Keskustelu wikiprojektista:Fotosafarit/Arkisto1

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on arkisto. Älä muokkaa tätä sivua.

Keskustelu vuoden 2018 kuvaussafareista

[muokkaa wikitekstiä]

Huom, tähän on siirretty aineistoa patsasprojektin keskustelusivulta

Vuoden 2018 alusta suomenkieliseen Wikipediaan on lisätty näihin luetteloihin liitettyjä kuvia 843 kappaletta. Suurimpien kaupunkien kohteet on käytännöllisesti katsoen kartoitettu, mutta useissa keskisuurissa kaupungeissa ja pienemmissä kunnissa on vielä paljon kartoitettavaa ja kuvattavaa. Fotosafareita eli kuvatustapahtumia on järjestetty nyt Porissa, Espoossa, Vaasassa ja Tampereella. Fotosafarit ovat olleet yhden tai kahden päivän mittaisia tapahtumia, joissa kootaan ihmisiä kuvaamaan paikkakunnan julkisia taideteoksia ja muistomerkkejä, kokoamaan lähteitä ja muita kohdetietoja luetteloihin. Missä kaupungeissä haluaisitte järjestettäväksi seuraavaksi fotosafareita kesän tai syksyn aikana? Apuna voi olla seurantataulukko.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 23. kesäkuuta 2018 kello 19.33 (EEST)[vastaa]

Kunnan pitää olla valmis kuvattavaksi eli kohteet pitää olla listattu ja kohteiden paikat pitää olla selvillä koordinaatteineen. Pohjatyöt pitää olla kunnossa. Listassa on merkitty nyt valmiita kuntia kommentilla "valmis kuvattavaksi".
Safarin järjestämiseksi pitää kuvattavaa olla kohtuullisen paljon. Listassa on joissakin kohdin puuttuvien kuvien määriä, mutta voisin täydennellä määriä.
Kannattaisin kesäkohteeksi sellaista paikkakuntaa, jossa voisi olla muutakin ympäristöä kuvattakaksi (arkkitehtuuria, historiallisia kohteita, luonnonympäristöäkin). --Aulis Eskola (keskustelu) 23. kesäkuuta 2018 kello 21.01 (EEST)[vastaa]

Valmiita kuvattavaksi -kohteita puuttuvien kuvien määrän järjestyksessä:

Suuria kohteita (listan boldatut kaupungit), joista puuttuu paljon kuvia mutta jotka eivät ole muuten ojennuksessa:

  • Kuopio puuttuu reilusti yli 100 kuvaa, mutta paikat ovat aivan rempallaan. Alue on hyvin laaja.
  • Jyväskylä puuttuu noin 80 kuvaa, mutta paikat ovat aivan rempallaan. Alue on laaja.
  • Oulu puuttuu ainakin 50 kuvaa, joista suuressa osassa on paikkatiedot. Mutta liitoskunnat ovat aivan rempallaan (listaamattakin). Alue on laaja, mutta kuvattavia kohteita löytynee paljon lähialueiltakin.
  • Lahti puuttuu noin 40 kuvaa, mutta paikat ovat aivan rempallaan.

Pohjatöissä on paljon tekemistä, joten keskikesän kohteet pitäisi valita ensimmäisestä listasta. Ehdottaisin Hämeenlinnaa. Syksyn kohteeksi voitaisiin ottaa vaikka Oulukin, etenkin jos pohjatöiden tekemiseen saataisiin värvättyä useampia wikipedistejä. --Aulis Eskola (keskustelu) 23. kesäkuuta 2018 kello 22.40 (EEST)[vastaa]

Joku voisi ottaa työkseen koko Ahvenanmaan kuvaamisen. Puuttuvia kohteita ovat Eckerö (1), Finström (1), Föglö (1), Jomala (2), Kökar (3), Maarianhamina (9) ja Vårdö (2). Kuvia olisi siis vain 19, mutta paikat ovat hajallaan, se vaatisi erityistä perehtymistä, lokaatiot ovat kutakuinkin paikallaan.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 24. kesäkuuta 2018 kello 11.21 (EEST)[vastaa]
Voisin ottaa kuvattavakseni Lahden yhden hengen yhden päivän safarina. Suuri osa kohteista joita ei ole koordinaateissa on Lanu-puistossa, jonka haluaisin samalla nähdä. Ja puuttuvia koordinaatteja voi lisätä kuvausten jälkeenkin.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 24. kesäkuuta 2018 kello 11.27 (EEST)[vastaa]
Porin voisi pistää agendalle siltä pohjalta, että saataisiin se kokonaan kuvattua. Voi olla, että sinne saisi järkättyä ihan paikallisinkin voimin kuvausmeininkejä, koska tiedän sieltä yhden ihmisen jolla on auto, mutta joka tapauksessa sen verran organisointia pitäisi meidän puolelta olla että tönitään aktiivisesti ideaa eteenpäin. --Zache (keskustelu) 24. kesäkuuta 2018 kello 22.59 (EEST)[vastaa]
Joo, otetaan Pori mukaan tälle vuodelle. Fotosafareilla voi nähdäkseni olla kaksi päämäärää. Yksi on sellaisen paikkakunnan valinta ja kuvaus, jossa on paljon kuvattavaa. Toinen on paikkauskuvaukset, jossa kuvataan puuttuvia, esim. Porin 24 kohteen kuvaus, jolloin tavoitteena on nostaa luettelo A-luokkaan. Kuvaussafareilla voi saada paljon aikaan muutamankin osallistujan voimin yhdessä päivässä. Tuo Auliksen korostama valmistelu on osoittautunut tärkeäksi, aikaa ei saisi kuluttaa liikaa etsimiseen.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 25. kesäkuuta 2018 kello 00.33 (EEST)[vastaa]
Kuullostelin yhden Porissa asuvan tuttuni kuulemisia ja elokuun alkuun voisi yrittää pykätä valokuvaussafaria viikonloppuna siten, että saisin tuon tuttuni lähtemään autolla kiertelemään noita kauempana olevia kohteita. Mulla on oikeastaan kaksi erillistä syytä mennä Poriin. Syy yksi on teosten valokuvaaminen, mutta jonain toisena päivänä miitata J Hokkasen myös tietolaatikoiden/bottien tekemisen kannalta. --Zache (keskustelu) 2. heinäkuuta 2018 kello 18.21 (EEST)[vastaa]
(Muistolaattoja ja merkittävämpiä veistoksia mitenkään väheksymättä) Suomen kaupungeissa on kosolti erillisiä, aiheensa puolesta wikimerkittäviä aiheita kuvattavaksi. Eli voisimme katsoa ja tähdätä huomattavasti patsas- ja muistolaattaluetteloja laajemmalle, edistää uusien artikkelien tekemistä! Pääosaa useimpien kaupunkien (kuntien) heti mieleentulevista wikimerkittävistä aiheista ei ole vielä kuvattu eikä niistä artikkelia kasattu wikipediaan! Nyt esilläolevat patsaspainotteiset luettelot korostavat tiettyä kuvataiteen osa-aluetta ja nostavat esille monia erillisteoksia, jotka eivät erillisinä ole erityisen wikimerkitäviä (siia erillisartikkeleina). On siis sinänsä ihan hyvä että listoja ja kuvia kootaan kiinnostavien kulttuurikierrosten kohteiksi ja kokonaisuuksiksi. Mutta miksi maamme tuntemusta ja wikipediaa edistetään näin kapea-alaisesti?
Eli missä ovat kuvauskierroksilta esimerkiksi uupuvat peruskoulut, lukiot, ammatilliset oppilaitokset ja ammattikorkeat? Miksi emme dokumentoisi myös kirjastojamme, sairaaloitamme, terveyskeskuksia/-asemiamme ja vanhainkotejamme sekä kuntiemme työväentaloja ja kyliemme seuraintaloja?? Palo- ja pelastuslaitoksiamme ja asemiamme uupuu, myös VPK:n ylläpitämiä sellaisia? Julkisiin palveluihin ja rakennuksiin, erityisesti opetus-, terveydenhoito- ja sosiaalialan palveluihin kuluu Suomen asukkaiden ja yritystemme verovaroja (leijonanosa maksamistamme veroista!). Kohteet ansaitsevat paikkansa ja siten lisääntyvän sosiaalisen seurannan wikipediassa! Dokumentointia voi tehdä positiivisessa hengessä! Koen hyvin makaaberina sen, että kuvattavaksi esitetään esimerkiksi jonkun sairaalan, oppilaitoksen tai wikimerkittävän yrityksen seinässä tai edustalla olevaa ja tämän organisaation (esim. kunnan) todennäköisesti kustantamaa/toivomaa taideteosta, mutta kuntalaisten ja wikipedian lukijoiden kannalta kiinnostavaa toimipaikkaa (organisaatiota, jossa teos sijaitsee) ei ole ajateltu tai esitetty dokumentoitavan, tai sen dokumentointitarvetta ei ole varmistettu! Molempi parempi! Sopii varmistaa näidenkin kuvaustarve ja kuvata!
Kesä (ja viikonloput) on hyvää aikaa, jolloin oppilaitoksista voi ottaa kuvia häiritsemättä lasten/ koululaisten yksityisyyttä (koulupihat saattavat olla esim. välitunnilla kotirauhan tms piirissä eikä kuvattavissa)! Kun näitä saadaan mukaan kuvina ja artikkeleina, wikipedia toimii paremmin ymmärrystämme syventävänä lähdeteoksena ja jopa palveluhakemistona... Uskon, että esimerkiksi kirjastonhoitajia on helpompaa motivoida mukaan täydentämään wikipediaartikkeleita, jos Suomen kirjastoista olisi enemmän tynkäartikkeleita wikipediassa... Monista kaupungeista tai kunnasta on julkaistu tai saatavilla kiinnostavien arkkitehtuurikohteiden luetteloa: näitä rakennuksia voisi mukana kaupunginosa-artikkeleissa esillä enemmän! Ja tässä en erityisemmin tarkoita koti- ja ulkomaisten kiinteistöjalostajien omistamia ja tälläkin toivomia artikkeleita kauppakeskuksista, vaan arkkitehtonisesti, historiallisesti tai palvelujensa puolesta kiinnostavia aiheita. Monet kartanot ovat kulttuurihistoriallisesti kiinnostavia, ja jos eivät ole yksityisasuntoina tms, niistä voisi olla enemmänkin kuvitettuja artikkeleita; osasta löytisi on varmaan julkaisuvapaita historiallisia valokuviakin. Maakunnittain ja ruokakulttuuriaiheisten teemojen esillenostamiseksi olisi hyvä dokumentoida ainakin muutamia maakuntakeittiöiden kannalta keskeisiä ja/tai muuten tunnettuja ravintoloita kustakin maakunnasta. jne! Eli oppilaitokset ja muuta mukaan kuntalistojen kuvaustalkoisiin! / tajunnanvirtaa vuodatti --Paju (keskustelu) 11. heinäkuuta 2018 kello 01.20 (EEST)[vastaa]
PS. Harkitsen järjestää tai ideoida seniori/vanhuusteemaan liittyvää viikkokilpailua alkusyksylle, mutta muutenkin vanhainkodit, palvelutalot yms olisi huvä saada mukaan wikipedian aihevalikoimaan. Tämä olisi suuren aihealueen wikigappien täyttämistä. Jo tavallisen tallaajan ymmärtämisen kannalta keskeiset perusartikkelit esimerkiksi seniorien asumisen ja palvelujen aihepiiristä uupuvat (tyyliin: palveluasuminen, palvelutalo, palvelukoti/palveluasunto, hoivakoti, senioritalo, seniorikoti, kotipalvelu, laitoshoito, tehostetun tason hoito)! Luultavasti lisäisi yleisemmin sosiaalista tietämystämme nyt heikosti valvotusta vanhustenhuollon tilasta maassamme... / jatkovuodatti --Paju (keskustelu) 11. heinäkuuta 2018 kello 01.20 (EEST)[vastaa]
Pistäpä konkreettisia kuvauskohteita (mieluusti osoitteiden kera) jo aikaisemmin aloitettuun kohtaan "Muuta kuvattavaa". Hämeenlinnan osalta on vielä pari päivää aikaa... --Aulis Eskola (keskustelu) 11. heinäkuuta 2018 kello 01.49 (EEST)[vastaa]
Oukkidoukki. Yritän kaivaa "tähän hätään" ainakin 20-30 kuvitusta odottavaa, itsenäisesti wikimerkittävää kohdetta Hämeenlinnasta ja lisätä ne taulukkona tuonne nimineen, osoitteineen ja koordinaatteineen. Mainitsen jo, että osasta eli esimerkiksi ainakin kymmenkunnasta luokan:Hämeenlinnan oppilaitokset kohteesta - kuten Hämeen ammatti-instituutti (Visamäentie 35 a, 13100 Hämeenlinna) tai Hämeen ammattikorkeakoulu (mm. "Visamäki": Visamäentie 35 A 13100 Hämeenlinna ja "Sairio": Kankaistenkatu 33 13220 Hämeenlinna; useita muitakin toimipisteitä per ​) tai Hämeen kesäyliopisto (Sibeliuksenkatu 25 B 13100 Hämeenlinna; en ole varma onko tuo vain joku toimisto; luonteeltaan kesäyliopistot ovat todellisen toimintansa sijoittumisen osalta hankalampia kuvattavia) ja monista peruskouluista on jo kuvitusta odottava artikkeli, mutta osasta - kuten Kanta-Hämeen keskussairaala (Ahvenistontie 20, 13530 Hämeenlinna) ja kaupungin kahdeksan terveysasemaa (jotka löytää osoitteineen luetteloartikkelista, linkki ylempänä) tai Kanta-Hämeen pelastuslaitos (Kutalantie 1 b, 13210 Hämeenlinna; haluttaessa myös kaksi muuta paloasemaa (Lopen paloasema: Jokiniementie 14, 12700 Loppi; ja Janakkalan paloasema: Rastimaa 3, 14200 Turenki) - vielä ei. Luontokohteita tai varsinaisia arkkitehtuurikohteita en luultavasti ehdi hakea, jos näitä wikimerkittäviä kuvitusta kaipaavia rakennuksia keräilen taulukoksi. Mahdollista saattaisi olla osallistua itsekin (mahd. autolla Pks-seudulta, jolloin matkalla voisi kuvata jo jotain kohteita). Kuvataiteeseen liittyen Hämeenlinnassa on myös esimerkiksi Aleksanteri Ahola-Valon museokokelma, jonka teoksia olen digitaalisesti vienyt luvallisesti (muistitikulla) eräänkin vieraan valtion kansallisgalleriaan tämän suomalaisen taidetta esittelevää teemanäyttelyä varten. Voisin kysyä, onnistuisiko sattumalta päästä tutustumaan tähän museokokoelmaan lyhyesti saman päivän aikana ja onko kokoelman sijaintipaikka wikiartikkelin tai kuvituksen arvoinen kohde (ja niin suojattu, että sen voi tuoda esille; en ole vielä käynyt paikan päällä). --Paju (keskustelu) 11. heinäkuuta 2018 kello 15.33 (EEST)[vastaa]
Kävin Hämeenlinnan kaupunginosa-artikkelit läpi. Runsaasta 30:stä uupuu kuvitus täysin. Lisäksi muutamissa olemassa oleva kuva on heikkolaatuinen (esimerkiksi kaupunginosassa sijaitseva liikennemerkki!), joten kuvitustarvetta on noin 35 Hämeenlinnan kaupunginosa-artikkelissa. Vaikka useaan näistä saadaan kuva, jos koulut valokuvattaisiin, puhutaan jo yli 50 wikimerkittävästä artikkelista ilman valokuvaa. Pidän kokonaista kaupunginosaa käsittelevää wikipedia-artikkelia ehdottomasti tarpeellisempana dokumentointikohteena kuin jonkin ison luettelon osana mainittua muistolaattaa. Huomautan, etten ole laskenut "wikimerkittäväksi" vesistöluokkaa [[luokka:Hämeenlinnan järvet]], jossa on hurjasti enemmän artikkeleita ilman valokuvia... Vaikka pikkulampareista on kymmenittäin artikkeleita, lukisin ne merkittävyytensä puolesta ei-kiireellisten kuvauskohteiden luokkaan. Silti vaikkapa yli 5 neliökilometrin laajuiset järvet voisi joku Hämeenlinnastakin dokumentoida... Vesistöjen valokuvaaminen vaatisi paljon lisäsuunnittelua, ehkä joidenkin satojenn kilometrin autoilua/pyöräilyä ja paljon retkeilyä vesistöjen saavuuttamiseksi/ kuvaamiseksi. Kopterikamera voisi olla tarpeen / olisi luultavasti hyödyllinen, että kohteet saataisiin paremmin näkyviin... Eli sivuutan tässä aikataulussa vesistöt.--Paju (keskustelu) 11. heinäkuuta 2018 kello 19.36 (EEST)[vastaa]
On huomattava, että Hämeenlinna käsittää nykyisellään huomattavan määrän haja-asutusalueita siihen liitetyissä entisissä kunnissa. Noista järvistäkin enimmät ovat tuolla haja-asutusalueella. Näillä haja-asutusalueilla on myös muistomerkkejä, mutta kun kävely ja pyöräily on miellyttävämpää kesäaskaretta kuin autoilu, niin pitää kai tehdä valintoja, eli mieluummin liikkua mukavasti jalan ja polkupyörällä, koska koko haja-asutusalueen sahaaminen jonkun rajatunkin aiheen suhteen veisi väistämättä useamman päivän. Samoin tietysti noilla haja-asutusalueilla on kyliä ja kirkonkyliä ja kaikkea muuta. Itse olen kiertänyt seutuja sekä järvien, muistomerkkien että kaupunginosien ja kylien ym. perässä. Käyttäjä:J Hokkanen, joka on luonut järviartikkeleita osittaain jopa puoliautomaattisesti botilla, on käsitellyt systemaattisesti Kokemäenjoen vesistöä, jonka alueelle kai suuri osa nykyisestä Hämeenlinnasta sattuu osumaan. Muualta suomesta hän on ottanut ohjelmaan esim. sata suurinta järveä, mutta Kokemäenjoen vesistöstä kaikki. Mahdollinen kuvaus on sitten oma hankkeensa. Kotiseutuneuvos, tietokirjailija ja valokuvaaja Manu Kärki kertoo kuvanneensa kaikki Someron järvet, joita on varmaan toista sataa, mutta tätä aineistoa ei ole talletettu Wikipediaan. Eräs aiemmin aktiivinen wikipedisti taas on kuvaamassa kaikkia Varsinais-Suomen järviä, mutta aikoo myös säilyttää copyrightin itsellään. Arvio tämän projektin kestosta on kai kymmennen vuoden luokkaa. --Urjanhai (keskustelu) 11. heinäkuuta 2018 kello 20.17 (EEST)[vastaa]
Kiitos, tässä oli paljon uusia ideoita. Julkisten taideteosten ja muistomerkkien kuvaamiseen suunniteltuja kuvaustapahtumia voi toki laajentaa koskemaan muidenkin aiheiden kuvamista. Kokemus tämän "patsasprojektin" kuvaustapahtumista on se, että ne onnistuvat parhaiten, jos luettelot valmistellaan mahdollisimman pitkälle. Luettelon lähteistys ja varsinkin lokaatiot pitäisi olla kunnossa ennen liikkeelle lähtöä. Voi niitä tehdä kuvaamisen jälkeenkin, mutta lokatointi on samalla eräänlainen kuvaussuunnitelma, reitti jonka mukaan kuvaukset tehdään. Tapahtuma alkaa siten, että kuvaajat sopivat, mitkä kartalla olevat kohteet kukin kuvaa. Oma kokemukseni on, että riippuen alueen laajuudesta ja siitä, miten tarkasti suunnitelma on tehty, yksi ihminen pystyy kuvaamaan korkeintaan 20-30 kohdetta yhden kuvauspäivän aikana. Toistuva hankaluus kuvaamisessa on se, että jos lokaatiotyötä ei ole tehty kunnolla, joidenkin kohteiden löytämiseen voi kulua turhan paljon aikaa. Tämän projektin tavoitteena on siis ensisijaisesti kuvata julkisia teoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja luetteloita, ei niinkään artikkeleita varten. Jos muiden aiheiden kuvaaminen sopii kuvaajille ja heidän aikatauluihinsa, muutakin voidaan tietysti kuvata.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 12. heinäkuuta 2018 kello 15.53 (EEST)[vastaa]
Hyvänkin valmistelun jälkeenkin löytyy usein myös muistomerkkejä, joita ei ollut vielä luettelossa. Mutta valmiselu tosiaan on kaiken a ja o. Ja joko mobiililaite tai tuloste maastossa. --Urjanhai (keskustelu) 12. heinäkuuta 2018 kello 22.45 (EEST)[vastaa]
On hyvä kuvata muitakin kuin pelkkiä veistoksia ja muistolaattoja. Esimerkkinä Hämeenlinnan normaalilyseo. Sibeliuksenkin kouluna toimineen kivirakennuksen kuva olis (wiki)merkittänä kiva saada artikkeliin. Olisi tosi tyhmää kuvata vain tekstitetty metallilevy sen seinässä... --Paju (keskustelu) 14. heinäkuuta 2018 kello 05.34 (EEST)[vastaa]

