Kulttuuriperinnön palauttaminen

Kulttuuriomaisuuden palauttaminen eli repatriaatio tai restituutio tarkoittaa taiteen tai kulttuuriperinnön, yleensä vanhan tai ryöstetyn taideomaisuuden palauttamista sen alkuperämaahan tai entisille omistajille tai heidän perillisilleen. Kiistanalainen kulttuuriomaisuus on ryhmälle tai yhteisölle kuuluneita fyysisiä artefakteja, jotka toinen ryhmä on vienyt tavallisesti ryöstelyssä, olipa kyseessä sitten imperialismi, kolonialismi tai sota. Kiistellyt kohteet vaihtelevat laajalti veistoksista ja maalauksista muistomerkkeihin ja ihmisen jäännöksiin.

Kulttuuriperinnön ryöstämisen historiaa

Naramsinin steela

Naram Sinin voiton steela, Akkadia-dynastia, Naram-Sinin valta-aika (2254–2218 eKr.). Louvre, Pariisi.

Sodanaikainen ja sotaa seuraava hävinneiden kansojen ryöstäminen on ollut yleistä jo muinaisista ajoista lähtien. Akkadin kuningas Naramsinin steela, joka on nyt esillä Pariisin Louvre-museossa, on varhaisimpia sodassa ryöstetyksi tiedettyjä taideteoksia. Elamilaiset ottivat Naramsinin vuonna 2250 eaa. lullubilaisia vastaan käymän voittoisan taistelun kunniaksi tehdyn steelan sotasaaliiksi noin tuhat vuotta myöhemmin ja siirsivät sen pääkaupunkiinsa Susaan, Iraniin. Sieltä ranskalaiset arkeologit löysivät sen vuonna 1898.

Muinaiset kreikkalaiset ryöstäjinä

Palladion oli varhaisin ja ehkä länsimaisen historian merkittävin varastettu patsas. Aseistettua Pallas Athenea kuvaava pieni veistetty puinen patsas, jonka kahden kreikkalaisen sanottiin varastaneen ja salakuljettaneen Parthenonista, toimi Troijaa suojaavana talismaanina. Antiikissa uskottiin yleisesti, että Troijan valloitus oli mahdollista vain siksi, että kaupunki oli menettänyt suojaavan talismaaninsa. Tämä myytti kuvaa patsaiden pyhää merkitystä muinaisessa Kreikassa jumalien voimaa symboloivina ilmentyminä, joilla uskottiin usein olevan yliluonnollisia kykyjä. Myös voittoisien kreikkalaisten, kuten ryöstön ideoineen Odysseuksen, osaksi langennut myöhempi kärsimys kuvaa patsaiden pyhää luonnetta.

Roomalaisten sotasaaliit

Roomalaisen myytin mukaan Rooman perustanut Romulus antoi ensimmäisenä voittajana vihollisen hallitsijalta otettuja saaliita Jupiter Feretriuksen temppeliin. Monissa Rooman myöhemmissä sodissa kerättiin veren värjäämiä haarniskoja ja aseita, jotka sijoitettiin temppeleihin kunnioituksen symboleina vihollisten jumalia kohtaan ja keinona saada heiltä suojelua. Rooman vallan levitessä kaikkialle aikaisemmin kreikkalaisten hallistemille alueille Italiassa, kreikkalaista taidetta ryöstettiin ja näytettiin Roomassa roomalaisvallan alla olevien alueiden voiton symboleina. Pyhiä esineitä kuitenkin uskotaan kohdellun kunnioittavasti Syrakusan kaatumisen jälkeen vuonna 211 järjestetyssä Marcus Claudius Marcelluksen voittokulkueessa, koska vaarana olivat kriitikkojen paheksunta ja negatiiviset sosiaaliset reaktiot.

Plinius vanhemman mukaan keisari Augustus oli siinä määrin häpeissään roomalaisten harjoittamasta kreikkalaisen taiteen ryöstämisestä, että palautti joitakin esineitä alkuperäisiin koteihinsa.

Napoleonin ryöstely

• 
  Napoleonin ryöstämien italialaisten taideteosten triumfikulkue Pariisiin 1797. Keskellä Pyhän Markuksen hevoset, jotka vietiin Konstantinopolin piirityksessä 1204 ja palautettiin Italiaan vuonna 1815.
• 
  Laokoon-ryhmä, n. 40-20 eaa. Museo Pio Clementino, Vatikaani
• 
  L'Expédition d'Égypte Sous Les Ordres De Bonaparte, Leon Cogniet, n. 1835. Musée du Louvre, Pariisi. Kuvaa Napoleonia ja hänen ystäviään, jotka opiskelevat Egyptiä.

Napoleonin Ranskan imperiumin aikana tapahtuneen ryöstön mittakaava oli modernissa historiassa ennennäkemätön, ja ainoat vertailukelpoiset ryöstelyretket olivat tapahtuneet antiikin Rooman historiassa. Ranskan vallankumoukselliset oikeuttivat Italian laajamittaisen ja järjestelmällisen ryöstämisen vuonna 1796 pitämällä itseään Rooman poliittisina seuraajina vastaavasti kuin muinaiset roomalaiset olivat nähneet itsensä kreikkalaisen sivilisaation perillisinä. He perustelivat toimiaan myös sillä, että hienostuneen taiteellisen makunsa ansiosta he olivat kykeneviä arvostamaan ryöstettyä taidetta.

