Kirjeromaani
Kirjeromaani on romaani, joka rakentuu kirjeistä tai kirjeenvaihdosta. Kirjeromaanin muotoa on käytetty antamaan kerronnalle aitouden ja nykyhetkisyyden tuntua, ja kirjeitä on hyödynnetty esimerkiksi romanttisen, satiirisen, humoristisen ja traagisen tarinan tukena. Toisaalta laji voi asettaa rajoituksia kertojan mahdollisuuksille kommentoida kertomustaan ja kuvata henkilöhahmoja.[1]
Saksalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa kirjeromaanit jaetaan kahteen päätyyppiin sen mukaan, ovatko kirjeet yhden vai useamman henkilön kirjoittamia.[1]
Varhainen kirjeromaanin edeltäjä oli Ovidiuksen Heroides ajanlaskun alun ajoilta. Ensimmäisenä varsinaisena kirjeromaanina pidetään espanjalaisen Diego de San Pedron teosta Cárcel de Amor (noin vuodelta 1485). Sitä maineikkaammaksi nousi ranskalaisen Gabriel de Guilleraguesin Les Lettres portugaises (1669), joka sisältää hylätyn tytön kirjeitä uskottomalle rakastajalleen.[1]
Tunnettuja kirjeromaaneja 1700-luvulta ovat esimerkiksi Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), Montesquieun Persialaisia kirjeitä (1721), Jean-Jacques Rousseaun Julie ou la Nouvelle Héloïse (1761), Samuel Richardsonin Pamela vainottuna ja Pamela naimisissa (1740–1742) sekä John Clelandin Fanny Hill, ilotytön muistelmat (1748–1749).[1]
Kirjeromaanit olivat suosittuja etenkin 1600-luvun lopulta 1800-luvun alkupuolelle. 1700-luvun lopulla kirjeromaani alkoi menettää suosiotaan goottilaiselle romaanille ja historialliselle romaanille. 1800-luvun tunnettuja kirjeromaaneja olivat esimerkiksi Anne Brontën Wildfell Hallin asukas (1848), Bram Stokerin Dracula (1897) ja Dostojevskin Köyhää väkeä (1846). Fredrika Wilhelmina Carstensin ruotsinkielinen kirjeromaani Muratti (1840) on ensimmäinen Suomessa ilmestynyt romaani.[1]
1900-luvun tunnettuja kirjeromaaneja ovat esimerkiksi André Giden Naisten koulu (1929) ja Saul Bellowin Herzog (1964). Myös esimerkiksi Stephen Kingin Carrie (1974) on lähellä kirjeromaania. Uusi muunnelma kirjeromaanista ovat sähköpostiviesteistä rakentuvat romaanit.[1]