Klaus Härö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klaus Härö
Klaus Härö helmikuussa 2010.
Klaus Härö helmikuussa 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt31. maaliskuuta 1971 (ikä 53)
Porvoo
Ammatti elokuvaohjaaja
käsikirjoittaja
Ohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset Näkymätön Elina (2003)
Postia pappi Jaakobille (2009)
Miekkailija (2015)
Palkinnot

Parhaan ohjauksen Jussi (2010)

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Klaus Juhani Härö[1] (s. 31. maaliskuuta 1971 Porvoo) on suomalainen elokuvaohjaaja.[2]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Härö on taustaltaan suomenruotsalainen.[3] Teini-ikäisenä hän harrasti elokuvia ja tutustui Ingmar Bergmanin ja Martin Scorsesen tuotantoon. Murrosikäisenä hänen elämäänsä liittyivät oleellisesti Raamatun tutkiminen ja uskonnollisten asioiden pohdinta. Tuossa vaiheessa hän piti papin ammattia varteenotettavana uravaihtoehtona.[4]

Härö opiskeli Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitoksella ohjauksen ja käsikirjoituksen linjalla ja valmistui taiteiden maisteriksi vuonna 1999.[1] Opintojensa aikana ja niiden jälkeen hän on ohjannut lyhytelokuvia ja dokumenttielokuvia televisioon. Härön ensimmäinen lyhytelokuva Johannes 10–11 vuotta oli lastenelokuva. Hän on sen jälkeenkin työskennellyt usein lasten ja nuorten kanssa. Härön tutkintoelokuva Yölento (Nattflykt, 1999) sai lastenjuryn kunniamaininnan vuoden 2000 Berliinin elokuvajuhlilla, The Golden Cairo Awardin Kairon lastenelokuvajuhlilla 2001 sekä ensimmäisen palkinnon Argentiinan lastenelokuvafestivaaleilla 2001.

Härön dokumenttielokuva Kolme toivetta (2001) palkittiin pohjoismaisten yleisradioyhtiöiden Norvisionin parhaimpana dokumenttielokuvana 2001. Lisäksi se sai Suomessa Joan Harms -kunniapalkinnon ja Telvis-kunniapalkinnon 2002. Vuoden 2007 huhtikuussa Svenska kulturfonden myönsi Härölle säätiön suuren kulttuuripalkinnon (15 000 euroa).

Härön ohjaaman Näkymättömän Elinan (2002) tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Tornionlaaksoon. Elokuvan pääosassa on 10-vuotias Elina, joka kohtaa vaikeuksia suomen kielen käyttöön jyrkän kielteisesti suhtautuvan opettajan alaisuudessa.[5] Härön seuraava ohjaustyö oli sotaorpojen kohtaloa kuvaava elokuva Äideistä parhain (2005). Vuonna 2007 Härön ohjaama Uusi ihminen voitti Shanghain kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Juryn Grand Prix’n.[6] Huhtikuussa 2010 Härö palkittiin vuoden nuorena menestyjänä.[7] Vuonna 2012 hän sai kirkkotaiteen Engel-palkinnon.[8]

Härön ohjaama Miekkailija (2015) oli ehdolla parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globe -palkinnon saajaksi.[9] Se valittiin myös Suomen viralliseksi Oscar-palkintoehdokkaaksi parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa.[10] Elokuva voitti Yhdysvalloissa Stony Brookin elokuvajuhlilla parhaan kokoillan elokuvan palkinnon heinäkuussa 2016.[11]

Härön piti ohjata elokuva, työnimeltään Suomen kuningas, joka olisi kertonut Hessenin prinssistä Friedrich Karlista, josta piti tulla Suomen kuningas. Suomalais-saksalaiselle elokuvalle myönnettiin kesällä 2016 Elokuvasäätiön 750 000 euron tuki,[12] mutta elokuvaprojekti keskeytettiin alkuvuodesta 2017.[13]

