Tämä on suositeltu artikkeli.
Puhuttu versio artikkelista.

Lumi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kinos)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo veden olomuodosta. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Luminen metsämaisema.
Tykkylunta ja kinoksia.

Lumi on jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa ainetta, jota syntyy pilvissä ja sataa maahan riippuen siitä, onko ilman lämpötila tarpeeksi kylmä. Lumi muodostaa maan pinnalle valkoisen, eristävän peitteen, joka pysyy lumena niin kauan, kunnes lämpötila nousee nollan yläpuolelle ja lumi sulaa vedeksi. Jos lumi ei kesälläkään ehdi sulaa, se kovettuu vähitellen jäätiköksi.

Monet eläimet ovat sopeutuneet lumi-ilmastoon, ja niiden talvehtimisen onnistumiseen vaikuttaa lumen määrä. Lisäksi monien eläinten talviturkki on valkoinen, ja lumi suojaa myös useiden kasvien talvehtimista. Ihmisen toimintaan lumella on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Lumipeite helpottaa esimerkiksi hiihtäen tai potkukelkalla liikkumista, sekä mahdollistaa monet talviurheilulajit ja muut harrastukset, mutta toisaalta sakea lumipyry saattaa aiheuttaa liikennekaaoksen ja liukastumisia.

Lumen synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Erilaisia lumikiteitä Wilson Bentleyn teoksesta vuodelta 1902.

Lumihiutaleet syntyvät sadepilvissä. Muualla kuin tropiikissa kaikki merkittävä sade, paitsi tihku, syntyy jäätyneessä olomuodossa. Sadepilven yläosassa, missä lämpötila on 12–40 pakkasastetta, on pieniä jääkiteitä ja alijäähtyneitä vesipisaroita. Näistä kasvaa lumihiutaleita. Kun hiutaleet kasvavat niin isoiksi, ettei pilven muodostanut nousuliike enää kannattele niitä, ne putoavat alempiin ilmakerroksiin, missä on tyypillisesti lämpimämpää ja kosteampaa. Samalla ne kasvavat. Jos hiutaleet putoavat tarpeeksi kauan ilmassa, jonka lämpötila on nollan yläpuolella, ne sulavat osittain rännäksi tai kokonaan vesisateeksi.[1]

Lumikiteiden muoto riippuu lämpötilasta ja kosteudesta sekä niiden syntypaikassa että matkalla maan pinnalle. Jääkiteiden rakenteen takia niistä voi tulla kuusikulmaisia levyjä, neulasia tai haaroittuvia tähtiä.[1] Japanilainen Ukichiro Nakaya kasvatti 1930-luvulla lumihiutaleita kaniininkarvojen päässä laboratoriossa ja tutki systemaattisesti kosteuden ja lämpötilan vaikutusta. Lähellä nollaa syntyi levyjä, 3–12 pakkasasteessa pilareita, sitten taas levyjä ja kylmemmässä kuin −22 asteessa jälleen pilareita. Mitä vähemmän kosteutta oli, sitä yksinkertaisempia kiteistä tuli. Monihaaraiset, tähtimäiset kuviot vaativat suuren kosteuden.[2] Sopivissa oloissa lumikiteet tarttuvat toisiinsa ja muodostavat lumihiutaleita, joissa voi olla satoja toisiinsa takertuneita lumikiteitä.

Runollisen sanonnan mukaan koskaan ei synny kahta samanlaista lumihiutaletta. Yhdysvalloissa sanonta yhdistetään Wilson Bentleyiin, joka kuvasi samalla kalustolla 46 vuoden aikana yli 5 000 lumihiutaletta, joista jokainen oli erilainen.[3] Se, onko lause totta, riippuu lumihiutaleen määritelmästä. Samanlaisissa oloissa syntyneet yksittäiset kiteet, esimerkiksi pienet jääneulaset, ovat varsin samannäköisiä. Mutta silloin kun useat lumikiteet muodostavat yhden lumihiutaleen, rakenteessa on niin monta vaihtoehtoa, että pidetään erittäin epätodennäköisenä, että niitä syntyisi kaksi aivan samanlaista.[4]

Lumihiutaleiden putoamisnopeus riippuu niiden muodosta ja huurtumisasteesta, ja on tyypillisesti 1–2 m/s.[5] Tätä voi verrata sadepisaroiden putoamisnopeuteen, 6–7 m/s.[6]

Lumisateen ohella lumikiteitä muodostuu pieniä määriä myös jääsumun kehittyessä. Uusia lumikiteitä muodostuu runsaasti myös ilmakehän vesihöyryn asettuessa uusiksi jääkiteiksi suoraan olemassa olevan lumi- tai jääpeitteen, tai vaikkapa pakkasella olevan ikkunalasin päälle (kuuran synty). Pintakuuran kehittyminen voi myös muuttaa lumipinnan fysikaalisia ominaisuuksia (esimerkiksi albedo, suksen luisto lumella), vaikka lumen määrään sillä on yleensä vain pieni vaikutus. Mikäli lumipeite kasvaa pintaan ilmavirtauksen myötä iskeytyvien nestemäisten pilvi- tai sumupisaroiden johdosta, on kyseessä huurteen muodostuminen. Erityisesti tuntureilla, vuoristossa sekä meren tai avointen vesien (joet, järvet) äärellä huurtuminen on erittäin merkittävä lumipeitteen syntytapa.