Napoleonin sotilaat hajottivat taide-esineitä karkeasti repimällä maalauksia niiden kehyksistä kirkoissa tai niille aiheutui vahinkoa kuljetuksen aikana. He ottivat haltuunsa niin yksityisiä kokoelmia kuin paavillisen kokoelman.Tunnetuimpia varastettuja teoksia ovat muun muassa Venetsian Pyhän Markuksen pronssihevoset ja Laokoon-ryhmä Roomassa, jotka molemmat on sittemmin palautettu. Jälkimmäistä pidettiin aikanaan vaikuttavimpana antiikin veistoksena.

Laokoonilla oli erityinen merkitys ranskalaisille, koska se liittyi Rooman perustamisen myyttiin. Teokset tuotiin Pariisin voittokulkueessa antiikin roomalaisten käytäntöä vastaavalla tavalla.

Napoleonin laajaa ryöstelyä kritisoivat ranskalaiset taiteilijat, kuten Antoine-Chrysostôme Quatremère de Quincy (1755–1849), jonka vetoomuksen allekirjoitti 50 muuta taiteilijaa. Louvre-museota perustettaessa Pariisissa vuonna 1793 Napoleonin tavoitteena oli luoda ensyklopedinen taidehistoriallinen näyttely, jota myöhemmin sekä Josif Stalin että Adolf Hitler yrittävät jäljitellä omissa maissaan.

Napoleon jatkoi taidevalloituksiaan vuonna 1798 hyökätessään Egyptiin tavoitteenaan turvata Ranskan kaupallisia etuja ja heikentää Britannian pääsyä Intiaan Egyptin kautta. Hänen Egyptin-retkensä tunnetaan hänen mukaansa ottamistaan 167 "tietäjästä", joihin kuului tieteilijöitä ja muita asiantuntijoita, jotka olivat varustautuneet tallentamaan, mittaamaan ja dokumentoimaan muinaista ja nykyistä Egyptiä ja sen luonnonhistoriaa. Retkikunnan löytöihin kuuluivat muun muassa Rosettan kivi ja Kuninkaiden laakso Thebesin lähellä. Ranskan sotilaallinen kampanja oli lyhytikäinen ja epäonnistunut, ja brittijoukot takavarikoivat valtaosan kerätyistä esineistä (mukaan lukien Rosettan kiven) ja ne päätyivät British Museumiin. Ranskalaisen retkikunnan keräämät tiedot julkaistiin kuitenkin pian useissa Description de l'Égypte -julkaisuissa, joihin sisältyi 837 kuparikaiverrusta ja yli 3000 piirustusta. Siinä missä italialaisen taiteen ryöstely oli johtanut julkiseen paheksuntaan, yleisö suhtautui egyptiläisen taiteen omimiseen valtavan haltioituneesti käynnistäen egyptomaniaksi kutsutun ilmiön.

Natsien ryöstely

Natsien harjoittama yksityisen ja julkisen taiteen omiminen Euroopassa ja Venäjällä on pahamaineisimpia sodanaikaisen taiteen ryöstämisen tapauksia. Ryöstäminen alkoi jo ennen toista maailmansotaa laittomilla takavarikoilla osana juutalaisten järjestelmällistä vainoa ja ne sisällytettiin natsirikoksiksi Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Toisen maailmansodan aikana Saksa ryösti Neuvostoliitossa 427 museota ja tuhosi 1 670 venäläistä ortodoksista kirkkoa, 237 katolista kirkkoa ja 532 synagogaa.

• 
  Yhdysvaltain armeijan sotilas tutkii saksalaista taideryöstösaalista, joka löydettiin Schloßkirchestä eteläsaksalaisessa Ellingenin kaupungissa 24. huhtikuuta 1945.
• 
  Saksalaiset kuljettavat Botticellin maalausta Pallas ja kentauri (1482) Uffizista piiloon San Leonardon kylään Italian Alpeilla.
• 
  Merkersin suolakaivoksesta löydetty saksalaisten ryöstösaalis, joka sisälsi taideteoksia ja Saksan keskuspankin Reichsbankin piilotettuja varoja.

Irakin kansallisaarteiden ryöstäminen

Muinaisten artefaktien ryöstäminen Irakin kansallismuseosta Bagdadissa sodan puhkeamisen aikana vuonna 2003 oli hyvin tunnettu sota-ajan ryöstötapaus. Epävakaus ja kaoottinen sotatila loivat ryöstelylle otolliset olosuhteet.

Arkeologit ja tutkijat arvostelivat Yhdysvaltain armeijaa siitä, että he eivät turvanneet museota, jossa varastoidaan arvokkaita muinaisen Mesopotamian sivilisaation artefakteja. Sotaan johtaneiden kuukausien aikana tutkijat, taidevaikuttajat ja keräilijät tapasivat Pentagonin kanssa varmistaakseen, että Yhdysvaltain hallitus suojelee Irakin tärkeää arkeologista perintöä ja erityisesti Bagdadin kansallismuseota. Huhtikuun 8. päivästä, jolloin museo jäi tyhjilleen, huhtikuun 12. päivään, kun osa henkilöstöstä palasi, varastettiin arviolta 15 000 museoesinettä ja 5 000 sylinterin sinettiä. Lisäksi kansalliskirjastosta ryöstettiin tuhansia nuolenpäätauluja ja rakennus sytytettiin palamaan sisällään puoli miljoonaa kirjaa. Onneksi monet käsikirjoitukset ja kirjat säilyivät. Yhdysvaltain työryhmä pystyi palauttamaan noin puolet varastetuista esineistä inventoimalla puuttuvat esineet ja levittämällä niiden luetteloa, sekä ilmoittamalla, että ketään esineitä palauttavaa henkilöä ei rangaistaisi. Myös Irakin rikkaat arkeologiset kohteet ja kaivausten alueet ovat joutuneet laajalle levinneen ryöstön kohteeksi Irakin sodan aikana. Ryöstöjoukot kaivoivat valtavia kraattereita Irakin arkeologisten kohteiden ympärille, toisinaan jopa kaivinkoneilla. On arvioitu, että Irakissa 10 000–15 000 arkeologista kohdetta ryöstettiin. Irakissa oletetaan olevan myös paljon paljastamattomia aarteita.

