Kirill Kondrašin

Kirill Kondrašin vuonna 1979.

Kirill Petrovitš Kondrašin (ven. Кирилл Петрович Кондрашин; 6. maaliskuuta (J: 21. helmikuuta) 1914 Moskova, Venäjän keisarikunta – 7. maaliskuuta 1981 Amsterdam, Alankomaat) oli venäläinen kapellimestari.

Lapsuus ja nuoruus

Kirill Kondrašin syntyi orkesterimuusikkoperheeseen. Harjoiteltuaan ahkerasti hän 14-vuotiaana päätti ryhtyä kapellimestariksi. Hän opiskeli Moskovan konservatoriossa 1931–1936 kapellimestari Boris Haikinin oppilaana. Haikin oli vain kolme vuotta häntä vanhempi. Kondrašin aloitti johtamisen nuorten teatterissa Moskovassa 1931, ja hän johti Konstantin Stanislavskin ja Vladimir Nemirovitš-Dantšenkon Moskovan akateemisessa musiikkiteatterissa kolme vuotta myöhemmin. Hän johti Malyi-oopperateatterissa Leningradissa 1938–1942 Bolšoi-teatterissa Moskovassa vuodesta 1943. Hänen esityksensä Dmitri Šostakovitšin sinfoniasta nro 1 kiinnitti säveltäjän huomiota, ja heidän välilleen syntyi luja ystävyys. Hänet palkittiin 1947 Stalinin mitalilla.

Ura

Ensimmäisessä Kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa 1958 Kondrašin johti orkesteria Van Cliburnin toimiessa solistina, ja tämä sai ensimmäisen palkinnon. Kilpailun jälkeen hän lähti Cliburnin kanssa Yhdysvaltoihin kiertueelle, ja hän oli ensimmäinen venäläinen kapellimestari, joka johti Yhdysvalloissa kylmän sodan puhkeamisen jälkeen.^lähde? He esittivät ja levyttivät Sergei Rahmaninovin pianokonserton nro 3 ja Pjotr Tšaikovskin pianokonserton nro 1, jonka he olivat esittäneet kilpailussa. Levytyksiä myytiin Yhdysvalloissa miljoonittain. Hän oli myös Moskovan filharmonisen orkesterin taiteellinen johtaja 1960–1975. Hän kantaesitti Šostakovitšin sinfonian nro 4 joulukuussa 1961 ja nro 13 seuraavana vuonna. Hän esiintyi muutamia kertoja Euroopassa ja Amerikassa muiden tunnettujen venäläisten muusikkojen, kuten Mstislav Rostropovitšin, David Oistrahin ja Svjatoslav Richterin, kanssa.

Maanpako Länsi-Eurooppaan

Kirill Kondrašin loikkasi Neuvostoliitosta joulukuussa 1978 ollessaan kiertueella Alankomaissa ja haki sieltä poliittista turvapaikkaa. Neuvostohallinto julisti heti hänen kaikki aiemmat levytyksensä kielletyiksi. Hän otti pysyvän vierailevan kapellimestarin tehtävän vastaan Amsterdamin Concertgebouw-orkesterissa 1978 ja hoiti tehtävää kuolemaansa saakka. Hän aloitti myös lyhyen mutta hedelmällisen yhteistyön Wienin filharmonikkojen kanssa. Hän kuoli Amsterdamissa sydänkohtaukseen seuraavana päivänä johdettuaan Gustav Mahlerin ensimmäisen sinfonian Pohjois-Saksan Radion sinfoniaorkesterin kapellimestarina.