Lumisade ja lumen sulaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Satelliittikuva lumikuuroista merellä Korean lähistöllä.

Lunta sataa yleensä silloin, kun lämpötila on pakkasen puolella tai hyvin lähellä nollaa celsiusastetta. Vaikka lämpötila maanpinnan lähellä olisi nollan yläpuolella, lunta voi sataa silti, koska ylhäällä pilvien korkeudella on kylmempää eikä lumi aina ehdi sulaa matkalla.

Keskileveysasteiden manneralueilla lunta sataa eniten lämpimän rintaman yhteydessä. Kylmän rintaman yhteydessä ja jälkipuolella sataa vain lumikuuroja. Merellä ja rannikoilla puolestaan avoveden vaikutus lumisateeseen tuo suurimmat lumimäärät, sillä järven tai meren aiheuttama pyry voi jatkua päiväkausia.[7] Mantereilla lumikuuroja syntyy silloin, kun troposfäärin keski- ja yläosiin virtaa kylmää ilmaa ja ilmakehän stabiilisuus pienenee. Ilmakehän rajakerroksen lämpenemisen aiheuttama epävakaus ei ole talvella merkittävää, koska aurinko ei juuri lämmitä lumista maata. Korkeapaineen vallitessa voi inversiokerrokseen muodostua sumupilvi tai kumpukerrospilvi, josta sataa pieniä määriä lunta. Kovalla pakkasella lumikiteitä voi myös härmistyä vesihöyrystä ilman pilvipisaravaihetta, erityisesti vuoristo- ja napajäätiköillä.[8] Härmistymällä syntyneitä hyvin pieniä ja kiiltäviä kiteitä kutsutaan timanttipölyksi. Voimakas tuuli ja sopiva lämpötila synnyttää lumituiskua, jolloin maahan äskettäin satanut lumi voi nousta uudelleen ilmaan.

Kun lumi alkaa sulaa, nestemäinen vesi sitoutuu jääkiteisiin niin kauan kuin sen osuus on riittävän pieni. Kun osuus ylittää 2–5 % tilavuudesta, vettä alkaa vapautua. Sen jälkeenkään kaikki sulanut lumi ei valu vetenä pois, vaan osa lumesta sublimoituu vesihöyryksi ja osa voi jäätyä uudelleen. Lumen sulamisessa keväällä on selvä vuorokausivaihtelu: eniten lunta sulaa iltapäivisin klo 12:n ja 18:n välillä. Nopeimmillaan lunta voi sulaa 3–4 millimetriä tunnissa.[9] Viileän ilmaston alueella talven sateet varastoituvat lumipeitteeseen, lähtevät keväällä liikkeelle ja aiheuttavat tulvia. Enimmillään lumipeitteeseen on varastoituneena 15–30 % vuoden sademäärästä.[9]

Lumipeite, sen tutkimus ja mittaaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taigalunta on yleensä havumetsissä.

Ellei maahan satanut lumi sula heti, siitä muodostuu maan pinnalle lumipeite, kunnes se sulaa tai haihtuu. Jos kaikki lumi ei kesälläkään ehdi sulaa ja sitä kertyy maahan joka vuosi lisää, se kovettuu vähitellen jäätiköksi. Napa- ja vuoristojäätiköt ovatkin syntyneet näin.

Maassa oleva lumi on kolmen aineen, jääkiteiden, nestemäisen veden ja kostean ilman, seosta. Kiteiden muoto, koko ja sidostuneisuus muuttuvat koko ajan. Muuttumista eli metamorfoosia on kolmea lajia: sulamis-jäätymismetamorfoosia, hajottavaa metamorfoosia ja rakentavaa metamorfoosia. Viimeksi mainitussa muodostuu sokerimaista syväkuuraa,[10] kun kosteasta ilmasta härmistyy kuuraa vanhojen jääkiteiden pintaan. Kevättalvella lumikerroksen pinta sulaa päivisin mutta jäätyy öisin ja muodostaa kovan kuoren. Lumi muuttuu myös tuulen vaikutuksesta tai pakkautuessaan liikenteen tai vaikkapa latukoneen alla.[11]