Kolonialistinen kulttuurinen omiminen

Näkökulmia

Kolonialismi ja identiteetti

Arkeologia on varhain ollut tiiviisti mukana poliittisissa pyrkimyksissä ja kansallisten identiteettien rakentamisessa. Tämä varhainen suhde näkyi renessanssin aikana ja esi-italialaisten vastustaessa täysgoottilaista liikettä. 1800-luvun Euroopassa arkeologian ja siirtomaavallan suhde vahvistui sen muuttuessa institutionalisoituneeksi brittien ja ranskalaisten johtamaksi tutkimusalueeksi. Kolonialismi ja arkeologia tukivat toisiaan, koska tarve hankkia tietoa muinaisista esineistä tuki siirtomaavallan perustamisen ajatusta.

Arkeologiset löydöt muokkasivat asennetta, jolla eurooppalaiset kolonialistit samastuivat esineisiin ja muinaisiin ihmisiin, joiden tekemiä ne olivat. Egyptin tapauksessa siirtomaa-Euroopan tehtävä on tuoda muinaisen Egyptin kunnia ja loisto lähemmäksi Eurooppaa ja sisällyttää se maailmanhistoriaan, tai mieluummin vielä nähdä Egypti uudessa valossa Euroopan historian kautta. Arkeologisten löytöjen myötä muinainen Egypti hyväksyttiin länsimaiseen historialliseen kertomukseen antiikin Kreikan ja Rooman sivilisaatioiden rinnalle.

Siirtomaiden ryöstelyn seurauksena sisustetut museot ovat suurelta osin muokanneet kuvaa, jossa joku kansa näkee valtansa, vallassaan olevien ihmisten luonteen, maan maantieteen ja saavuttaa esi-isiltään periytyvän valtuutuksen niiden hallintaan. Eliot Colla kuvaa British Museumin egyptiläisen veistossalin rakennetta kokoonpanona, joka "muodostaa abstraktin kuvan maapallosta, jonka keskellä on Lontoo" ja rinnastaa sen ajatukseen sivilisaation kehittymisestä sen klassisesta alkuperästä, joka on peräisin Kreikasta ja Roomasta, päätyen Italian renessanssin kautta nykypäivän Lontooseen.

Kansallisuus ja identiteetti

Masada-linnoitus, Israel

Arkeologiaa on käytetty myös laillistamaan kansallisvaltio vastareaktiona ja vastarintana siirtomaiden sortamiselle. Esimerkiksi Egyptin nationalistit hyödynsivät muinaista historiaansa kehittämällä poliittisen ja ilmeikkään faraonismin kulttuurisena vastauksena Euroopan egyptomanialle.

On väitetty, että kolonisoiduissa valtioissa kansallismielistä arkeologiaa on hyödynnetty kolonialismin ja rasismin vastustamiseen kehityksen kustannuksella. Joissakin maanomistukseen liittyvissä konflikteissa arkeologiaa on käytetty vastakkainasettelun vahvistamiseksi rakentamalla kansallista myyttiä, kuten israelilaisen Masadan muinaisen linnoituksen yhteydessä. Arkeologian avulla on voitu perustella naapurikansojen alistamista, esimerkiksi Saddam Husseinin käyttäessä Mesopotamian upeaa menneisyyttä perustellakseen hyökkäystään Kuwaitiin vuonna 1990.

Joidenkin tutkijoiden mukaan nykyisillä postkolonialistisilla kansallisvaltioilla ei voi olla oikeutta muinaisista kulttuureista ryöstettyyn kulttuuriomaisuuteen sillä perusteella, että kulttuuri-identiteetit ovat konstruoituja ja jatkuvassa muutoksen tilassa. Tämän väitteen mukaan artefakteja olisi pidettävä yleisenä kulttuuriomaisuutena, eikä niitä tulisi jakaa keinotekoisesti luotujen kansallisvaltioiden kesken. Sitä vastoin ensyklopedisten museoiden toimintamalli tukee monimuotoisuutta, suvaitsevaisuutta ja monien kulttuurien arvostusta. Toisten tutkijoiden mukaan tämä päättely on jatkoa kolonialistiselle keskustelulle, jolla yritetään soveltaa siirtomaavaltioiden muinaista taidetta ja sisällyttää se länsimaisen historian kertomukseen.