Arviot täydellisyydestä voivat olla epävarmoja. Esim. Turussa on vielä paljon lähteitä käymättä kattavasti läpi ja paljon kohteita lisäämättä taulukkoon (monia näistä on keskustelusivulla, mutta ei ehditty lisätä artikkeliin, esim. netissä on lueteltu satoja taidesähkökaappeja), ja monilla paikkakunnilla kohteita voi vielä puuttua paljonkin. Se mitä on kaivelemisellakin löydettävissä netistä, on vain approksimaatio. Poriin esim. lisäsin talvella mitä sattui löytymään netistä kaivelemnalla, mutta vieläkään ei ole varmaa, onko kaikki mukana. Minkä tahansa isohkon kirkonkylän tai pienen kaupungin koko muistomerkkikanta on netistä kaivellen yleensä vajavainen mutta ao. taajamaan jalkautuen kohteet ehkä tavoittaa muutamassa tunnissa tai isommassa taajamassa ehkä päivässä. Pienellä vapaaehtoisjoukolla täydentäminen tulisi kestämään vuosia. Jos saataisiin mukaan kotiseutuyhdistyksiä (ehkä kotiseutuliiton kautta) tai esim. vielä nykyistä enemmän vaikkapa sotahistorian harrastajia niin jäljellä olevien vuosien määrä voisi hiukan vähentyä. Safareihin tietysti kannattaa yrittää valikoida paikkakuntia, joissa on vielä paljon täydennettävää. Yleinen ilmiö on se että jos hyväkin lähde on vähän vanha, niin sen jälkeen on jo tullut monenlaista uutta muistomerkkiä.--Urjanhai (keskustelu) 25. kesäkuuta 2018 kello 18.58 (EEST)[vastaa]

Mutta selvää on, että tuollaisissa isoissa kaupungeissa missä on vielä kuntaliitoksia, puutteita voi olla paljon. Siksi jotkut tuollaiset kuin Oulu ja Hämeenlinna voivat olla hyvän hyötysuhteen antavia. Tai heti tulee miellen esim. Lohja, Kouvola jne. Joka liitoskirkonkylässä on omat muistomerkkinbsä ja itse kaupungissa omansa. --Urjanhai (keskustelu) 25. kesäkuuta 2018 kello 19.02 (EEST)[vastaa]

Tiedoksi: Laitoin Salon kaupungille pyynnön kaupungin karttapalvelun kehittämisestä. Eli pyysin, että siihen lisättäisiin kaupunginosajaottelu, joka siitä uupui vielä 16.7.2018. Esimerkiksi Hämeenlinnan kaupungin karttapalvelusta kaupunginosajaottelun pystyy valitsemaan. Että saataisiin Salon julkisen taiteen kohteet, wikipedia-, commons- ja wikidata-aineisto luokitelua tarkemmin kuvaustarpeineen. Mainitsin, että wikipedistit/Suomen wikimediayhteisö valmistelee kuvaustapahtumaa Saloon... - Pyytäisin, että ennen mahdollista kuvauskampanjaa kävisimme läpi kaikki kaupunkiin liittyvät kuvitustarpeet ja kohdistaisimme ne kaupunginosiinsa/pitäjiin (tai miten liitoskuntia Salo kutsuukin) koordinaatteineen. Tämä voisi motivoida laajempaa osallistumisjoukkoa. Samalla kertaa saisi useampia kohteita taltioitua. Hyvin suunniteltu kuvaushanke olisi helpompi toteuttaa... Jos näin toimimme, ja ajankohta sattuu sopimaan, voisin olla kiinnostinut osallistumaan. --Paju (keskustelu) 16. heinäkuuta 2018 kello 14.03 (EEST)[vastaa]
Kaupunginosien käyttöön aluemääreenä vaikuttaa se, kattaako kaupunginosajako koko kaupungin. Esim. Turussa kattaa, esim. Valkeakoskella kun viimeksi katsoin, se kattoi vaan taajama-alueita. Salosta en osaa sanoa. Jos kaupunginosajakoa ei ole saatavilla, niin voi käyttää tietoa taajamasta tai maarekisterikyliä, joiden rajat ovat MML:n Vanhat painetut kartat -palvelussa.--Urjanhai (keskustelu) 16. heinäkuuta 2018 kello 14.08 (EEST)[vastaa]

Elokuun 2018 fotosafarit

[muokkaa wikitekstiä]

Esitän Jyväskylää lauantaina 11.8. ja Kuopiota lauantaina 25.8. Molemmissa on paljon kuvattavaa, joten olisi hyvä saada paikallista väkeä mukaan. Jos ei saada yli viittä ilmoittautujaa Kuopioon, siellä voisi olla 3-4 fotosafarilaista lauantain ja sunnuntain. Molemmat kohteet vaativat kuitenkin vielä työstämistä ja valmistelua. --Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 9. heinäkuuta 2018 kello 17.19 (EEST)[vastaa]

Olisiko järkeä yrittää ehdottaa wikipediakoulutusta tai vastaavaa perjantaiksi 24.8. Kuopioon - Itä-Suomen yliopistolle tai Kuopion maakuntakirjastoon tai maakuntamuseoon/taidemuseoon muutaman tunnin ajaksi? Jos olisi yliopistolla, voisimme ehkä haastaa hiukan itseämme ja sikäläisiä. Esimerkiksi tarjomalla sikäläisille yliopistopoppoolle mahdollisuutta (ainakin proffille/ wikimerkittäville dosenteille) mikäli toimittavat kuvansa tai tulevat/ kutsuvat kuvattavaksi jo olemassa olevaa tai tulevaa wikipedian henkilöartikkelia varten... Voitaisiin kokeillaa haastamista: luvata esim. 10 ensimmäiselle proffalle wikipedia-artikkelin alullelaittamisen tai täydentämisen (min. 1-2 julkaisu mainiten esille) 1-2 kk sisään, jos valokuva saadaan :-) Saattaisin päästä tuolloin osallistumaan (ja la 25.8.), ja jos lähden autolla sinnepäin (muutama lomapäivä esim. to 23.8.-) voisi kuvata joitain kohteita Lahti-Mikkeli-Kuopio akselilta. --Paju (keskustelu) 11. heinäkuuta 2018 kello 01.59 (EEST)[vastaa]
Oishan tuossa järkeä. Jos tilaisuus alkaisi koulutuksella, vaikka pari tuntia ja jatkuisi kuvaamisella. Sen voisi järjestää niin, että koulutukseen kuuluisi ohjaus kuvaamiseen ja kuvien lataamiseen ja kirjaamiseen. Sitten jaettaisiin kuvauslueet ja jokainen voisi käyttää loppupäivän kuvaamiseen, eikä tarvisisi enää kokoontua. Lonkalta arvioituna minimimäärä Kuopion kuvamiseen - jos se halutaan tehdä yhdessä päivässä - olisi viisi henkeä, edellyttäen että valmistelutyö on tehty kunnolla. Ja Kuopion kohteet ovat niin laajalla alueella, että olisi hyvä olla ehkä kaksi autoa ja polkupyörä, loput saadaan tavoitettua jalankin. Mitä enemmän kuvaajia, sen parempi. Onko sulla suhteita sinnepäin, jos kirjasto tai museo satais yhteistyökumppaniksi ja toiseksi vaikka yliopisto? Olisin vähän varovainen näiden artikkelilupausten kanssa, ehtonahan on wikimerkittävyys, josta päättää yhteisö, ja se että lähdeaineistoa löytyy. Nämä pitäis tehdä selväksi. Mutta minusta erinomaista, Kuopio odottaa kuvaajiaan.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 11. heinäkuuta 2018 kello 20.12 (EEST)[vastaa]

Pistän puolestani ehdotukseksi, että 4.8. (tai vaihtoehtoisesti 5.8. jos se sopii jengille paremmin) olisi Porissa fotosafari. Tuona viikokonloppuna saisin yhden paikallisen mukaan autolla, niin saataisiin myös kauempana olevia paikkoja kuvattua. --Zache (keskustelu) 11. heinäkuuta 2018 kello 08.33 (EEST)[vastaa]

Sanoisin, että tällä porukalla ei kannata ahnehtia liikaa, patsaat ja muistomerkit pitää olla valmiiksi katsottuna, osoitteet ja koordinaatit kunnossa. Haahuiluun mene aikaa. Tähän väliin vielä, että suunniteltu Uudenkaupungin aika ei mulle olisi sopinut, koska olen muualla, kuten olin Hämeenlinnakin safarin aikana. Elokuun 4. tai 5. Porissa vaikuttaa sopivan mulle.--Htm (keskustelu) 18. heinäkuuta 2018 kello 22.42 (EEST)[vastaa]
Porin ehkä voisi siirtää projektisivulle, jos ehdotus sopii jengille.--Htm (keskustelu) 22. heinäkuuta 2018 kello 15.58 (EEST)[vastaa]

Hämeenlinnan heikko tilanne

[muokkaa wikitekstiä]

Nyt kiireellä kaikki viilaamaan Hämeenlinnan luettelopohjaa kuvauskuntoon! Sieltähän puuttuu esim. noita sisällissodan kohteita paljon. Muistolaattojakin puuttuu paljon (lista kaupungin sivulla). --Aulis Eskola (keskustelu) 9. heinäkuuta 2018 kello 23.10 (EEST)[vastaa]

Polkupyörä junassa

[muokkaa wikitekstiä]

Pystyykö junassa kuljettamaan polupyörän Hämeenlinnaan? Maksaako se? Olen kahden vaiheilla että jos lähtisin mukaan. --Linkkerpar 12. heinäkuuta 2018 kello 23.11 (EEST)[vastaa]

Polkupyörän kuljettaminen onnistuu, mutta rajoitteitakin on, maksaa pikkasen: https://www.vr.fi/cs/vr/fi/polkupyorat-sukset-junassa --Aulis Eskola (keskustelu) 12. heinäkuuta 2018 kello 23.16 (EEST)[vastaa]
Ja Taittuvarunkoinen on ilmainen.Sovitaanko että matkan ohella maksetaan myös polkpyörä, se olsisi nyt Hämeenlinnassa menopeli mitä parhain.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 12. heinäkuuta 2018 kello 23.38 (EEST)[vastaa]
Onkohan miten hankalaa? Minulla on pyörä mutta en ole kuljettanut kuin kerran lähijunassa, silloin se maksoi seutulipun ;). Nykyään on näköjään ilmaista, mutta tuossa Hämeenlinnan junassa tietysti maksaa. Tulisin Tikkurilasta junaan. En minä mitään rahaa halua matkasta, siitä tulee vaan Kelan kanssa hakaluuksia kun saa antaa selvityksen vähintään kolmena kappaleea ja sen jälkeen tekevät uuden päätöksen johon menee vähintään puolitoista kuukautta ;). --Linkkerpar 12. heinäkuuta 2018 kello 23.46 (EEST)[vastaa]
Tarkista VR:n aikatauluista, voiko junassa kuljettaa polkupyörää, siinä on polkupyörän kuva. Etsi junasta polkupyöräosasto. Vaatii käsivoimia, jos nostaa etupyörän koukkuun, mutta ei ole niin ylivoimaista kuin voisi luulla.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 13. heinäkuuta 2018 kello 07.26 (EEST)[vastaa]
Olen usein kuljettanut polkupyörää myös bussissa, tosin uusilla halpabussiyrityuksillä ei luultavasti ole tätä varten mitoitettuja tavaratiloja toisin kuin myös matkahuollon rahtia kuljettavilla vanhemmilla yhtiöillä (mutta nekin sanovat kuljettavansa pyöriä vain "jos tilaa on"). Toisaalta voi yrittää googlata, olisiko Hämeenlinnassa polkupyöriä vuokrattavina, jos siellä ei vielä ole citypyöriä. (Yritinkin mutta ei tainnut olla.) --Urjanhai (keskustelu) 13. heinäkuuta 2018 kello 13.01 (EEST)[vastaa]
Ei tuo mikään ongelma ole nostaa pyörää koukkuun, vielä sen verran on voimia jäljellä ;). Täytyy vaan käydä katsomassa että se on ajokunnossa. En ole sitä pitkään aikaan käyttänyt. --Linkkerpar 13. heinäkuuta 2018 kello 13.11 (EEST)[vastaa]
Nyt on lippu minulle ja fillarille, ja pyöräkin toimi kun pumppasi renkaisiin ilmaa vaikka en ole vuosiin ajanut sillä ;). Ei tarvinnut edes ketjuja rasvaa kun en ole käyttänyt sitä ;). --Linkkerpar 13. heinäkuuta 2018 kello 19.08 (EEST)[vastaa]

Miten kulukorvaus autolla saapuvien osalta? Lasketaanko bussilipun mukaan? (Autostahan ei tule tositetta, paitsi jos ottaa tankin täyteen ennen ja jälkeen matkan.) Kysyn varalle, en ole lainkaan varma, lähdenkö, ja jos lähden, niin toinen vaihtoehto ovat julkiset kulkuneuvot.--Urjanhai (keskustelu) 13. heinäkuuta 2018 kello 22.03 (EEST)[vastaa]

Omaa autoa käytettäessä kulut korvataan edullisimman julkisen liikennevaihtoehdon mukaan.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 14. heinäkuuta 2018 kello 00.54 (EEST)[vastaa]
Todennäköisempää kyllä on että lähde. Tehokas osallistuminen vaatisi parempaa valmistautumista kuin nyt sattuu oleman ajan puolesta mahdollisuus. Ja toisaalta teillä alkaa jo olla aika tehokas porukka koossakin.--Urjanhai (keskustelu) 13. heinäkuuta 2018 kello 22.52 (EEST)[vastaa]
Auton ideahan olisi mahdollistaa nopea ei-keskustan kaupunginosien ja keskeisimpien pitäjätaajamien kohteiden kuvaaminen. Ei siis kyse ole meno-paluumatkasta kaupunkikeskustoihin ja kaupunkien linja/juna-asemien välisestä matkalipusta halvimman vaihtoehdon mukaan. Julkisilla tai/ja fillarilla samojen kohteiden kiertämiseen menisi muutama päivä. Julkisilla tarvittais parin päivän kaupunki/pitäjäbussiliput meno-paluulippujen lisäksi. Silti tossua toisen eteen menisi varmaan 10+ kilometriä päivässä. Niin kuluu tossu pitkänä kuvauspäivänäkin vaikka olisi autollakin liikenteessä, jos kohteita on 20+. Aulangolla ei ole enää leirintäaluetta, joten 2 kuvauspivää on hankala painaa putkeen. Suuntaa-antava kilometriarvio olisi 150 km ajoa Hämeenlinnassa + Hml:aan ja takaisin 100 km suunta (joitain kuvia matkalta), eli bensana noin 25 litran luokkaa á 1,47 e/l (ainakin la-illalla Kannelmäen Nesteellä). Jos olisi ollut aikaa valmistella, ja ei olisi MM-loppuottelupäivä, esim. Tikkurilan kautta olisi voinut kiertää ja lastata 1-2 polkupyörää matkustajineen autoon mukaan. Vielä keskeneräinen kuvauslista/aihealueen valmistelu ja kuvauspäiväksi ehdotetaan samaa jolloin suosikkijoukkue Ranska on potkupallon loppuottelussa, niin ei...--Paju (keskustelu) 15. heinäkuuta 2018 kello 06.46 (EEST)[vastaa]
Tai ois voinu tuoda 1-2 omaa polkupyörää autossa, säätää vaikka ATB sitten jollekin lainaajalle sopivaksi paikan päällä (stongaa ja istuinta helpompi säätää kuin retkipyörässä), jos itse ois jatkanut kuvausmatkaa autolla ja jalan. --Paju (keskustelu) 15. heinäkuuta 2018 kello 06.54 (EEST)[vastaa]
Jäin nyt kuitenkin kotiin tältä reissulta, koska en ehtinyt valmistautua ja kun teillä on tosiaan tehokas porukka jo muutenkin koossa. Hämeenlinnan haja-asutusalue ilman muuta vaatisi autoa, jos yhdessä päivässä on tarkoitus saada tulosta, ja silloinkin oikeastaan valmiit nuotit valmisteltuna etenkin koska kirkokylien ohella juuri Hämeenlinnan maaseudulla on monenlaista muistomerkkiä keskellä ei mitään. Mutta jos nyt itse lähestyt Hämenlinnaa etelästä ja Aulis Eskola pohjoisesta, niin siinähän jo saa jonkun osan käytyä. Pyörällä pystyy päivässä liikkumaan lähinnä keskustaajamassa tai käymään yhdessä lähellä olevassa taajamassa. Jos haluaa pyörällä käydä useamman kauempana olevan taajaman niin se tarkoittaa käytännössä muutaman päivän suunniteltua pyöräretkeä teltan kanssa. Sellainenkin on Hml:n seudulla tullut tehtyä, mutta se oli vuosia ennen kuin koko Wikipediaa oli edes keksitty, tai hyvä jos intternettiäkään.--Urjanhai (keskustelu) 15. heinäkuuta 2018 kello 11.06 (EEST)[vastaa]
Haja-asutusalueella kyllä sekä kuvaamisen että oman olemisen kannalta pyörä on mukavampi. Mutta vie aikaa. --Urjanhai (keskustelu) 15. heinäkuuta 2018 kello 11.09 (EEST)[vastaa]
Jos joku vielä tihrustaa tätä mobilisti, niin vedonlyönti: listasta puuttuvia muistomerkkejä todennäköiseszti trulee vastaan kaikkialta, missä liikutaan.--Urjanhai (keskustelu) 15. heinäkuuta 2018 kello 11.14 (EEST)[vastaa]