Lumitutkimuksessa maassa oleva lumi luokitellaan kuuteen lumiluokkaan: tundralumi, taigalumi, vuoristolumi eli alppilumi, preerialumi, merilumi ja ajoittainen eli efemeraalinen lumi. Luokitus perustuu lumen fysikaalisiin ominaisuuksiin eli paksuuteen, tiheyteen, lämmönjohtavuuteen, kerrosten lukumäärään ja nestemäisen veden osuuteen.[12] Tundralumi on kylmää ja ohutta, ja se koostuu syväkuurasta ja tuulen tiivistämistä kiteistä. Tuuli pakkaa myös preerialunta, mutta siinä on vähemmän syväkuuraa. Taigalumi on syvää, huokoista ja koostuu lähes pelkästään syväkuurasta. Merilumelle on ominaista se, että se sulaa ja jäätyy useita kertoja talven aikana ja syväkuuraa muodostuu vähemmän kuin muissa tyypeissä.[13] Puuterilumi on puolestaan tyynellä ilmalla ja kovalla pakkasella satanutta lunta, johon metamorfoosi ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa.[14]

Kun lumi säilyy maassa pitempään kuin yhden talven, sitä aletaan kutsua ylivuotiseksi lumeksi. Jäätikkötieteessä se jaetaan vielä kahteen osaan: kun osittain sulaneen ja uudelleenkiteytyneen lumen tiheys on 0,5 g/cm3, sitä sanotaan névé-lumeksi, kun taas vielä tiheämmän, yleensä yli 0,55 g/cm3 lumen nimitys on firn. Jos firn tiivistyy edelleen siitä tulee jo jäätä. Muuttuminen névé-lumesta jäätiköksi kestää tyypillisesti 25–100 vuotta.[15] Jäätikköjen jäässäkin on aina ilmakuplia; tuhansia vuosia vanhoista jäätiköistä kairattujen näytteiden ilmakuplista voidaan tutkia menneiden aikojen ilmakehää.

1900-luvulla sataneen lumen määrää mitattiin lähinnä niin, että lumen annettiin kertyä sademittariin, missä se sulatettiin ja kaadettiin mittalasiin. Näin saatiin tietää sataneen lumen vesimäärä eli massa. 2000-luvulla ovat yleistyneet punnitsevat sademittarit, jotka voivat mitata saman asian sulattamatta lunta. Lumen syvyyttä on perinteisesti mitattu lumikepillä, jonka varressa on mitta–asteikko. Uudet menetelmät ovat eräänlaisia kaikuluotaimia, jotka perustuvat ultraääneen.[16] Lumen syvyyden muutos ei kuitenkaan ole sama kuin sataneen lumimäärän summa esimerkiksi kuukauden aikana, koska lumi maassa ollessaan tiivistyy, sulaa ja muuntuu kiderakenteeltaan. Lumen kaukokartoitus on ainoa tapa selvittää laajojen alueiden lumipeitteen muutoksia.

Lumen tiheydellä tarkoitetaan sataneen lumen vesimäärän ja lumensyvyyden muutoksen suhdetta. Perinteinen meteorologiassa käytetty arvio tästä suhteesta on 1:10, jolloin millimetri vettä vastaa senttimetriä lunta. Lumen tiheys vaihtelee kuitenkin säätilanteen mukaan. Kuohkeinta lunta sataa −15 asteen vaiheilla, mutta ratkaiseva ei ole pelkästään lämpötila maanpinnan lähellä vaan koko lumihiutaleen elinkaaren aikana pilvestä alkaen. Myös tuulen nopeus vaikuttaa lumen tiheyteen.[17]

Lumen vesiarvo kertoo, kuinka paksua vesikerrosta tietyn paksuinen lumikerros vastaa. Lumen tiheys vaikuttaa sen vesiarvoon. Vesiarvo voidaan mitata paineanturilla tai lumivaa'alla.[18] Toisin kuin usein luullaan, ei lumen massa lisäänny suojasäällä (lämpötila nousee nolla-asteen yläpuolelle). Sen sijaan lumen tiheys muuttuu ja tiiviimpää suojalunta mahtuu enemmän samaan tilaan kuin tiheydeltään harvempaa pakkaslunta. Jos siis vaikkapa katolla on paljon pakkaslunta ja lämpötila nousee plussan puolelle, ei katolla olevan lumen massa lisäänny yhtään. Jotta massa lisääntyisi, on lunta tai vettä tultava lisää katolle. Veden osalta käy vielä yleensä niin, että se vain nopeuttaa katolla olevan lumen sulamista, joten lumikuorma voikin päinvastoin entisestään keventyä.[19][20]

Lumi ja ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Animaatio lumen levinneisyydestä vuodenajan mukaan.
Maat, joissa on edes joskus satanut lunta:
  Yleisesti alavilla mailla
  Harvoin alavilla mailla
  Vain yli kilometrin korkeudella
  Ei koskaan

Lumipeite heijastaa merkittävästi enemmän auringon lyhytaaltoista säteilyä kuin paljas maa. Vastasatanut puhdas kuiva lumi heijastaa 80–90 % säteilystä, kun paljaan maan heijastuskyky eli albedo on noin 10 %. Lumi siis vaikuttaa talvella valoisuuteen, sillä korkean heijastuskykynsä vuoksi se lähes kaksinkertaistaa valon määrän. Syksypuolen pilvisiä hämäriä päiviä tuore lumi valaisee merkittävästi. Aurinkoisella säällä keväthangen häikäisy on voimakasta auringonsäteiden heijastuessa hangelta. Lumen sulaessa märkä ja ehkä likainenkin lumi ei enää heijasta valoa yhtä voimakkaasti.[21]

