Joseph Süß Oppenheimer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joseph Süß Oppenheimer

Joseph Ben Issachar Süßkind ”Süß” Oppenheimer (helmi–maaliskuu 1698 Heidelberg4. helmikuuta 1738 Stuttgart) oli juutalainen talousasiantuntija ja Württembergin herttuan Karl Alexanderin taloudellinen neuvonantaja eli tuon ajan kielenkäytön mukaan hovijuutalainen. Hänet tuomittiin vuonna 1738 kuolemaan erilaisista korruptioon liittyneistä rikoksista ja teloitettiin. Häneen on myöhemmin viitattu usein halventavalla nimityksellä Jud Süß (”jutku Süß” tai sukunimen kaksimerkityksisyyden vuoksi myös ”suloinen jutku”) ja hänen tarinaansa on käytetty antisemitistisen propagandan välineenä.

Süß Oppenheimer on tullut tunnetuksi ennen muuta kirjallisuuden ja elokuvan kautta. Wilhelm Hauff kirjoitti hänen elämäänsä pohjautuvan novellin Jud Süß vuonna 1827 ja Lion Feuchtwanger samannimisen romaanin vuonna 1925. Erityisen tunnettu on vuonna 1940 kantaesitetty saksalainen kansallissosialistisen puolueen propagandaelokuva Vallanhimo (Jud Süß).

Joseph Süß Oppenheimer syntyi Heidelbergissä vuonna 1698 varakkaan ja arvostetun juutalaisen kauppiasperheen lapseksi. Vuodesta 1713 vuoteen 1717 hän matkusteli laajalti ja kävi Amsterdamissa, Wienissä ja Prahassa. Tuon ajan lainsäädäntö rajoitti tarkasti juutalaisten harjoittamia ammatteja: heille oli sallittua ennen kaikkea kaupankäynti ja pankkitoiminta. Süß Oppenheimer päätti omistautua jälkimmäiselle. Matkoilta palattuaan hän alkoi toimia Pfalzissa ruhtinaiden ja suuromistajien taloudellisena neuvonantajana ja pankkiirina. Hän lainasi huomattavia rahasummia useille velkaantuneille porvareille ja aatelisille, joille muut pankkiirit eivät enää myöntäneet lainaa. Hänen lainojensa korko oli tavanomaista korkeampi, mikä toi hänelle koronkiskurin maineen. Lainaustoimintansa myötä Süß Oppenheimer onnistui myös solmimaan tärkeitä suhteita, mikä auttoi häntä nousemaan yhteiskunnallisesti merkittäviin asemiin.

Sijoitusneuvojana ja pankkiirina Süß Oppenheimer vaurastui itse nopeasti ja sai yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Hän toimi esimerkiksi Pfalzin vaaliruhtinaan ja Kölnin arkkipiispan taloudellisena neuvonantajana eli hovijuutalaisena. Vuonna 1732 Württembergin herttua Eberhard Ludwig pyysi Süß Oppenheimeria neuvottelemaan puolestaan avioliitosta. Neuvottelujen yhteydessä hän tutustui herttua veljenpoikaan Karl Alexanderiin, joka suurellisen elämänsä tähden kärsi kroonisesta rahapulasta. Süß Oppenheimer myönsi hänelle lainan. Vielä samana vuonna Karl Alexander nimitti Süß Oppenheimerin neuvonantajakseen hovi- ja sotilasasioissa. Tosiasiassa Süß Oppenheimerin tehtävänä oli pitää huolta Karl Alexanderin sekavista raha-asioista ja rahoittaa hänen hovinpitoaan.

Herttua Eberhard Ludwig kuoli 31. lokakuuta 1733, ja Karl Alexanderista tuli Württembergin herttua. Süß Oppenheimerista oli tullut hänelle niin tärkeä, että hän kutsui tämän mukaansa Württembergiin ja antoi tälle käytännössä vapaat valtuudet hoitaa herttuakunnan talous- ja rahapolitiikkaa. Vuonna 1736 Karl Alexander nimitti Süß Oppenheimerin salaiseksi talousneuvokseksi (vastaa nykyajan valtiovarainministeriä) ja poliittiseksi neuvonantajakseen. Hänen vaikutusvaltansa herttuakunnan politiikassa kasvoi edelleen.