Palauttamisvaatimuksia

Taiteen palauttamista ennakoivassa tapauksessa roomalaisen antiikin aikana Cicero syytti Verresia, senaatin jäsentä taideteosten laittomasta hyväksikäytöstä. Ciceron puhe vaikutti eurooppalaiseen valistukseen ja epäsuorasti taiteen palauttamista koskevaan nykykeskusteluun. Ciceron argumentoinnissa sotilaalliset ryöstöjaksot nähdään "oikeustapauksina", mikä ilmaisee tiettyjä oletuksia toisten kansojen kulttuuriperinnön omaksumisessa. Cicero erottaa taiteen julkiset ja yksityiset käyttötavat toisistaan, ja tekee eron sen välille, mikä on kussakin asiaankuuluvaa – hänen mukaansa taiteen ensisijainen tarkoitus on uskonnollinen ilmaus ja kunnioitus. Hän myös asettaa standardit keisarillisen ulkomaanhallinnon velvollisuuksille noudattaa eettistä säännöstöä valloitetun Kreikan ja Rooman taidekokoelman suhteen sotatilanteessa. Myöhemmin sekä Napoleonia että lordi Elginiä verrattiin Verresiin taiteen ryöstäjinä.

Allied-voitto vuonna 1815 Waterloon taistelussa merkitsi Napoleonin aikakauden loppua.

Wellington kielsi myös sotkemasta joukkojensa keskuudessa, koska hän uskoi, että se johti siihen, että sotilaallisesta velvollisuudesta puuttuu kurinalaisuus ja häiriötekijä. Hän katsoi myös, että paikallisten asukkaiden tuki oli tärkeä tauon Napoleonin käytännöistä.

Suuri yleinen kiinnostus taiteen palauttamiseen auttoi lisäämään Euroopan julkisten museoiden laajentumista ja käynnisti museoiden rahoittamia arkeologisia tutkimuksia. Taiteen ja kulttuurin palauttamisen käsite vauhdittui 1900-luvun viimeisten vuosikymmenien aikana ja alkoi osoittaa menestystä vuosisadan loppuun mennessä, kun keskeiset teokset luovutettiin takaisin kantajille.^lähde?

Palauttamisen lakiperusta

• 
  Francis Lieber
• 
  Haagin rauhankonferenssi 1907.
• 
  Kulttuuriomaisuutta osoittava kilpi Itävallassa.

Vuonna 1863 Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln kutsui saksalais-amerikkalaisen juristin ja poliittisen filosofin Francis Lieberin laatimaan lakia, jolla säännellään unionin sotilaiden toimintaa liittovaltion vankien, aseistamattomien joukkojen, vakoojien ja omaisuuden suhteen. Laaditut Yleiset määräykset nro 100 tai Lieber-koodi määrittelivät kulttuuriesineet lain nojalla suojatuksi kategoriaksi sodassa. Lieber-koodilla oli kauaskantoisia seurauksia, sillä Haagin yleissopimukset vuosina 1907 ja 1954 laadittiin sen pohjalta. Se on myös johtanut Yhdysvaltain joukkojen nykyisiin ja pysyviin sitoutumista koskeviin sääntöihin (ROE), joiden mukaan Yhdysvaltain joukkoja kehotetaan olemaan hyökkäämättä "kouluihin, museoihin, kansallisiin muistomerkkeihin ja muihin historiallisiin tai kulttuurikohteisiin, ellei niitä käytetä sotilaallisiin tarkoituksiin ja aiheuta uhkaa".

Kansainväliset yleissopimukset

Vuonna 1907 laaditun Haagin yleissopimuksen tavoitteena oli kieltää ryöstely ja saattaa se tuomittavaksi, vaikka käytännössä voitetut maat eivät saaneet siitä minkäänlaista pontta palauttamisvaatimuksilleen. Vuoden 1954 Haagin yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi aseellisissa konflikteissa syntyi toisen maailmansodan jälkeen, kun merkittävä osa eurooppalaista kulttuuriperintöä oli tuhoutunut suorien ja epäsuorien hyökkäysten sekä ryöstelyn seurauksena. Se on myös ensimmäinen maailmanlaajuinen sopimus, joka keskittyy yksinomaan kulttuuriperinnön suojelemiseen aseellisessa konfliktissa.

Varastettuja tai laittomasti vietyjä kulttuuriesineitä koskevassa Unidroit-yleissopimuksessa (International Institute for the Unification of Private Law, 1995) kehotetaan palauttamaan laittomasti viedyt kulttuuriesineet.

Unesco

Käsitettä kulttuurinen palauttaminen käytettiin ensimmäisen kerran, kun vuonna 1970 säädettiin Unescon Yleissopimus kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi ja ehkäisemiseksi. Sopimuksen perusteella voidaan suojella kulttuuriomaisuutta eli "omaisuutta, jonka kukin valtio on uskonnollisista tai ei-uskonnollisista syistä erityisesti määritellyt tärkeäksi arkeologian, esihistorian, historian, kirjallisuuden, taiteen tai tieteen kannalta". Jokainen sopimusvaltio velvoitettiin suojelemaan alueellaan olevaa kulttuuriomaisuutta varkauksilta, luvattomilta kaivauksilta ja luvattomalta vienniltä.