Häröltä tuli ensi-iltaan tammikuussa 2019 taidemaailmaan sijoittuva Tuntematon mestari -elokuva.[14] Sen jälkeen on tarkoitus kuvata Isossa-Britanniassa My sailor, my love -niminen, budjetiltaan 8–10 miljoonan euron elokuva, jonka kuvauksien oli määrä alkaa vuonna 2019.[15] Tämän asemesta valmistui kuitenkin vuonna 2020 suomalainen, ruotsinkielinen elokuva Livet efter döden (Elämää kuoleman jälkeen), jonka tausta on omaelämäkerrallinen: äidin kuolema.[16]

Kriitikko Arto Pajukallio on luonnehtinut Häröä pienten, heikkojen ja jotain menettäneiden kuvaajaksi.[5] Häröä on pidetty Aki Kaurismäen hengenheimolaisena pieneen ihmiseen kohdistuvan kiinnostuksensa vuoksi, vaikka tyyleiltään he ovatkin erilaisia ohjaajia.[4]

Nuoruudessa hänen suosikkielokuvansa oli Steven Spielbergin E.T. (1982). Sittemmin hän on nimennyt suosikeikseen muun muassa Coenin veljesten Fargon (1996) ja Sam Mendesin Matkalla Perditioniin (2002).lähde?

Vuonna 2022 Klaus Häröltä julkaistiin suomalais-irlantilainen elokuva Rakkaani merikapteeni, joka sai maailman ensiesityksensä Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Elokuvaa myytiiin levitykseen Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Espanjaan, Britanniaan ja Irlantiin. Elokuva palkittiin Chicago International Film Festivalin parhaan kansainvälisen elokuvan yleisöpalkinnolla ja Dublinin kansain­välisten elokuva­juhlien (DIFF) parhaan irlantilaisen elokuvan palkinnolla. [17][18]

Härön uusin elokuva Ei koskaan yksin, jota kuvataan syksyllä 2023 Helsingissä, kertoo Suomesta Saksaan luovutetun kahdeksan juutalaispakolaisen auttajan Abraham Stillerin tarinan. Stiller on toimittaja Ruben Stillerin isoisä.[19]

Härö toimi vuoden 2022 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon tuomarina. Hän valitsi esiraadin valitsemista ehdokkaista voittajaksi Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjauksen. [20]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoillan elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut ohjaustyöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Johannes 10–11 år (Johannes 10–11 v.) (lyhytelokuva, 1993)
  • Jagande efter vind (Tuulen tavoittelua) (lyhytelokuva, 1995)
  • Maraton (lyhytelokuva, 1997)
  • Två kärlekar (Kaksi rakkautta) (dokumentti, 1998)
  • Ofödda poeters sällskap (Syntymättömien runoilijoiden seura) (dokumentti, 1998)
  • Sommartider (Samassa veneessä) (lyhytelokuva, 1999)
  • Hem över havet (Meren yli kotiin) (TV-dokumentti, 1999)
  • Yölento (Nattflykt) (lyhytelokuva, 1999)
  • Gator av guld (Kadut kuin kultaa) (dokumentti, 2000)
  • Kolme toivetta (Tre önskningar) (dokumentti, 2001)
  • Statisti (Statisten) (dokumentti, 2003)
  • Päärooli (Huvudrollen) (lyhytelokuva, 2005)
  • Kaksi kotia (televisioelokuva, 2013)[22]

Palkintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ingmar Bergman -palkinto vuonna 2003. Rahalliselta arvoltaan 5500 euron suuruinen palkinto, jonka saajan päätti Bergman itse.[23][24][25]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Kylänpää, Riitta: Klaus Härö. Suomen Kuvalehti, 2005, nro 35. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.1.2015.
  2. ↑ Klaus Härö Elonetissä.
  3. ↑ Anssi Juntto: Elämänkatsomus näkyy elokuvista Kaleva. 05.04.2004. Viitattu 16.11.2021.
  4. ↑ a b Halminen, Laura: Katso ihmistä. Metro live, 3.4.2009, s. 4.
  5. ↑ a b Pajukallio, Arto: Klaus Härön vaitelias tyttö. Helsingin Sanomat, 6.4.2009, s. D7.
  6. ↑ ”Klaus Härön ohjaama Uusi ihminen palkittiin Shanghaissa”. Helsingin Sanomat 24.6.2007.
  7. ↑ 39-vuotias kelpasi vuoden nuoreksi menestyjäksi Taloussanomat. 24.4.2010. Viitattu 4.5.2010.
  8. ↑ Iranto, Annamari: Klaus Härölle kirkkotaiteen Engel-palkinto Yle Uutiset. 12.2.2012. Viitattu 11.1.2015.
  9. ↑ Aromaa, Jonni: Klaus Härön Miekkailija kisaa Golden Globe -elokuvapalkinnosta Yle Uutiset. 10.12.2015. Viitattu 10.12.2015.
  10. ↑ Blomberg, Maria: Miekkailija-elokuva Suomen virallinen Oscar-ehdokas Yle Uutiset. 1.9.2015. Viitattu 3.9.2015.
  11. ↑ Miekkailija-elokuvalle palkinto Yhdysvalloissa Iltalehti. Viitattu 31.7.2016.
  12. ↑ Elokuvasäätiötä 750 000 Suomen Kuningas -elokuvalle Iltalehti. Viitattu 31.7.2016.
  13. ↑ Toimittaja: Klaus Härön Suomen kuningas -elokuvan tuotanto on keskeytetty Elokuvauutiset. Viitattu 20.11.2017.
  14. ↑ Tältä näyttää Klaus Härön Tuntematon mestari Iltalehti. Viitattu 6.6.2018.
  15. ↑ Klaus Härön seuraava elokuva kuvataan Isossa-Britannissa: ”Tavoitteena A-luokan casting ja noin 10 miljoonan euron budjetti” Iltalehti. Viitattu 20.11.2017.
  16. ↑ Hällsten, Annika: Härö vill unterordna sig Bibeln. Hufvudstadsbladet, 20.2.2020, s. 22–23. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 20.2.2020.
  17. ↑ Klaus Härön Rakkaani merikapteeni -elokuva voitti merkittävän yhdysvaltalaisfestivaalien yleisöpalkinnon Yle Uutiset. 28.10.2022. Viitattu 30.6.2023.
  18. ↑ Elokuvat | Klaus Härön elokuva valittiin Dublinissa parhaaksi irlantilaiseksi elokuvaksi Helsingin Sanomat. 6.3.2023. Viitattu 30.6.2023.
  19. ↑ Helsingin julkiseen liikenteeseen "todella poikkeuksellisia" muutoksia www.iltalehti.fi. Viitattu 27.10.2023.
  20. ↑ anni: Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto 2022 Jyväskylän yliopiston kirjaston peruskorjaukselle Arkkitehtuurin Finlandia. 3.10.2022. Viitattu 30.6.2023.
  21. ↑ Miekkailija Finnkino. Arkistoitu 1.1.2015. Viitattu 4.1.2015.
  22. ↑ Pakkanen, Iida: Klaus Härö kuvaa seuraavaa elokuvaansa Porissa Yle Uutiset. 7.3.2013. Viitattu 18.10.2013.
  23. ↑ Ingmar Bergman-priset web.archive.org. 11.3.2014. Arkistoitu 11.3.2014. Viitattu 24.1.2024.
  24. ↑ Klaus Härö sai Bergman-palkinnon ts.fi. 27.1.2004. Viitattu 24.1.2024.
  25. ↑ Terhi Width: Bergman kiitti nuorta kollegaansa Helsingin Sanomat. 28.1.2004. Viitattu 24.1.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rosenqvist, Juha: ”Kuvallisen kerronnan puolesta”, Klaus Härön haastattelu, Filmihullu 5/2007.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Klaus_Härö&oldid=22194798”