Uusikaupunki

[muokkaa wikitekstiä]

Uudestakaupungista puuttuu kolme kuvaa – toki uusia patsaita ja muistomerkkejä voi vielä löytyä – mutta ehkä sen voisi vetää heinäkuun safarilistasta yli?--Htm (keskustelu) 18. heinäkuuta 2018 kello 18.13 (EEST)[vastaa]

Hyvä ja kiitos nopeasta toiminnasta. Perutaan siis Uudenkapungin safari ja ponnistetaan elokuussa Jyväskylään ja Kuopioon.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 18. heinäkuuta 2018 kello 21.06 (EEST)[vastaa]

Kokeilin viikonloppuna polkupyöräsafaria Lounais-Suomen vanhan asutuksen ydinalueella missä on keskiaikaisia kivikirkkoja alle 10 km välein. Tulos oli lupaava vaikka käytin vain puoli päivää. Tosin voi olla että tulin samalla likimain käyneeksi sen alueen Suomessa, missä tämä kivikirkkojen tiheys toteutuu, mutta vähän sähläsin sekä esitöiden että valotuksen kanssa, niin paikattavaakin jäi. Helsinkiläisille voin suositella samaa Helsingistä käsin ja miksei muillekin omista lähtöpisteistään käsin. --Urjanhai (keskustelu) 18. heinäkuuta 2018 kello 20.12 (EEST)[vastaa]

Täydeltä terältä paistava aurinko yhdistettynä tiheisiin puiden lehdistöihin saa aikaa voimakkaita varjoja. Minkäs teet, kun on aurinkoista. Vakka-Suomi on kuitenkin sellaista, että sinne voi tehdä paikkaustäsmäiskuja, koska siellä päin liikkuu väkeä. Uusikaupnki meni iaka nopsaan, koska olin hiljan etsinyt siihen paikkatietoa ja se jotenkin oli vielä muistissa. Kaupunki ei muutenkaan ole ihan outo, mulla on tuttuja sillä. Mobiililaite on hyvä, käytin U:gissa kännykässä Uudenkaupungin tarinasoitinta apuna. Ja hätätilanteessa haja-asutusaluella Karttapaikkakin toimii mobiilina yllättävän hyvin. Mutta hyvä pohjatyö on tietysti kaiken a ja o, sitä ei käy kieltäminen.--Htm (keskustelu) 18. heinäkuuta 2018 kello 22.37 (EEST)[vastaa]
Tuo mainitsemasi Ugin museon Tarinasoitin (https://tarinasoitin.fi/uudenkaupunginmuseo) on kiinnostava tuttavuus, kiitos kun mainitsit sen! Oppaasta voisi oppia esimerkiksi sen, että laattojen ja muistomerkkien kuvaaminen ympäristöineen voisi helpottaa niiden löytämistä. Vaikken tätänykyä enää asu tai työskentelekään Lounais-Suomessa, voisi tuo olla kiinnostava tuttavuus ensi visiitillä, jos sovellus on ladattavissa suoraan suomalaisen museon tai vastaavan palvelimelta - toistaiseksi kokeilin vasta läppärillä. Olen samaa mieltä, että paahteisessa auringonpaisteessa kuvaaminen tekee kuvista helposti sävyiltään jyrkkiä (ja vaikeuttaa mobiilikartan yms. lukemista). Yleisesti on hyvä huomata, ja erityisesti koska tämän vuoden Wiki Loves Monuments valmistelut olivat jo kesäkuussa pitkällä, soisi ja voisi Museoviraston museoverkko.fi -sivuston keskeisimpiä kuvituspuutteita fotosafarien paikkakunnilta laittaa tiedoksi ja kuvauslistalle ennen kuin kuvaushankkeisiin ryhdytään. Esimerkiksi kohdennus yhä valmistelultaan keskeneräiseen Hämeenlinnan seudulle tuo paljon tutkailtavaa ja dokumentoitavaa (zoomaa kohdealueelle; Hämeenlinnaa riittää laajemmallekin), eräs näkymä tässä. Nostin aiemmin esille jo monien paikkakuntien wikimerkittävien aiheiden ja artikkelien (esim. koulut, kirjastot, kaupunginosat, kylät) kuvitustarpeita esille. --Paju (keskustelu) 23. heinäkuuta 2018 kello 14.06 (EEST)[vastaa]

Tässä osiossa keskustellaan fotosafarin järjestämisen ajankohdasta Kuopiossa. Kun siitä on päästy yksimielisyyteen, laaditaan projektisivulle kuvauspäivän aikataulu, johon osallistujat voivat ilmoittautua. Keskustelu muista aiheista joko Kuopion luettelon omalla sivulla tai muualla projektin keskustelusivulla.

Mahtaako olla paras lykätä Kuopiota eteenpäin? Sen pohjatöiden kanssa tulee kiire ja tuossa on edellä vielä Jyväskylä, jossa siinäkin on paljon tehtävää ja joka on iso. Tämä ruppee käymään työstä jos joka viikonloppu pitäisi olla jossain päin juoksemassa edestakaisin. Ei tämmönen peli vetele kauaa.--Htm (keskustelu) 30. heinäkuuta 2018 kello 00.26 (EEST)[vastaa]

Ok, siirretäänkö parilla viikolla Kuopion safaria? Onko tarpeeksi aikaa valmistelulle, jos pidetään se la 8.9.?--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 30. heinäkuuta 2018 kello 11.28 (EEST)[vastaa]
Olen ennen tätä päivää välittänyt tiedon lauantaista 25.8. todennäköisenä fotosafaripäivänä muutamalle kuopiolaiselle, joista yksi on ollu tekemisissä paikallisten muistomerkkien kanssa. Myös itse olen varannut tämän viikonlopun yhteyteen lomaa ja varautunut matkustamaan paikalle silloin. Saan sen viikonlopun alla ja viikonloppuna majoituksen siellä tuttavilta. Asuin kouluvuosinani useita vuosia kaupungissa ja tunnen paikkakuntaa melkoisen hyvin. --Paju (keskustelu) 30. heinäkuuta 2018 kello 14.20 (EEST)[vastaa]
Pohjatöitä on paiskottu paljon, mutta hiekkalaatikolla, sen jälkeen kun Kulttuurinavigaattori poisti kohteen huomattavan epävarmasta paikannuksesta tai lähdelistan katunumeroa kohtevasta virheestä kertovia olevia oheistietoja alustavien koordinaattien yhteydestä. Toisaalta ymmärrän, että wikipedia-artikkeleja halutaan pitää siisteinä. Mutta toisaalta, epävarmuuden esilletuominen on ainakin tälle wikipedistille opetettu olevan osa itse tietoa; valmistelulistalla täytyy saada voida pitää paikannusepävarmuutta koskevia tietoja. Teoksista 1-2 on valoteoksia, joiden kuvausaikaa tarvitseee suunnitella erikseen. Listan töistä alle 10:stä puuttuu nyt koordinaatit (ennen Juankosken lisäyksiä), mutta muutaman (alle 5:n) tarkkuus on lähteen ja hakujen tämän vaiheen vuoksi >200 m. Toivottavasti saadaan viikon sisään koontilistaa konvergoitua niin, että saan siirrettyä yleiseen jakeluun. (Kokeilin hiekkalaatikolla jakaa keskustan ja muun kaupungin erikseen). Olen myös tekniikkakeskusteluun tuonut kysymyksen, osattaisiinko erilaisia saman alueen kohteita esittää kartalla eri väreillä (esimerkiksi valkoinen, harmaa tai raidoitettu), että samalla kuvausrundilla huomaisi paremmin kuvittaa myös erikseen wikimerkittäviä kohteita. Useat patsasprojektin taustarakennukset tai miljö ovat kuvitusta kaipaavia wikipedia-artikkeleita tai Wiki Loves Monuments -alueella. Jos fillaroidaan tai autoillaan kauemmas, olisi myös noloa ainakin meille moniottelijoille, jos 50 m tai 100 m päässä olevista wikipedia-artikkelien kohteista ei samalla matkalla rätkisi kuvia. Viikonloppuna noin 500 metrin päässä mahdollisesti keväällä 2018 asennettua valoteosta asuvalle opettajalle soittaessani, kävi ilmi, että hänen naapurinsa oli toiminut kaupungin patsaiden/muistomerkkien kanssa. En tiedä onko ollut tekemässä kaupungin taidemuseon hauskaa mobiiliappia vai mitä, kuulen tuonnempana. Se mobiiliappu, joka toimii myös tietokoneessa, löytyy sivulta: http://taidemuseo.kuopio.fi/julkinen-taide1. --Paju (keskustelu) 30. heinäkuuta 2018 kello 16.11 (EEST)[vastaa]
Kuopion luettelon kattavuutta en uskalla paremmin tutkimatta arvioida tarkasti, kun noita liitoskuntiakin piisaa. Mutta pohjatöistä paikkojen selvittäminen saataneen kyllä tehtyä ajoissa - nyt enää 15 selvittämättä. --Aulis Eskola (keskustelu) 2. elokuuta 2018 kello 10.55 (EEST)[vastaa]

Esitetty Kuopion kuvaussafarin päiviksi lauantaita 18.8. ja lauantaita 8.9. Jos yhdistyksellä on varaa majoituksiin, voidaan ajatella myös kaksipäiväistä tapahtumaa, jossa olisi koulutusta ja keskustelutilaisuus esim. la illalla. Minulle sopivat molemmat ajat.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 30. heinäkuuta 2018 kello 20.04 (EEST)[vastaa]

Vaikuttaa siltä, että 25.8.2018 lienee paras vaihtoehto.--Htm (keskustelu) 30. heinäkuuta 2018 kello 20.53 (EEST)[vastaa]
Minulle ei missään tapauksessa sovi esimerkiksi la 18.8. tai vastaavat parittomien viikkojen viikonloput. Olen silloin yksin vastuussa alle kouluikäisen lapsen hoidosta yötäpäivää (tyypillisesti Pääkaupunkiseudulla, lomalla muuallakin). Lapsen toinen vanhempi ei voi esim. työvuorojaan alle 1-2 kk varotusajalla vaihtaa. --Paju (keskustelu) 30. heinäkuuta 2018 kello 22.26 (EEST)[vastaa]

Safareista keskustelu ja päättäminen

[muokkaa wikitekstiä]

Kuopion safari: Koska sen järjestämisestä keskustellaan sekä tällä sivulla että muistomerkkiluettelon keskustelusivulla, niin nyt olisi kyllä parasta keskustella siitä, millä sivulla safarien järjestämisestä yleensä (ei vain Kuopion safarin järjestämisestä) pitäisi keskustella. Kun siitä on päästy yksimielistyyteen, olisi syytä pitäytyä tehdyssä päätöksessä. Nyt sivulla Wikiprojekti:Fotosafarit#Kuopio on tehty esitys safarin pitämisestä 27. heinäkuuta ja jo muutaman rivin päästä ajankohtaa pidetään sovittuna. Missä tämä esitys on muuttunut päätökseksi? Tämä ei ole kovinkaan järjestelmällistä; toki jos tuntuu siltä että keskustelun ja myös päätöksenteon hajasijoitus tuottaa paremman tuloksen, niin siitä vaan. Ystävällisin terveisin, Htm (keskustelu) 30. heinäkuuta 2018 kello 19.04 (EEST)[vastaa]

Lisäsin tarkentavia määritteitä, toivottavasti saadaan ryhtiä keskusteluun ja päätöksentekoon. Yrittäkää siis pysyä asiassa ja ilmaista ajatukset tiiviisti, kiitos.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 30. heinäkuuta 2018 kello 19.59 (EEST)[vastaa]

Fotosafareiden kuvaukset muihin kuvituksiin?

[muokkaa wikitekstiä]

Näitä fotosafareita on suunniteltu julkisten taideteosten ja muistomerkkien projektia varten. Niiden yhteyteen on esitetty, esimerkiksi Hämeenlinnnan safariin, kuvattavaksi myös muuta kuin tähän projektiin kuuluvaa Wiki- ja Commonsaineistoa. On esitetty myös Wiki Loves Monumentsin kohteiden kuvaamista patsasprojektin fotosafareissa. Oma kantani on se, että jos muiden aiheiden kuvaus ei hidasta, häiritse tai haittaa varsinaiseen projektiin suunniteltuja kuvauksia, niitä voi toki tehdä. Ongelma vaan on, että esimerkiksi yhden kuvauspäivän aikana ei tahdo oikein muuta ehtiä. Oma ennätykseni taitaa hyvin valmisteltujen tietojen mukaan tehdyssä kuvauksessa olla vajaa 40 kohteen kuvaa ja se oli tosi rankka reissu. Esimerkiksi Hämeenlinnassa ei päästy fotosafarin tavoitteeseen. On esitetty esimerkiksi rakennusten tai puistojen kuvaamista, mutta kuvauskulmien etsimiseen saattaa hurahtaa aikaa melkoisesti. En osallistunut viime vuonna WLM:n kuvauskilpailuun, mutta ajattelisin että jos osallistuisin, käyttäisin "monumenttikohteen" kuvaamiseen paljon enemmän aikaa kuin patsasprojektin julkisten veistosten, maalausten, muistomerkkien ja muistolaattojen kuvaukseen joka on nopeaa jos kohde vaan löytyy. Mitä mieltä ollaan tästä asiasta?--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 1. elokuuta 2018 kello 19.52 (EEST)[vastaa]