Vuoden 1978 Unescon yleissopimus vahvisti voimassa olevia määräyksiä. Perustettiin hallitustenvälinen komitea, joka edistää kulttuuriomaisuuden palauttamista alkuperämaihinsa tai sen palauttamista laittomien varojen käytön yhteydessä. Se koostuu 22 Unescon yleiskokouksen valitsemasta jäsenestä helpottamaan kahdenvälisiä neuvotteluja "minkä tahansa kulttuuriomaisuuden palauttamisesta, jolla on perustavanlaatuinen merkitys jonkin jäsenvaltion tai assosioituneen ihmisen henkisten arvojen ja kulttuuriperinnön kannalta Unescon jäsen ja joka on kadonnut siirtomaa- tai ulkomaalaisen miehityksen tai laittoman varainhoidon seurauksena". Se perustettiin myös "kannustamaan tarvittavia tutkimuksia ja tutkimuksia edustavien kokoelmien perustamista koskevien johdonmukaisten ohjelmien perustamiseksi maissa, joiden kulttuuriperintö on hajallaan".^lähde?

Unescon pääjohtaja Kōichirō Matsuura kutsui koolle kokouksen, joka pidettiin Pariisissa 17. huhtikuuta 2003 vastauksena Irakin kansallismuseon ryöstöön arvioidakseen tilannetta ja koordinoidakseen kansainvälisiä verkostoja Irakin kulttuuriperinnön palauttamiseksi.^lähde? Interpol ja Unesco allekirjoittivat 8. heinäkuuta 2003 muutoksen vuoden 1999 yhteistyösopimukseensa. Siinä päätettiin luoda tietokanta ryöstetyistä irakilaisista esineistä tulliviranomaisille, poliisille ja muille kansainvälisten taidemarkkinoiden toimijoille.

Kiistat palauttamisesta

Kulttuuriperinnön palauttamista koskeva keskustelu eroaa tapauskohtaisesti kunkin tapauksen oikeudellisten ja historiallisten kysymysten erityisluonteen vuoksi. Alla on lueteltu usein käytettyjä argumentteja.

Palauttamista vastustavia perusteluja

• Artefaktit ovat osa yleismaailmallista historiaa, ja ensyklopediset museot, kuten British Museum, Louvre ja Metropolitan Museum of Art, edistävät tiedon levittämistä, suvaitsevaisuutta ja laajaa kulttuurista ymmärrystä.^lähde?
• Ryöstöissä on kaivettu tai paljastettu usein taidetta, jota muuten ei olisi koskaan nähty. Ulkomaisten johtamat kaivajien ryhmät ovat tuoneet päivänvaloon esineitä, jotka edistävät kulttuuritietoisuutta ja ymmärrystä.^lähde?
• Omistusoikeutta vaativat kansallismieliset retentionistiset kulttuuriomaisuuslait perustuvat nykyaikaisten valtioiden rajattuihin rajoihin, joilla on heikot yhteydet kulttuurikohteet tuottaneisiin muinaisten kansojen kulttuuriin, henkeen ja rotuun. Kulttuuri-identiteetit ovat dynaamisia, toisiinsa liittyviä ja päällekkäisiä, joten mikään nykyaikainen kansallisvaltio ei voi väittää kulttuuriomaisuuden olevan omaa, tai muuten ne edistävät uskonnollista näkemystä kulttuurista.^lähde?
• Taideteosten levittäminen ympäri maailmaa kannustaa kansainväliseen tieteelliseen ja ammatilliseen vaihtoon.^lähde?
• Ensyklopedistiset museot sijaitsevat kosmopoliittisissa kaupungeissa, kuten Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä ja New Yorkissa, ja jos teoksia siirretään, niitä näkee paljon harvempi henkilö. Jos Rosettan kivi siirretään Britannian museosta Kairon Egyptiläiseen museoon, sitä katselevien ihmisten määrä vähenee noin 5,5 miljoonasta kävijästä 2,5 miljoonaan kävijään vuodessa.

Palauttamista puolustavia perusteluja

• Ensyklopedistiset museot perustettiin ryöstetyn taiteen arkistoiksi imperialismin ja siirtomaavallan aikana, ja sijaitsevat siten suurkaupungeissa ja niiden kulttuurien näkymättömissä, joista kohteet on kerätty.^lähde?
• Kulttuuriperinnön palauttaminen on jo monissa tapauksissa asetettu etusijalle, mutta teokset, joita museot kieltäytyvät nykyään palauttamasta, ovat niiden arvokkaimpia ja kuuluisimpia teoksia.^lähde?
• Ulkomaalaisten johtamat kaivaukset ovat olleet perusteluna siirtomaahallinnolle ja päinvastoin. Pyrittäessä saamaan tietoa esineistä oli tarpeen luoda valvontajärjestelmä esineitä ja niitä maita varten, joissa ne sijaitsevat.^lähde?
• Väite, että taide on osa yleismaailmallista inhimillistä historiaa, juontaa siirtomaadiskurssista, joka sovitti muiden kulttuurien muinaisen taiteen länsimaiseen historialliseen kertomukseen.^lähde?
• Ensyklopedistiset museot, joissa suuri osa maailman teoksista ja esineistä ovat, sijaitsevat länsimaissa ja siten suosivat eurooppalaisia tutkijoita, ammattilaisia ja ihmisiä.
• Väite, jonka mukaan taideteoksia ei suojella länsimaailman ulkopuolella, on tekopyhä, koska suuri osa siirtomaavaltioista kuljetetuista teoksista on raa'asti poistettu ja vahingoittunut ja joskus kadonnut kuljetuksen aikana. Esimerkiksi Elgin-marmorit vaurioituivat myös puhdistus- ja "säilöntä" -prosessin aikana. Lisäksi Napried, yksi aluksista, joita di Cesnolan oli tilannut kuljettamaan hänen Kyprokselta keräämäänsä noin 35 000 antiikkiesinettä, katosi merellä lastinaan noin 5000 esinettä.
• Taidetta arvostetaan ja ymmärretään parhaiten alkuperäisessä historiallisessa ja kulttuurisessa yhteydessä.^lähde?
• Taiteen vieminen maasta sodan, ryöstelyn, imperialismin ja kolonialismin saaliina on epäeettistä, vaikka se ei heijastuisi lainsäädännössä. Näissä olosuhteissa otetun taiteen hallussapitoa pidetään edelleen jatkuvana kolonialismina.^lähde?
• Laittomasti hyödynnetyn kulttuuriomaisuuden palauttamista koskevan vaatimuksen puuttuminen on kolonisaation seurausta.^lähde?
• Kulttuuriomaisuus on kulttuuriperinnön ja kulttuuri-identiteetin symboli, ja historiallisten teosten omiminen on kansakunnan ylpeyden vastakohta.^lähde?