Herttua Karl Alexander oli jo kauan ennen valtaannousuaan kääntynyt katoliseen uskoon. Herttuana hän kuitenkin hallitsi läpeensä luterilaista maata. Hänen nelivuotinen hallituskautensa (1733–1737) olikin voimakkaiden uskonnollisten vastakkainasettelujen täyttämä. Katolinen ruhtinas hallitsi luterilaista ruhtinaskuntaa, ja hänellä oli rinnallaan juutalainen neuvonantaja, joka käytännössä pitkälti päätti herttuakunnan talous- ja rahapolitiikasta. Tämä johti vähitellen kasvaviin sisäpoliittisiin jännitteisiin.

Karl Alexanderin noustessa Württembergin valtaistuimelle herttuakunnan talous oli surkeassa jamassa. Asiaa ei auttanut se, että Karl Alexander oli tottunut ylelliseen elämään. Hän halusi luoda Württembergiin Ranskan mallin mukaisen loisteliaan ja edustavan hovin. Parantaakseen valtionkassan tilaa ja rahoittaakseen Karl Alexanderin suunnitelmia Süß Oppenheimer aloitti suurisuuntaiset talousuudistukset. Nämä hän toteutti täysin tuon ajan merkantilistisen talouspolitiikan hengessä. Tämä perustui ennen kaikkea vientikaupan tukemiseen, valtion investointeihin ja talouspolitiikan pikkutarkkaan säätelyyn. Süß Oppenheimer perusti Württembergiin tupakka-, silkki- ja posliinitehtaan. Hän perusti myös Württembergin ensimmäisen pankin, jonka hän itse omisti. Rahoittaakseen investoinnit ja lisätäkseen valtion varallisuutta Süß Oppenheimer otti käyttöön uusia veroja ja maksuja. Virkamiesten palkat pantiin verolle. Süß Oppenheimer myi kalliilla hinnalla kauppaoikeuksia suolaan, nahkaan ja viineihin; ostajina olivat useimmiten Süß Oppenheimerin maahan kutsuneet juutalaiset. Hän kävi myös kauppaa jalokivillä ja jalometalleilla, vuokrasi maan rahapajan ja järjesti valtiollisia arpajaisia.

Herttua Karl Alexander päätti yksin Süß Oppenheimerin ehdottamista talousuudistuksista, täysin tuon ajan itsevaltaisen hengen mukaisesti. Württembergin perustuslain mukaan hän olisi kuitenkin tarvinnut maapäivien suostumuksen uusille veroille ja maksuille. Karl Alexander ei kuitenkaan halunnut anoa maapäiviltä uusia veroja, koska hän tiesi maapäivien torjuvan pyynnöt. Luterilaiset maapäiväedustajat suhtautuivat syvän epäluuloisesti katoliseen herttuaansa, ja herttuan komeileva hovinpito herätti säätyjen edustajissa pahaa verta. Säätyjen viha kohdistui kuitenkin ennen kaikkea herttuan juutalaiseen talousministeriin Süß Oppenheimeriin. Hänen saneeraustoimenpiteensä ja tiukka talous- ja budjettikurinsa herätti vihaa ja katkeruutta. Samalla maapäiväedustajat kadehtivat hänen henkilökohtaista varallisuuttaan. Süß Oppenheimerin väitettiin rikastuttaneen itseään Württembergin kansan kustannuksella - väite, jota koskaan ei ole pystytty todistamaan sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään.

Herttua Karl Alexander kuoli 12. maaliskuuta 1737 yllättäen halvauskohtaukseen. Joseph Süß Oppenheimer menetti nyt ainoan tukijansa. Maapäivien päätöksellä hänet vangittiin vielä samana päivänä.

Kuolemantuomio ja teloitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joseph Süß Oppenheimeria syytettiin oikeudessa valtiopetoksesta, majesteettirikoksesta, valtion varojen ryöstämisestä, kaupankäynnistä valtion viroilla, lahjoman vastaanottamisesta, luterilaisen uskonnon loukkaamisesta ja kristittyjen naisten lihallisesta hyväksikäyttämisestä. Häntä syytettiin muiden muassa sekaantumisesta 14-vuotiaaseen kristittyyn tyttöön. Vaikka kaksi kätilöä todisti oikeudessa tämän olevan vielä neitsyt, Süß Oppenheimer tuomittiin syylliseksi. 9. tammikuuta 1738 hänet tuomittiin kuolemaan.

