Jussi Kohonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jussi Kohonen 2014

Eero Juhani (Jussi) Kohonen (24. elokuuta 1929 Kotka – 2. heinäkuuta 2018 Helsinki)[1] oli merkittävä suomalainen elokuvien tuottaja ja levittäjä.[2] Kohonen toi elokuvia niin idästä kuin lännestä: ainakin tšekkiläisiä, venäläisiä, unkarilaisia, romanialaisia, jugoslavialaisia, bulgarialaisia, puolalaisia, itäsaksalaisia, englantilaisia, amerikkalaisia, italialaisia ja ranskalaisia.[3] Peter von Bagh toteaa Kohosesta Muisteja-teoksessaan: "Hänen voimansa oli sellainen ehdoton elokuvan rakkaus joka on sittemmin kadonnut lähes täysin elokuvan liikepiireistä."[4]

Elokuvan palveluksessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Kohonen katsoi jo lapsena loputtomasti elokuvia. Synnyinkaupungissaan Kotkassa Kohonen auttoi isäänsä hoitamaan kahta elokuvateatteria, 500-paikkaista Kino-Palatsia ja 400-paikkaista Kino-Hallia. Elokuvateatterit olivat Kohosen kummivanhempien Hugo ja Helmi Viljasen omistuksessa. 18-vuotiaasta Kohonen hoiti teattereita itse, vaikka opiskelikin vanhempiensa mieliksi farmaseutiksi ja oli päivisin töissä apteekissa. Alusta lähtien Kohonen tiesi, että hänen tulevaisuutensa on elokuva-alalla. Amerikkalaisten elokuvien maahantuojat huomasivat elokuvien menevän Kotkassa erityisen hyvin Kohosen ahkeran mainostamisen ansiosta. Kun Suomi-Filmiin etsittiin uutta väkeä, maahantuojat suosittelivat Kohosta Risto Orkolle.[5]

Suomi-Filmi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Kohosen titteli oli vuodesta 1958 alkaen mainospäällikkö, mutta hän sai hoitaakseen niin ympäri Suomea 35 teatteria käsittävän Suomi-Filmin ketjun kuin ulkomaisten elokuvien maahantuonnin. Orkolla ei ollut huomautettavaa Kohosen toimista, koska tasapaino pysyi seuraamalla katsojatilastoja; jos jotkut laatuelokuvat eivät menestyneet, seuraavaksi tuotiin jotain kevyempää ja kaupallisempaa. Disneyn ja muiden suurten amerikkalaisten yhtiöiden elokuvien lisäksi Suomi-Filmi toi myös pienten tuotantoyhtiöiden elokuvia, kuten John Cassavetesin Varjoja (Shadows, 1960) ja Sidney Lumetin Panttilainaajan (The Pawnbroker, 1964). 1960-luvun lopulla Suomeen tuotiin myös vanhoja amerikkalaisia klassikkoelokuvia.[5]

Noin kolmannes Suomi-Filmin maahantuonneista tuli Itä-Euroopasta. Jiří Menzelin Tarkoin vartioidut junat (1966) meni monta viikkoa täysille katsomoille. Roman Polanskin esikoisteos Veitsi vedessä (1962), jonka Kohonen osti jo ennen Puolan ensi-iltaa tuhannen dollarin kertamaksulla, esitettiin Suomessa heti tuoreeltaan, ja Eteläisen Hesperiankadun Ritz-teatteri oli lähes loppuunmyyty viisi viikkoa. Polanski ponnahtikin maailmanmaineeseen. Jean-Luc Godardin ja François Truffaut´n elokuvia ostettiin jopa näkemättä niitä, koska jo ohjaajan nimi takasi riittävän yleisömäärän. Truffaut´n Jules ja Jim (1962) olisi ehkä jäänyt tekemättä ilman Kohosen järjestämää ennakko-ostoa. Kohonen toi Suomeen myös elokuvien ohjaajia ja näyttelijöitä. Godardin ja Truffaut´n lisäksi muun muassa Claude Chabrol, Andrzej Wajda ja Joseph Losey vierailivat ensi-iltanäytännöissä, antoivat haastatteluja, saunoivat ja osallistuivat ravintolaillallisille. [6][5]

Neuvostoelokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi-Filmin aikoina Kohonen solmi suhteet Neuvostoliiton elokuvalevityksestä vastanneeseen Sovexportfilmiin, joka toimi Suomessa tytäryhtiönsä Kosmos-Filmin nimellä. Kosmos-Filmi ja sen Mannerheimintiellä sijainnut Capitol-elokuvateatteri (myöhemmin Forum 1, nykyään tila toimii yökerhona) oli sodan jälkeen luovutettu rauhansopimuksen nojalla Neuvostoliitolle: yhtiön perustajan Gustaf Molinin leski Larissa oli mennyt naimisiin saksalaisen Friedrich Emil Köhlerin kanssa, ja Kosmos-Filmin tulkittiin näin ollen olevan saksalaista omaisuutta.[7]