Esimerkkejä eri puolilta maailmaa

Egyptin ja Antiikin taide

• 
  Kreikka hakee Elginin marmoreiden palauttamista British Museumista. Elginin seitsemäs jaarli Thomas Bruce vei marmoriveistokset Parthenonista ja ne ovat olleet vuodesta 1816 lähtien British Museumin kokoelmissa. Huolimatta kiusallisesta ja huonosti perustellusta polusta Kreikasta Englantiin, museo puolustaa voimakkaasti oikeuttaan omistaa ja näyttää marmoreita.
• 
  Metropolitan Museum of Art neuvotteli helmikuussa 2006 Euphronios-kraterin palauttamisesta Italiaan, josta sen on ajateltu olevan ryöstetty 1970-luvun alkupuolella.
• 
  Egypti pyrkii palauttamaan Rosettan kiven Lontoon British Museumista ja Nefertitin rintakuvan Neues Museumista Berliinissä. Egyptin mukaan Nefertitin rintakuva vietiin maasta vuonna 1912 väärennetyillä asiakirjoilla.

Saamelaisen kulttuuriperinnön palauttaminen

Suomessa Kansallismuseo on palauttanut Suomen saamelaisille 2 600 esineen kokoelman. Esineet vastaanottaa Inarissa toimiva Saamelaismuseo Siida. Yli puolet esineistä on kansatieteilijöiden, kuten T. I. Itkosen ja Samuli Paulaharjun Inarin ja Petsamon alueilta 1900-luvun alun vuosikymmeninä keräämiä kohteita. Niiden joukossa on paljon kolttasaamelaisia esineistöä. Aikaisemmin esineistöä on palautettu myös Hämeenlinnan kaupunginmuseosta ja Vapriikista.

Ikonien palauttaminen Suomesta

Suomalaiset kokosivat ja toivat Suomeen jatkosodan aikana valloitetusta Itä-Karjalasta noin 900 uskonnollista esinettä. Esineet sijoitettiin turvaan pommituksilta eri puolille Suomea. Jatkosodan jälkeen ne kaikki piti välirauhansopimuksen mukaisesti palauttaa Neuvostoliittoon. Osa Turun linnaan talletetuista ikoneista ja muista esineistä jäi linnan kätköihin. Ne ilmestyivät julkisuuteen vasta 1970-luvulla, jolloin ne liitettiin Kansallismuseon kokoelmiin. Palauttamatta jääneestä aineistosta koottiin näyttely Hämeen linnaan vuonna 2014, jossa oli ikoneja, matka- ja pienoisikonostaaseja ja ristejä.

Afrikan kulttuuriperinnön palauttaminen

Vuonna 1612 Marokon sulttaani Zidan Al-Nasirin henkilökohtainen kirjasto uskottiin ranskalaiselle konsulille Jean Phillipe de Castellanelle kuljetusta varten. Kun Castellane odotti kuusi päivää saamatta palkkaansa, hän purjehti pois. Espanjalaisen yksityishenkilön Luis Fajardo de Córdoban komentama laivue kaappasi laivan ja vei sen Lissaboniin, joka oli tuolloin osa Espanjan siirtomaita. Vuonna 1614 Zidanin kirjasto siirrettiin El Escorialille. Marokon diplomaatit ovat sittemmin pyytäneet käsikirjoitusten palauttamista. Espanja on palauttanut joitakin muita arabialaisia käsikirjoituksia, mutta ei Zidanin kokoelmaa. Vuonna 2013 Espanjan kulttuuriperintölaitos esitti mikrofilmikopioita käsikirjoituksista Marokon viranomaisille.

Sarr-Savoy -raportti

Vuonna 2018 Ranskan presidentti Emmanuel Macron tilasi selvityksen ekonomisti Felwine Sarrilta ja taidehistorioitsija Benedicte Savoylta siitä, kuinka väliaikainen tai täydellinen afrikkalaisen taiteen palauttaminen Afrikkaan voitaisiin toteuttaa. Sarr-Savoy -raportti The Restitution of African Cultural Heritage. Toward a New Relational Ethics julkaistiin marraskuussa 2018.

