Kansojen taulu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kansaintaulu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Guntherus Zinerin pelkistetty maailmankartta vuodelta 1472 (T-O-kartta, itä ylhäällä), joka esittää tuolloin tunnettua maailmaa ja sitä, miten kristillisessä ikonografiassa oletettiin maailman jaetun Seemin, Haamin ja Jaafetin jälkeläisten kesken. Ylimpänä (idässä) Aasia, Seemin jälkeläiset; alaoikealla (lounaassa) Afrikka, Haamin jälkeläiset; alavasemmalla (luoteessa) Eurooppa, Jaafetin jälkeläiset.
Kansojen taulun tulkintaan perustuva maailmankartta vuodelta 1854.

Kansojen taulu, myös Kansaintaulu[1] tai kansojen luettelo,[2] on Raamatun ensimmäisen Mooseksen kirjan 10. luvussa oleva luettelo Nooan jälkeläisistä ja siitä, minkä kansojen olettiin polveutuvan kenestäkin Nooan pojista.[3] Luettelo esiintyy hieman lyhennettynä myös Ensimmäisen aika­kirjan alussa.[4]

Historiallisuus ja kattavuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raamatun kansojentaulu on sikäli ainoa­laatuinen vanhan ajan kirjalli­suudessa, että missään muualla ei tuohon aikaan ollut yritetty­kään laatia vastaavaa yhteen­vetoa koko maailman kansojen alku­perästä.[2][5] Taulun katsotaan kuvastavan muinaisten israelilaisten ja juutalaisten maan­tieteellistä tietämystä vuoden 600 eaa. aikoihin[1], vähän ennen Babylonin vankeutta. Heidän tuntemansa osa maailmasta ulottui tuolloin pohjoisessa Mustaan­mereen ja Kaspian­mereen, etelässä Arabian niemimaan eteläosiin ja Etiopiaan, idässä Elamiin nykyisessä Iranissa ja lännessä ainakin Jooniaan tai Kreikkaan saakka.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Nooa oli koko nykyisen ihmiskunnan esi-isänä erityisen merkittävä, koska hänen aikanaan kaikki ihmiset koko maailmassa hukkuivat veden­paisumuksessa lukuun ottamatta niitä kahdeksaa, jotka selvisivät hengissä Nooan arkissa. Nämä olivat Nooa itse, hänen vaimonsa, hänen kolme poikaansa Seem, Haam ja Jaafet ja näiden vaimot,[6] joista Raamatun mukaan polveutuvat kaikki myöhemmin eläneet ihmiset koko maailmassa.[7] Luettelon laatijan käsityksen mukaan ihmiskunnan ykseys on luonteeltaan enemmänkin teologista kuin biologista laatua, sillä kaikki kansat ovat Jumalan pelastaman Nooan jälkeläisiä, joskin valitulla kansalla on näiden joukossa erikois­asema.[2]

Luettelo ei tietenkään vastaa nykyisen tieteellisen etnologian käsityksiä, mutta perustuu silti epäilemättä päätelmiin, joita on sen kirjoittamisen aikaisen tietämyksen valossa pidettävä järkevinä.[1] Yleensä on maan­tieteellisesti lähimpänä toisiaan asuvat kansat katsottu toistensa lähimmiksi sukulaisiksi[2], mutta tästä on eräitä poikkeuksia, joihin on selvästi tunnis­tetta­vissa olevat historialliset syyt. Niinpä kanaanilaiset ja foinikialaiset on lueteltu haamilaisiin eikä seemiläisiin kuuluviksi ilmeisesti siitä syystä, että nämä kansat ovat vanhoina aikoina olleet vahvasti Egyptin vaikutus­vallan alaisina, ajoittain Egyptin hallinnassakin.[1][2] Samoin Elam luetaan tässä seemiläisiin, vaikka elamin kieli ei ole seemiläinen, mutta Elamilla oli kiinteät kulttuuriset siteet Mesopotamiaan.

