Tämä on lupaava artikkeli.

Konnanleinikki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Konnanleinikki
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Leinikit Ranunculus
Laji: sceleratus
Kaksiosainen nimi

Ranunculus sceleratus
L.

Katso myös

  Konnanleinikki Wikispeciesissä
  Konnanleinikki Commonsissa

Konnanleinikki (Ranunculus sceleratus, syn. Batrachium sceleratum) on kosteiden kasvupaikkojen leinikkikasvi. Konnanleinikki kuuluu leinikkien suvun myrkyllisimpiin lajeihin.[2] Kasvi sisältää runsaasti sukunsa nimikkoglykosidia, ranunkuliinia (C11H16O8), josta voi muodostua myrkyllistä protoanemoniinia.

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konnanleinikki kasvaa myös matalassa vedessä.

Yksivuotinen konnanleinikki kasvaa 10–40 cm korkeaksi. Varsi on pysty, suora, 2–15 mm paksu, kalju tai yläosasta karvainen. Varsi ei juurehdi varren nivelistä. Kiiltävänvihreiden aluslehtien lavat ovat tavallisesti 2–6 cm leveitä, leveän suippotyvisiä tai herttatyvisiä ja kolmijakoisia tai -osaisia. Lavan liuskat ovat kaksi- tai kolmihalkoisia tai -hampaisia. Varsilehtien lavat ovat kolmiosaisia, ylimpien lehtien lavat ovat liuskattomia ja muodoltaan tasasoukan suikeita. Kukkaperät ovat melko lyhyitä ja kukkia on runsaasti. Kukissa on kaksi kehäkiehkuraa sekä verho- että terälehtiä on viisi kappaletta. Verholehtien pituiset terälehdet ovat vihreänkeltaisia, 2,5–4 mm pitkiä ja mesikuopallisia. Kukkapohjus on korkea ja kapea. Konnanleinikki kukkii Suomessa kesä-syyskuussa. Hedelmä koostuu 0,7–1,2 mm pitkistä pähkylöistä, joissa on 0,05–0,15 mm pitkä suora ota.[3] Kasvin siemenet leviävät veden virtausten ja lintujen mukana uusille kasvupaikoille.[4]

Konnanleinikki voi risteytyä sammakonleinikin (R. reptabundus) kanssa.[5] Sammakonleinikki on vasta äskettäin tunnustettu omaksi lajikseen. Aikaisemmin se luokiteltiin konnanleinikin alalajiksi (R. sceleratus ssp. reptabundus).[6] Konnanleinikillä on sammakonleinikkiä pienemmät kukat ja sen alus- ja varsilehtien välinen ero on melko jyrkkä, kun sammakonleinikillä muutos lehtien välillä on loivempi.[7]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konnanleinikki on levinnyt laajalle alueelle varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla. Euroopassa sitä tavataan lähes koko mantereella lukuun ottamatta Pyreneiden niemimaan lounaisosia, Islantia sekä maanosan arktisimpia alueita pohjoisessa. Aasian puolella laji on myös levinnyt laajalle, mutta huonosti tunnetulle alueelle. Sitä tavataan muun muassa Turkista, Keski-Aasiasta, Siperian länsi- ja keskiosista, Kiinasta, Japanista ja monin paikoin Kaakkois-Aasiasta. Paikoin lajia tavataan myös Afrikassa Saharan pohjoispuolen maissa sekä Etelä-Afrikassa. Konnanleinikki on levinnyt myös suurimpaan osaan Pohjois-Amerikan mannerta ja kasvaa myös Australiassa.[8]

Suomessa konnanleinikkiä tavataan Oulun ja Kemin korkeuksille saakka. Yleisin laji on Suomen eteläosissa, jossa se kuuluu alkuperäiseen kasvillisuuteen.[9][10]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konnanleinikki kasvaa typpipitoisella, märällä maalla tai matalassa vedessä. Sitä tavataan navettojen liepeillä, lammikoissa, lätäköissä, ojissa, laidunrannoilla, lintuluotojen allikoissa ja kaatopaikoilla.[9] Lajin runsastumista ovat suosineet maatalouden päästöt ja yhdyskuntajätteet. Toisaalta yksivuotinen konnanleinikki on herkkä olosuhteiden muuttumiselle, ja suuretkin kasvustot saattavat kadota nopeasti.[4]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konnanleinikin ruotsinkielinen nimi tiggarranunkel ("kerjäläisleinikki") viittaa kasvin aikaisempaan käyttöön. Kerjäläiset pyrkivät saamaan kanssaihmiset suopeammiksi heitä kohtaan aiheuttamalla murskatuilla lehdillä ihoon haavoja ja rakkuloita.[4][8] Kasvin suomenkielinen nimi ei kuitenkaan viittaa tähän käyttötarkoitukseen, vaan ilmeisesti lajin kosteisiin kasvupaikkoihin, joissa rupikonnat monesti viihtyvät.[4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Helsinki 1998.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti: Sammakonleinikki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 225.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Maiz-Tome, L.: Ranunculus sceleratus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.9.2016. (englanniksi)
  2. ↑ Helsingin kasvit 1998, s. 226.
  3. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 75, 82.
  4. ↑ a b c d Oulun kasvit 2005, s. 110–111.
  5. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 83.
  6. ↑ Oulun kasvit 2005, s. 112.
  7. ↑ Ulvinen & Uotila 1997, s. 225.
  8. ↑ a b Den virtuella floran: Tiggarranunkel (Ranunculus sceleratus) (myös levinneisyyskartat) Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 18.12.2011. (ruotsiksi)
  9. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 82.
  10. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Konnanleinikin levinneisyys Suomessa Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 18.12.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Konnanleinikki&oldid=21997728”