Yksi olennaisimpia "sivuaiheita" on mielestäni hyvin merkittävien teoskohtaisten artikkelien pohjustaminen kuvaamalla sekä teosta ja sen osia monelta kantilta että kuvaamalla kohdetta sivuavia asioita muistiin (opaskyltit, ympäristö yms). Hämeenlinnasta esim. tajusin Punaisen auringon äärellä, että haluan tehdä tästä artikkelin. Vaasan kuvauksen yhteydessä esim. Suomen Vapaudenpatsas laajeni merkittävästi.
Jos safareilla on tarkoitus kuvata esim. rakennuksia ja rakennelmia ja liikenneinfran kohteita - ehkä joitakin yksittäisiä luontokohteitakin, näitä varten pitäisi tehdä pohjatyöt kunnolla kohteista paikkatietoineen. Esimerkki, jossa on omat lohkot eri kuvattaville asioille: Tampereen kuvaamattomia kohteita. Työtä auttaisi, jos karttaan saisi jotenkin kikkailtua eri värisiä neuloja eri luettelolohkoista.
Puistojen listaaminen ja kuvaaminen on mielestäni mielekästä vain muutamissa tapauksissa tyyliin Helsinki, Tampere ja Vaasa. Suurissa vanhoissa kaupungeissa, joissa on pitkät puistorakentamisen perinteet, tällaiset luettelot voivat olla paikallaan. Näihinkin listoihin tulee ottaa vain merkittävimpiä ja vanhimpia puistoja. --Aulis Eskola (keskustelu) 1. elokuuta 2018 kello 20.39 (EEST)[vastaa]
Tuo teoskohtyaisten artikkelien pohjustaminen oli hyvä huomio.--Urjanhai (keskustelu) 1. elokuuta 2018 kello 21.02 (EEST)[vastaa]
Kyllä noin ainakin oman kokemuksen pohjalta ja ajatellen tämän projektin rajattua sisältöä uskoisin että keskittyminen taideteoksiin olisi noin pragmaattisesti tehokkainta, vaikka se on tietysti jokaiselle osallistujalle ikään kuiin oma makuasia. Tietysti jos sattuu vastaan jotain muuta kiinnostavaa hyvässä kulmassa niin voi ottaa kuvia muustakin, mutta yleensä missä tahansa aiheessa (rakennnukset, kaupunginosat, liikenne, järvety joet) saa millä paikkakunnalla vaan menemään päivän kevyesti. Itse olen patsasreisuuillla kuvannut muuta vain "tavattaessa" ja vastaavasti uilla reissuilla patsaita "tavattaessa". Jos aikaa on rajattomasti (so. jos haluaa palkita itsensä rajattomalla ajalla jonkuin aiheen kanssa ja siihen on tilaisuus), niin sehän on todella mukavaa (vaikka nyt olisikin valokuvausteknisesti "sokean kanan" tasolla). Ja sama oikeastaan koskee esitöitäkin: onhan joka paikkakunnalla kyliuä, kartanoita, pappiloita, museoita ja vaikka miträ, mutta eipä tullut aikaa tuhlattua niidenk'ä'n esitöihion patsasreissuja valmistellessa. Joskus aiemmin olen vastaavasti kuvannut järviä ja jokia samalla poissulkevuudella, ja hyvillä esitöillä voisi kuvata esim. jonkun pitäjän kylät. Armeijaslangilla tämä olisi kai "singahtelua".--Urjanhai (keskustelu) 1. elokuuta 2018 kello 21.01 (EEST)[vastaa]
Periaatteessa tämä on vapaaehtoista ja jokainen saa kuvata (patsaiden lisäksi) mitä haluaa.--Htm (keskustelu) 1. elokuuta 2018 kello 21.06 (EEST)[vastaa]
Joo, ilman muuta, niinhän sanoin tuossa itsekin. Ja näinhän jokainen tekeekin. Mutta jos haluaa maksimoida panoksensa tälle yhdelle nimenomaiselle, rajatulle wikiprojektille niin keino siihen on tuo vapaaehtoinen silmälappuisuus. Vaikka sitten ideaalina, jota vain lähestytään eri asteisesti.--Urjanhai (keskustelu) 1. elokuuta 2018 kello 21.13 (EEST)[vastaa]
Luontokohteista sanoisin hieman vähätellen, että monienkaan järvi- ja jokiartikkelien kuvista ei lukija saa mitään erityistä irti. Kovin on samankaltaisia rantapusikoita monissa kuvissa. Silti lisäsin metsäretken kuvan artikkeliin Kivikesku. Siinä järvessä oli jotakin omaperäistä. --Aulis Eskola (keskustelu) 1. elokuuta 2018 kello 21.11 (EEST)[vastaa]
No siis yhden järven tai joen (tai esim. kylätontin) kuvaamiseenhan saa kevyesti menevään yhden ilta- tai aamupäivän (esim. tässä, oikeastaan kaikki muut olen kuvannut "tavattaessa" vaihtelevalla menestyksellä). Mutta kun joilla järvillä tai vaikka rakennuksillakin on tullut sekä vuodenajan, vuorokaudenajan, sään, valaistuksen, ajankäytön ja kulkureitin puolesta käytyä varsinaisesti muuta tarkoitusta kuin niiden valokuvaamista varten, ja kun ei ole ammattivalokuvaaja, niin siellä on monenlaista räpsäystä (so. metodi "sokea kana"). Siksi kuvien monipuolisuuden lisääminen ja niiden laadun ja edustavuuden parantaminen on jatkuva projekti senkin jälkeen kun joka kohteesta ensin on edes joku kuva. Taideteoksissakin se on huomattu kesän jyrkän valon osalta, samoin kuin talven niukan valon, jos ei olla guruja ja valokuvatieteen maistereita, jotka osaavat pelata kaiken maailman aukoilla ja valotusajoilla.--Urjanhai (keskustelu) 1. elokuuta 2018 kello 21.23 (EEST)[vastaa]
Ja niinpä, vaikka kuvaisi pelkkiä taideteoksia, ja tiedostaisi että kuvia yhdestäkin kohteesta (etenkin jos valo tms. on vaikea) pitää ottaa paljon, niin silti saa jatkuvasti huomata ottaneensa kuvia liian vähän. Jos olisi tekniikan ihminen tai insinööri, niin äkkiäkös nuo valotusaskeleet ym. salatieteet opiskelisi, mutta jos ei ole, niin pitää korvata laatu määrällä. Ja samoin eri kuvakulmia joutuu kokeilemaan.--Urjanhai (keskustelu) 1. elokuuta 2018 kello 21.46 (EEST)[vastaa]
Otan yleensä yhden kuvan kohteesta patsasprojektin luetteloiden kuviin. Jos kuva ei ole onnistunut, otan toisen. Jos kohde on merkittävä ja siitä voisi tehdä artikkelin, otan kuvia yksityiskohdista. Suurin osa kuvausajasta menee siirtymiseen kohteesta toiseen ja kohteen etsimiseen. Toisinaan löytäminen on vaikeaa. Jos etsintään menee yli puoli tuntia, jätän kuvaamatta ja siirryn seuraavaan kohteeseen.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 2. elokuuta 2018 kello 11.15 (EEST)[vastaa]
Karu fakta myös on, että mentäessä paikkakunnalle, jossa ei vielä ole käyty, luettelosta puuttuvia kohteita yleensä löytyy käytännössä aina, vaikka pohjatyöt olisi tehty kuinka huolellisesti. Kuvaustaidon kehittyessä ja esim. uuden kameran hankkimisen jälkeen varmuus yleensä paranee, mutta näin hellekesänä jyrkkä auringon valo voi häiritä esim. kameran näyttöä niin, ettei tulosta näe varmasti kuin kotona. Maalaispitäjien kirkkomailla olen jo aika hyvin oppinut skannaamaan mahdollisia ennakkotiedoista puuttuvia muistomerkkejä, ja oma taiteenlaji on myös kaivaa lähteistä löytymätön veteraanikivi esiin "tunteella", so. tsekata entiset kunnantalot, seurakuntatalot, kellotapulit, kirkon edustat, koulut, seurojentalot ja urheilukentät. (Bensaa tietysti säästää, jos sen tekee kotona google street view'lla tai maastossa fillarilla.) --Urjanhai (keskustelu) 2. elokuuta 2018 kello 13.32 (EEST)[vastaa]
Työlästähän tämä kunnissa pyöriminen on. Mutta tässä kuvausten kautta jalkautumisessa on yksi projekti-ideamme tärkeistä voimista. Kuntien kohteet tulee pengottua läpi aika perusteellisesti. --Aulis Eskola (keskustelu) 2. elokuuta 2018 kello 23.53 (EEST)[vastaa]

Nyt projektisivulla on kaksi päivämäärää Jyväskylän kohdalla: 18. ja 11. päivä. Jos tarkoitus on kuvailla 18. päivä, huomauttaisin että kohteita puuttuu vielä melkoisesti. Löydettyjä lähteitä on keskustelusivulla. --Aulis Eskola (keskustelu) 15. elokuuta 2018 kello 10.30 (EEST)[vastaa]

Kuopion tilanne

[muokkaa wikitekstiä]

Kuopiosta puuttuu siis reilusti yli sadan kohteen kuvat. Koordinaatteja puuttuu vain muutamista, mutta muuten Kuopion luettelo on varsin kuvauskypsä. Lisäsin projektisivulle linkin hiekkalaatikkooni, jossa lista ja pääsy OSM-karttalle puuttuvien kohteiden osalta. Ilmoittautujia ei ole vielä tänään perjantaina, kun tapahtuma on huomenna lauantaina. En itse pääse paikalle. Onko syytä lykätä tapahtumaa, vai halutaanko jatkaa näillä? Kumpikin vaihtoehto mielestäni ok ja miten tahansa, Kuopion kohteita voi tietysti kuvata kuka tahansa ja milloin tahansa. --Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 24. elokuuta 2018 kello 13.37 (EEST)[vastaa]

Safarien ohjeet

[muokkaa wikitekstiä]

Keskustelu on siirretty ohjesivun keskustelusivulle Keskustelu wikiprojektista:Fotosafarit/Safarien ohjeet.

Paikkakuntia on valmistunut paljon kuvauskuntoon, jo toista sataa :) Tuossa radan varressakin olis kuvattavaa kovasti. esim.:

  • Hyvinkää olis valmis kuvattavaksi, puuttuu 45 kuvaa.
  • Riihimäestä puuttuu 59 kuvaa, mutta sen luettelon kattavuus pitäisi vielä tarkistaa kunnolla.

Onko toivotonta yrittää järjestää kuvaussafaria näihin kaupunkeihin ennen kevättä, vai pitääkö järjestää vain yksityisiä reissuja?

Kangasala, Nokia, Lempäälä, Nurmijärvi ja Pirkkala on saatu kohtuukuntoon, Loimaata ja Sastamalaakin on kohenneltu. Nämä osaan mainita itse aktiivisesti seuraamistani. Muitakin paikkakuntia on edennyt vauhdilla. Esim. Kankaanpää on huima paikka: 102 kuvaamatonta koordinoitua kohdetta! --Aulis Eskola (keskustelu) 2. marraskuuta 2018 kello 22.45 (EET)[vastaa]

Tulevat safarit: Vaikka kuulemma huono ilma on valokuvaajalle hyvä kuvausilma, niin patsaiden kuvauksessa suositaan valoisampia vuodenaikoja kuin mitä syksy ja talvi ovat. Ja koska patsaan/muistomerkin ympäristöäkin tulee valokuvaan, niin vehreää ympäristöä pidetään parempana kuin syksynruskeaa. Joka tapauksessa nyt alkaa olla käsillä vuoden niukkavaloisimmat päivät, joten tehokasta kuvausaikaa jää vain muutama tunti. Hyvinkää ja Riihimäki ovat radanvarren kaupunkeina helposti saavutettavissa ja kuvaamattomat ovat aika kmpaktilla alueella. Onko suosikkia, ehkä yhden safarin ehtisi tänä vuonna järjestämään vielä.--Htm (keskustelu) 3. marraskuuta 2018 kello 10.58 (EET)[vastaa]

Alkukesän 2019 fotosafarit

[muokkaa wikitekstiä]

Onko ajatuksia alkukesän 2019 fotosafarien ajankohdista ja kohteista? Toivoisin, että patsasprojektin ohella kustakin kunnasta tuotaisiin jo fotosafareita valmisteltaessa kuvauskohteina esiin keskeisimpiä wikimerkittäviä kohteita (nimineen, osoitteineen ja koordinaatteineen), joista kuvitus uupuu. Kuten museot, koulut, terveyskeskukset ja sairaalat, kulttuurihistorialliset rakennukset, puistot, wikimerkittävät yritykset (esim. paikallislehden rakennus, suurimmat yritykset, ehkä jotkut ravintolatkin) ja vastaavat. Kultturihistoriallisia kohteita voisivat kuvaajat halutessaan latailla vasta syksyisen kulttuurihistoriallisten kohteiden kuvituksen teemakuukauden aikana. Näin saataisiin samalla kierroksella - liikkuivatpa kuvaajat kohdealueella kävellen, fillarilla, mopolla tai autolla tai julkisilla - wikipediaan paljon enemmän arvokasta kuvamateriaalia melko pienellä lisävaivalla. Voisin kärjistetysti yleiswikipedisenä näkemyksenä ja wikipedian lukijoita ajatellen jopa ehdottaa, ettei fotosafaria kuntiin (NO-GO -kriteeri heinäkuusta 2019 lähtien) tulisi järjestää, jollei pienemmistä kunnista ole vähintään 3-5 ja suurimmista vähintään 10-20 uutta tai uudelleenkuvattavaa kuvauskohdetta listattuna etukäteen kuvaustietoineen... !

  • Yksi tai kaksi fotosafaria voisi - kiinnostuneiden ja kulkuvälineiden määrästä riippuen - voisi mielestäni suuntautua pääkaupunkiseudun pohjoispuolisiin lähikuntiin, esimerkiksi: Tuusula, Kerava, Järvenpää, Hyvinkää ja Riihimäki. Jonkin verran - muttei ilmeisesti mahdottomasti - tarvitaan taideteoslistojen täydentämistä. Mitä ajatellaan muista wikikohteista; kerätäänkö joku tyyliin top-10 lista kunnittain ja kunnanosittain koordinaatteineen? Ystävällisesti tiedustelen, toivon kanssawikipedisteiltä osallistuvaa apua ja mielipiteitä? Onko su 2.6.2019 jo sopiva vai liian varhainen ajankohta (ehkä vain osa kohteista, jos muuten tuntuu kiireiseltä)? Monillahan on koulujen päättäjäisiä edellispäivänä la 1.6, josta syystä en esitä sitä päivää.
  • Mielestäni Itä-Suomen maakuntiin (vertaa myös Wikiprojekti:Itä-Suomi) voisi suunnata useitakin kuvaussafareita. Osa kuvauskunnista on taideteoslistan osalta aika valmiina, osa vaatii enemmän työstöä. Oheiskohteita olisi mielestäni erityisen tärkeä sisällyttää mukaan, koska aktiivisia wikipedistejä ei liiku "maisemissa" ihan viikottain kameran kanssa. Ajankohdan sopiessa voisin osallistua alkukesällä esimerkiksi Varkaus, Leppävirta, Kuopio -suunnan kohteiden kuvaamiseen. Kiinnostuneiden mukaan aluetta voidaan sopivasti laajentaa (kuitenkin toivoisin Kuopion fotosafarin 2. kierroksen sisältyvän, mm. koska osa Kuopion kantakaupungistakin jätettiin viime vuonna kuvaamatta, josta tieto tuli vasta tapahtuman jälkeen), joiden kuntien kohteiden paikkatietojta olen osaltani keräillyt. Alustavasti harkitsisin ensimmäiselle Itä-Suomi -projektia tukevalle fotosafarille ajankohtaa esimerkiksi kesäkuun puolivälistä tai lopusta (ei kuitenkaan juhannuksena), että ehdimme kohteista keskustella ja tietoja päivittää. Minne muualle suunnistaisimme?

Tämä näin keskustelunavauksena. --Paju (keskustelu) 20. toukokuuta 2019 kello 16.46 (EEST)[vastaa]

Miten olisi Hyvinkää (48 kuvaa 59 kohteesta puuttuu) ja Riihimäki (61 kuvaa 69 kohteesta uupuu). Olen suunnittelemassa kuvauspäiviä Keravalle, Tuusulaan ja/tai Järvenpäähän. Huomatkaa, että jo patsasprojektin 20-30 kuvan aikaansaanti on suunnilleen yhden hengen yksi kuvauspäivä, oma ennätykseni taisi olla viime kesänä noin 30 kuvaa yhtenä kesäpäivänä Lahdessa. Pajun idea Itä-Suomi projektista on hyvä. Koko maan hankalammin tavoitettavat kunnat voisi kartoittaa. Joku voisi kesällä tehdä yhden hengen fotosafarin Ahvenanmaalle, josta puuttuu 15 kuvaa, ne kuvaisi varmaan 4-5 päivässä.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 20. toukokuuta 2019 kello 23.45 (EEST)[vastaa]
Mainitsen uutena havaintona, että Luettelo Kunnan X julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä oikeassa yläkulmassa olevaan OSM-karttalinkkiin liittyy tasovalikko, josta voi nykyään valita esitettäväksi myös koordinaateilla varustettuja wikipedia-artikkeleita, ja/tai wikidataan säilöttyjä kohteita (johon paljouteen toivoisi lisää suodatusmahdollisuutta). Koska olen laittanut alulle esimerkiksi paljon kouluartikkeita pääkaupunkiseudun pohjoispuolisitakin kunnista (ja useampikin on luonnosteilla), pyrin lisäämään näihin koordinaattitiedot, että ne näkyisivät wikipediakohteiden listalla kartalla. Moni siellä jo onkin. Itseäni kiinnostaa näistä kunnista erityisesti Järvenpään, Keravan ja Tuusulan suunta muutamasta henkilökohtaisestakin syystä (tulee yksi tai kaksi käyntiä arkipäivänä kuukauden sisään joka tapauksessa). --Paju (keskustelu) 21. toukokuuta 2019 kello 03.33 (EEST)[vastaa]

<Hyvinkää ja Riihimäki siirretty projektisivulle ja pois tästä.>--Htm (keskustelu) 3. kesäkuuta 2019 kello 22.05 (EEST)[vastaa]

Järvenpää

[muokkaa wikitekstiä]

Esitin ylempänä aloittamista jo 2. kesäkuuta. Koska Keravalla on näemmä jo käyty, kohteena olisi 2. kesäkuuta Järvenpää, ja hieman Tuusulaa (ainakin Kellokosken suunta), jos ei muita ole tulossa? Pyrin kuvaamaan myös oheiskohteita kuten kouluja (kun koulutyö on nyt ohi), Maatalousnormaalikoulua (enkä näe vain Sonni Grey:tä) jne ja otan puistoista myös yleiskuvia. Jos aikaa jää, vastaavia kuvia saatan ottaa myös Keravalta, mm. pyrin kuvaamaan Keravan kartanon. --Paju (keskustelu) 2. kesäkuuta 2019 kello 01.05 (EEST)[vastaa]

Julkisen ulkoilmataiteen kohteet (joille oli koordinaatit listalla) kuvattu Järvenpäästä. Purin pari malliksi. Kuvasin useita myös Tuusulasta, purin niistäkin alkuun pari. Lisää kuvia puran myöhemmin viikolla. --Paju (keskustelu) 3. kesäkuuta 2019 kello 04.06 (EEST)[vastaa]

Juva, Varkaus, Leppävirta, Kuopio, Tuusniemi, Lapinlahti

[muokkaa wikitekstiä]

Esitän Itä-Suomeen liittyvien kuvauskierrosten aloittamista aiemmin kerrotun mukaisesti jo viikkoa ennen Juhannusta, esimerkiksi la 15.6. tai siinä main. Yllä on kuntia, jotka ovat melko kuvausvalmiita patsasprojektin osalta (ei ihan vielä lopullisessa kuosissa), keskeisten oheiskohteiden koordinaateissa ja täydentävien artikkelialkujen osalta tekemistä vielä riittää (tekeillä). Noissa kunnissa riittää tekemistä ehkä 4-6 kuvaushenkilötyöpäivän verran, jos käytössä on vähintään yksi auto ja sinne matkataan muualta kuin kyseisistä maakunnasta (Juva Etelä-Savossa, muut Pohjois-Savossa). Mielestäni ei haittaa, vaikka samana viikonloppuna osa kuvaajista olisi toisessa maakunnassa; useammalla tekijällä saadaan enemmän aikaiseksi. Voisin osaltani käyttää ainakin 2-3 täyttä päivää kuvaamiseen matkoineen, kuvata osan noista matkalla fotosafariin. Viime kesältä jäi hampaankolooni Kuopion keskeneräisyys ja sen haluaisin saattaa nyt hyvälle tolalle, ja kuvata matkalla ainakin 2-3 muuta kuntaa, niin, että julkisen taiteen kohteitakin tulisi kuvattua matkan aikana yli 50 ja oheiskohteet siihen päälle. Tämä olisi vasta pieni alku Itä-Suomen kuntien julkisen taiteen ja joidenkin keskeisten wikimerkittävien oheiskohteiden dokumentoimisessa (niin että kuvattomia nykyisiä tai entisiä kuntia saataisiin vähennettyä fikikistä).