Nykyisen tieteellisen käsityksen mukaan Raamatussa kerrotun kaltaista maailman­laajuista vedenpaisumusta ei ole tapahtunut. Vielä uuden ajan alussa sitä kuitenkin yleisesti pidettiin totena, ja kansojen taulun pohjalta esitettiin monia teorioita sellaisten­kin kansojen alku­perästä, joita siinä ei suora­naisesti mainita. Jossakin määrin se vastaa nykyistäkin käsitystä kielten suku­lai­suudesta, ja siitä ovat saaneet alkunsa nykyisinkin käytössä olevat termit seemiläiset ja haamilaiset kielet.

Kansojen taulu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Table of Nations
Nooa jakaa maailman poikiensa kesken. Tuntemattoman taiteilijan venäläinen maalaus 1700-luvulta.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 10. luvun mukaan Nooalla oli kolme poikaa:

Näiden poikien nimien on ajateltu perustuvan seemiläisiin kieliin. Shen (Seem) merkitsee "nimeä" tai "tunnettua", "menestystä[8], Haam "lämmintä" [9] ja Jaafet "avointa".[10]

Raamatussa luetellaan heidän jälkeläisensä kolmessa ryhmässä, ei kuitenkaan Nooan poikien syntymä­järjestykessä vaan siinä järjestyksessä, jossa heidän oletettiin saaneen poikia veden­paisumuksen jälkeen. Esimerkiksi Seemin ensimmäinen poika syntyi Raamatun mukaan vasta kaksi vuotta veden­paisumuksen jälkeen.[11] Mihin kansoihin heidän ensimmäisen polven jälkeläisensä viittaavat, on monessa tapauksessa pääteltävissä seuraavasta suku­polvesta, mutta monet nimet on vaikeasti tunnistettavissa. Luettelo toistetaan suurelta osin myös Ensimmäisen aika­kirjan ensimmäisessä luvussa[12], jossa eräiden nimien kirjoitus­asu kuitenkin poikkeaa alku­peräisestä. Osa kansojen nimistä esiintyy monikko­muodossa, jonka pääte hepreassa on -im.[13] Tällöin luettelossa ei kerrota, onko kunkin kansan oletetusta kanta­isästä käytetty vastaavaa yksikkö­muotoa.

Jaafetin jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suluissa olevat, kursivoidut nimien kirjoitusasut ovat vuoden 1938 raamatun­suomennoksen mukaiset.

Raamatun mukaan Jaafetin pojat ja pojan­pojat olivat:[14]

Huomautus: kreikkalaisessa Septuaginta-käännöksessä (LXX) mainitaan Javanin ja Tubalin välissä myös Elisa-niminen Jaafetin poika, jota kuitenkaan ei mainita missään muussa antiikin aikaisessa lähteessä, ei myöskään Ensimmäisessä aika­kirjassa. Nimen esiintymistä tässä kohdassa on lähes yksi­mielisesti pidetty Javanin pojan Elisan nimen virheellisenä toistona väärässä kohdassa. Kuitenkin Elisan, samoin kuin jäljempänä mainitun Arpaksadinkin, esiintyminen kreikkalaisessa Raamatussa sopii yhteen sen varhais­kristillisten kirjoittajien käsityksen kanssa, että olisi 72 sukua ja kieltä, jotka mainittaisiin nimeltä tässä luettelossa, kun taas juutalaisen käsityksen mukaan nimiä, sukuja ja kieliä oli 70.