Maapallolla on lunta jatkuvasti napa- ja vuoristojäätiköissä. Vuosittain sulavasta lumipeitteestä 98 % on pohjoisella pallonpuoliskolla.[22] Maaliskuussa lumipeite ulottuu Ruotsissa ja Norjassa keskimäärin hiukan Suomen eteläkärjen eteläpuolelle. Lumialueen raja jatkuu Viron eteläpuolelta Valko-Venäjälle ja kaartaa keskellä Euraasian mannerta etelämmäs. Vuoristoseuduilla, etenkin Alpeilla, Pyreneillä ja Balkanilla sekä Turkin Anatolian ylängöllä, mutta myös Kreikan ja Italian korkeammilla alueilla on omat lumialueensa. Aasiassa lumipeite ulottuu Siperiasta Himalajalle ja kattaa Kiinan ja Japanin pohjoisosat. Pohjois-Amerikassa pysyvän lumen raja ulottuu suunnilleen Isoillejärville. Eteläisen pallonpuoliskon talvi vaihtuu kevääksi syyskuussa, ja silloin lunta on Etelämantereen lisäksi Etelä-Amerikan eteläosassa sekä Uuden-Seelannin, Etelä-Australian ja Etelä-Afrikan ylänköalueilla.[23]

Kaiken kaikkiaan keskitalvella 49 % pohjoisen pallonpuoliskon maanpinnasta on yleensä lumen peitossa, mutta ilmaston lämpeneminen on saanut lumipeitteisen alueen pienenemään jo 7,5 % vuosien 1922 ja 2005 välillä. Satelliittihavainnoilla on voitu osoittaa lumen määrän vähentyneen pohjoisella pallonpuoliskolla vuosien 1966 ja 2005 välillä. Väheneminen on ollut voimakkainta keväällä ja kesällä. Se vähentää heijastumista, mikä taas kiihdyttää lämpenemistä.[24] On arvioitu, että lumipeite vähenee Suomessa ilmastonmuutoksen vuoksi etenkin etelässä ja alku- ja lopputalvesta, mutta keskitalvella ja pohjoisessa muutos ei ole niin suuri. Keski-Suomessa lumimäärän arvioidaan olevan 2050-luvulla noin 70 % vuosien 1971–2000 keskiarvosta. Mikäli kasvihuonekaasujen päästöt jatkavat nykyistä kasvuaan, vuosisadan lopulla Suomessa olisi lunta vain noin 30 % nykyisestä.[25] Samaan aikaan lumen määrän ennustetaan lisääntyvän niillä alueilla, missä nykyisin sademäärät jäävät vähäisiksi kylmyyden vuoksi. Lumipeitteen lisääntyminen ja väheneminen seurailee suunnilleen rajaa, jolla nykyilmastossa maaliskuun keskilämpötila on -20 °C.[26] Lumen määrä lisääntyy siis lähinnä Pohjois-Amerikan ja Euraasian koillisosissa eli Alaskassa ja Siperiassa.[27]

Vuoristoseuduilla esiintyy lumivyöryjä useimmiten rinteillä, joiden kaltevuus on ainakin 35 astetta (metrin matkalla rinne laskee 70 cm). Karkea, lohkareinen maanpinta ja varpukasvillisuus estävät vyöryjä alkutalvesta. Vyöryvaara on suurin silloin, kun lumi muuttuu kerrokselliseksi, ja alimmat kerrokset ovat sokerimaista ryynilunta.[28] Lumivyöryjä sattuu myös Suomessa, missä tehdään nykyisin lumivyöryennusteita kuudelle tunturialueelle.[29]

Jään päälle satava lumipeite hidastaa järvien ja meren jään paksunemista. Lumipeitteinen jää paksunee noin 50 % hitaammin kuin lumeton jää samoissa lämpötiloissa.[30]

Lumen merkitys eliöstölle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Napajänis valkoisessa talvikarvassa.

Monet eläimet ovat sopeutuneet lumi-ilmastoon, ja niiden talvehtimisen onnistuminen riippuu lumen määrästä. Esimerkiksi metsäjänis vaihtaa turkkinsa valkoiseen talvikarvaan suojautuakseen pedoilta, ja hylkeiden pienet poikaset ovat valkokarvaisia.[31] Lumikenkäjäniksen takakäpälien anturat ovat pitkien jäykkien karvojen peittämät ja levittäytyvät lumikenkien tapaan niin, että lumi kannattaa eläintä paremmin. Ahman jaloissa on samantapainen rakenne. Riekko ja muut pohjoisen kanalinnut osaavat kiepauttaa lumikolosta suojan, johon ne vetäytyvät kovalla pakkasella.[32] Myös urpiaiset, hömötiaiset ja lapinsirkut voivat yöpyä lumen sisässä. Selkeänä ja tyynenä pakkasyönä lumen sisässä voi olla 10, jopa 40 astetta lämpimämpää kuin sen pinnalla.[33] Lumipeitteen alla lämpötila pysyy lähellä nollaa, joten pienet jyrsijät voivat liikkua siellä paleltumatta. Lumi haittaa myös jyrsijöitä syövien petojen liikkeitä.[34] Lunta käyttää hyväkseen myös saimaannorppa, joka synnyttää poikasensa lumen suojaan.[35]