Myöhemmin kesällä voisi järjestää ainakin kaksi muuta fotosafaria Itä-Suomeen - esimerkiksi Pohjois-Karjalaan & Ylä-Savon suuntaan, ja ainakin autoilijat voisivat täydentää kuvitusta matkanvarren paikkakunnilta. Näihin ja Etelä-Savoon liittyvää kirjallisuutta on minulle tulossa, joka osaltaan helpottanee myös wikimerkittäviä, kuvaamista kaipaavia oheiskohteita sisältävien paikkatietojen lisäämistä ja tallentamista Wikidataan Itä-Suomen kunnnista. (Monesta kunnasta Wikidataan on viety ei niin wikimerkittäviä maantieteellisiä kohteita kasapäin; tarvittaisiin jo tehokkaita suodattimia esimerkikisi saarten poissulkemiseksi listauksista, oleellisen tiedon saamiseksi esille julkisen ulkoilmataiteen oheiskohteiden OSM-listauksissa. Keravan, Järvenpään sekä Tuusulan osalta koordinaattitiedolla varustettujen wikimerkittävien oheiskohteiden tallennusta on /onkin jo tullut kokeiltua viime viikkoina esim. Wikidataan, jotka saa aika sujuvasti näkyviin OSM-kartalle. Sen sijaan ainakin laajemmissa kuntatason OSM-karttanäkymissä fiwikin kohteiden haku hidasteli pahasti ainakin minulla, eikä näiden kuvasymboli eroa jo kuvia sisältävien ja kuvattomien artikkelien kohdalla, joten koordinaattitäydennyksiä teen vanhojen artikkelien osalta lähinnä WD:aan). --Paju (keskustelu) 2. kesäkuuta 2019 kello 01.05+01.42 (EEST)

Heinolan tilanne

[muokkaa wikitekstiä]

Merkkaan tähän tiedoksi että valokuvasin edellisellä viikolla useimmat Heinolan taideteokset ja muistomerkit, mutta muutama sivummalta ja moottoritien varresta jäi kuvaamatta. Koetan saada kuvatut luetteloon ennen tuota 15.6. jos joku kiinnostuu matkan varrella paikkaamaan.--Urjanhai (keskustelu) 2. kesäkuuta 2019 kello 21.09 (EEST)[vastaa]

Yritän menomatkalla (ehkä jo to 13.6. tai pe 14.6.) keskittyä Juvan ja/tai Varkauden ulkoilmaan sijoittuvan julkisen kuvataiteen kohteisiin, että edes yhtä saisi hyvälle tolalle, ehkä joidenkin paikkakuntaan liittyvien wikipedia-artikkelien tai artikkeliaiheiden kuvitukseen. Jos Heinolan lista on päivitetty ke 12.6. illalla, niin katsotaan, jos jonkun puuttuvan hoksaisi kuvata pääväylän varrelta, muuten seuraava harkinta paluumatkalla (Siis jos yleensä matkaan Heinolan enkä Kouvolan kautta...) --Paju (keskustelu) 12. kesäkuuta 2019 kello 02.25 (EEST)[vastaa]
Taitaa jäädä päivittymättä. Ehkä voin luettelon keskustelusivulla käydä luettelemassa mitä on kuvaamatta. Moottoritien varren monumentit ainakin jäivät minulta kuvaamatta, koska oli ohi ajaessa lennossa aivan liian vaikea saada tutkituksi, mitä kautta mootorien sivusta niitä olisi päässyt lähestymään. Jos omistat kauko-objektiivin niin se tehdasalueella oleva vuoden 1918 muistomerkki on tehtaan portilta varmaan kuvattavissa kaukaa, luettelun keskustelusivulla on tarkempi ohje koska osm-kartan tieyhteys on muuttunut.--Urjanhai (keskustelu) 12. kesäkuuta 2019 kello 08.40 (EEST)[vastaa]
Lisäsin luettelon puuttuvista keskustelusivulle. Puuttumaan jäivät hirviperhe, peuraperhe ja uittomiehet moottoritietaiteesta. Ne vaativat huolellisen suunnittelun miten päästä lähestymään paikkaa muualta kuin moororitieltä, jos ei kykene kuvaamaan autosta ajon aikana. Lisäksi puuttuu 1918 muistomerkki Lusissa, joka jäi kun aktivoiduin vasta taajaman reunalla ja heinolan pommitusten muistomerkki, jota etsin mutta en onnistunut havaitsemaan ko. pihassa.EDIT: sen sijainti olikin ilm, väärä. Ja 1918 muistomerkki Vierumäellä tuli huono kuva, se pitäisi kuvata uudestaan, joko kauko-objektiivilla portilta aidan läpi tai pyyträmällä lupaa päästä portista sisälle. Kaikki siis valmistelua vaativia, patsi tuo Lusi.--Urjanhai (keskustelu) 12. kesäkuuta 2019 kello 09.04 (EEST)[vastaa]
Kuten toisaalla kerrottu, Heinolan kohteet pääpiirteissäin kuvattu (tätä kirjoittaessa torilla olevaa muistolaattaa ei ensimmäisellä nopealla yrittämällä osunut silmiini ja yhtä luoteisosan muistomerkkiä ei vielä ole yritettykään kuvata). Hirviperheen ja vastaavien valtatien 5 kohteiden ohi (Heinolassa) olen tässä vaiheessa kulkenut kesällä noin viidesti henkilöautossa, joista kahdesti matkustajana ja kolmesti ratissa. Joskus esteenä oli sateinen ilma tai pimenevä ilta, joskus eteen osunut rekka. Mutta kohtuulliset kuvat on, vaikkei valmisteltua vaihtoehtoista lähestymistä paikallistieltä kävellen vielä edes käytetty. Fotosafarin (kuvausilmojen) jatkuessa pääosan kuvista latailen vasta tuonnempana.--Paju (keskustelu) 9. elokuuta 2019 kello 01.00 (EEST)[vastaa]

Toteutuiko Itä-Suomen fotosafari 1/2019 15.6.?

[muokkaa wikitekstiä]

@Paju: toteutuiko tämä fotosafari? Jos toteutui, montako osallistujaa oli? -Yupik (keskustelu) 25. kesäkuuta 2019 kello 19.42 (EEST)[vastaa]

Oli yksi osallistuja, joka kuvasi noin 100 kohdetta julkisia taideteoksia, muistomerkkejä ja -laattoja. Ja muita kohteita siihen päälle, näistä osa puretaan myöhemmin elokuussa tai Wiki Loves Monuments -teemakuukauden aikana syksyllä. Ruutuja taisi tulla valotettua 2500–3000 kuvan luokkaa. (Käytännössä haasteiden - mm. silmävamma ja toisessa yhteydessä hajonneet silmälasit - pakottivat lääkärille ja tauolle pian alun jälkeen, ja kyberrikolliset hetikohta siihen perään poliisin pakeille. Eli käytännössä kuvausrupeama jakautui kahteen osaan ja lyheni jonkin verran aiotusta). –-Paju (keskustelu) 9. elokuuta 2019 kello 01.10 (EEST)[vastaa]

Itä-Suomi 2/2019: Viikon 32 loppupuoli

[muokkaa wikitekstiä]

Kannatettava ajatus, mutta sattui sopimattomaan ajankohtaan. Hyviä kuvauskelejä sinulle!--Htm (keskustelu) 8. elokuuta 2019 kello 05.34 (EEST)[vastaa]

Kiitos. Näyttävät kuvauskelit jatkuvan ainakin la saakka. Kolme kuntaa saatu toistaiseksi hyvälle tolalle. Lisää tuonnempana.
Kiinnostaisiko Itä-Suomen 3. kierros myöhemmin elokuussa tai syyskuun alussa? Paljon kuvattavaa jää tältäkin reissulta. Silloin voisi yrittää Kouvolan-Lappeenrannan suunnalta Etelä-Savon itäosiiin ja Pohjois-Karjalaan sekä mahdollisesti täydentää Pohjois-Savoakin. Yritän tilkkiä joidenkin kuntien listojen aukkoja sitä ennen. Esimerkiksi Polvijärveltä (nolla kohdetta kuvattu!) tarkoitus on vielä ottaa yhteyttä sekä kunnan kulttuuritoimeen ja yhteen kyläyhdistykseen, ja saada viimeisiä uupuvia kohdetietoja hankittua. --Paju (keskustelu) 9. elokuuta 2019 kello 01.22 (EEST)[vastaa]

Valmistelussa: Fotosafari Etelä-Savon länsiosat sekä seudun etelän- ja lounaanpuoliset kunnat

[muokkaa wikitekstiä]
  • "Patsasprojektin" kohteita: Etelä-Savon länsiosat ja lähikuntia etelästä tulevalle: Mäntsälä, Pukkila, Myrskylä, Orimattila, Hollola, Lahti, Iitti, Kouvola, Heinola, Joutsa, Hartola, Mäntyharju, Pertunmaa, Kangasniemi, Hirvensalmi, Pieksämäki, Joroinen, Juva, Mikkeli eli 19 kuntaa.
  • Ohjeiskohteiden läpikäyntiä ja täydentämistä tynkäartikkeleilla tai ainakin paikkatiedoilla meneillään. Olisi hyvä, että kustakin kunnasta olisi ennen kuvaussafaria koordinaatteineen näkyvillä 1+ (esimerkiksi oppilasmäärältään suurinta) peruskoulua, lukio(t) ja terveysasema/keskus; ajan salliessa myös enemmän kouluja, pyhäkköjä, mahdollisia museoita, kunnantalo ja kirjastoja paikkatietoineen. Museot ja kirjastot ovat muistiorganisaatioita, joiden kanssa Wikimedia Suomi pyrkii rakentamaan ja lisäämään GLAM-yhteistyötä. Esimerkiksi kirjastoväkeä motivoidaan tutustumaan ja editoimaan Wikipediaan. Wikipedian koordinaattitiedoilla varustetut artikkelit (koordinaatti otsikkokentässä, pelkässä mallineessa oleva koordinaatti ei jostain syystä pellitä) voi tuoda kuntakohtaisessa julkisen ulkotaiteen luettelossa esille oheisvalikosta tehtävän valinnan avulla. Yllä olevassa yhteislistassa ei wikipediaartikkeleita oikein kannata Public art wikishoot me -sovelluksen lisäkenttänä tehdä. (Lisähuomiona se, että ainakin alkukesällä wikidata oli "kylläistetty" esimerkiksi lukemattomien saarien datalla, jolloin valikon WD-kohteet sisältävä oletuskarttanäkymä meni näistä luonnonmaantieteellisista kohteista "tukkoon".)
  • Osallistujien määrästä riippuen saattaa matka jakautua kahteen viikonvaihteeseen.
  • Ajankohta esim. aikavälillä ke 4.- ma 9.9.2019.
  • Siirretty myöhemmäksi, mm. valmistelu ja lähteistys oli yhä kesken.
Tämä on aika iso pala kerralla nieltäväksi. Laajuudeltaan alue on suurin piirtein jotain Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnan puolesta välistä. Lisäksi voi olla vaikea noinkin lyhyellä varoitusajalla, mitä tuossa oli alun perin, saada keskellä työviikkoa porukkaa liikkeelle. Jos osallistujia on enemmän kuin yksi, miten alue jaetaan? Pienempiä alueita ja aikaa valmistautua, please!--Htm (keskustelu) 21. syyskuuta 2019 kello 16.48 (EEST)[vastaa]
  • Mahdollisesti yritän kuvata 3+ kunnan kohteita 30.10.2019 alkaen. Todennäköisimmin Pukkila-Myrskylä-Orimattila (osin)- Mikkeli (puuttuvat) - Juva. Voi tulla jo pimeä matkalla. Laajuus riippuu myös vähän tuleeko lunta ja pysyykö se (to 31.10.), jolloin tullee välipäivä. Jatkuisi ehkä su-ma (Pieksämäki-Juva?) --Paju (keskustelu) 30. lokakuuta 2019 kello 03.18 (EET)[vastaa]
Hyvä tietää. Noista ainakin Pukkilassa ja Myrskylässä kuvattomat kohteet ovat nipussa, Orimattilassa sitten jo ovatkin enemmän hujan hajan. Hyviä kuvausilmoja!--Htm (keskustelu) 30. lokakuuta 2019 kello 07.32 (EET)[vastaa]

Kesän 2020 kuvausmatkat ja safarit / pohjatyöt

[muokkaa wikitekstiä]

Huomautus vaan safareista, että seuraavista ehdotetuista kunnista pitäisi tarkistaa luettelon kattavuutta ennen kuvausretkeä:

Muistakaahan ottaa kameroita ja kännyköitä mukaan kesäretkille ja käydä bongaamassa julkista taidetta ja muistomerkkejä! Noin 130 kuntaa on kuvausta varten valmiina :) --Aulis Eskola (keskustelu) 15. kesäkuuta 2020 kello 19.01 (EEST)[vastaa]

Pitäisikö projektia oikein mainostaa ajankohtaisissa aiheissa - tarkoitan sekä kohteita kiertelemisen että niiden kuvaamisen mielessä? --Aulis Eskola (keskustelu) 15. kesäkuuta 2020 kello 20.08 (EEST)[vastaa]
Noista mainituista ainakin Imatra, Lappeenranta ja Kouvola ovat sellaisia, joihin voi järjestää perinteisen safarin eli ovat saavutettavissa julkisilla ja paljon kuvattavaa keskeisellä alueella. Jos safareja aiotaan tänä kesänä järjestää, niin viimeistään nyt tulisi ehdotukset kohteista tuoda julki, jotta ne voidaan saattaa Wikimedia Suomen tietoon ja päätöksentekoon.--Htm (keskustelu) 22. kesäkuuta 2020 kello 22.04 (EEST)[vastaa]
Kirjallisten lähteiden läpikäynti on keskeinen osa taustatyötä esimerkiksi Lappeenrannan ja Kouvolan seudun osalta. Kouvolassa on ollut myös verkkolähteistä löydettävissä useit kymmeniä listalta vielä viikko-pari sitten uupunutta kohdetta. Tein osan kirjallisesta taustatyöstä, mutta vain alkua. ( Minua kiinnostavat kunnista myös oheiskohteet ennen "kuvausvalmiutta": kunnantalot, koulut, kirjastot, museot, terveyskeskukset/-asemat, kartanot yms; näitä läpikäydessä on löytynyt yleensä joku muuten uupunut muistomerkkikin). Tästä syystä fotosafareita ei mielestäni ole syytä noille holleille vielä suunnata. Yhteislähtö ehkä elokuussa, jos taustatyötä on kylliksi tehty siihen mennessä, voisi tulla kyseeseen. --Paju (keskustelu) 13. heinäkuuta 2020 kello 12.54 (EEST)[vastaa]
Tavoitteenani on dokumentoida paljon ajoa sisältävillä noin kahdella fotosafarilla heinäkuun loppupuolella (ti 14.7. lähtien) mahdollisimman paljon Etelä-Savon länsiosan puutteita (suunnitelmaa hahmoteltu aiemmin), koko Pohjois-Savoa ja Pielisen länsipuolen kuntia (Polvijärvi ja Juuka ainakin, mahdollisesti Outokumpua), jonne seudulle esimerkiksi yksi kyläyhdistys toivotti lämpimästi pohjatyövaiheen aikana kylätalolleen jopa juhlaan mukaan... Ajokilemetrejä tullee hatusta tempaisten 1500-2500 km, teen päiväkohtaisesti suunnittelua näistä. Minulla on mukana myös teltta, makuupussi, keitin ja kuunvaihteen testissä rikkoutunutta makuualustaa korjaan parhailaan. Silti olen varannut majoituksen (20-60 eur hintaluokassa) kahdeksi yöksi jo loppuviikolla Ylä-Savon ja Itäisen Pohjois-Savon (ml. Polvijärvi ja Juuka) kohteiden kuvaamisen mahdollistamiseksi, voi vaatia 1-2 enemmän tavoitteen saavuttamiseksi, että saisi sähköä, akut ladattua ja kuvia talteen ainakin kovalevylle. Ehkä 3+ yönä majoitun tuttujen luo. Matkan päältä lisää. --Paju (keskustelu) 13. heinäkuuta 2020 kello 12.54 (EEST)[vastaa]
Etelä-Savosta Hirvensalmi, Pertunmaa kierretty, Ylä-Savo pääosin hoidossa (siis Rautavaara, Sonkajärvi, Iisalmi, Lapinlahti, Kiuruvesi, Pielavesi); Keitele vielä käymättä. Kuvauskierros katkesi 800+ eur autohuoltotarpeeseen, toinen samantyylinen katkos ja huolto-operaatio kesän patsas/wikikuvauksilla. Seuraavan, loppuviikon lähdön kohteita Etelä-Savosta erityisesti Kangasniemi ja Mikkeliä, Pohjois-Savon lounaisosan täydennys (yksi kyläyhdistys vielä tarkentanee muistomerkin sijaintia to-iltaan mennessä), sekä Pohjois-Savon itäosat, mahdollisesti Polvijärvi-Juuka suunta.--Paju (keskustelu) 19. elokuuta 2020 kello 02.13 (EEST)[vastaa]

Projektin tilanteesta ja syksyn tapaaminen?

[muokkaa wikitekstiä]

Otan tämän esille tässä Fotosafreiden keskustelusivulla. Aluksi projektin tilanteesta.

Tänään 28. elokuuta 2020 tehdyn päivityksen mukaan kuntien luetteloituja kohteita oli 8 610, joista kartalla oli 8 342 ja kuvattuja oli 6 234. 95 - 100 prosenttisesti kuvattuja kuntia oli 63 kappaletta 310 kunnasta. Wikidatassa oli 487 kohdetta.

Vuosi sitten 27.8.2019 päivitetyssä tilastossa listattuja oli 7 744, kartalla 7 196 ja kuvattuja kohteita 5 370. 95 - 100 prosenttia oli kuvattu 44 kuntaa. Wikidatassa oli vuosi sitten 368 kohdetta.

Kahden kunnan patsaat on yhä täysin kuvaamatta, Kaskinen ja Polvijärvi. Nyt jää 68 kuntaa sellaisiksi, joissa on kuvattu alle 40 prosenttia kohteista.

Eli luettelden koonti edistyy aktiivisesti. Ainoa alue jossa ei näytä suurta kehitystä tapahtuman on Wikidata. Wikipedian "Patsasprojektia" voisi myös kutsua juhlallisemmin Suomen valtakunnalliseksi julkisen taiteen ja muistomerkkien rekisteriksi. Jokainen alaa tunteva ymmärtää, että Wikidata on tällaisten datamäärien käsittelyn kannalta välttämätön osa.

Ehdotan, että järjestetään projektin tapaaminen, jossa on yksi aihe: Miten lisäämme Wikidataa Wikipedian patsasluetteloihin? Siinä voisi pohtia projektin strategiaa muutenkin. Miten saavutamme päämäärämme, eli koko projektin luettelloimisen ja miten saamme patsaat ja muistomerkit Wikidatan piiriin? Esille voi myös ottaa muitakin patsaasprojektin strategiaan liittyviä asioita. Tapaamiseen kutsutaan kaikki listoja muokanneet ja kiinnostuneet sekä alan asiantuntijoita. Tapaaminen voisi olla esim. Oodissa ja etänä vaikka lokakuussa. Mitäs tumaatte?--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 28. elokuuta 2020 kello 17.35 (EEST)[vastaa]

Tietojen siirto Wikidataan kannattaa tehdä hyödyntäen mahdollisimman paljon apuvälineitä eli luettelo kerrallaan. OpenRefinellä? Lisäksi pitää katsoa, että luetteloiden nimikkeet (muistomerkkien nimet, sijainnit, alueet, julkaisuvuodet ovat mahdollisimman yksiselitteiset eli wikidataystävälliset. Esimerkiksi aluetietoja puuttuu paljon. --Htm (keskustelu) 28. elokuuta 2020 kello 17.45 (EEST)[vastaa]

Tampereen teollisuus -aiheinen Fotosafari?

