Keskusautohalli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keskusautohalli Oy
Tunnuslause Turvallisuutta teille vuodesta 1927
Yritysmuoto osakeyhtiö
Toimitusjohtaja Petri Arvo
Kotipaikka Turku
Toiminta-alue Suomi
Henkilöstö 110
Omistaja Heikki Hedman
Kotisivu www.keskusautohalli.fi

Keskusautohalli on suomalainen autoliikeketju, jonka toimipaikka on Turku. Se on Suomen vanhin ja maailman toiseksi vanhin Volvo-jälleenmyyjä.[1] Se on myös maailman ensimmäinen Volvo-edustaja Ruotsin ulkopuolella.

Ensimmäinen Suomeen ostettu Volvo oli Volvo PV4 vuosimallia 1928, jonka Keskusautohalli osti solmiessaan Volvon kanssa jälleenmyyntisopimuksen. Keskusautohalli sai merkittävän tukijalan syksyllä 1932, kun siitä tuli Volvon linja- ja kuorma-autojen jälleenmyyjä koko Suomeen. Volvo oli tuolloin ostetuin linja-auto Suomessa. Vuonna 1938 yritys aloitti Fiatin maahantuojana ja myi samalla pienen määrän Hudsoneita. Autojen lisäksi myynnissä oli muun muassa moottoripyöriä (BSA, Rudge). Kesällä 1949 Keskusautohalli alkoi tuoda maahan Simca-merkkistä henkilöautoa, jonka kauppa päättyi, kun Simca päätyi osaksi Chrysler-konsernia. Vuonna 1952 Keskusautohallin omistajat perustivat Helsinkiin Finla Oy:n, jolle Fiatin maahantuonti siirtyi. Vuonna 1962 Fiatin maahantuonti siirtyi Hankkija Oy:n tytäryhtiö Autonovo Oy:lle.

Keskusautohalli teki autokauppaa Turussa Brahenkadulla aina vuodesta 1927 vuoteen 1982, jolloin henkilöautomyynti siirrettiin Turun Kuormakadulle raskaan kaluston yhteyteen, joka oli muuttanut tiloihin jo vuonna 1978. Tätä ennen Keskusautohalli oli aloittanut liiketoiminnan Salossa vuonna 1960. Vuonna 1987 Keskusautohalli laajensi toimintansa Forssaan, ja vuonna 1989 perustettiin Raisioon oma liike, koska yritys aloitti Renault -jälleenmyyjänä ja tätä varten tarvittiin oma liike. Kun Volvo lakkautti Rauman ja Porin Autokeskukset itsenäisinä yksikköinä vuonna 1993, ne yhdistettiin Keskusautohalliin ja Rauman liike jäi osaksi Keskusautohallia. Kuorma- ja linja-autojen myynti päättyi joulukuussa 1995. Rauman liike myytiin Palin Oy:lle vuonna 2012. Vuonna 2013 valmistui Turun Rieskalähteentielle uusi autotalo. Merkkien huoltotoiminnot sijaitsevat kaikki samassa kiinteistössä Turun Rieskalähteentiellä. Honda myynti avatiin Raisioon Vesilaitoksentielle vuonna 2019. Hondan huoltotoiminnot ovat muiden merkkien tapaan Turussa Rieskalähteentiellä.

Keskusautohallin omistaa Heikki Hedman, josta tuli itsenäinen yrittäjä vuonna 2003.[2] Sitä ennen hän oli ollut Keskusautohallin johdossa vuodesta 2000. Keskusautohalli työllistää noin 100 henkilöä.

Keskusautohalli edustaa vuonna 2022 Volvo-, Honda-, Opel-, Renault-, Dacia ja Nissan--merkkisiä henkilö- ja pakettiautoja. Yritys tarjoaa myös näiden merkkien sekä huolto- että varaosapalveluja.

  1. Autokauppa avasi nettihuutokaupan Digitoday. Viitattu 15.6.2010.
  2. Kilpailuvirasto: Yrityskaupan hyväksyminen; Nordea Capital Oy, Heikki Hedman / Keskusautohalli Oy:n liiketoiminta kilpailuvirasto.fi. Viitattu 15.6.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]