Tekijöiden mukaan kolonisaatio on rikos ihmisyyttä vastaan ja siten haalittu esineistö on laittomasti museoiden hallussa. He korostavat, että taiteen restituution avulla voidaan rakentaa tulevaisuuden tasa-arvoisia kulttuurisia suhteita. He näkevät palauttamisen osana tulevaisuuden "universalismia", jossa Afrikka on mukana. Raportti suosittelee afrikkalaisen kulttuuriperinnön täydellistä digitointia ja digitaalisen aineiston avaamista uudelleenkäytölle Open Access -periaatteella.

Vastineessaan Sarr-Savoy -raportille kansainvälisen tekijänoikeuslainsäädännön asiantuntijat Mathilde Pavis ja Andrea Wallace sekä vastineen allekirjoittaneet kehottavat kiinnittämään huomiota suosituksen ehtoihin. Palauttamisen ehtona ei saisi olla yksiselitteinen avoin pääsy aineistoon, varsinkin kun vastaavaa käytäntöä ei samaan aikaan sovelleta Ranskan omiin kulttuuriperintöaineistoihin. Afrikkalaisten yhteisöjen tulisi voida valita sopivimmat keinot palautettujen sekä digitaalisena syntyneiden aineistojen digitoimiseen, tallentamiseen ja esittämiseen.

Ranskan lakimuutos

Joulukuun 17. 2020 Ranskan parlamentti hyväksyi lakimuutoksen, jossa hyväksytään kulttuuriomaisuuden palauttaminen Beniniin ja Senegaliin.

Palautusten valmistelu Beninissä

Ouidahin vanha Portugalin linnoitus kunnostetaan erääksi palautettujen esineiden esittelypaikaksi.

Kulttuuriomaisuuden palauttamista Beniniin on valmisteltu kahdessa kaupungissa. Ouidahissa restauroidaan ja kunnostetaan vaatimusten mukaisiksi Portugalin vanha linnake, joka on toiminut Ouidahin historiallisena museona. Päärakennus valmistuu tietojen mukaan kesä-heinäkuussa 2021, jotta ne voivat ottaa vastaan esineet Ranskasta. Samaan aikaan kaupunkiin rakennetaan kansainvälinen muistin ja orjuuden museo (Musée international de la mémoire et de l’esclavage, MIME), josta tulee kansainväliset vaatimukset täyttävä museo.

Abomeyn kaupunki tulee olemaan kuninkaallisten aarteiden lopullinen sijoituspaikka. Museo valmistuu vuosina 2022 - 2023 ja sinne sijoitetaan kuningas Béhanzinilta viedyt 26 esinettä.

Osa valmisteluja on ollut 54 kouluttajaoppaan koulutus ja yhteensä 620 muun koulutetun henkilön koulutus kulttuuriomaisuuden hallintaa varten.

Yhdysvaltojen ja Kanadan alkuperäiskansat

Alkuperäisten amerikkalaisten hautojen suojelu- ja kotiuttamislailla (Native American Graves Protection and Repatriation Act, NAGPRA), joka hyväksyttiin vuonna 1990, säädetään prosessista tiettyjen kulttuuriesineiden, kuten ihmisen jäänteiden, hautauskohteiden, pyhien esineiden palauttamiseksi niiden omistajien perillisille ja kulttuuriin sidoksissa oleville intiaaniheimoille ja Havaijin alkuperäiskansojen järjestöille. Lainsäädännöllä on kuitenkin rajoituksensa, ja se on onnistuttu riitauttamaan sekä Yhdysvalloissa että muualla.

Yksi tunnetuimmista NAGPRA-lakiin liittyneistä kiistoista koski niin sanotun Kennewickin miehen luurangon kohtaloa. Kennewickin mies oli noin 9 000 vuotta sitten kuollut mies, jonka jäänteet löydettiin vuonna 1996. Intiaaniheimot olisivat halunneet luurangon haudattavakseen, kun taas eri tutkijat halusivat säilyttää sen tutkimuksiaan varten. Luuranko luovutettiin pitkän oikeustaistelun jälkeen heimojen haudattavaksi vuonna 2017.

Brittiläisen Kolumbian Kitimatissa asuvalle haisla-heimolle palautettiin heidän 134 vuotta aikaisemmin pystyttämänsä toteemipaalu vuonna 2006. Päällikkö G’psgolox oli alun perin teettänyt toteemipaalun metsänhenki T’soodan kunniaksi vuonna 1872. Se pystytettiin Kitlopejoen suulle kiitokseksi siitä, että haislat selvisivät isorokkoepidemiasta. Toteemipaalun lahjoitti Tukholman kansatieteelliselle museolle vuonna 1929 Ruotsin konsuli Olof Hanson. Hän kertoi ostaneensa sen haisla-heimolta asuessaan Prince Rupertissa Kanadan länsirannikolla 1920-luvulla. Haislojen vaadittua palautusta Ruotsin hallitukselta se päätettiin lopulta palauttaa vuonna 1994, sillä toteemipaalun katoamiseen alkuperäispaikalta liittyi ratkaisemattomia kysymyksiä. Paalu palautettiin Kitimatiin vuonna 2006, kun sen suojaksi oli ensin tehty ilmastoitu rakennus. Haislat lahjoittivat museolle replikan, joka on esillä museon sisäänkäynnin luona.

Aasia

Marraskuussa 2010 Japani sopi palauttavansa Etelä-Koreaan noin 1 000 kulttuuriesinettä, jotka ryöstettiin sen siirtomaa-miehityksen aikana vuosina 1910–45. Kokoelma sisältää kokoelman kuninkaallisia kirjoja, nimeltään Uigwe, Joseon-dynastiasta (1392–1910).