Ennen kuolemantuomion täytäntöönpanoa Süß Oppenheimer asetettiin Stuttgartissa julkisesti näytteille punaiseksi maalatussa rautahäkissä ihmisten pilkattavaksi. Hänelle tarjottiin armahdusta, mikäli hän luopuisi juutalaisesta uskosta ja kääntyisi kristityksi. Hän kieltäytyi. Hänen kerrotaan sylkeneen maahan, kun kaupunginkirjuri tarjosi hänelle kääntymistä ja kastetta. Ennen kuolemaansa Süß Oppenheimer lausui juutalaisen uskontunnustuksen Šema Jisrael: ”Kuule, Israel, Herra, sinun Jumalasi, on yksi Jumala.” Tähän kaupunginkirjurin kerrotaan huutaneen: ”Kohta näet, että Jeesus elää!”

4. helmikuuta 1738 Süß Oppenheimer hirtettiin rautahäkissään. Ennen kuolemantuomion täytäntöön panemista hän sai tavata juutalaisen seurakunnan esimiehen, Mardochai Schloßin. Rabbiinin tapaaminen häneltä kiellettiin. Noin 12 000 katsojaa todisti Süß Oppenheimerin teloitusta Stuttgartin teloituspaikalla. Teloituksen jälkeen hänen ruumiinsa jätettiin häkkiin varoittamaan ihmisiä juutalaisista. Vasta kuusi vuotta myöhemmin, 1744, herttua Karl Eugen käski ottaa ruumiin alas häkistä ja haudata sen.

Süß Oppenheimerin häkki, jossa hänet hirtettiin, oli tutkimuskomission jäsenen, salaneuvos von Pflugin, keksintö. Hänen mielestään Süß Oppenheimer ei saanut roikkua vapaasti, kuten muut teloitetut, vaan hänen tuli virua kuin lintu häkissä. Süß Oppenheimeria oli syytetty kristittyjen naisten kanssa makaamisesta, lintuhäkin tehtävä lienee myös ollut muistuttaa tästä ”makaamisesta” (saksan puhekielessä ”vögeln”, joka on johdettu sanasta ”Vogel” eli ”lintu”).

Süß Oppenheimer kirjallisuudessa ja elokuvassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Süß Oppenheimerin matka juutalaisghetosta suuren valtion johtotehtäviin oli jo aikalaisten mielestä kiehtova, eivätkä mielenkiintoa ainakaan vähentäneet hänen kuolemantuomionsa eivätkä rikokset, joista häntä syytettiin. Jo hänen omana aikanaan ilmestyi pamfletteja, kertomuksia ja kuvia, jotka kertoivat hänen elämästään ja teloituksestaan. Süß Oppenheimerin hahmo on myöhemminkin innostanut useaakin kirjailijaa ja elokuvantekijää.

Vuonna 1827 ilmestyi Wilhelm Hauffin novelli ”Jud Süß”. Novelli perustuu pitkälti kuulopuheisiin ja kansantarinoihin, koska Süß Oppenheimerin oikeudenkäyntipöytäkirjat avattiin julkisuudelle vasta vuonna 1919. Vaikka Hauff suhtautuikin negatiivisesti juutalaisiin, hän tuomitsi novellissaan tuomion epäoikeudenmukaiseksi. Kuuluisaksi tuli Lion Feuchtwangerin romaani ”Jud Süß” (ilmestyi suomeksi vuonna 1929 nimellä ”Valta”) vuodelta 1925. Feuchtwanger saattoi käyttää tutkimustyössään oikeudenkäynnin pöytäkirjoja, joten hänen teoksensa on historiallisesti Hauffin novellia luotettavampi.

Vuonna 1934 Lothar Mendes ohjasi englantilais-amerikkalaiselle tuotantoyhtiölle elokuvan ”Jew Suess”. Sen Süß Oppenheimer on amerikkalaistyylinen ”self made man”, joka raivaa tiensä ghetosta valtion huipulle ja haluaa vapauttaa kansansa sorron alta. Elokuva tulkitsee Süß Oppenheimerin siis positiiviseksi hahmoksi. Samalla se halusi vastustaa Saksassa nousseita kansallissosialismin rotuteorioita. Kansallissosialistinen Saksa kielsi elokuvan.

Tunnettu on ennen kaikkea vuonna 1940 valmistunut Veit Harlanin ohjaama propagandaelokuva Vallanhimo. Tämä kuvaa Süß Oppenheimerin vallan- ja rahanhimoisena juutalaisena, joka rikastuu muiden kustannuksella ja kahmii itsellensä valtaa. Samalla elokuva korostaa hänen himoaan vaaleisiin arjalaisiin naisiin. Elokuva kohotti Süß Oppenheimerin erääksi antisemitistisen propagandan keskeisistä hahmoista.