[muokkaa wikitekstiä]

Olemme Tampereen teollisuus wikiprojektissa keränneet tietoa tamperelaisista teollisuusvaikuttajista, -yrityksistä ja -laitoksista Wikidataan. Tietoja käytetään kesäkuussa 2021 Työväenmuseo Werstaalla avautuvassa Teollisuusmuseo-näyttelyssä. Työskentelen itse Werstaalla hankkeessa Wikitoteutuksista vastaavana museolehtorina. Olisikohan Tampereella mahdollista järjestää teollisuushistoria-aiheinen Fotosafari vielä syksyn aikana? Mietin, että pystyisikö tähän yhdistämään mahdollisesti myös Wiki Loves Monumentsia jollain tavalla? Ajankohta voisi olla esimerkiksi 18.-20.9 tai 25.-27.9. Miltä kuulostaa? --Amak131 (keskustelu) 31. elokuuta 2020 kello 14.09 (EEST)[vastaa]

Kannatetaan mutta aiheesta (aiheista) pitäis olla tehtynä pohjatöitä ennen safaria. Pitäis olla suht selkeitä luetteloita kohteista ja niiden sijainneista. Olikos teollisuuskohteista tällaista kuvauslistaa jo?
Toi myöhempi ajankohta vois olla parempi, jotta ehdittäis tehdä pohjatöitä. Rakennuksia ja puistoja yms. voisi kuvailla myös. Kuvattavaa olis esim:

Suojellut rakennukset ja alueet on muuten Wikidatassa. Se mikä niistä puuttuu vielä on kaupunginosatiedot joka rajoittaa miten hakutuloksia pystyy fiksusti jakamaan

SELECT ?q ?qLabel ?qDescription (SAMPLE(?coord) as ?coord) { 
?q wdt:P1435 ?heritage .
?q wdt:P276*/wdt:P361*/wdt:P131* wd:Q40840
OPTIONAL {?q wdt:P625 ?coord }
SERVICE wikibase:label { bd:serviceParam wikibase:language "[AUTO_LANGUAGE],fi". }
} 
GROUP BY ?q ?qLabel ?qDescription
Kokeile Kartalla

--Zache (keskustelu) 2. syyskuuta 2020 kello 09.12 (EEST)[vastaa]

Suojeltuja kohteita on Tampereella aivan julmasti. Noista ei monetkaan liene Wikipedian kannalta keskeisiä. Pitäisi ehkä jotenkin lajitella noista tärkeimpiä kuvattaviksi... --Aulis Eskola (keskustelu) 14. syyskuuta 2020 kello 09.28 (EEST)[vastaa]
Jos ymmärsin oikein, niin tuon valokuvausjutun targettina olisi Wikiprojekti:Tampereen teollisuus/Teollisuuslaitoksia Tampereella -lista (ja ehkä WLM:n kannalta näistä vielä ne jotka on suojeltuja / on kulttuuriperinnöksi merkityllä alueella?) --Zache (keskustelu) 14. syyskuuta 2020 kello 10.36 (EEST)[vastaa]
Joo, keskeisin tavoite olisi teollisuuslaitokset, rinnakkaisena juttuna jotakin WLM-juttua, rakennuksia ja puistoja. Mutta noista jälkimmäisistä pitäisi mielestäni saada jotenkin nostettua esiin muutamia aivan keskeisimpiä kohteita. --Aulis Eskola (keskustelu) 14. syyskuuta 2020 kello 11.46 (EEST)[vastaa]

Näitä teollisuuslaitoksia ja yrityksiähän on luetteloituna Tampereen teollisuus wikiprojekti-sivulla. Projektin (ja Teollisuusmuseo-näyttelyn) laajempi lista kohteista on Google Drivessa. Tämä on todella laaja projekti, joka on pitänyt saada alkuun hyvin pikaisessa ajassa. Noin kolmasosa näistä yrityksistä ja teollisuuslaitoksista on vielä esimerkiksi ilman Wikidata-kohteita (käyn niiden kimppuun OpenRefinen kanssa, jahka saan tuon toisen listan teollisuusvaikuttajista Wikidataan). Itse en ole näiden Wiki-muotoilujen kanssa vielä kovin näppärä, koska ensikosketus alustaan oli maaliskuussa. Osaan kohteista on mahdollista käyttää vanhoja kuvia Werstaan tai Vapriikin arkistoista, mutta olisi mukavaa saada kuvattua niitä kohteita, jotka ovat vielä pystyssä. --Amak131 (keskustelu) 2. syyskuuta 2020 kello 15.10 (EEST)[vastaa]

Näistä ne, joita haluttais kuvattavan, pitäisi saada luetteloksi, josta saataisiin generoitua kuvaamiskartta. --Aulis Eskola (keskustelu) 2. syyskuuta 2020 kello 16.42 (EEST)[vastaa]
Ne joissa on koordinaatit merkittynä saa näin kartalle. --Zache (keskustelu) 2. syyskuuta 2020 kello 17.21 (EEST)[vastaa]
Saisko noista vielä erilleen ne, joista ei ole minkäänlaista kuvaa? --Aulis Eskola (keskustelu) 3. syyskuuta 2020 kello 08.11 (EEST)[vastaa]
Pistin wikidata-tasoista kuvattoman tason keltaisiksi palloiksi nyt. --Zache (keskustelu) 4. syyskuuta 2020 kello 16.11 (EEST)[vastaa]
Poimin tuolta meidän listaamista kohteista (joilla on jo Wikidata-kohde olemassa) niitä, joista ei ole kuvaa. Osaisiko joku näppärämpi laittaa niitä wikitaulukoksi tai muuten hyödyllisempään muotoon? Nyt ovat Google Sheets taulukkona TÄÄLLÄ Onko tästä @Aulis Eskola: mitään hyötyä? Näistä on osoitteet ja koordinaatit aikalailla tiedossa. --Amak131 (keskustelu) 22. syyskuuta 2020 kello 15.20 (EEST)[vastaa]
Lopussa näitä kuvaamattomia Wikitaulukkona.
Mites nämä listat suhtautuu toisiinsa: Zachen generoima kartta (2.9.2020) ja Amak131:n poiminnat edellä (22.9.2020)? --Aulis Eskola (keskustelu) 23. syyskuuta 2020 kello 08.25 (EEST)[vastaa]

Koordinaatit kohteista

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä on hienoisesti ohi aiheen, mutta vaikuttaa näihin ennakkovalmisteluihin. Mikä olisi kätevin työkalu, jolla saa koordinaatit ylös kohteesta Wikidatan haluamassa muodossa? Siis mielellään sellainen, jossa klikataan karttaa ja saadaan koordinaatit, jotka voidaan sitten syöttää Wikidata-kohteeseen. --Amak131 (keskustelu) 3. syyskuuta 2020 kello 09.39 (EEST)[vastaa]

Koordinaatit olisi hyvä syöttää asteina ja asteen desimaaleina (käytännössä vähintään neljä desimaalia eli noin 10m tarkkuus). Koordinaatistona olisi käytettävä ETRS89, joka on lähes sama kuin WGS 84.
* Google Maps antaa koordinaatit tässä formaatissa, kun kartasta klikkaa kohdetta esim. satelliittikuvasta.
* Kansalaisen karttapaikka antaa nämä koordinaatit, kun kohteen siirtää ruudun keskellä olevan rastin kohdalle, painaa painiketta XY° ja valitsee valikosta ETRS89. (Palvelu näyttää koordinaatit myös asteina ja asteen desimaaleina.)
Vai käsitinköhän kysymyksen oikein? --Aulis Eskola (keskustelu) 3. syyskuuta 2020 kello 12.15 (EEST)[vastaa]
@Amak131, Susannaanas: Noissa näyttää olevan osoitteet valmiina, niin itse tekisin varman siten, että hakisin koordinaatit osoitteen perusteella vaikka digitransitista. Eli Openrefine tukee sitä, että voi tehdä kyselyitä ulkoisiin palveluihin sarakkeen arvojen perusteella ja pistää vastauksen valituksi arvoksi. --Zache (keskustelu) 7. syyskuuta 2020 kello 10.20 (EEST)[vastaa]
@Amak131: toinen taustoittava kysymys on, että oliko sinulla valmiiksi koordinaatit jo jossain muodossa? --Zache (keskustelu) 7. syyskuuta 2020 kello 10.35 (EEST)[vastaa]
@Finnusertop at work: muokkasi nyt tuota listaa teollisuuslaitoksista siten, että siinä näkyy nyt, onko kohteesta kuvaa Wikidatassa. @Zache: Tuolla aiemmin mainituissa Google drive-taulukossa on ne osoitteet ja koordinaatit, jotka tällä hetkellä on tiedossa. Päivitän itse niitä sitä mukaa, kun kerkeän sekä suoraan Wikidataan että sinne taulukkoon. --Amak131 (keskustelu) 7. syyskuuta 2020 kello 14.10 (EEST)[vastaa]

Järjestelyt ja päivä

[muokkaa wikitekstiä]

@Aulis Eskola: Pitäisikö lyödä päivämäärä lukkoon tälle tapahtumalle, että kerkeäisin varaamaan tiloja Werstaalta, tehtyä some-eventin ja mainostettuakin hieman? Oma ehdotukseni on sunnuntai 27.9. --Amak131 (keskustelu) 9. syyskuuta 2020 kello 14.20 (EEST)[vastaa]

Olishan tuo varmaan sopiva suunnitelma. Toivotaan vaan poutaa, mutta varaudutaan sateeseenkin... --Aulis Eskola (keskustelu) 12. syyskuuta 2020 kello 18.02 (EEST)[vastaa]
Varaan sunnuntaiksi Työväenmuseo Werstaalta Galleria Bertel -tilan, jossa voidaan kokoontua aamukahville ja sitten myöhemmin iltapäivällä tarkastamaan, että mitä ollaan saatu päivän aikana aikaiseksi. Millaisella aikataululla olisi viisainta operoida? --Amak131 (keskustelu) 14. syyskuuta 2020 kello 12.21 (EEST)[vastaa]
Ajattelisin että pitäisi olla aika pitkä päivä koolla jollakin perusporukalla ja tehdä mahdolliseksi kenttätyö vähän eri aikoihinkin. Kenttätyön aikataulua pitäisi olla valmis mukailemaan mahdollisten sateisten hetkien mukaan. Paikalle voi tulla joitakin etäämpääkin, jos tilaisuudesta ilmoitellaan kattavasti. Alkupuolella aamupäivää jokin aloitussessio, lopuksi myöhemmin iltapäivällä jokin päätössessio.
Pitää funtsia myös ruokailuhetkiä ja ruokailumahdollisuuksia näin korona-aikana. Tuossa päätössessioissa voisi olla jotain ruokailua yhdistettynä...
Yksi juttu on liikkuminen kentällä: joillakin on auto, joillakin bussikortti (jonka käyttämiseen iskee rajoitteita korona-aikaan), osalla vain omat jalat. Kohteita ja alueita pitäisi jakaa näiden kaikkien tekijöiden mukaan.
Osa ihmisistä voi tulla mukaan jo jotakin kuvattuna, jotkut paikkakuntalaiset voivat jatkaa kuvaamista myöhemminkin. Koska jutussa on hirveän monta ulottuvuutta, keskeisten kohteiden pohjatyöt olisivat tärkeitä.
--Aulis Eskola (keskustelu) 14. syyskuuta 2020 kello 14.07 (EEST)[vastaa]
Olisiko esimerkiksi kokoontuminen Werstaalla kello 10 ja siinä alustus aiheeseen ja työnjakoa? Sitten voitaisiin siirtyä kenttätöihin ja palata esimerkiksi kello 15 tai 16 takaisin Werstaalle purkamaan päivän satoa? Werstaalla voidaan olla muistaakseni n. klo 17.30 asti. Säätilan mukaan voidaan sitten rukata suunnitelmia suuntaan tai toiseen. Olisi kiva saada fotosafareista ja "patsasprojektista" myös alustus, jossa kerrottaisiin vähän myös Wiki Loves Monumentsista. Tästä voidaan maksaa alustajalle myös palkkio. --Amak131 (keskustelu) 17. syyskuuta 2020 kello 10.39 (EEST)[vastaa]
Joo, tollanen ajoitus sopii. Kentällä vierähtää helposti useita tunteja.
Järjestelyjen funtsimiseksi (mm. kuvauskohteiden jakaminen) pitäis varmaan olla ilmoittautuminen. --Aulis Eskola (keskustelu) 17. syyskuuta 2020 kello 14.40 (EEST)[vastaa]
Ilmoittautumista voisi harkita niiden osalta, jotka ovat olleet mukana aiemminkin vastaavassa toiminnassa, jos on tietoa, että olisi sellaisia tulijoita? Osa voi sitten osallistua "kevyemmin", jos tulevat vaan tutustumaan. Meiltä saattaa esimerkiksi tulla museon vapaaehtoistyöporukkaa. Teen nyt Facebookiin eventin ja koitan lisätä tietoja myös tuonne Tampereen teollisuus -wikiprojektisivulle. Tietoja voidaan sitten täydentää kumpaankin sitä mukaa, kun sellaista on jaettavaksi. Laitan nyt ajaksi tuon klo 10 - 17.30. --Amak131 (keskustelu) 18. syyskuuta 2020 kello 15.02 (EEST)[vastaa]
Kuvaamaan lähtevistä olis hyvä olla jotakin ilmottautumistietoa, jotta hommaa (alueita) voitaisiin jakaa.
Kun ilmoitus on pääosin valmiina, juttua myös WP ajankohtaisiin. Eikös tätä olis tarkoitus kailottaa myös niille, jotka eivät ole aiemmin olleet hommassa. --Aulis Eskola (keskustelu) 18. syyskuuta 2020 kello 15.57 (EEST)[vastaa]
Tein tapahtumasta Facebook eventin. Voisin lisätä tapahtumaan ja Tampereen teollisuus -wikiprojektisivulle mahdollisuuden ilmoittautua, jos haluaa mukaan erikseen tehtävänjakoon. Täytyy kuitenkin pitää myös avoinna mahdollisuus tulla paikalle silkasta mielenkiinnosta. Jotkut saattavat haluta tulla paikalle esimerkiksi tallentamaan Commonsiin ottamiaan vanhoja valokuvia tai pelkästään kuuntelemaan alustusta aiheeseen. --Amak131 (keskustelu) 19. syyskuuta 2020 kello 12.14 (EEST)[vastaa]
Varmistan nyt vielä, että @Aulis Eskola: pidät tuon alustuksen sunnuntaina Fotosafareista, WLM:sta ja Patsasprojektista? Itse voin kertoa tiiviisti Teollisuusmuseo-hankkeesta ja Werstaan roolista Tampereen teollisuus -wikiprojektissa. --Amak131 (keskustelu) 23. syyskuuta 2020 kello 10.56 (EEST)[vastaa]
WLM on minulle varsin outo juttu. Ehkä patsasprojektista voisin tulla kertomaan, koska olen ollut tekemässä sitä yhtenä keskeisenä wikipedistinä. Puistokulttuuristakin voisin jotakin mainita. --Aulis Eskola (keskustelu) 23. syyskuuta 2020 kello 11.49 (EEST)[vastaa]
WLM varmaan riittää ihan maininnan tasolla. Alustuksessa olisi hyvä olla ihan perusasioita wikityöskentelystä ja käytännön ohjausta tähän Fotosafariin, mikäli paikalle tulee sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan tehneet vastaavaa, mutta haluavat osallistua. Ohjeistusta siis siihen, kuinka löydetään kuvauspaikalle näiden wikikarttojen perusteella ja myöhemmin siitä, kuinka kuvat ladataan Commonsiin. --Amak131 (keskustelu) 23. syyskuuta 2020 kello 12.21 (EEST)[vastaa]

Kuvaamattomia

[muokkaa wikitekstiä]

Jos ei joku tee näppärästi koodilla tätä, tän tekee jotenkin kohtuudella käsinkin... --Aulis Eskola (keskustelu) 22. syyskuuta 2020 kello 16.15 (EEST)[vastaa]

Luettelo kohteista ja kartta: Wikiprojekti:Tampereen teollisuus/kuvattavaa

Nuo saa google sheetsistä suoraan wikikoodiksi kopioimalla ja liittämällä visuaalisen muokkaimen muokkaintilaan. Toki koordinaatit täytyy muokkailla käsin linkeiksi, samoin wikidatalinkit ym. säätöä. Stryn (keskustelu) 22. syyskuuta 2020 kello 18.14 (EEST)[vastaa]

Rakennuskohteita

[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleja rakennuksista, joista puuttuu kuva: --Aulis Eskola (keskustelu) 19. syyskuuta 2020 kello 16.29 (EEST)[vastaa]

P-

Seinäjoen fotosafari 16.–18.6.2023, suunnitelmia ja matkaraportit

[muokkaa wikitekstiä]

Patsasprojektin kevätseminaari Seinäjoella?

