Kollajan allas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kollajan allas
Valtiot  Suomi
Paikkakunta Pudasjärvi
Koordinaatit 65°23′54″N, 26°30′56″E
Mittaustietoja
Kartta
Kollajan allas

Kollajan allas oli suunniteltu tekojärvi, joka oli tarkoitus rakentaa Pudasjärvelle Iijoen alajuoksulle.[1] Hankkeesta luovuttiin 2016[2].

Allashanke

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolan Voima (PVO) oli päättänyt 20. toukokuuta 2009[3] Kollajan tekoaltaasta tehdyn ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA)[4], jossa selvitettiin, miten osa vuotuisista Iijoen tulvavesistä olisi voitu hyödyntää Kollajan alueella Pohjolan Voiman sähköntuotannossa[5] ja valjastaa samalla suojeltu suurjoki lähes 40 kilometrin matkalta.

PVO:n tutkimia vaihtoehtoja olivat tekojärven rakentaminen tai tekojärven ja vesivoimalan rakentaminen. Vaihtoehtona oli myös hankkeen toteuttamatta jättäminen. Kollajan tekoaltaan taloudellinen kannattavuus ilman voimalaitosta olisi ollut heikompi kuin mitä se olisi voimalaitoksen kanssa.

Kollajalla suoritetun hankkeen ympäristövaikutusten arviointi[6] koski suojellun Iijoen Pudasjärven ja Haapakosken välistä osaa ja enintään yhtä voimalaitosta. Suunnitelmia on tehty myös koko Iijoen vapaana virtaavan suojellun osan valjastamiseksi[7]. Lisäksi tekoaltaan koko pienentyi 55 neliökilometristä 47 neliökilometriin. Aiemman suunnitelman lähtökohta oli teknis-taloudellinen, uusimmassa suunnitelmassa Pohjolan Voiman mukaan yritettiin ottaa huomioon myös ympäristöarvojen säilyttäminen. Hankkeen vastustajat ovatkin kritisoineet voimakkasti hankkeen ympäristövaikutusten arviointia ja sen lukuisia puutteita[8].

Kollajan tekoallas olisi sijainnut välittömästi Iijoen alajuoksulle rakennetun voimalaitosketjun yläpuolella.

PVO:n mukaan Kollajalle rakennettavan vesivoimalaitoksen maksimiteho olisi ollut 32 megawattia ja keskiteho 8 megawattia. Kollajan tekoaltaan ja voimalaitoksen investointikustannus olisi ollut Pohjolan Voiman oman ilmoituksen mukaan noin 115 miljoonaa euroa. Tuotannon säätöön käytettävissä oleva teho olisi lisääntynyt hankkeen myötä Pohjolan Voiman laskelmien mukaan 100 megawattia, koska alapuolisten laitosten käytettävyys olisi parantunut. Iijoen nykyiset viisi voimalaa toimivat keskimäärin yhteensä 97 megawatin teholla sähköä, ja tuotanto on keväisin ja kesäisin suurempaa kuin talviaikaan. 100 megawatin säätövoimatehon lisäys edellyttäisikin talvisin Iijoen virtaaman reilua kolminkertaistamista nykytasoon verrattuna. Hankkeen vastustajien mukaan tämä on mahdotonta.

PVO:n laskelman mukaan lisäenergiaa olisi saatu 155 gigawattituntia (GWh) vuodessa. Hankkeen vastustajien esittämien laskelmien mukaan saatava lisäteho olisi jäänyt sataan gigawattituntiin, josta tekoaltaaseen varastoitavien tulvavesien osuus olisi ollut 35 GWh ja joen patoamisesta saatava lisäenergia 65 GWh vuodessa. Hankkeesta saatava sähkömäärä olisi vastannut noin 1,4 promillea Suomen sähkönkulutuksesta ja alle kahdeskymmenesosaa esimerkiksi Rauman kaupungissa vuodessa kulutettavasta sähköstä[9].

Voimayhtiön julkisuuteen esittämänä YVA:n tavoite oli, että hankkeen vaikutusalueella olevia useita Natura 2000 -alueita ei olisi vaarannettu ja että kalojen elinolosuhteet sekä koskialueiden virtavesiympäristö olisivat säilyneet ohitettavassa 36 kilometrin osassa Iijokea ennallaan. Voimalaitosrakenteet olisi sijoitettu suunnitelmassa itse jokiuomasta sivuun, johon vedet olisi ohjattu kanavia ja tekoallasta pitkin koskesta.