Jaafetia on perinteisesti pidetty eurooppalaisten, mutta myös muutamien itä­maisten kansojen esi-isänä. Tämän vuoksi "jaafetilaisia" on toisinaan käytetty kaukasia­laisen rodun synonyyminä. Termi kaukasia­lainen johtuu sekin käsityksestä, että Jaafetin heimon rotu­ominaisuudet kehittyivät Kaukasuksen alueella, jossa Araratkin sijaitsee. Termiä jaafetilaiset kielet ovat myös entis­ajan kieli­tieteilijät kuten Grimmin veljekset, William Jones ja Rasmus Rask käyttäneet niistä, mitä myöhemmin alettiin nimittää indo­eurooppalaisiksi kieliksi, sillä he olettivat, että jos eurooppalaiset ja Kaukasian asukkaat ovat Jaafetin jälkeläisiä, täytyy Euroopan kielilläkin olla yhteinen alkuperä, kuten niistä useimpien laita todella onkin, uralilaisia, kartve­lilaisia, luoteis­kaukasia­laisia ja koillis­kaukasia­laisia kieliä sekä baskia lukuun ottamatta. Toisaalta termiä käytti toisessa merkityksessä myös Nikolai Marr jaafetilaisessa teoriassa, jonka mukaan Kaukasuksen kielet ovat jäänne muinaisesta kieli­kunnasta, johon kuuluneita kieliä olisi puhuttu paljon laajemmalla alueella ennen indo­eurooppa­laisten kielten levittäytymistä.

Haamin jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suluissa olevat, kursivoidut nimien kirjoitusasut ovat vuoden 1938 raamatun­suomennoksen mukaiset.

  • Kus (Kuus), Haamin poika. Nimi Kuš tarkoitti vanhalla ajalla tavallisesti Nubiaa,[5][15] mutta se sitä käytettiin myös Mesopotamian kassilaisista.[2][5] On epäilty, että viimeksi mainitut on luettu haamilaisiin vain, koska nimien yhtäläisyys aiheutti sekaannusta.[2]
    • Seba, Kusin poika. Nimi tarkoittaa erästä aluetta Etelä-Arabiassa.[5]
    • Havila, Kusin poika.
    • Raema, Kusin poika.
      • Saba, Raeman poika. Saba ja Dedan olivat nubialaisia ja eteläarabialaisia heimoja.[5][15]
      • Dedan, Raeman poika.
    • Nimrod, Kusin poika, Raamatun mukaan maailman ensimmäinen mahtava hallitsija ja mahtava metsästäjä Jumalan edessä, hallitsi suurta osaa Babyloniaa ja perusti muun muassa Niniven.[19]
  • Misraim, Haamin poika. Nimi tarkoittaa Egyptiä.[15] Nykyäänkin Egyptin nimi on arabiaksi Miṣr.
    • ludilaiset (luudilaiset), Misraimin jälkeläisiä
    • anamilaiset, Misraimin jälkeläisiä
    • lehabilaiset, Misraimin jälkeläisiä
    • naftuhilaiset, Misraimin jälkeläisiä
    • patrosilaiset (patrokselaiset), Misraimin jälkeläisiä
    • kasluhilaiset, joista kansojen taulun mukaan myös filistealaiset polveutuivat.[20][21], joskin eräiden muiden Raamatun kohtien mukaan he olisivat lähteneet Kaftorista.[22][23]
    • kaftorilaiset, Misraimin jälkeläisiä. Nimen Kaftor on tulkittu tarkoittavan Kreetaa.[5]
  • Put (Puut), Haamin poika. Nimen on jo vanhalla ajalla lähes yksimielisesti tulkittu tarkoittavan libyalaisia.[15][16].
  • Kanaan, Haamin poika. Hänen jälkeläisinään pidettiin Kanaanin maassa ennen israelilaisia asuneita kanaanilaisia.
    • Sidon (Siidon), Kanaanin vanhin poika. Vanhalla ajalla Sidon oli toinen Foinikian suurimmista kaupungeista.
    • Het (Heet), Kanaanin poika. Raamatussa mainitaan useita kertoja heettiläisiksi kutsuttu kansa, jonka esi-isänä Hetiä pidettiin. Raamatussa heettiläisillä lienee kuitenkin tarkoitettu hattilaisia, joista heettiläisten nykyinen nimitys johtuu; nykyisin heettiläisiksi kutsutun kansan omakielinen nimi oli Nasil.[24] Hatin kieli oli nykyisen käsityksen mukaan isolaattikieli, kun taas heettiläisten kieli kuului indoeurooppalaiseen kielikuntaan.[24]
    • jebusilaiset, Kanaanin jälkeläisiä, kanaanilainen heimo, joka asui Jerusalemin seudulla
    • amorilaiset, kanaanilainen heimo
    • girgasilaiset, kanaanilainen heimo
    • hivviläiset, kanaanilainen heimo
    • arkilaiset, kanaanilainen heimo
    • siniläiset (siiniläiset), kanaanilainen heimo
    • arvadilaiset, kanaanilaiset heimo
    • semeriläiset, kanaanilainen heimo
    • hamatilaiset, kanaanilainen heimo.