[muokkaa wikitekstiä]

Taannoin puhuttiin Urjanhain sivulla kevätsessiosta vaikkapa Seinäjoen seudulle. Käväsin vähän maastossa Jyväskylän ja Tampereen välisellä alueella: alkoi homma taas poltella ;) Olisko aika pistää sessio pystyyn? @Kulttuurinavigaattori:, @Htm:, @Urjanhai:, @MAQuire:, @Paju: --Aulis Eskola (keskustelu) 12. toukokuuta 2023 kello 17.10 (EEST)[vastaa]

Täs olis mitä roiskia: 03 Etelä-Pohjanmaa. Autolla liikkuvat vois ammuskella tän lisäksi vielä kotimatkan varrella tienvarsilla vilahtelevaa riistaa... ;) --Aulis Eskola (keskustelu) 12. toukokuuta 2023 kello 17.18 (EEST)[vastaa]

Oliskohan paikallisesti löydettävissä joku kotiseutuporukka, joka vois olla vähän mukana ja kenties vinkkailla järjestelyjä? Oltas paikkakunnalla yötä, kun matkaa tuonne varmaan monella projektilaisella on melkoisesti. Seinäjoki-seura? Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys? --Aulis Eskola (keskustelu) 12. toukokuuta 2023 kello 17.23 (EEST)[vastaa]

Kuittaan, että huomasin tämän ja noin alustavasti kannatus. -- Zache (keskustelu) 12. toukokuuta 2023 kello 17.26 (EEST)[vastaa]
Työväentalo artikkeleista puuttuu aika paljon kuvia tai sitten ne ovat todella vanhoja, ja niissä on monissa koordinaatit. Ajattelin vain että jos sattuisi reitille niin noiden koordiaattien avulla on nopea löytää ne. Taloista löytyy Luettelo Suomen työväentaloista. --Linkkerpar (keskustelu) 12. toukokuuta 2023 kello 17.39 (EEST)[vastaa]
Olin ehkä hieman liian innokas viime syksynä. Varmaan taas lomamatkoilla kokeilen kuvailla jotain kuten viime vuonna aloittelinkin, mutta en ole tulossa mihinkään yhteissessioihin. Periaatteessa asia kiinnostaa. Ehkä joskus.--MAQuire (keskustelu) 18. toukokuuta 2023 kello 22.45 (EEST)[vastaa]

Ajankohta - 16.-18.6.2023

[muokkaa wikitekstiä]

Onkos sinulla AE jo katsottuna jokin ajankohta? --Htm (keskustelu) 12. toukokuuta 2023 kello 19.49 (EEST)[vastaa]

Eipä vielä katsottuna tarkempaa ajankohtaa, mutta pitäskö oottaa koulujen loppumisia? Ehkä monilla on kuun taitteessa sukulaisten ja tuttavien valmistujaisia. Aulis Eskola (keskustelu) 12. toukokuuta 2023 kello 20.49 (EEST)[vastaa]
Kyllä pitäisi. 3.-4. kesäkuuta on kaikenlaista juhlaa. -- Htm (keskustelu) 12. toukokuuta 2023 kello 21.02 (EEST)[vastaa]

Minäkin kuittaan, olen jossain määrin varattuna kevään aikana, mutta väliin saattaa jäädä tilaa. Ehdota AE joku päivä!--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 14. toukokuuta 2023 kello 12.48 (EEST)[vastaa]

Juhlaviikonlopusta seuraava viikonloppu 10-11.6.? Aulis Eskola (keskustelu) 14. toukokuuta 2023 kello 13.47 (EEST)[vastaa]
Se on mulla varattu, mutta seuraava viikonloppu, siis juhannusta edeltävä 16.-18-6- on vapaa.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 14. toukokuuta 2023 kello 13.54 (EEST)[vastaa]
Siispä suunnitellaan ensisijaisesti aijaa 16-18.6. --Aulis Eskola (keskustelu) 14. toukokuuta 2023 kello 14.59 (EEST)[vastaa]
Perjantain osalta pitää vähän kiirettä, mutta katsotaan. --Urjanhai (keskustelu) 18. toukokuuta 2023 kello 21.52 (EEST)[vastaa]
16-18.6. sopisi minulle. -- Zache (keskustelu) 28. toukokuuta 2023 kello 20.46 (EEST)[vastaa]
Se sopii näillä näkymin. --Htm (keskustelu) 18. toukokuuta 2023 kello 23.39 (EEST)[vastaa]
Tämä viikonloppu, siis 10.-11.6., voisi olla perjantain päästä vapaampi.--Urjanhai (keskustelu) 19. toukokuuta 2023 kello 16.15 (EEST)[vastaa]
Pitäisikö hajaantua kahteen ryhmään, jos "kaikille" sopivaa yhtä viikonloppua ei ole? Mulle käy sekä 10.-11.6 että 16.-18.6. Yhteinen tapaaminen voitaisiin pitää verkkotapaamisena eli kokoustaa. --Htm (keskustelu) 22. toukokuuta 2023 kello 22.22 (EEST)[vastaa]
Olisiko parempi, että pidettäis live-tapaaminen Seinäjoella lauantaina 17.6. illalla jossain majoituspaikassa. Voitaisi jutella kokemuksista, projektin kehityksestä ja tulevaisuudesta. Kuvauspäivät voisi valita perjantaiksi 16., lauantaiksi 17. ja sunnuntaiksi 18.6. joko jonkun tai kaikki päivät, jos haluaa? Itse ajattelin, että tulen junalla ja otan pyörän mukaan.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 23. toukokuuta 2023 kello 00.39 (EEST)[vastaa]
Sain tiedon tästä keskustelusta Auliksen kautta Htm:n keskustelusivun välityksellä, pingit eivät minulle ole pariin vuoteen tulleet. Sain tarpeekseni kun joskus tuli kymmeniä epäoleellisia pingejä päivän sisään; keskity siinä sitten: eli oli pantava pinginestoasetus päälle profiiliin. Kesäkuun viikonloppu 9.-11. on ollut varattu jo kuukausia (vuosia). Seuraava viikonloppukin harmittavasti kovin epävarma tässä vaiheessa. Yhden polkupyörän sähköistäminen on harkinnassa alkukesällä, joka voisi tarjota mahdollisuutta yli 50 km:n kuvausrupeamiin fillarilla (matka esim. juna-pyöräyhdistelmällä). Ainakin yksi ATB:n sähköistyspaketti tarjoaa jopa 200 km:n akunkestoa...--Paju (keskustelu) 26. toukokuuta 2023 kello 19.52 + 19.59 (EEST)
Olen saanut tuon jälkimmäisen viikonlopun alustavasti tyhjennettyä. Parhaillaan täydentämässä ja läpikäymässä luetteloja (ja wikimerkittäviä kohteita) mm. vähän kuvattujen mutta paljon kohteita sisältävien Keski-Suomen Äänekosken ja Saarijärven kaupunkien suunnalta. Toki voisi yrittää ajaa noiden kautta Etelä-Pohjanmaallekin viikon päästä, jos kelit ovat hyvät. Mutta onko siinä järkeä, jos menomatkalla ennen tuota maakuntaa olisi jo yli tai luokkaa 100 kuvaamatonta nimikettä (reitinvalinnasta riippuen), ja paikanpäällä voisi tulla ruuhkaa? Alustavasti tuolloin auto olisi käytössä, lähtö Kuopiosta länteen Keski-Suomeen, optio jatkaa, mutta matkalla voi mennä dokumentoidessa pari päivää eli voisi mennä saapuminen olla vasta su:lle. Tarkistan nämä kunnat ja muutamia muita Keski-Suomen pohjoisosan kuntia (pitäjineen) mm. Suomen muistomerkit ja Finlandia Otavan suuri maammekirja annin osalta. Lähistöltä, Jyväskylän entisen mlk:n alueelta Tikkakoskelta uupuu ainakin jokunen nimike myös julkiselta alueelta (ja on niitä sotilasalueellakin, muttei parane normaalisti kuvata), joita voi lähteistää esimerkiksi teoksen Suomen ilmailuhistorian muistomerkit (2009) pohjalta. Lainasin tuon ja Suomen muistomerkit teoksen pohjatöitä ajatellen. Vaikuttaisi, että tuo jälkimmäinen, 200-sivuinen teos voisi antaa täydennyksiä myös aika moneen muuhun kuntalistaan. --Paju (keskustelu) 9. kesäkuuta 2023 kello 05.02 (EEST)[vastaa]

Järjestelyt

[muokkaa wikitekstiä]

Olisko majoitus pe illalla sekä la illalla? Kuvailun lisäksi yhteisiä ruokailuja ja kenties jokin keskustelu alustuksesta? --Aulis Eskola (keskustelu) 14. toukokuuta 2023 kello 15.04 (EEST)[vastaa]

Se olisi varmaan yksilöllinen ratkaisu, kaikkien aikataulut eivät välttämättä ole samat ja on myös pitkämatkalaisia. Jonkinnäköinen yhteisruokailu/ keskustelu /strategiapalaveri varmaan on hyödyksi ja huviksi.--Htm (keskustelu) 18. toukokuuta 2023 kello 23.41 (EEST)[vastaa]

Kuvitettavat kohteet: Seinäjoella (ml. liitoskunnat) on luettelossa liki sata kohdetta ja kuvia puuttuu noin 40. Kuortaneella on 17 kohdetta, vain neljä kuvattu. Seinäjoen ja Kurikan välilläkin on kuvattavaa Kurikkaan asti. Alajärvellä on noin 43 kohdetta, joista 15 kuvattu. Koko maakunnan kuvattavia en ole laskenut. --Htm (keskustelu) 19. toukokuuta 2023 kello 00.02 (EEST)[vastaa]


Pitäsköhän tapahtumasta ilmoitella vähän julkisemminkin kuin täällä - kunhan järjestelyt alkavat asettua. Siis ainakin viikkoa ennen tapahtumaa. --Aulis Eskola (keskustelu) 31. toukokuuta 2023 kello 19.03 (EEST)[vastaa]

Ilmoitettu Ajankohtaisissa - jokin muukin tapa vielä? --Aulis Eskola (keskustelu) 3. kesäkuuta 2023 kello 22.44 (EEST)[vastaa]

Majoituspaikka

[muokkaa wikitekstiä]

Ehdotuksia tukikohdaksi? --Aulis Eskola (keskustelu) 14. toukokuuta 2023 kello 15.12 (EEST)[vastaa]

Olen kesäisin kuvaillut siellä sun tällä ja yleensä pitänyt aikaa tiukkaa budjettia majoituksen suhteen. Ei Seinäjoella ole kovin paljoa tarjontaa, yleensä hostelit ovat edullisia ja niissä saa usein aamiaisen, mutta ilmnakin on pärjätty. On tullut yövyttyä mökkilylässäkin. -- Htm (keskustelu) 18. toukokuuta 2023 kello 23.46 (EEST)[vastaa]

Kustannukset

[muokkaa wikitekstiä]

Autolla tulevat voisivat tarjota kyytiä kukin suunnaltaan.

Onko säätiöllä mahdollisuus sponsoroida tapahtumaa? --Aulis Eskola (keskustelu) 14. toukokuuta 2023 kello 15.12 (EEST)[vastaa]

WMFI:llä on varmaankin mahdollisuus sponsoroida tapahtumaa. (ts. matkat ja majoitukset ovat selkeimmät, jos on jotain selkeää toimintaa (ts. ennalta suunniteltua) niin se myös. Alkoholia ei sponsata). Pistin aikaisemmin infoa, että jotain tälläistä voisi olla tulossa WMFI:n hallitukselle, niin se on tiedossa, mutta ei olla kokoustettu vielä niin asiasta ei ole mitään päätöstä. Budjetissa kuitenkin on yhteisötoimintaan (mm. patsasprojekti) varattua rahaa. -- Zache (keskustelu) 22. toukokuuta 2023 kello 20.12 (EEST)[vastaa]
@Aulis Eskola: matkoihin ja majoituksiin on 250€ per henki (yhteensä max 1500€) varattuna noin 6 henkilölle. Summat ovat arvioita sen mukaan mitä katsoin, että VR:n junamatkat edestakaisin ja pari yötä seinäjoelta maksaa eli joltakulta voi mennä enemmän ja toisilta vähemmän matkoihin. Jos joku tulee kauempaa tai porukkaa olisi tulossa enemmän, niin isompaakin summaa voidaan harkita, mutta tästä pitää ilmoittaa etukäteen ja muutenkin mieluusti lista käyttäjätunnuksista etukäteen jotka olisivat anomassa avustusta. (+ avustuksen saa täyttämällä kulukorvauslomakkeen; vaatii oikean nimen. ks [kulukorvausohje]) -- Zache (keskustelu) 28. toukokuuta 2023 kello 20.08 (EEST)[vastaa]
Tuohan olisi todella paljon rahaa per naama yhteen viikonloppuun, vain yhteen maakuntaan. Ehdotan, ettei yhteen viikonloppuun ja pienelle porukalle varata kaikkea, ainakaan yli kolmannesta vuoden projektibudjetista. 250 eurolla voi kuvata useita kymmeniä teoksia jos pohjatyöt on tehty hyvin. Etenkin jos nuukia majoituksia (muita kuin kaupunkihotelleja) maksetaan voisin kuvata vaikka Keski-Suomesta ja Savosta/Karjalasta sekä matkalta noihin (Uudenmaan ja Hämeen osat) ainakin 30-50+ kohdetta kesäkuussa sellaisella rahalla! Työjärjestysasiana: Ja jos yhteisöllisyyttä haetaan nyt hahmotellun lähestymisen sijaan, olisi syytä ENNEN ajankohdan kiinnittämistä ilmoitella asiasta vähintään a) Kahvihuoneen Uutisia ja Tapahtumia -palstalla ja b) Fiwikin Ajakohtaista sivun Wikipediassa tapahtuu -palstalla ainakin viikon ajan. Vasta sellaisen tiedotuksen jälkeen seuranneen keskustelun jälkeen tapahtuman aikataulua olisi sopiva kiinnittää! Voidaan Teamsilla tai Zoomilla etäkokoontua, ja vaihtaa ajatuksia, vaikka kuvaajat olisivat eri maakunnissa, jos kokoontuminen on joku kriteeri. (Eri ihmiset kuvaavat eri päivärytmissä kuin toiset; valoisina kesäiltoina kuvaamista voi joskus jatkaa hyvinkin ilta 22:een tai ylikin...)--Paju (keskustelu) 1. kesäkuuta 2023 kello 22.47 (EEST)[vastaa]
Laskin sen siten, että 1 yö per henkilö Seinäjoella on minimissään ~60€ ja tuossa on kaksi yötä = 120€. Junaliput Turku/Helsinki/Rovaniemi/Joensuu <-> Seinäjoki on noin 80€ suuntaansa (=160€) joka on yhteensä 280€ jo. (jotkut vuorot voivat olla merkittävästi kalliimpia ja jotkut halvempia). Niin joka tapauksessa niillä tuolla perusteella niillä henkilöillä jotka ovat kaksi yötä tuolla ja tulevat jostain kauempaa tuo 250€ väistämättä täyttyy. Todennäköisesti sitten taas osa tulee lähempää niin se on halvempaa. Esimerkiksi itse olen menossa yhdeksi yöksi ja saan kyydin. Periaatteessa varmaan olisi tehokkaampaa valokuvaamisen kannalta, että kaikki mentäisiin eri paikkoihin, mutta näen oman arvonsa ihan silläkin että ihmiset tapaavat ja näkevät toisiaan. -- Zache (keskustelu) 2. kesäkuuta 2023 kello 08.37 (EEST)[vastaa]
En epäile hetkeäkään, etteikö yksi ihminen saisi kulumaan 280 euroa viikonlopussa. Minä mielelläni käyttäisin sen jonkun maakunnan aukkojen täyttämiseen ja voisin yksin kuvata yli 40 kuvaa listoille. Nyt Seinäjoen viikonlopun esitettiin tavoitteeksi 33 kohdetta Seinäjoen seudulta, mihin 2 pv perillä riittänee yhdeltä autoilevalta henkilöltä helposti (jos ei kerää vain syrjäseudun erilliskohteita). Autolla paikalle siirtyvät voivat sään ja aikataulun salliessa kuvattua myös matkan varren kohteita. Jos pohjatyöt ja suunnitelmat on tehty kunnolla, ja pätevä kalusto mukana, ja optimistisesti asiaa tarkastelisi, yksi autolla liikkuva kuvaaja taitaisi ehtiä kiertää tuon maakunnan kaikki punalinkit about 4-5 vrk:ssa kelin salliessa. (Huom. karkea arvio ennen perusteellisten pohjatöitten tekemistä; niihin menisi yli 2 viikkoa artikkeli- ja kirjallisuustyötä.) Jos fiwikin kuvausbudjetti on samaa luokkaa kuin yllä on kerrottu 2021 olleen, vain neljän tai viiden hengen kuvausviikonloppu yhteen maakuntaan vie ehkä 50-75% koko kuvaustarpeiden vuosibudjetista, joka on suhteettoman paljon! Kun yhdistyksen budjetti on niukka, minusta kovin monen matkustaminen rajoitetun kohdealueen kimppuun vaikuttaa fiwikin niukan kuvausrahan tuhlaamiselta. Kesä 2023 on ensimmäinen koronaepandemiakauden jälkeinen kesä. Siten uskoisin kuvausintoa ja mahdollisuuksia olevan huomattavasti enemmän kuin kesinä 2021 ja 2022. Minä mielelläni varaudun yli 100 kohteen kiertämiseen kesän aikana, mikäli bensarahaa tms. matkarahaa on? Kun hieman raapututin viime ja tällä viikolla viiden kunnan julkisen taiteen ja muistomerkkien listoja (parin kunnan kohdalla Auliksen ja Htm:n avustuksella) parissa maakunnassa, paljastui lisäystarpeita kaikista näistä kunnista. Listat eivät olleet tip-top ajan tasalla. Kuntien kulttuurisivuilta, paikallis- ja maakuntamediosta kannattaa hakea artikkeleita keskeisillä avainsanoilla (kuten julkinen taideteos, veistos, muraali, seinämaalaus, patsas,...).
Yleisesti pidän perusteltuna pohjustaa fiwikin kuntalistoja myös käymällä läpi ja laatimalla artikkeleita kuntien wikimerkittäviä artikkeliaiheista kohtuullisella systematiikalla; olemassaoleviin artikkeleihin paikkatietoa kirjaamalla ja uusia artikkeleita paikkatietoineen rustaillessa miltei aina löytyy wikitärkeää kuvattavaa kuntakierroksille sekä jokunen listoilta uupuva muistomerkki tai taideteos kuvattavaksi. Tästä syystä suosittelen lämpimästi tekemään kunta-artikkeleihin koulu-, kirjasto-, kunnantalo-, terveyskeskus-, kotiseutumuseo-,... ja paikallismedia-artikkeleita. --Paju (keskustelu) 3. kesäkuuta 2023 kello 04.18 (EEST)[vastaa]
No siis tee ehdotus, niin pistetään se WMFI:n hallitukselle. Käytännössä siis aika matalalla kynnyksellä pyritään tukemaan jos ehdotus on järkevä ja linjassa sen kanssa mitä noin muuten tuetaan (esimerkiksi se, että korvataan konkreettisia toteutuneita kuluja). En henkilökohtaisesti pidä budjettia kriittisimpänä elementtinä koska rahan loppuessa voidaan tarvittaessa jättää sitten jotain muuta tekemättä jos katsotaan asian rahoituksen ensisijaisen tärkeää. ( yhteisön suunnalta tulevat ehdotukset ovat aika korkealla priorisoinnissa ) -- Zache (keskustelu) 4. kesäkuuta 2023 kello 21.21 (EEST)[vastaa]
Kirjasin alustavasti itseni osallistujalistalle samaksi viikonlopuksi, vaikka arvioisin että pääkohteeni talkoissa löytyisivät matkalta Etelä-Pohjanmaalle, eli liki 100 nimikettä tai yli (paluumatkan kanssa) jos saa varata kaksi yöpymistä (esim. hotelli Hirvi Äänekoskelta ja Ahvenlampi Campingin mökki Saarijärven länsipuolelta, jos noissa olisi varattaessa tilaa). Koska pohjatyöt ovat kesken, eivätkä kaikki muutkaan tarpeet ole vielä kasassa, voisi tuo aikataulutus osaltani heittääkin. Jos Saarijärveltä jatkaisi Karstula-Kyyjärvi-Kivijärvi-Kinnula-suunnalle, voisi lisää aukkoja täyttää, eikä Kyyjärven kautta eteläpohjanmaalaiselle Alajärvelle, jonne jo oli mahdollisia muita menijöitä, kuluisi varmaan kolmas yöpyminen ja lisää bensaa (mitä Lappajärven kiertokin Alajärven jälkeen merkitsisi). Etelä-Pohjanmaata koskevaa kirjallisuutta en vielä lainallut, enkä ehtisi läpikäymäänkään ennen muille sopivaa suunniteltua kuvausviikonloppua. Sivupolkuna Kauhavalta löytyi silti yksi avoimella siviilialueellakin oleva puuttuva nimike, jonka kirjasin paikkakunnan keskustelusivulle.--Paju (keskustelu) 9. kesäkuuta 2023 kello 14.18 (EEST)[vastaa]

Paikalliset tahot

[muokkaa wikitekstiä]

Olisko mitään paikallista tahoa yhteistyöhön? --Aulis Eskola (keskustelu) 14. toukokuuta 2023 kello 15.12 (EEST)[vastaa]

Seinäjoki-seura vaikuttaa kuukahtaneen. Mutta Etelä-Pohjanmaan kotiseutu- ja museoyhdistys voisi olla tavoitettavissa, puheenjohtaja Tuija Ahola... --Aulis Eskola (keskustelu) 16. toukokuuta 2023 kello 14.28 (EEST)[vastaa]

Olisko teemoja ehdolla, jotakin muutakin kuin fotoprojektia? --Aulis Eskola (keskustelu) 14. toukokuuta 2023 kello 15.04 (EEST)[vastaa]

Eli pidettäiskö fotosafari Seinäjoella pe-su 16.-18.6.? Jokainen voi valita joko yhden tai kolme kuvauspäivää. Jokainen voi myös varata, maksaa ja periä osallistumisen majoituspaikassa. Pidetään osallistujien tapaaminen lauantaina 17.6. klo. 19.00 jossain Seinäjoen majoituspaikassa tai ravintolassa. Voisin miettiä projektia koskevan alustuksen. jonka pohjalta keskustellaan.