Hirvet kokoontuvat paksun lumipeitteen aikana pieniksi laumoiksi ja pysyttelevät pienellä alueella, sillä liikkuminen kuluttaisi liikaa energiaa.[36] Myös porot vaihtavat laidunnusalueitaan lumipeitteen kehityksen mukaan: kun korkeilla paikoilla hanki lopputalvesta paksunee, porot siirtyvät laiduntamaan ohutlumisille alaville metsämaille. Huhtikuussa ne nousevat kovaa hankea pitkin tunturien tuulenpieksämäkankaille, mihin aurinko pian sulattaa ensimmäiset pälvet.[37]

Lumi suojaa maanrajassa eläviä kasveja paleltumiselta, ja monen lajin lehtiruusukkeet talvehtivat vihreinä sen alla. Keväällä ohuen lumikerroksen läpi tulee sen verran valoa, että ainavihannat varpukasvit kykenevät yhteyttämään jo ennen lumen sulamista.[38] Lumi vaikuttaa myös kasvitautien, kuten lumihomeen leviämiseen,[39] kasvien paleltumiseen ja keväiseen kuivumiseen. Vuoristoissa kasvuston korkeus saattaa määräytyä lumipeitteen mukaan. Jotkut kasvit kuten mänty ja kuusi varistavat siemenensä lumelle ja leviävät uusille alueille, kun siemenet ajelehtivat sulamisvesien mukana.[40]

Lumen pinnalla voi havaita erityisesti keväthangilla liikettä, sillä hyppyhäntäisiin (Collembola) kuuluvat lumihyppiäiset (Entomobrya nivalis) ja laumahyppiäiset (Hypogastrura socialis) ovat syömässä lumen päältä levää ja muita mikrobeja sekä kaikenlaista lumelle varissutta eloperäistä ainesta.[41]

Lumen merkitys ihmiselle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lumiaura puhdistaa ajorataa.
Pyörällä kulkeville lumi voi joskus olla haitta.

Ihmisen liikkumisen kannalta lumesta on sekä hyötyä että haittaa. Hiihtämällä, reellä tai potkukelkalla liikuttaessa käytetään hyväksi sitä, että lumi vähentää kitkaa. Lumen kitka riippuu sen lämpötilasta.[9] Lumi myös peittää maanpinnan pienet epätasaisuudet, jolloin esimerkiksi metsässä pääsee liikkumaan suksilla tai lumikengillä paremmin kuin kävellen sulan maan aikana.

Pyörillä kulkevalle liikenteelle lumi on haitta, ja tieliikenteessä lumen liukkautta vähennetään auraamalla, hiekoittamalla tai suolaamalla. Tiesuolan vesiliuos pysyy nestemäisenä enintään −6 asteeseen asti, joten sitä kylmemmässä täytyy turvautua hiekkaan. Suolaa levitetään toisinaan tielle jo ennen lumisateen alkua, jotta lumi ei tarttuisi tiehen kiinni.[42][43]

Varsinkin alueilla, missä lumentuloon ei ole totuttu, äkillinen pyry voi aiheuttaa liikennekaaoksia. Esimerkiksi alkuvuonna 2009 Englannin lento- ja tieliikenne oli useita päiviä ongelmissa 5–30 senttimetrin lumentulon takia.[44][45] Keskileveysasteiden liikkuvan matalapaineen aiheuttama pyry kestää harvoin yli 12 tuntia, mutta avoin meri voi luoda päiväkausia jatkuvan lumipyryn, kuten joulukuun alussa 1998, jolloin Ruotsissa Gävlen seudulla satoi 140 cm lunta.[46]

Liukastumistapaturmat ovat ongelma niilläkin alueilla, joilla lumeen on totuttu. Esimerkiksi Suomessa kirjataan vuosittain noin 50 000 liukastumistapaturmaa, joista 10–20 johtaa kuolemaan. Jalankulkijat liukastelevat erilaisissa säätilanteissa kuin autoliikenne, kuten silloin, kun jään päälle sataa lunta.[47] Suomessa on arvioitu, että kaatumis- ja liukastumistapaturmista koituu vuosittain menetettyjen työpäivien ja sairaanhoidon kulujen vuoksi noin 400 miljoonan euron kustannukset, ja näistä tapaturmista kaksi kolmasosaa sattuu lumisella tai jäisellä alustalla.[48] Kanadassa turvallisuusneuvosto julkaisee riskiryhmille, kuten vanhuksille ja maahanmuuttajille, ohjeita turvallisesta talviliikkumisesta.[49]

Lumimäärän taloudelliset vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lumitalven 2010 seurauksia Oulussa.