Yhdistynyt kuningaskunta on hylännyt Intian uuden vaatimuksen palauttaa arvokkaat esineensä, kuten Koh-i-noor-timantin ja Sultanganj-buddhan, jotka varastettiin, ryöstettiin tai salakuljetettiin Ison-Britannian siirtomaahallinnon aikana. Britannia vetoaa lakiin British Museum Act 1963, joka estää Britanniaa palauttamasta kulttuuriperintökohteita. Intian arkeologinen tutkimuskeskus (ASI) aikoo kampanjoida Unescon ja muiden maiden tuella esineiden palauttamiseksi.^lähde?

• 
  Britannin kruununjalokiviin kuuluvan Kohinoor-timantin jäljitelmä on esillä Gobindgarhin linnakkeessa Amritsarissa, Pohjois-Intiassa. Intian, Pakistanin ja Afganistanin hallitukset ovat ilmoittauneet aidon timantin tosiasiallisiksi omistajiksi ja vaatineet sen palauttamista Intian itsenäistymisestä saakka. Britannian mukaan timantti on laillisesti hankittu ja torjuu palautusvaatimukset.
• 
  Sultanganj Buddhan patsaan löysi rautatieinsinööri E. B. Harris läheltä Sultanganjin asemaa, jossa tehtiin kaivauksia. Hän kertoo löytäneensä patsaan toisen jalan kolmen metrin syvyydestä lattian alta. Patsas päätyi Birminghamin museoon.

Australian ja Oseanian alkuperäiskansat

Repatriaatioseremonia Uuden-Seelannin kansallismuseon Te Papa Togarewassa. Te Papa johtaa Karanga Aotearoa National Repatriation -ohjelmaa, jonka tarkoituksena on palauttaa Maori- ja Moriori-kansojen ihmisjäännöksiä, jotka vietiin Uudesta-Selannista 1800-luvulla.

Australian alkuperäiskansojen esineistö ja ihmiset ovat olleet tutkimuksen kohteena museoissa. Sekä ihmisjäännöksiä että esineistöä on haalittu vuosikymmeninä 1900-luvun vaihteen molemmin puolin. Ihmisjäännösten palauttaminen on edennyt viime vuosina nopeammin kuin kulttuuriesineiden palauttaminen, koska kysymys esineiden palauttamisesta kotiin on vähemmän yksiselitteinen kuin esi-isien tuominen kotiin. Australiassa ei ole suoraan palauttamista koskevaa lakia, mutta Australia osallistuu alkuperäiskansojan jäännösten ja esineiden palauttamiseen liittyvään kansainvälisen palauttamisohjelmaan (International Repatriation Program, IRP), jota hallinnoi Department of Communications and the Arts. Ohjelma "tukee esi-isien jäännösten ja salaisten pyhien esineiden palauttamista alkuperäisyhteisöihinsä parantumisen ja sovinnon edistämiseksi" ja auttaa yhteisöjen edustajia pyrkimään palauttamaan jäänteitä monin tavoin.

Gweagal-heimoon kuuluva Rodney Kelly ja muut ovat pyrkineet palauttamaan Gweagal-kilven British Museumista ja heimon keihäitä Cambridgen yliopiston Museum of Archaeology and Anthropologysta.

Katso myös

• Béhanzinin aarteet
• Digitaalinen palauttaminen

Lähteet

• Miles, Margaret M.: Art as Plunder: The Ancient Origins of Debate About Cultural Property. Cambridge University Press, 2008. (englanniksi)
• Greenfield, Jeanette: The return of cultural treasures, s. 263. Cambridge, UK: Cambridge University Press, 2007. ISBN 9780521802161

Kirjallisuutta

• Hicks, Dan: The Brutish Museums, The Benin Bronzes, Colonial Violence and Cultural Restitution. Pluto Press, 2020. ISBN 978 0 7453 4176 7 (englanniksi)
• Merryman, John Henry: Imperialism, Arts and Restitution. Cambridge University Press, 2006.
• Reid, Donald Malcolm: Whose Pharaohs?: archaeology, museums, and Egyptian national identity from Napoleon to World War I. University of California Press, 2002. (englanniksi)
• Titi, Catharine: The Parthenon Marbles and International Law. Springer, 2023. (englanniksi)
• Waxman, Sharon: Loot: The Battle Over the Stolen Treasures of the Ancient World. Times Books, 2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Taiteen repatriaatio

• Sources of Information on Antiquities Theft (Arkistoitu – Internet Archive)
• Discussion of ethics (Arkistoitu – Internet Archive)
• 2006 article from the University of Wisconsin (Arkistoitu – Internet Archive)

Ryöstetty taide

• San Francisco Chronicle, 2003 article on repatriation of looted art
• Attempts to locate looted art in British regional museums
• WWII and the Looted Art Problem
• Quedlinburg Art Affair
• Dispute: "Cuneiform Tablets in the News" (Arkistoitu – Internet Archive)

Kulttuurinen palauttaminen

• US National Park Service on International Repatriation (Arkistoitu – Internet Archive)
• Return of Aboriginal Australian remains from England
• Smithsonian cultural repatriation program^{[vanhentunut linkki]}
• Sannu Kosonen, 2023, Saamelaisesinekokoelman palautus Suomen kansallismuseosta Saamelaismuseo Siidaan (pro gradu)