Karhunlaukka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karhunlaukka
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophyta
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Narsissikasvit Amaryllidaceae
Alaheimo: Allioideae
Suku: Laukat Allium
Laji: ursinum
Kaksiosainen nimi

Allium ursinum
L.

Katso myös

  Karhunlaukka Wikispeciesissä
  Karhunlaukka Commonsissa

Karhunlaukka (Allium ursinum) on laukkojen eli sipulien sukuun kuuluva monivuotinen kevätkasvi. Lajia tavataan suurimmassa osassa Eurooppaa erityisesti valoisissa lehtimetsissä. Suomessa lajia tavataan vain maan lounaisosissa ja Ahvenanmaalla, jossa se on rauhoitettu.[1]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karhunlaukan kukinto.

Karhunlaukka kasvaa 15–40 senttimetriä korkeaksi. Kasvi on juurakotonselvennä. Sipuli on valkoinen, pitkä ja kapea. Varsi on särmikäs ja sen tyvellä on kaksi tai kolme lehteä. Lehdet ovat pitkäruotisia ja muistuttavat kielon (Convallaria majalis) lehteä. Lehden suikea ja litteä lapa on kooltaan 10–20 cm pitkä ja 3–4 cm leveä. Kukinnon alla on 1–3 tukilehteä, jotka ovat kukintoa pienempiä ja pian varisevia. Kukinto tiheä latvasarja, joka on 2,5–6 cm leveä ja itusilmuton. Kukkaperät ovat pituudeltaan 10–15 mm. Valkoinen kukka on tähtimäinen ja sen kehälehdet ovat 7–12 mm pitkiä. Karhunlaukka kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Kukinnan jälkeen versot kellastuvat ja kuihtuvat nopeasti.[2][3] Koko kasvi tuoksuu voimakkaasti sipulilta. Sipulin maku tarttuu herkästi kasvia runsaasti syövien lehmien maitoon.[1]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhunlaukka on eurooppalainen sipulikasvi, jota ihminen lienee levittänyt melkoisesti alkuperäisiltä kasvualueiltaan. Sitä tavataan Etelä- ja Keski-Euroopassa Ranskasta ja Italiasta Romaniaan ja edelleen Baltian maihin ja Etelä-Skandinaviaan. Lisäksi karhunlaukkaa tavataan Britteinsaarilla ja Kaukasuksella.[4] Suomessa karhunlaukka kasvaa ainoastaan Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen saaristossa. Erillinen esiintymä Porvoon Pellingin saaristossa on hävinnyt. Karhunlaukka on vanha hyötykasvi ja sitä pidetään muinaistulokkaana. Tähän viittaa esimerkiksi lajin esiintyminen Saaristomerellä muinaisen viikinkireitin varrella.[3] Myös katolisten munkkien arvellaan levittäneen kasvia.[1]

Viljely ja elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Karhunlaukan kasvusto Saksassa.

Karhunlaukkaa tavataan pääasiassa rehevissä lehdoissa, mutta myös lehdesniityillä ja hakamailla. Se muodostaa usein laajoja, yhtenäisiä kasvustoja. Suomessa karhunlaukan kasvupaikkoja on aikaisemmin tuhoutunut erityisesti pellonraivauksen takia. Nykyään lajin suurin uhka on kasvupaikkojen kuusettuminen ja umpeenkasvu perinteisen laidunnuksen loputtua.[3]

Karhunlaukka viihtyy hyvin varjossa ja puolivarjossa. Maa saa olla kosteahkoa ja kalkkipitoista. Jos karhunlaukan saa viihtymään, se leviää nopeasti.

Karhunlaukan kylvö onnistuu parhaiten, kun siemenet kylmäkäsittelee. Esikasvatus ja lisääminen pikkusipuleista ovat myös mahdollisia viljelytapoja. Siemenet kylvetään syksyllä tai aikaisin keväällä ja peitetään ohuelti. Jos varjoa ei muuten ole, niin oivallisia kasvupaikkoja ovat esimerkiksi pensaiden juuret. Taimiväli on noin 15–20 cm.

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhunlaukka on vanha maustekasvi. Sitä on syöty myös vihanneksena.[1] Karhunlaukasta voidaan käyttää lähes koko kasvi; lehdet, kukat ja sipuli. Maku ja tuoksu muistuttavat valkosipulia ja sen terveysvaikutuksetkinlähde? ovat samankaltaiset valkosipulin kanssa. Kuivatessa maku häviää, joten sitä suositellaan käytettäväksi ainoastaan tuoreena.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karhunlaukka oli yksi entisaikain merimiesten suosima vihannes keripukin torjunnassa ja on todennäköisesti heidän mukanaan tullut Suomeenkin.

Lääkinnällisiltä ominaisuuksiltaan se vertautuu valkosipuliin, minkä vuoksi se luokitellaan myös ns. luostarikasveihin, joita kasvatettiin eri luostareiden puutarhoissa, esim. Vadstenan luostarissa. Lisäksi sitä on käytetty torjumaan rikkaruohoja humalatarhoissa.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Laine, Unto: Karhunlaukka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 54.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Ålandstryckeriet, Mariehamn 2008.
  • Pähkylä 1a-2015, siemenluettelo. Toim. Laaksoharju, Taina & Luukkonen, Suvi & Bade, Cleo, Hyötykasviyhdistys, Helsinki 2015. ISSN: 1237-6671.
  • Luontoportti: Karhunlaukka (Allium ursinum)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Ålands flora 2008, s. 330.
  2. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 487, 489.
  3. ↑ a b c Laine 1997, s. 54.
  4. ↑ Den virtuella floran: Ramslök (ruotsiksi) Viitattu 22.3.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Karhunlaukka&oldid=22103860”