Rakenteiden päälle kertyvä lumi voi vaurioittaa rakennuksia. Esimerkiksi Suomessa rakennusohjeissa on määräyksiä siitä, kuinka isoja lumikuormia kattojen pitää kestää. Rajat vaihtelevat eri alueilla: Suomen pienimmät rajat ovat Lounais-Suomessa 140 kg/m2 ja suurimmat Itä-Lapissa 240 kg/m2.[50] Kun lunta kertyy yli tämän rajan, sitä pitää lapioida vähemmäksi. 2000-luvun alussa Suomessa romahti useita kattoja ja julkisuudessa käytiin keskustelua, olivatko romahduksiin syynä poikkeukselliset sääolot vai kattojen rakenneviat.[51]

Toisaalta rakentamisessa voidaan käyttää hyväksi lumen lämpöä eristävää vaikutusta esimerkiksi silloin, kun siitä tehdään igluja. Niissä lämpötila pysyy pelkän ihmisten ruumiinlämmön avulla kymmeniä asteita ulkoilmaa korkeammalla.[52]

Lumella on suuri merkitys myös metsätaloudelle. Vaikka kylmätalvisen ilmastoalueen metsät ja metsänhoitotavat ovat periaatteessa sopeutuneet lumi-ilmastoon, ääriolot aiheuttavat ongelmia. Kun sataa kosteaa lunta, joka takertuu oksiin, ja sen jälkeen tuuli voimistuu, puut voivat katkeilla.[53] Sitä tapahtuu varsinkin, jos lumisateet alkavat ennen kuin lehtipuut ovat karistaneet lehtensä. Kun puut kaatuvat tai oksat katkeilevat sähkölinjojen päälle, voi syntyä laajojakin sähkökatkoja. On arvioitu, että Suomen runsaslumisimmilla alueilla on talven aikana keskimäärin kymmenen sellaista vuorokautta, jolloin oksat voivat katketa lumen painosta.[48] Jos lumi sataa aikaisin tai sitä on paljon, maa ei routaannu ja metsäkoneilla on vaikeuksia liikkua turvemailla.[48] Toisaalta lumen puutekin voi haitata metsässä liikkumista.[54]

Harrastukset ja urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kemin lumikappeli vuonna 2008.

Lumi mahdollistaa monia talven harrastuksia ja urheilumuotoja. Nollan asteen vaiheilla lumi muovautuu helposti lumipalloiksi, joilla voi käydä lumisotaa tai joista voi rakentaa lumilinnoja ja lumiukkoja. Hiihtäminen ja kelkkailu ovat suosittuja liikunta- ja urheilumuotoja. Talviurheilu on perinteisesti riippuvaista lumiolosuhteista, vaikka monille lajeille on kehitetty vaihtoehtoja lumettomiin oloihin. Hiihtokauden pidentämiseksi käytetään monissa laskettelukeskuksissa tykkilunta, jonka avulla rinteitä voidaan lumettaa silloin, kun lämpötila on pakkasen puolella. Lämpimillä alueilla hiihtokeskukset ovat jopa peittäneet rinteitä täysin keinotekoisella, lunta muistuttavalla aineella.[55] Lumen virkistyskäytöllä on suuri taloudellinen merkitys esimerkiksi Alpeilla[56] ja Lapissa.[57] Kemin lumilinna ja Ruotsin jäähotellit houkuttavat myös ulkomaisia matkailijoita.[58]

Lunta on jään ohella käytetty ruokien ja juomien jäähdytykseen, minkä takia sitä on varastoitu ja kuljetettu jo tuhansien vuosien ajan. Antiikin kreikkalaiset sekoittivat lunta viiniin, ja roomalaiset käyttivät ilmeisesti jäähdytysastiaa, jossa lumi pysyi viiniastian ulkopuolella.[59]

Lumi kulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lumeen liittyy vahvoja mielikuvia ja symboliikkaa. Talvea ja kylmyyttä kuvataan usein lumihiutaleen merkillä, ja lumi kuuluu joulukoristeisiin jopa Australiassa, jossa joulu sattuu kesälomien aikaan.[60]

Lumi on tärkeässä roolissa monissa kirjallisissa teoksissa. Joskus lumi henkilöityy suorastaan yhdeksi päähenkilöistä. H. C. Andersenin satu Lumikuningatar ja Tove Janssonin Taikatalvi kuvaavat kumpikin lumen kauniina, ylväänä kuningattarena, jolla on valta tappaa. Peter Høegin menestysromaanissa Lumen taju rikoksen ratkaisu liittyy Grönlannissa kasvaneiden ihmisten kykyyn tulkita lumeen jääneitä jälkiä. Lumikki sai nimensä ihostaan, joka oli valkea kuin lumi.