Seemin jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suluissa olevat, kursivoidut nimien kirjoitusasut ovat vuoden 1938 raamatun­suomennoksen mukaiset.

Käsite seemiläiset kansat johtuu Raamatun kansojen taulun ilmentämästä muinaisten heprealaisten käsityksestä heidän tuntemiensa kansojen ja kulttuurien alkuperästä. Yrittäessään ryhmitellä tuntemansa kansat he luokittelivat Seemin jälkeläisiksi ne jotka olivat kielellisesti ja kulttuurisesti heille lähintä sukua.

Raamatun mukaan Seem oli Aramin, Assurin ja Arpaksadin isä, josta polveutuivat muun muassa arabit, aramealaiset, assyrialaiset, babylonialaiset, kaldealaiset, sabalaiset ja heprealaiset. Kaikki nämä kansat puhuivat toisilleen lähi­sukuisia kieliä, joita nykyäänkin nimitetään seemiläisiksi kieliksi.

Seemiläisiä kieliä puhuivat kuitenkin myös kanaanilaiset[25], vaikka heidät Raamatussa onkin luettu Haamin jälkeläisten joukkoon. Toisaalta Raamatussa on lueteltu Seemin jälkeläisiin myös lyydialaiset ja elamilaiset, jotka eivät puhuneet seemiläisiä kieliä. Raamatussa ei tosin väitetäkään, että kaikki Seemin jälkeläiset olisivat puhuneet toisilleen lähi­sukuisia kieliä; sen sijaan siellä kerrotaan kansojen kielten sekaantuneen toisiinsa Baabelin tornin rakentamisen aikana.[26]

Raamatun mukaan Seemin poikia ja pojanpoikia olivat:

  • Elam (Eelam), Seemin poika. Elam oli mahtava valta­kunta, joka sijaitsi nykyisen Iranin länsiosissa ennen iranilaisten saapumista. Sen mukaan on saanut nimensä Iranin nykyinenkin Ilāmin maakunta.[27]. Elamin kieli ei kuitenkaan ole seemiläinen.[2]
  • Assur, Seemin poika.
  • Arpaksad, Seemin poika, josta israelilaiset itsekin katsoivat polveutuvansa.
  • Lud (Lud), Seemin poika.
  • Aram, Seemin poika. Nimi viittaa Syyrian aramealaisiin.[15]
    • Us (Uus), Aramin poika
    • Hul (Huul), Aramin poika.
    • Geter, Aramin poika
    • Mas, Aramin poika.

Arpaksadin jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arpaksadin jälkeläisistä mainitaan Kansojen taulussa edelleen seuraavat:

  • Selah, Arpaksadin poika
    • Eber (Eeber), Selahin poika.
      • Peleg, Eberin poika, jonka aikana ihmissuku hajaantui eri puolille maailmaa.
      • Joktan, Eberin poika. Hänen poikiaan olivat:
        • Almodad
        • Selef
        • Hasarmavet
        • Jerat
        • Hadoram
        • Usal
        • Dikla
        • Obal
        • Abimael
        • Saba
        • Ofir
        • Havila
        • Jobab.

