Juha Seittonen
Juha Seittonen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 25. lokakuuta 1962 |
Ammatti | Muusikko |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Quuppa, Keijo Q |
Aktiivisena | 1982– |
Yhtyeet |
Dingo (1982–1986, 1993–1994, 1998–2002, 2017) The Nyttemmin Wainaa Neumann Band (1988–1989) Paalujuntta (2004–2005) Veli kuu (2006) |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Juha Seittonen, taiteilijanimeltään Keijo Q tai Quuppa, (s. 25. lokakuuta 1962 Pori) on suomalainen muusikko. Hänet tunnetaan parhaiten Dingon alkuperäisenä rumpalina ja perustajajäsenenä.
Hänen taiteilijanimensä on tullut The Who -rumpali Keith Moonin nimestä.[1]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juha Seittonen perusti Dingon Neumannin ja Jonttu Virran kanssa vuonna 1982. Hän soitti yhtyeessä lokakuuhun 1986 asti, jolloin Dingo hajosi.[2][1]
Seittonen oli mukana Dingon paluukiertueilla vuosina 1993-1994, 1998-2002 ja 2017.[3]
1990-luvulla Seittonen opiskeli lähihoitajaksi ja teki alan töitä pitkään.[4] Sittemmin hän on vaihtanut alaa ja työskentelee nykyään rakennusalalla vastuukorjauspuolella.[2]
2000-luvulla hän työskenteli Musamaailma-nimisessä musiikkikaupassa ja soitti rumpuja Paalujuntta- ja Veli kuu-yhtyeissä.
Myös hänen veljensä Petri "Putte" Seittonen on soittanut bassoa useissa Neumannin kokoonpanoissa.
Seittonen asuu nykyään Helsingissä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Krautsuk, Sari: Rahansa törsännyt rock-tähti luki tukun "oikeita" ammatteja – työ vanhusten parissa avasi silmät: "Se tuntui omalta jutulta" Yle. 17.5.2020. Viitattu 26.7.2024.
- ↑ a b c Yrttiaho, Tuomo: 1980-luvulla Juha Seittosen tunsi koko Suomi Dingon Quuppana, mutta hän ei kaipaa rockelämää Helsingin Sanomat. 22.10.2022. Viitattu 26.7.2024.
- ↑ Koppinen, Mari: Dingo palaa: ”Kaffettelua”, tekstiviestejä ja heti yhdeksän tunnin treenit Porissa – Näin Suomi-rockin legenda päätyi yhteen 15 vuoden välirikon jälkeen (tilaajille) Helsingin Sanomat. 2020. Viitattu 6.7.2023.
- ↑ Dingon Keijo Q rauhoittui huuruisten vuosien jälkeen lähihoitajaksi – Juha Seittonen, 54: ”Vasta isyys teki minusta aikuisen” Kodin Kuvalehti. Viitattu 10.3.2018.