Lumi on myös vaikuttanut pohjoisen kansojen kielenkäyttöön. Inuiteilla on omat sanansa muun muassa lumilajeille apuhiniq (tuulen pakkaama lumi) ja qanik (isoina hiutaleina hitaasti satava lumi). Sama ilmiö näkyy myös saamessa sekä suomen kielessä. Suomen kielessä on esimerkiksi sellaisia lunta tarkoittavia sanoja kuin sohjo, räntä, tykky, viti, nuoska, kohva ja tiera.[61]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Karttunen, Hannu & Koistinen, Jarmo & Saltikoff, Elena & Manner, Olli: Ilmakehä, sää ja ilmasto. Helsingissä: Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-61-2
  • Lehti, Raimo: Lumihiutaleet ja maailmankuvat: Talvinen tarina kylmyydestä ja sen ihmeellisistä aikaansaannoksista. Helsingissä: Ursa, 1998. ISBN 951-9269-92-4
  • Libbrecht, Kenneth & Rasmussen, Patricia: Lumihiutale: Talven salainen kauneus. ((The Snowflake: Winter’s Secret Beauty, 2003.) Teksti: Kenneth Libbrecht. Valokuvat: Patricia Rasmussen) Suomentanut Riitta Santala-Köykkä. Helsinki: Readme.fi, 2008. ISBN 978-952-220-036-5
  • Rinne, Juhani & Koistinen, Jarmo & Saltikof, Elena (toim.): Suomalainen sääopas. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22320-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Karttunen et al, s. 222–224
  2. ↑ Libbrecht, s. 43–45
  3. ↑ Libbrecht, s. 30
  4. ↑ Libbrecht, K.G.: Is it really true that no two snowflakes are alike? Snow Crystals.com. California Institute of Technology. Viitattu 17.2.2009. (englanniksi)
  5. ↑ Barthazy, E. & Schefold, R.: Fall velocity of snowflakes of different riming degree and crystal types. Atmospheric Research, 2006, 82. vsk, nro 1–2, s. 391–398. abstrakti. Viitattu 2.3.2009. (englanniksi)
  6. ↑ Geerts, B.: Fall speed of hydrometeors 2000. Univ. Wyoming. Arkistoitu 23.12.2007. Viitattu 2.3.2009. (englanniksi)
  7. ↑ Brian Donegan: Prolonged Lake-Effect Snow Event Brought Up to 40 Inches 30.1.2017. Weather. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  8. ↑ Libbrecht, s. 68
  9. ↑ a b c Huttula T.: Lumi ja jää / Hydrologia (pdf) (luentokalvot) 2008. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 14.2.2009.
  10. ↑ Rasmus S: Lumen fysiikka ja lumiekologia Talvitutkimuksen päivä 2007. Viitattu 5.3.2009.
  11. ↑ Tokon voiteluohjeet: Lumityypit ToKo The Wax & Care Company. Viitattu 31.10.2017.
  12. ↑ Glenn E. Liston and Matthew Sturm: Global Seasonal Snow Classification System. National Snow and Ice Data Center (NSIDC), 1995. kuvaus (viitattu 31.10.2017). (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. ↑ Kärkäs E. et al.: Lumitutkimusta Suomesta Etelämantereelle vesitalous.fi. 2001. Viitattu 31.10.2017.
  14. ↑ Oksanen T.: Suomen lumipeitteen alueellinen vaihtelu, s. 18. (Pro gradu -tutkielma) Helsingin yliopisto, 1999. Teoksen verkkoversio (viitattu 21.2.2009).[vanhentunut linkki]
  15. ↑ Pidwirny M.: Growth of Glaciers Fundamentals of Physical Geography. 1999-2008. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  16. ↑ Snow Depth / Distance Sensor Campbell Scientific. Viitattu 23.2.2009. (englanniksi)
  17. ↑ Dube, I.: Study of snow-liquid water ratios in Quebec (pdf) 2003. MSC Quebec. Viitattu 14.2.2009. (englanniksi)
  18. ↑ Makkonen, Lasse: Lumen ja jään kertymiseen liittyvät kuormitukset rakennustieto. 2011. Viitattu 31.10.2017.
  19. ↑ Göran Grimvall: Miksi taivas on sininen? : sateenkaaret, kaiku, tähdenlennot, vihreät välähdykset ja muut ilmiöt. Suomentanut Risto Varteva. WSOY, 1995. ISBN 951-0-19834-X
  20. ↑ Kattojen lumikuormavaroitukset Rakentaja. Viitattu 31.10.2017.
  21. ↑ Sade, pilvet ja tuulet (Kysymyksiä ja vastauksia) Ilmatieteen laitos. Viitattu 31.10.2017.
  22. ↑ Northern Hemisphere Snow State of the Cryosphere. 14.5.2008. National Snow and Ice Data center. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  23. ↑ Cryosphere – winter seasons, Northern and Southern Hemispheres UNEP G.R.I.D Arendal. Arkistoitu 10.2.2009. Viitattu 5.3.2009. (englanniksi)