Raamatun mukaan Pelegin jälkeläisiin kuului viidennessä polvessa myös Abram eli Abraham,[4][28][29] Abrahamia pidettiin juutalaisten, mutta poikansa Ismaelin kautta myös ismaelilaisten, pohjois­arabialaisten paimentolais­heimojen, tai jopa kaikkien arabien, sekä pojanpoikansa Eesaun kautta lisäksi edomilaisten kanta­isänä.[30][31] Toisaalta myös Joktania poikineen on pidetty eräiden arabiheimojen kantaisänä.[5]

Varhaisten historioitsijoiden tulkintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Sons of Noah

Flavius Josephus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nooan pojanpoikien jälkeläisten asuma-alueet Flavius Josephuksen mukaan: Haamin jälkeläiset; Seemin jälkeläiset; Jaafetin jälkeläiset.

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla Flavius Josephus oli yksi ensimmäisistä, joka yritti samastaa ensimmäisen Mooseksen kirjan 10. luvussa mainitut nimet muista yhteyksistä tunnettuihin kansoihin. Hän käsitteli asiaa teoksensa Antiquitas ensimmäisen kirjan 6. luvussa,[16] ja hänen samastuksensa muodostivat perusteen useimmille myöhempien kirjoittajien tulkinnoille. Hänen mukaansa Kansojen taulun eri henkilöistä polveutuvat seuraavat kansat:

Jaafetin jälkeläiset
Haamin jälkeläiset
Seemin jälkeläiset

Hippolytos Roomalainen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hippolytos Roomalainen (k. n. 234), jonka aikakirja on säilynyt useina latinalaisina ja kreikkalaisina jäljennöksinä [32], teki oman yrityksensä samastaa 1. Mooseksen 10. kirjassa mainitut nimet tuntemiinsa kansoihin. Osittain hänen käsityksensä oli yhtäpitävä Josephuksen kanssa, mutta poikkesi siitä seuraavien osalta:

Hippolytoksen käsityksiä seurasivat monet myöhemmät kirjoittajat kuten Valentinus teoksessaan Vuoden 354 aikakirja, Epifanios teoksessaan Panarion noin vuodelta 375, Chronicon Paschale noin vuodelta 627, georgialainen Movses Kaghankatvatsi 600-luvulla teoksessaan Albanian historia ja Johannes Skylitzes noin vuonna 1057 teoksessaan Historian synopsit.

Hieronymus laati Josephuksen samastuksista parannellun laitoksen noin vuonna 390 teoksessaan Heprealaisia kysymyksiä Genesiksestä. Hänen luettelonsa on muutoin lähes yhtäpitävä Josephuksen kanssa, mutta eroaa siitä seuraavissa kohdin:

  • Tubalin, Jaafetin pojan jälkeläiset: "iberit, joita ovat myös keltibereistä polveutuvat espanjalaiset, joskin jotkut henkilöt arvelevat italialaisia Tubalin jälkeläisiksi."
  • Geterin, Aramin pojan jälkeläiset: akarnanialaiset tai kaarialaiset
  • Masin, Aramin pojan jälkeläiset: maeonialaiset

Isidorus Sevillalainen ja myöhemmät kirjoittajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isidorus Sevillalainen hyväksyi teoksessaan Etymologiae useimmat Hieronymuksen samastukset, kuitenkin seuraavin muutoksin:[33][34]

  • Joktanin, Eberin pojan jälkeläiset: intialaiset
  • Salefin, Joktanin pojan jälkeläiset: baktrialaiset
  • Askenasin, Gomerin pojan jälkeläiset "sarmatialaiset, joita kreikkalaiset kutsuvat reginialaisiksi".

Isidoruksen Jaafetin pojille esittämän samastuksen toisti Nennius teoksessaan Historia Britonum. Myös monet myöhäis­keski­ajan oppineet omamsuivat Isidoruksen käsitykset siihen saakka, kunnes suuret löytöretket antoivat aihetta uusiin teorioihin. Esimerkiksi vuonna 1571 Benito Arias Montano yhdisti Mesekin Moskovaan ja Ofirin Peruun.

Käsitykset Itä-Aasian kansojen alkuperästä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinan myyttinen keisari Yao, jonka figuristiset jesuiitat samastivat Nooaan.