Päällekkäisyyksiä välttääksemme voisimme jakaa kuvausalueet esim seuraavasti:

  • 1. Peräseinäjoki, auto, Virtaintien varrella 2 kohdetta
  • 2. Seinäjoki keskusta, jalan tai pyörällä, Koskenalantien - Kivistöntien eteläpuoleinen alue 10 20 kohdetta
  • 3. Seinäjoki keskusta jalan tai pyörä, Koskenalantieltä pohjoiseen 8 n. 25 kohdetta
  • 4. Alakylä (2), Ravirata (1), Paukaneva (1), Nurmo (1) pyörä tai auto
  • 5. Ylistarontie koilliseen luoteeseen (2), Ylistaro (5) ja siitä pohjoiseen, auto.

eli tavoitteena yhteensä noin 33 63 kohteen kuvaus

--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 30. toukokuuta 2023 kello 12.33 (EEST)[vastaa]

Työnjako Seinäjoella

[muokkaa wikitekstiä]

Tähän osallistujat voivat lisätä ne alueet, jotka haluavat kuvata Seinäjoen alueella. Eli säilytetään Seinäjoen alueet viitenä yllä mainittuna lohkona. Arvelisin että pystyn perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina pyörällä liikkuessani kuvaamaan keskustan alueet 2. ja 3. vaikka niihin melkoisesti kohteita lisättiinkiin. Jos näyttää, että en saa kaikkia kuvattua, kerron kuvaamattomista lauantain tapaamisessa klo. 19.00 ja sovitaan siinä sunnuntain kuvaukset.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 15.25 (EEST)[vastaa]

Minäpä ottasin la alueen 5. eli Ylistaron suunnan. Varmaankin ehtisin poimia muutamia Lapuan keskustan kohteitakin. Paluu olis tällöin Nurmon kautta. --Aulis Eskola (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 18.37 (EEST)[vastaa]

Mites olis seminaarin tapaaminen lauantaina 17.6. klo 19.00 ABC Seinäjoella Verkatehtaankatu 13? Siltä löytyy varmaan kuuden hengen pöytä. Toinen mahdollisuus on esim. majoituspaikassa Upseeritalo, Nyykoolinkatu 5 a 2. Siellä on varmaan joku pihapatio. Kun ilmakin näyttää suotuisalta. Tarkoituksena on keskustella patsasprojektin tilanteesta ja tulevaisuudesta, sekä pohtia, minkälaisen toimintastrategian haluamme projektille?--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 15.25 (EEST)[vastaa]

Mikä tahansa paikka varmaan sopii, plussaa olisi, jos sieltä saisi ruokaa. -- Htm (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 18.38 (EEST)[vastaa]
ABC:lla Hese ja Alacarte. Upseeritaloa vastapäätä on Lidl ja Sale (ABC:n yhteydessä). Upseeritalolla on köökki mikroineen sekä asiasto ja ruokailuvälineet.
Jos on kova hellepäivä, sitten vielä Sahalammella iltauinnille (3km tästä) ;) -- Aulis Eskola (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 19.02 (EEST)[vastaa]
Otan selville jos Upseeritalolla olis vaikka ulkogrilli, niin syötäis siellä, tuo uinti on myös hyvä idea!--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 19.12 (EEST)[vastaa]
Pitäskö heittää sähkörilli ja jatkoroikka auton takapenkille?! :O On mulla vaihtoehtoisesti piskuinen hiilirillikin ja hiiliä, mutta se käryttää pahemmin. Mutta Huilun Tuhdit lämpimiksi! --Aulis Eskola (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 19.18 (EEST)[vastaa]
Eikös sielläpäin syödä niitä itikoita, vai mitä lie? En ole saanut vielä Upseeritalolta viestiä kun kysyin ulkopaikasta. Ootellaan.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 20.16 (EEST)[vastaa]

Upseeritalolla ei valitettavasti ole kokoontumispaikkaa, varasin kokoontumistilan kuudelle hengelle lauantaina 19.00-22.00 ABC Seinäjoen kabinetista, Verkatehtaankatu 13. En varannut mitään tarjoilua, voitanee päättää siitä paikalla.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 15. kesäkuuta 2023 kello 13.20 (EEST)[vastaa]

Jos porukkaa tulee paljon, yhdellä autolla voisi ehkä tehdä kahden hengen hyökkäyksenkin Ylistaro-Lapua-suunnalle. Päivityksen jälkeen kuvaamattomia kohteita on noin 50 60. --Aulis Eskola (keskustelu) 31. toukokuuta 2023 kello 19.22 (EEST)[vastaa]

@Aulis Eskola: tiedusteli keskustelusivullani, mitä reittiä on tarkoitus tulla Seinäjoelle. No, Helsingistä Tampereelle motaria pitkin ja sen jälkeen tarkoitus poiketa dronekuvaamassa Puuvuori ja Yltä ja alta (Ylöjärvellä ja Hämeenkyrössä, lähekkäin). Mun suunnitelmissa seuraava paikka olisi Parkano, jossa on pieni kuvaamaton rypäs (4 kpl) yhdessä paikassa. Siitä eteenpäin on kaksi reittivaihtoehtoa. Eka on Ähtäriin (8 kohdetta + 1 matkalla), siitä Seinäjoelle joko Lehtimäen (4 kohdetta), Alavuden-Mäyryn (3 kohdetta) tai (VT18) Sydänmaan kautta (1 kohde matkan varrella). Matka ja aika kaikissa kolmessa suhtkoht sama. Parkanosta voisi mennä myös reittiä Jalasjärvi (1 kohde + 4 kohdetta museon alueella, joka ei ole auki lauantaisin)-Kurikka (5 kohdetta) -Ilmajoki (5 kohdetta matkalla) - Seinäjoki (1 kohde matkalla + 3 kohdetta Seinäjoen Alakylässä/Katajalaaksossa). Parkanosta Ähtärin kautta Seinäjoelle on n. 203 km (16 kohdetta) ja Kurikan kautta tulee n. 120 kilsaa (14 kohdetta). Ähtärin lenkkiin voi yhdistää vielä Kuortaneen, josta tulee 10 kuvauskohdetta lisää. - Tämän enempää en ole kaavaillut ja sunnuntain kuvauksissa pitää ottaa huomioon muiden tekemiset, mutta voin/voimme hyvinkin kiepsauttaa kierroksen Seinäjoen pohjoispuolella (=länsi-itä -välillä), esim. Lappajärven ympärys, Kauhava, Lapua, Ylistaro, Evijärvi. Totean vielä, että @Zache:n kanssa on sovittu vasta noi 2 dronekuvauspaikkaa ja loput on mun omaa ajatelmaa.--Htm (keskustelu) 4. kesäkuuta 2023 kello 20.07 (EEST)[vastaa]
Osallistumiseni on epävarmaa, mahdollisuus osallistua tai ei varmistunee viime hetkellä (muun ohella siksikin, että onko enää majoitusta). Jos osallistun niin tulosuunta olisi Turun ja Porin suunnasta autolla lauantaina. Sieltä tullessa sopisivat kuvattavaksi lähinnä kohteet Seinäjoelta länsilounaaseen. Jos Käyttäjä:Aulis Eskola tulee autolla Tampereelta, niin pitää myös koordinoida työnjako Auliksen kanssa siinä suunnassa. Silloin voisin koettaa käydä läpi kohteita maakunnan lounaisosassa ja pitäisi varmaan Auliksen kanssa katsoa reaaliaikaisesti tai etukäteen miten rajataan. Lauantaina myös nähtäisiin mitä on saatu tulomatkoilla kuvattua. Paluu olisi joko su tai ma. --Urjanhai (keskustelu) 9. kesäkuuta 2023 kello 20.39 (EEST)[vastaa]
Tässä sen verran muutosta, että Aulis Eskola taisikin ottaa Ähtärin ja Htm Jalasjärven - Kurikan suunnan.--Urjanhai (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 18.56 (EEST)[vastaa]

Ja vielä muuta

[muokkaa wikitekstiä]

--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 14. kesäkuuta 2023 kello 17.34 (EEST)[vastaa]

Osallistujat

[muokkaa wikitekstiä]

Reissu tehty (ja turvallisesti kotona)

[muokkaa wikitekstiä]

Pistän tähän nopean kuvauksen viikonlopun reissustani. Htm tuli hakemaan minut Helsingistä lauantaiaamuna noin 7.20 ja lähdettiin kohti Seinäjokea. Tavoitteena oli päästä sinne noin kl 18 ja kuvata matkan varrella olevia kohteita. Ensimmäiset kohteet olivat Puuvuori ja Yltä ja alta joita kuvasin normaalilla kameralla, että dronella. Tämän jälkeen mentiin Parkanon keskustassa kuvaamassa siellä olleet punaiset kohteet, Jalasjärven Pirunpesä, Ilmajoen riippusilta ja Etelä-pohjanmaan opisto ja pari kohdetta Koulutuskeskus Sedu:n eri toimipisteissä. Listasta puuttuu vielä muutama kohde joita Htm kuvasi. Seinäjoelle pääsimme noin kl 19 ja jätimme tavarat Matkustajakoti Evakkoon ja suuntasimme Seinäjoen Abc:lle josta Kulttuurinavigaattori oli varannut kabinetin. Siellä tapasimme Kulttuurinavigaattorin, Aulis Eskolan ja Urjanhain. Illan ohjelmana oli tehdä suunnitella tulevaa toimintaa. Samalla käytiin läpi ongelmia joita uudet osallistujat kohtaavat. Yksi oli, että sen ymmärtäminen miten taideteoksia sisältävien valokuvien tekijänoikeudet menevät on koettu vaikeaksi ja on saanut ainakin yhden osallistujan luovuttamaan. Lisäksi suunniteltiin sunnuntain valokuvaamista. Minun osakseni tuli kuvata nelikopterilla Lakeuden risti sekä muut Aalto keskuksen rakennukset ja sen jälkeen lähteä Alajärvelle kuvaamaan yhdessä Htm:n kanssa siellä olleet kuvaamattomat taideteokset. Sunnuntaina heräsin puoli viideltä kuvatakseni Aallon rakennukset nelikopterilla auringon nousun aikaan ja kuvasin noin kello seitsämän saakka jonka jälkeen kiertelin kaupunkia ja palasin hotellille. Hotellilla pistin laitteet lataukseen ja kello 11 lähdettiin hotellilta. Alajärvelle saavuttiin n. 12.30 jossa ensin etsittiin ja kuvattiin taideteokset. Tämän jälkeen kuvattiin nelikopterilla Alvar Aallon Alajärvelle suunnttelemat rakennukset sekä muutamia keskustan ulkopuolella olleita taideteoksia. Kello 16 lähdettiin ajamaan takaisin kohti Helsinkiä. Pistän tarkemmat kommentit kuvista vielä jahka ehdin siirtää ne koneelle ja käytyä ne läpi. Oli erittäin hauska ja antoisa reissu. Kiitokset kaikille osallistujille. Htm:lle kyydistä, Aulikselle ehdotuksesta ja Kulttuurinavigaattorille järkkäyksestä ja Urjanhaille kuvaamisesta. --Zache (keskustelu) 19. kesäkuuta 2023 kello 00.41 (EEST)[vastaa]

Kiitos selotuksesta, mielenkiintoista luettavaa tuolta seudulta päin kotoisin olevana, olisin muuten saattanut osallistua myös, mutta olen menossa juhannuksena sinne. Täytyypä seurata minkälaisia kuvia safarilta on tullut, nuo dronekuvat varsinkin sinulta kiinnostaa erityisesti. Stryn (keskustelu) 19. kesäkuuta 2023 kello 11.06 (EEST)[vastaa]
Kuvasin kolmen päivän aikana Seinäjoen keskustan alueiden kohteita. Ilmat suosivat ja sähköpyörällä tuli ajettua yhteensä vain vähän yli sata kilometriä. Minulle lähes tuntemattoman kaupungin näkeminen oli sinänsä hieno kokemus. Mieleen jäivät Seinäjoen rautatieaseman edessä Heikki Varjan teos yksityiskohtineen ja Raimo Utriaisen Ystävyyttä yli rajojen, lisäsin kuvia molempien veistosten yksityiskohdista niiden Wikipedia-artikkeleihin. Sain kuvattua koko Silja Selosen mainion Lintu-muraalisarjan. Oli joskus vaikea löytää lintuja, mutta niinhän on myös oikeita lintuja bongaillessa.
Viikonlopun ”patsasseminaarin” (Htm:n osuva sana) aikana Seinäjoen patsaat, muraalit ja laatat saatiin kuvattua lähes täydellisesti. Osuuteni luetteloon oli noin 40 kohdetta ja artikkeleihin 15 kuvaa. Puolisenkymmentä poistin luettelosta, kun totesin että eivät ole paikalla tavattavissa tai ei tavoitettavilla paikoilla.
Lauantain tapaamisessa pohdittiin muun muassa Auliksen herättämää hyvää kysymystä: Mistä niitä aina sikiää? Eli luetteloimattomia teoksia tuntuu jonkin verran löytyvän lähes joka paikkakunnalta. Ei tilanne vakava ole koko patsasprojektin mittasuhteessa, mutta hyvä todeta tämä. Kysyin seminaarissa myös, kannattaako luetteloissa prkiä täydellisyyteen? Ehkä jokainen voisi miettiä sitä itsekseen. Pohdittiin myös niiden kuntien kuvaamista esim. itärajalla Karjalassa ja Kainuussa, jossa kohteet ovat hyvin hajallaan ja etäällä kuntakeskuksista. Se vaatisi useita päiviä. Lauantaina suunniteltiin yhdessä sunnuntain kuvauspäivän tavoitteet. Kaiken kaikkiaan onnistunut fotosafari, jossa saatiin paljon aikaiseksi.--Kulttuurinavigaattori (keskustelu) 19. kesäkuuta 2023 kello 11.41 (EEST)[vastaa]
Kuvailin kuutisen kymmentä kohdetta. Matkaa tuli 720km. Otin rankempaakin tuntumaa puskakohteisiin. Yksittäiseen mettäkohteeseen voi mennä ilman maastoajoneuvoa helposti tuntikin rämpimistä ja ettimistä. Hyttysten ja paarmojen määrä on tänä kesänä hirvittävä! Sääret ovat aivan punaisilla pateilla.
Ja arvioisin Karjalaan menevän aikaa useita viikkoja - ei päiviä. Aulis Eskola (keskustelu) 19. kesäkuuta 2023 kello 21.17 (EEST)[vastaa]
Mulla tuli kohteita huomattavan paljon vähemmän, mutta toisaalta joissakin kohteissa seurasin kopterikuvausta enkä kuvannut juuri ollenkaan. Meidän ryhmällä oli oikeastaan hajakohteita, Ilmajoella, Parkanossa ja Alajärvellä oli tihentymä, jossa saatoimme hajaantua. Hyttysiä ja paarmoja en nähnyt ensimmäistäkään, Pirunpesällä oli jotain pörriäisiä, jotka olivat hiukan kiusallisen tungettelevia. Mut mulla oli verkkarit. Lämmin ilma vei kyllä voimia ja väsytti. Kilometrejä 955. --Itärajan perkaamisen ongelmana voi varmaan olla se, että kohteet näyttävät olevan nätisti vierekkäin, mutta melkein jokaiseen joutuu käymään ottamassa vauhtia isommalta tieltä. Htm (keskustelu) 19. kesäkuuta 2023 kello 21.44 (EEST)[vastaa]
@Zache: Saisko kuvia - Lakeuden ristiin tai mahdollisesti noihin ympäristötaidekohteisiin. Puuvuori taitaa kuitenkin näyttää ylhäältä tavalliselta metsäkumpareelta... Aulis Eskola (keskustelu) 25. joulukuuta 2023 kello 23.08 (EET)[vastaa]

Koipien raapimisen välissä korostan kuitenkin vielä sitä, että kyllä paikkakunnan muistojen ja taiteen kautta saa mainion syvemmän käsityksen alueesta ja sen historiasta :) --Aulis Eskola (keskustelu) 19. kesäkuuta 2023 kello 21.34 (EEST)[vastaa]