Kiinan nykyvalokuvaus

Kiinan nykyvalokuvauksen voidaan katsoa alkaneen vuosina 1976–1977. Nykyvalokuvaus on käynyt läpi erilaisia muutoksia maan sisäisten ja kansainvälisten sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen muutosten myötä.

Epävirallisen valokuvauksen nousu

Kiinan valokuvauksen historian käännekohta tapahtui vuosina 1976–1979. Varhaisin ilmiö oli harrastajavalokuvaajien epävirallisen verkoston synty Pekingissä, joka dokumentoi systemaattisesti pääministeri Zhou Enlain hautajaisiin ja suremiseen liittyviä tapahtumia. Valokuvat koottiin yleisölle suunnattuihin julkaisuihin. Huhtikuun neljännen päivän liikkeenä tunnetun ryhmän valokuvat säilyttivät tapauksen ihmisten mielissä, ja se oli tärkeä osa Kiinan nykyvalokuvauksen historian syntyä.

Varhaisessa vaiheessa alkoivat kokoontua myös valokuvauspiirit. Esimerkiksi vuonna 1979 tapaamiset aloittaneessa Joka perjantain salongissa Pekingissä oli yli 30 jäsentä. Spontaanisti muodostuneet yhteisöt kokosivat yhteen nuoria valokuvauksesta kiinnostuneita. Kulttuurivallankumouksen jälkeisessä vapautuneemmassa poliittisessa ilmapiirissä hankittiin tietoa valokuvauksen historiasta ja materiaaleista, sekä tutkittiin vakavasti valokuvauksen ominaisuuksia omana taiteenlajina.

Vuoden 1979 alussa muodostettiin Huhtikuun valokuvausyhdistys, jonka ensimmäisen näyttelyn teema oli Luonto, yhteiskunta ja ihminen. Näyttelyssä oli 170 teosta 45 taiteilijalta. Näyttelyn katalogin johdannon mukaan pyrkimys oli selvästi edistää ”taidetta taiteen vuoksi”, ja vapauttaa valokuvaus poliittisen propagandan rajoituksista. Näyttelyn teoksia luonnehti humanististen arvojen palauttaminen, paluu luontoon ja yhteiskunnan edustaminen.

Uuden aallon valokuvaus

Eri puolilla maata perustettiin 1980-luvun alussa lukuisia uusia valokuvausyhdistyksiä. Uuden aallon valokuvaus liittyi Kiinan 1980-luvun ”Kulttuuri-innostukseen” ja 85 Art New Waven piiriin, sekä ajan kirjallisuuden ja taiteen ”informaatioräjähdyksen” käsitteeseen. Eri länsimaista omaksuttiin uusia tyylejä ja vaikutteita, jotka olivat olleet kiellettyjä Kulttuurivallankumouksen aikana.

Länsimaisten vaikutteiden alaiset näyttelyt ja julkaisut vyöryivät Kiinaan ja satoja teoreettisia ja taidehistoriallisia kirjoja käännettiin ja julkaistiin lyhyessä ajassa. Valokuvaukseen liittyviä aikakauslehtiä alkoi ilmestyä vuodesta 1984 alkaen, ja niistä tuli suosittuja nuorten taiteilijoiden keskuudessa.

Aikakauteen liittyi dokumenttivalokuvauksen liike, joka yhdistyi läheisesti ajan poliittiseen ja yhteiskunnalliseen ympäristöön. Valokuvaajien aiheet, tyyli ja tekniikka liittyi yhteiskunnalliseen uudistamiseen ja sen piirissä kuvattiin tavallisia ihmisiä ja kiinalaisen yhteiskunnan jatkuvuuden henkeä. Se liittyi myös Scar Art (shangen meshul) liikkeeseen, jossa aihe oli ihmiskunnan traagisen kohtalon liittyminen Kiinan yhteiskuntaan. Suuntauksessa oli vahvaa etnografista kiinnostusta, sekä romanttista kuvausta, joka liittyi symbolisesti Kiinan uusimpaan historiaan, joka tarvitsi uudistusta. Samaan aikaan tapahtuneen Kiinan urbanisoitumisen myötä yhä useammat dokumenttivalokuvaajat kiinnittivät huomiota suurkaupunkien maisemiin, jotka olivat välivaltaisen muutoksen kourissa. Yleisiksi aiheiksi tulivat tuhotut rakennukset, länsimaisen kulttuurin ja markkinatalouden invaasio, kaupunkiväestö ja elämä suurkaupungeissa.

Kokeellinen valokuvaus

Uuden aallon liike oli saavuttanut tavoitteita 1980-luvun lopulla valokuvauksen hyväksymisessä taiteenalana Kiinassa. Sen jälkeen ilmestyi uudenlainen valokuvaus, jossa oli vahva kokeellinen panos ja joka liittyi nopeasti kasvavaan avantgardetaiteeseen. Kokeellinen valokuvaus syntyi 1980-luvun puolella, mutta se nousi esiin voimakkaasti 1990-luvun alkupuolella. Kokeelliset valokuvaajat elivät ja työskentelivät usein yhdessä kokeellisten taiteilijoiden kanssa ja esittivät teoksiaan lähes aina epävirallisissa taidenäyttelyissä.

Kokeellinen taide yhdistyi taiteen nopeaan globalisoitumiseen, kokeellista valokuvausta esitettiin yhä useammin kansainvälisissä näyttelyissä ja siitä tuli kulutustavaraa kasvaville taidemarkkinoille. Uudessa ilmapiirissä valokuvaajat saattoivat säilyttää kotimaassa vaihtoehtoisen taiteilijan aseman ja tehdä samalla yhteistyötä ulkomailla kansainvälisten museoiden, kuraattorien ja taidekauppiaiden kanssa.

Tähän aikaan liittyi Pekingin East Village -yhteisön synty. Siinä oli performanssitaiteilijoita, kokeellisia valokuvaajia ja avatgarde-taidemaalareita. Taiteilijoista useimmat olivat kotoisin Kiinan maakunnista. He löysivät yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja alkoivat tehdä kokeellisia taideprojekteja. Myös uudenlaisia valokuvajulkaisuja alkoi ilmestyä.

Aikaan liittyi konseptuaalisen valokuvauksen käsitteen yleistyminen. Sen myötä valokuvaajat asettivat konseptin ja diskurssin representaation edelle, harjoittaen taiteellisia kokeiluita todellisuuden dekonstruoimiseksi. Elämän merkityksellisten hetkien sijaan kiinnitettiin huomiota taiteelliseen ilmaisutapaan ja teosten esityskontekstiin.

Kokeellisten valokuvausorganisaatioiden perustaminen

Kokeellisen kiinalaisen taiteen legitimisaatio tapahtui 3. Shanghain biennaalin (2000) ja Guangzhoun 1. triennaalin (2002) myötä. Se merkitsi taiteen laajempaa kansainvälistymistä ja valokuvaus alkoi osallistua laajemmin yhteiskunnan kulttuurielämään ja taidekasvatukseen. Vuodesta 2007 alkaen on syntynyt uusia valokuvauksen näyttelytiloja, kaupallisia foorumeita, tutkimuskeskuksia, kritiikkiä ja tutkimusta.

Katso myös

• Kiinan taide

Aiheesta muualla

• Chinese Contemporary Photography Chinese-photography.net. Viitattu 6.10.2017. (englanniksi)