Aikoinaan jotkut eurooppalaiset oppineet, esimerkiksi John Webb (1611–1672), pitivät myös Kiinan ja Intian kansoja Seemin jälkeläisinä.[35] Sekä Webb että ranskalaiset, figuristiseen koulu­kuntaan kuuluneet jesuiitat 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa menivät pidemmällekin ja samastivat keisari Yaon, yhden Kiinan myyttisistä muinaisista hallitsijoista itseensä Raamatun Nooaan.[35]

Sitä vastoin jesuiitta Athanasius Kircher arveli 1600-luvulla, että kiinalaiset polveutuisivat muinaisista egypti­läisistä ja olisivat näin ollen Haamin jälkeläisiä.[35]

Käsitykset afrikkalaisten haamilaisesta alkuperästä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikkalaisia on vanhastaan pidetty Haamin jälkeläisinä, suurinta osaa heistä hänen poikansa Kusin kautta. Monet itä­afrikkalaiset kansat ja jorubat pitävät nykyäänkin itseään Haamin jälkeläisinä. Jo 800-luvulla juutalainen kieli­tieteilijä Judah ibn Quraysh piti seemiläisiä ja Kuušilaisia kieliä toistensa sukulaisina. Nykyajan kieli­tieteilijät yhdistävät nämä kaksi kieli­ryhmää sekä egyptin kielen, berberikielet, omoottiset ja tšadilaiset kielet afro­aasialaiseksi eli "seemiläis-haamilaiseksi" kieli­kunnaksi, jonka muista alaryhmistä kuin seemiläisistä käytetään vanhastaan yhteisnimitystä haamilaiset kielet.[36]

Afrikan keski- ja etelä­osien kielet sitä vastoin kuuluvat muihin kieli­kuntiin. Aikoinaan laajalti kannatetun mutta nyttemmin hylätyn haamilaisen teorian mukaan ne sivistykseen viittaavat piirteet, joita eteläisenkin Afrikan kansoilla oli todettavissa, olisivat kulkeutuneet alueelle Pohjois- ja Itä-Afrikan haamilaisten kansojen välityksellä.[37] Tällaisiin, yleensä selvästi rasistisiin teorioihin kuuluu myös Speken 1800-luvulla esittämä väite, että tutsit olisivat haamilaisia ja siten synnynnäisesti korkeammalla tasolla kuin alueen muut kansat.[38]

Teoriat ruotsalaisten alkuperästä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalainen piispa ja historioitsija Johannes Magnus väitti 1500-luvulla, että Magog, Jaafetin poika, muutti 88 vuotta veden­paisumuksen jälkeen Ruotsiin, ja yksi hänen pojistaan olisi ollut Ruotsin ensimmäinen kuningas.[17] Hänen teoriansa Ruotsin muinais­historiasta hyväksyttiin Ruotsissa aikoinaan yleisesti, ja se on vaikuttanut Ruotsin kuninkaiden järjestys­numeroihinkin.

Vielä pidemmälle meni 1600-luvun lopulla Olof Rudbeckus vanhempi teoksessaan Atlantica. Hän samasti Ruotsin Platonin mainitsemaan Atlantikseen ja väitti sitä sivistyksen kehdoksi ja monien kansojen alku­kodiksi, jossa Jaafetin jälkeläiset olisivat muinaisina aikoinaan asuneet ja josta muut Euroopan ja vieläpä muutamat Pohjois-Afrikan­kin kansat olisivat lähtöisin.[39]