  24. ↑ Lumi ja jää Ilmasto.org. Arkistoitu 29.9.2009. Viitattu 21.2.2009.
  25. ↑ Suomalainen sääopas s. 214.
  26. ↑ Räisänen J.: Warmer climate: less or more snow? Climate Dynamic, 2008, 30. vsk, nro 2-3, s. 307-319. Springer-Verlag. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.3.2009. (englanniksi)
  27. ↑ Jylhä K. et al.: Changes in March mean snow water equivalent (kartta Räisäseltä) Climate model simulations of snow and related variables in northern Europe. 2008. Arkistoitu 27.11.2010. Viitattu 26.3.2009. (englanniksi)
  28. ↑ Julie Eiselt: Avalanches, Part 1: The Basics REI. 2015. Viitattu 31.10.2017.
  29. ↑ Suomalainen sääopas s. 110.
  30. ↑ Matti Leppäranta, Kai Myrberg: Physical Oceanography of the Baltic Sea, s. 234. Springer, 2009. ISBN 9783540797036
  31. ↑ Riistaelämten vuosi Ruokatieto. Arkistoitu 7.11.2017. Viitattu 31.10.2017.
  32. ↑ Kanalintu suojautuu kieppiin Kaleva. 5.1.2008. Viitattu 31.10.2017.
  33. ↑ Suomalainen sääopas s. 148.
  34. ↑ Riistaeläinkannat ja niiden hoito - muutoksen aika? Ilmasto-opas. Arkistoitu 7.11.2017. Viitattu 31.10.2017.
  35. ↑ Saimaannorppa kaipaa pesätarpeita, muutama senttikin lunta riittäisi – Jopa lumitykit harkinnassa Yle. 2016. Viitattu 31.10.2017.
  36. ↑ Hirvet Riistakolmiot. Viitattu 31.10.2017.
  37. ↑ Poron vuosi: Talvi Paliskunnat. Viitattu 31.10.2017.
  38. ↑ Havas, P.: 4. Ankara keskitalvi: kasvit (osa 2) Pohjoinen luontomme (Pohjois-Suomen luonto). Viitattu 23.2.2009.
  39. ↑ Torju lumihome syysviljapelloilta nyt Maaseudun tulevaisuus. 2013. Arkistoitu 7.11.2017. Viitattu 31.10.2017.
  40. ↑ Kuuseen kurkottaa moni – hyvät käpy- ja siemenvuodet tuovat talveen säpinää Keskisuomalainen. Viitattu 31.10.2017.
  41. ↑ Veikko Huhta, Eeva-Liisa Hallanaro (toim.): Elämää maan kätköissä, sivu 30, Gaudeamus, 2019, ISBN 978-952-345-026-4
  42. ↑ Asiantuntija: Tiesuolaa käytetään 118 000 tonnia vuodessa Yle. 2014. Viitattu 31.10.2017.
  43. ↑ Talvihoito Ely-keskus. Viitattu 31.10.2017.
  44. ↑ UK prepares for freezing weekend 2.2.2009. BBC. Viitattu 3.3.2009. (englanniksi)
  45. ↑ Heavy snow due to continue all week 2.2.2009. Guardian. Viitattu 3.3.2009. (englanniksi)
  46. ↑ Århundradets snöoväder 2008. Arbetarbladet. Viitattu 31.10.2017. (ruotsiksi)
  47. ↑ Joka kolmas suomalainen pyllähtää talviliukkailla – tapaturmista miljoonakulut vuosittain Yle. 2015. Viitattu 31.10.2017.
  48. ↑ a b c Suomalainen sääopas s. 109.
  49. ↑ Safety Tips for Winter Walking 2016. Kanada: The Canada Safety Council. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  50. ↑ Kattojen peruslumikuorma ympäristö. Viitattu 31.10.2017.
  51. ↑ Botnia-hallin kattoturman syinä ehkä lumipaino ja rakennevika Mtv. 2003. Arkistoitu 7.11.2017. Viitattu 31.10.2017.
  52. ↑ Holihan et al.: How warm is an igloo (mallinnusharjoitus) 2003. Cornell University. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  53. ↑ Säävuosi 2004 yleisilmeeltään sateinen Ilmatieteen laitos. Arkistoitu 3.11.2007. Viitattu 31.10.2017.
  54. ↑ Leuto talvi 1924–1925 Koskesta voimaa, Tampereen historia. Viitattu 30.3.2020.
  55. ↑ Alpine skiing Neveplast. Viitattu 31.10.2017. (englanniksi)
  56. ↑ Elsasser, H. & Messerli, P.: The Vulnerability of the Snow Industry in the Swiss Alps Economic Geography and Regional Studies, Bernin yliopisto. Viitattu 23.2.2009. (englanniksi)
  57. ↑ Lapinmatkailun monet kasvot Yle. 2006. Viitattu 31.10.2017.
  58. ↑ Kemin 22. Lumilinna juhlistaa satavuotista Suomea Yle. Viitattu 31.10.2017.
  59. ↑ Lehti, s. 13, 32
  60. ↑ Christmas in Australia The Koala. Viitattu 19.3.2009
  61. ↑ Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Suomen sanojen alkuperä, (2000)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta lumi.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lumi&oldid=22793803”