Iijoen keskivirtaama Kipinän mittausasemalla on viidenkymmenen vuoden tarkasteluajanjaksolla ollut 134 kuutiota sekunnissa. Pohjolan Voima kaavaili Kollaja-hankkeessa, että luonnonuomassa virtaama olisi 15 kuutiota sekunnissa ja kesäkuukausina 10–80 kuutiota sekunnissa eli korkeintaan 80 prosenttia luonnontilaisesta virtaamasta[10]

Poliittinen ristiriita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskiensuojelulain mukaan:

»

Uuden voimalaitoksen rakentamiseen ei saa myöntää vesilaissa (264/61) tarkoitettua lupaa seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa:

40) Iijoen vesistön keski- ja yläosassa Kuusamon, Posion, Pudasjärven, Puolangan, Ranuan, Suomussalmen, Taivalkosken, Yli-Iin ja Ylikiimingin kunnissa.[11]»

Allashankkeen toteuttaminen olisi siis edellyttänyt koskiensuojelulain kumoamista tai vähintäänkin sen tarkistamista.

Hanke olisi sijainnut luonnonsuojeluohjelmassa suojellulla alueella, johon voimalaitoksen ja tekoaltaan rakentaminen on lain ja oikeuden päätösten mukaan kielletty. Voimassa oleva koskiensuojelulaki estää myös pelkän tekoaltaan rakentamisen. Kollaja-hankkeen osalta voimalan lupa kaatui vuonna 1987 Pohjois-Suomen vesioikeudessa koskiensuojelulakiin ja itse tekoaltaan lupa vesilain säännöksiin[12]. Kansallisina esteinä olevat koskiensuojelulain ja vesilain muutokset olisivat edellyttäneet Kollajan tekoaltaan tapauksessa muun muassa luottamuksen suojan vuoksi perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä eduskunnassa.

Vastustajien mukaan hanke olisi heikentänyt tai tuhonnut kolme vaikutusalueella olevaa Euroopan unionin Natura 2000 -aluetta. Hankkeen rakennuttajan mukaan Natura-alueet pyrittiin huomioimaan hankkeen suunnittelussa rajaamalla ne padolla vaikutusalueen ulkopuolelle. Vastustajat pitivät tätä mahdottomana.

Komission tulkintaohjeen mukaan Natura 2000 -alueille ei saa rakentaa mitään sellaista, joka heikentää alueen suojelun tasoa. Poikkeus voidaan myöntää vain siinä tapauksessa, ettei muita vaihtoehtoja tuottaa energiaa ole ja että kysymyksessä ovat erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt ja kysymyksessä ihmisen terveyteen tai turvallisuuteen liittyvät näkökohdat tai tärkeät suotuisat ympäristövaikutukset. Aiheesta on kerrottu tarkemmin komission Natura 2000 -alueiden suojelu ja käyttö -oppaassa [13].

Hanke olisi ollut ristiriidassa myös EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin vaatimusten kanssa[14].

Kollaja allashanke ennen ja nyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1959 voimassa olleen vuoden 1902 vesioikeuslain 1 luvun 5 §:n mukaan ainoastaan valtiolla oli oikeus toimittaa vedenjuoksun säännöstely siinä tapauksessa, että siitä aiheutuu haittaa arvokkaanpuoleiselle koskelle tahi muuta sanottavaa vahinkoa yksityiselle henkilölle. Pohjolan Voima oli 24.6.1959 esittänyt kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, että se ryhtyisi Iijoen vesistössä toimeenpantavan säännöstelyn hakijaksi ja että tie- ja vesirakennushallitukselle annettaisiin tehtäväksi asianmukaisten säännöstelylupien hakeminen sekä säännöstelyn toimeenpanemisen suorittaminen. Hanke kuitenkin hautautui 1970-luvulla toteuttamiskelvottomana. Kollajan alueen hyödyntämistä vesivoiman tuotannossa selvitettiin uudelleen 1980-luvulla osana suunnitelmaa, jonka tavoitteena oli koko Iijoen ottaminen sähkön tuotantoon 12 vesivoimalaitoksen avulla. Selvityksessä Pudasjärven yläpuolisen alueen ja Kollajan alueen luontoarvot todettiin merkittäviksi, ja voimalaitossuunnitelmista luovuttiin. Kollajan alue suojattiin 1980-luvulla koskiensuojelulailla, joka kieltää voimalaitoksen rakentamisen.

Kollajalla toteutetun ympäristövaikutusten arviointi käsitti Iijoen Pudasjärven ja Haapakosken välisen suojellun osuuden ja enintään yhden voimalaitoksen. Energiateollisuus on tehnyt selvityksen koko Suomen olemassa olevan vesivoimakapasiteetin hyödyntämismahdollisuuksista Tenojoesta aina Vantaanjokeen saakka. Kollajan hanke sisältyi näihin selvityksiin[15] [16].

Tammikuussa 2014 allashanke nousi jälleen esille. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ympäristöarvio oli myönteinen. Hankkeen taustalla on Pohjolan Voima. Esittelijän mukaan allas heikentäisi Natura-aluetta, mutta edellisen kerran itsensä jäävänneen ELY-keskuksen johtaja Heikki Aronpään mukaan hankkeella ei ole siihen merkittäviä vaikutuksia.[17][18]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kollajan_allas&oldid=20233072”