Karjalan kannaksen suojajoukkotaistelut talvisodassa
| Karjalan kannaksen suojajoukkotaistelut talvisodassa | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa talvisotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
noin 30 000 sotilasta |
| ||||||
| Tappiot | |||||||
|
|||||||
| |||||||
Suojajoukkotaistelut olivat talvisodan alussa käytyjä viivytystaisteluita, joissa suomalaiset joukot hidastivat Neuvostoliiton etenemistä. Ne alkoivat 30. marraskuuta 1939, ja niiden katsotaan päättyneen 5.–6. joulukuuta 1939, Kannaksella, kun suojajoukot vetäytyivät kenttäarmeijan pääasemien taakse lepoon reserviin.
Suojajoukkojen viivytystaistelun tuloksena pääpuolustusasemiksi vakiintui lounaasta kaakkoon lueteltuna linja: Kyrönniemi, Kuolemajärvi, Hatjakanlahdenjärvi, Muojaanjärvi, Salmenkaita ja Vuoksi II armeijakunnan rintamavastuualueella ja Vuoksi, Suvanto ja Taipaleenjoki III armeijakunnan osalta.
Suojajoukkotaisteluiden tuloksena Kannakselle oli ehditty ryhmittää Suomen II ja III armeijakunta puolustusasemiin torjuntataisteluita varten siten, että II armeijakunta komentopaikkanaan Viipuri vastasi puolustuksesta Vuoksen etelä- ja kaakkoispuolella etelästä pohjoiseen päin katsottuna 4., 5. ja 11. divisioonan voimin ja III armeijakunta Vuoksen pohjoispuolella 8. ja 10. divisioonan voimin Laatokkaan saakka pitäen komentopaikkanaan Räisälää.
Vajaan viikon viivytystaisteluista muodostui suomalaisille joukoille tappiota noin 400 sotilasta, joista 133 kaatui ja 79 katosi. Tappiot olivat 1,4 % joukkojen kokonaismäärästä, mitä on pidettävä verrattain vähäisenä.[1]
Neuvostoliiton joukot ja tavoitteet sodan alussa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puna-armeijan Karjalankannaksella toimineiden joukkojen tavoitteena oli talvisodan aikana lyödä Suomen puolustusvoimat taistelualueellaan. Hyökkäyksen painopisteeksi oli määrätty Viipurin ja Leningradin välisen rautatien suunta.[2]
Talvisodan alkaessa Karjalan kannaksella hyökkäsi Suomen alueelle 2. luokan armeijakomentaja V. Jakovlev komentama Neuvostoliiton 7. armeija, johon kuului sodan alkaessa yhteensä yhdeksän divisioonaa ja panssariarmeijakunta. Alueelle oli siis ilmeisesti keskitetty lähes 200 000 miestä, noin 1500 panssaroitua ajoneuvoa sekä noin 900 tykkiä ja kranaatinheitintä.[2]
Suomalaisjoukkojen tavoite
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomalaisten suojajoukkojen alkuperäisenä tehtävänä oli viivyttää neuvostojoukkojen etenemistä valtakunnan alueelle niin kauan, että liikekannallepanon myötä perustetuilla kenttäarmeijan joukoilla olisi ollut riittävästi aikaa keskittää joukkonsa pääpuolustusasemaan.
Suomessa toteutettiin kuitenkin yleinen liikekannallepano ylimääräisten harjoitusten nimellä jo viikkoja ennen talvisodan alkua, joten alkuperäinen tehtävä ei ollut enää ajankohtainen. Päämajan näkemyksen mukaan suojajoukkojen olisi kuitenkin omalla aktiivisella viivyttämisellään kulutettava neuvostoliiton hyökkääviä joukkoja ennen pääpuolustusasemassa käytäviä taisteluita. Pääpuolustusasemaa ryhdyttiin myöhemmin kutsumaan nimellä Mannerheim-linja.
Suomalaiset suojajoukot oli jaettu neljään eri ryhmään, jotka olivat:
- Uudenkirkon ryhmä
- Muolaan ryhmä
- Lipolan ryhmä
- Raudun ryhmä
Uudenkirkon ryhmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Uudenkirkon ryhmä
Uudenkirkon ryhmä oli alistettu II armeijakunnan esikunnan alaisuuteen. Ryhmään kuulunut osasto Karhu vastasi pääasiassa viivytystaistelusta Viipurin ja Leningradin välisen maantien suunnassa ja osasto Alfthanin vastuulla oli mainittujen kaupunkien välisen rautatien suunta. Lähimmäksi rajaa olivat ryhmittyneenä 1.RajaK, 2.RajaK ja JP 1.[3]
Muolaan ryhmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Muolaan ryhmä
Muolaan ryhmä keskitettiin 14. syyskuuta – 9. lokakuuta 1939 Karjalan kannaksen Polviselän (Kivennapa), Kekrolan, Kivennavan, Joutselän alueelle ja asettui siellä rakentamaan viivytysasemaa.[4] Sodan alettua 30. marraskuuta ryhmä viivytti viiden päivän ajan Puna-armeijaa, minkä jälkeen se vetäytyi päävastarinta-aseman taakse Perkjärven, Muolajärven ja Punnusjärven välisellä alueella.[5]
Lipolan ryhmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Lipolan ryhmä
Lipolan ryhmä oli alistettu 11. divisioonan esikunnalle ja oli keskitetty Pulkkisen, Lipolaan ja Valkjärven kaakkoispuolelle.
Raudun ryhmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Raudun ryhmä
Raudun ryhmä oli alistettu suoraan III armeijakunnan esikunnalle. Sen vastuualueena oli Raudun ja Metsäpirtin alue rajalta Vuokselle asti.
Suomalaisten tappiot suojajoukkotaisteluissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomalaisten tappioista suojajoukkotaisteluiden aikana ei ole olemassa täysin luotettavaa tilastointia, koska eräiden joukkojen osalta tilastot ovat puutteellisia. Kokonaistappioiden voidaan laskea olevan kuitenkin noin 400 miestä, joista yli 130 lasketaan kaatuneisiin. Kadonneita lasketaan olevan noin 80, joiden suhteellisen suureen määrään vaikuttivat noin 20 miestä, jotka loikkasivat neuvostojoukkojen puolelle Er.P 4:stä sodan alkupäivinä. Haavoittuneiden lukumääräksi muodostuu näin noin 250 miestä.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Talvisodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17565-X
- Jorma Järventaus jne.: Suomi sodassa. Helsinki: Valitut Palat, 1983. ISBN 951-9078-94-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Talvisota Kronikka, sivu 26
- ↑ a b Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s. 50
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 34
- ↑ Sotatieteen Laitos: ”3.luku”, Talvisodan historia 1, s. 89–103. Suojajoukkojen perustaminen ja keskittäminen. WSOY, 1977. ISBN 951-0-08146-9.
- ↑ ”2. luku”, Talvisodan historia 2, s. 33–47. (Suojajoukkotaistelut) WSOY, 1978. ISBN 951-0-08147-7
- ↑ Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 47