 3 | 3 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | ||
Yhteensä [19] | 45 | 45 | 45 | 39 | 39 | 39 | 39 | 39 | 39 | 39 | 39 | 39 | 39 | 31 |
Piirit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:
Seurakunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[20]
- Kungsör
Historialliset seurakunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[21] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.
- Björskog
- Kung Karl (Karlskyrka, Kungsörs kapell)
- Kungs-Barkarö (Barkarö)
- Torpa
Kirkot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Björskogin kirkko
-
Kung Karlin kirkko
-
Kungs-Barkarön kirkko
-
Torpan kirkko
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
- ↑ a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.3.2022. (ruotsiksi)
- ↑ Kungsör Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.7.2016.
- ↑ Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
- ↑ Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.3.2022. (ruotsiksi)
- ↑ Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
- ↑ Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)