Kōtoku-in
Kōtoku-in (jap. 高徳院) on buddhalainen temppeli Kamakurassa, Kanagawan prefektuurissa Japanissa. Se sijaitsee Hasen kaupunginosassa. Temppeli tunnetaan etenkin suuresta Amida-buddhaa esittävästä pronssipatsaastaan, joka on valittu Japanin kansallisaarteeksi. Kamakura-kaudella 1200-luvulla rakennettu patsas on noin 11,3 metriä korkea ja painaa 121 tonnia. Kansanomaisesti patsas tunnetaan ”Kamakuran suurena buddhana” (Kamakura daibutsu) tai ”Hasen suurena buddhana” (Hase no daibutsu).[1][2]
Kōtoku-in kuuluu buddhalaisuuden Puhtaan maan koulukuntaan. Temppelin virallinen nimi on Dai’i-zan Kōtoku-in Shōjōsen-ji (jap. 大異山高徳院清浄泉寺).[1][2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alun perin paikalla sijainnut temppeli lienee perustettu Tenpyō-kaudella 700-luvulla. Se kuului aluksi Shingon-, myöhemmin Rinzai-koulukuntaan.[1]
Ensimmäinen paikalle rakennettu buddhapatsas oli veistetty puusta ja valmistui keväällä 1238. Määräyksen patsaan rakentamisesta antoi Kamakura-sotilashallinto; Naran Tōdai-jin kaltaisen suuren buddhapatsaan rakentaminen Kamakuraan lienee ollut jo Minamoto no Yoritomon tavoitteena 1100-luvun lopulla. Patsaan ympärille valmistui rakennus vuonna 1243. Puuveistos kuitenkin korvattiin pronssista valetulla patsaalla jo 1250-luvulla. Kronikan mukaan tämän patsaan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1252.[1][2]
Patsaan suojana ollut rakennus lienee tuhoutunut kahteen otteeseen taifuunissa 1300-luvulla ja sittemmin Meiōn maanjäristyksessä ja sen aiheuttamassa tsunamissa vuonna 1498. Patsaan tiedetään kuitenkin olleen taivasalla jo vuonna 1486. Edo-kaudella 1700-luvun alussa munkki Yūten perusti tuhoutuneen temppelin uudelleen nykyisellä nimellään ja liitti sen Puhtaan maan koulukuntaan. Korjaustöitä jatkoi munkki Yōkoku ja niitä rahoitti varakas asakusalainen kauppias Nojima Shinzaemon. Patsaan korjaustyöt saatiin päätökseen vuonna 1739.[1][2]
Kuvia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Buddha sivulta
-
Buddhan takaosa
-
Patsaan sisäpuolen rakenteita
-
Buddha 1870-luvulla
-
Seremonia Kōtoku-inissä
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kōtoku-in Wikimedia Commonsissa