  • A. Dillmann: Genesis: Critically and Exevetically Expounded, vol. 1, s. 314. Edinburgh: T and T. Clark, 1897.
  • E. F. Kautzsch: The Fundamentals, osa 1. Los Angeles: Biola Press, 1917.
  1. a b c d Svend Holm-Nielsen, Bent Noack, Sven Tito Achen: Raamattu ja sen kulttuurihistoria, 1. osa (Vanha testamentti, Maailman luominen ja vaellusaika), s. 118-119. Suomentanut Markku Sinnemäki, Aarre Lauha, Aimo T. Nikolainen, Antero Sinisalo. Otava, 1970. ISBN 951-1-03199-6
  2. a b c d e f g h i j k l Heikki Palva: ”Kansojen luettelo”, Raamatun tietosanasto, s. 495. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20131-6
  3. 1. Moos. 10:1–32
  4. a b 1. Aik. 1:1–27
  5. a b c d e f g h i j k Merril F. Unger: Raamatun lukijan käsikirja, s. 39-43. Määritä julkaisija! ISBN 951-605-971-6
  6. 1. Moos. 7:1–34
  7. 1. Moos. 10:22
  8. Lexicon Results for Shem (Strong's 08035)
  9. Lexicon Results for Cham (Strong's 02526)
  10. Lexicon Results for Yepheth (Strong's 03315)
  11. 1. Moos. 11:10
  12. 1. Aik. 1
  13. Suomalaisessa Raamatussa käytetään tällaisissa tapauksessa päätettä -laiset tai läiset.
  14. 1. Moos. 10:1–5
  15. a b c d e f g h i Vuoden 1992 raamatunsuomennoksessa 1. Moos. 10:n kohdalle merkityt alaviitteet
  16. a b c d e f g h i j Flavius Josephus: ”6, How Every Nation was Demominated from their First Inhabitants”, Antiquites of the Jews. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
  17. a b Johannes Magnus: Historia de omnibus Gothorum Sveonumque regibus. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio. (latina)
  18. Riemuvuosien kirja, 9:11
  19. 1. Moos. 10:8–12
  20. 1. Moos. 10:14
  21. 1. Aik. 1:12
  22. Jer. 47:4
  23. Aam. 9:7
  24. a b Jaakko Anhava: ”Isolaattikieliä, Vähä-Aasia”, Maailman kielet ja kielikunnat, s. 90, 106. Gaudeamus, 2005. 951-662-734-X
  25. Anhava, s. 114
  26. 1. Moos. 11:1–9
  27. Jaakko Anhava: ”Euroopan ja Lähi-idän isolaatteja”, Maailman kielet ja kielikunnat, s. 107. Gaudeamus, 2005. 951-662-734-X
  28. 1. Moos. 11:18–26
  29. 1. Moos. 17:5
  30. Otavan iso Fokus, 1. osa (A-El), s. 17, art. Aabraham; 578, art. Eesau. Otava, 1973. ISBN 951-1-00273-2
  31. Otavan iso Fokus, 3. osa (Ip-Kp), s. 1337, art. Ismael. Otava, 1973. 951-1-00051-9
  32. Die Chronik des Hippolytus
  33. Isidorus Sevillalainen: Etymologiae (englanninkielinen käännös), s. 192-193. Cambridge University Press. ISBN 9781139456166 Teoksen verkkoversio.
  34. Etymologiae, s. 193
  35. a b c David E. Mungello: Jesuit accomodation and the origins of Sinology, s. 179, 336–337. University of Hawaii Press, 1979. 0-8248-1219-0 Teoksen verkkoversio.
  36. Jaakko Anhava: ”Seemiläis-haamilaiset (afroaasialaiset) kielet”, Maailman kielet ja kielikunnat, s. 112-123. Gaudeamus, 2005. 951-662-734-X
  37. Mari Lyytikäinen: ”Luonnonkansat ja sivistyskansat”, Tuntematon Musta Afrikka, "neekerit" kansakoulujen maantiedon oppikirjoissa 1920-luvulla, s. 46-47. Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitos, 2003.
  38. David Moshman: ”Theories of Self and Theories of Selves”, Changing Conceptions of Psychological Life, s. 186. Psychology Press, 2005. ISBN 978-0805843361
  39. Salme Vehvilä, Matti J. Castren: Suomen historia lukioluokkia varten, s. 102. WSOY, 1975. ISBN 951-0-00593-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]