Vuodesta 1970 Kohosen yhtiö Lunaris toimi Kosmos-Filmin alihankkijana. Tasokkaan ohjelmiston ja aktiivisen markkinoinnin ansiosta Capitolista tuli yksi Helsingin suosituimmista elokuvateattereista. Itäeurooppalaisten uutuuselokuvien lisäksi esitettiin balettielokuvia ja vanhoja klassikoita, kuten Sergei Eisensteinin elokuvia, erityisissä kello viiden näytöksissä. Valtavan suosion saivat esimerkiksi Andrei Tarkovskin ohjaama Andrei Rubljov (1966/1971), Emil Lotjanun Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen (1976) ja Akira Kurosawan vanhoilla päivillään ohjaama Dersu Uzala (Japani/Neuvostoliitto 1975), jonka presidentti Kekkonenkin kävi katsomassa kahteen kertaan. [5]

Kulttuurivälittäjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohosen luona kävivät keskustelemassa yhtä lailla suomalaiset ja venäläiset kulttuurivaikuttajat. Hänen salongissaan Mark Donskoi on vastannut Peter von Baghin kysymyksiin, Andrei Kontšalovski on kirjoittanut elokuvakäsikirjoitusta ja Venäjän suomensukuisiin vähemmistöihin eli mokšalaisiin[8] kuuluva ohjaaja ja näyttelijä Oleg Tabakov on esitellyt tulevan vaimonsa. Kohosen tärkeä ystävä oli Sergei Mihalkov, johon hän törmäsi 1950-luvulla junassa matkalla Aachenista Pariisiin. Hienostunutta saksaa puhunut komea mies jutusteli matkan ajan Kohosen kanssa ja kehotti ottamaan yhteyttä tarvittaessa. Pariisin asemalla matkakumppania oli vastassa mittava delegaatio, ja Kohonen tajusi tämän olevan korkeassa asemassa. Neuvostoliitossa Mihalkov oli erittäin tunnettu lastenkirjailija, joka toimi kirjailijaliiton johtotehtävissä. Ystävyys säilyi Mihalkovin kuolemaan asti, ja moni asia Suomen ja Neuvostoliiton välisissä kulttuuri- ja kauppasuhteissa olisi jäänyt toteutumatta ilman Kohosen ja Mihalkovin yhteyttä. Suomessa tunnetaan Sergei Mihalkovia paremmin hänen kaksi poikaansa, elokuvaohjaajat Nikita Mihalkov ja Andrei Kontšalovski, jotka ovat edelleen näkyviä vaikuttajia elokuva-alalla.[9][10][3]

Sodankylän elokuvajuhlat palkitsi Jussi Kohosen elämäntyöstään vuonna 2013.[11]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 28.7.2018, s. C16
  2. ↑ von Bagh, Peter: Muisteja, s. 250. Like Kustannus Oy, 2014.
  3. ↑ a b Varjola, Markku: Idän ja lännen välissä. Jussi Kohosen haastattelu. Filmihullu, 4, 2013.
  4. ↑ von Bagh, Peter: Muisteja, s. 249. Like Kustannus Oy, 2014.
  5. ↑ a b c d Savonen, Tuomas: Kotkan Kino-Hallista kuuluisuuksien katveeseen. Filmihullu, 5-6, 1998.
  6. ↑ Kirjavainen, Sakari;Pensala, Marja; von Zansen, Kati: Konnia ja huligaaneja. Elokuvasukupolvien kohtaamisia, s. 63-75. Gaudeamus, 2013.
  7. ↑ Stewen, Kaarle: Elokuvahistorian unohdettu luku. Miten Suomesta tuli neuvostoelokuvan näyteikkuna. Kanava, 3, 1999.
  8. ↑ Jaak Prozes: Onko Putin vepsäläinen? s. 314. Tallinna-Kustannus Oy, 2016.
  9. ↑ Öhman, Mia: Luottamus. Kinoleninianaa parhaasta päästä. Filmihullu, 6, 2017.
  10. ↑ Öhman, Mia: Jussi Kohonen puhuu. Lähikuva, 3, 2015.
  11. ↑ Historia — Midnight Sun Film Festival Midnight Sun Film Festival. Viitattu 3.7.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 4.8.2018 [1]
  • Jussi Kohonen Elonetissä.
  • Ari Rouvinen: "Eurooppalaisuus syrjässä. Pitkän linjan elokuvamies suree tuontipolitiikkaa." Aamulehti 23.2.1991.
  • Tuomas Savonen: "Kotkan Kino-Hallista kuuluisuuksien katveeseen." Filmihullu 5-6/1998.
  • Kaarle Stewen: "Elokuvahistorian unohdettu luku. Miten Suomesta tuli neuvostoelokuvan näyteikkuna." Kanava 3/1999.
  • Anu Seppälä: "Neukkufilmin laukkuryssä." Helsingin Sanomat 6.2.2000.
  • Markku Varjola: "Idän ja lännen välissä - Jussi Kohosen haastattelu." Filmihullu 4/2013.
  • Sakari Kirjavainen, Marja Pensala, Kati von Zansen (toim.): "Elokuvassa pitää olla tunnetta." Jussi Kohosen haastattelu kokoomateoksessa Elokuvasukupolvien kohtaamisia. Konnia ja huligaaneja. Gaudeamus 2013.
  • Peter von Bagh: "Jussi Kohonen." Elämäkertateoksessa Muisteja, ss. 249-250. Like Kustannus Oy 2014.
  • Mia Öhman: "Jussi Kohonen puhuu." Haastattelu. Lähikuva 3/2015.
  • Mia Öhman: "Luottamus. Kinoleninianaa parhaasta päästä." Filmihullu 6/2017.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jussi_Kohonen&oldid=22715830”