Jevdokija Rostoptšina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jevdokija Petrovna Rostoptšina, Georg Kordik, 1846.

Jevdokija (Evdokia) Petrovna Rostoptšina (Rostopčina) o.s. Suškova (ven. Евдокия Петровна Ростопчина); (23. joulukuuta 1811 [J: 4. tammikuuta 1812] Moskova - 3. joulukuuta [J: 15. joulukuuta] 1858, Moskova) oli venäläinen kirjailija, runoilija, kääntäjä ja salonginpitäjä.[1]

Rostoptšina kuvaa yläluokan naisen elämän tyhjyyttä romaanissaan Onnellinen nainen vuodelta 1852. Hänen ulkomailla vuonna 1845 kirjoitetun balladinsa Pakkoavioliitto katsottiin olevan allegoria sen aikaisille Venäjän ja Puolan suhteille.[1]

Suku ja varhaisvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jevdokija Suškovan vanhemmat olivat todellinen valtioneuvos Pjotr ​​Vasilevitš Suškov (1783–1855) ​​ja Daria Ivanovna Paškova (1790–1817).[2]

Menetettyään äitinsä kuusivuotiaana, Jevdokija varttui yhdessä kahden nuoremman veljensä kanssa Moskovassa äidinisänsä Ivan Aleksandrovitš Paškovin varakkaassa perheessä. Tyttö luki Puškinia, Žukovskia, Byronia, Schilleriä, Shakespearea ja Dantea[3] sekä opiskeli saksaa, ranskaa, italiaa ja englantia. Hän tapasi ihailemansa runoilija Aleksandr Puškinin tanssiaisissa vuonna 1828. Tästä tapahtumasta hän kirjoitti myöhemmin runossaan "Kaksi tapaamista", Dve vstreštši (ven. Две встречи) vuonna 1838.[3]

Avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jevdokija Petrovna Rostoptšina Pjotr Feodorovitš Sokolov, 1842

Päästäkseen pois kodin kahlehtivasta ilmapiiristä Jevdokija Suškova hyväksyi 22-vuotiaana nuoren ja varakkaan kreivi Andrei Feodorovitš Rostoptšinin (1813–1892), Moskovan kenraalikuvernöörin pojan, kosinnan. Heidät vihittiin avioliittoon 26. toukokuuta 1833 Moskovassa. Kreivitär Rostoptšina oli kuitenkin erittäin tyytymätön töykeään ja kyyniseen aviomieheensä ja alkoi etsiä huomiota muualta. Jevdokija Rostoptšinaa ympäröi joukko ihailijoita, joille hän jakoi huomiotaan.

Kreivi Rostoptšin jätti sotilasuransa vuonna 1833 ja alkoi harrastaa hevosten kasvatusta sekä merkittävästi kartuttaa monipuolisesti kulttuuria harrastaneelta isältään jo 15-vuotiaana perimäänsä arkisto-kirjasto-taidekokoelmaa keräämällä harvinaisia kirjoja, länsieurooppalaista taidetta mm. Dürerin, Rembrandtin, Rubensin, Poussinin ja Tizianin töitä. Yli 280 teosta käsittänyt lähinnä muotokuvista koostuva taidekokoelma oli ilmaiseksi avoinna taideopiskelijoille Sadovaja-Kudrinskaja -katu 15:ssä sijainneessa sitä varten ostetussa talossa. Suuren omaisuuden huvettua talo jouduttiin sulkemaan vuonna 1850 ja kokoelma myytiin Pietarissa vuonna 1852.

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kreivitär Jevdokija Petrovna Rostoptšina. Venäjän naisten tasa-arvoliiton julkaisema postikortti, Pietari 1912

Jevdokija Rostoptšina julkaisi ensimmäisen runonsa Talisman vuonna 1831 perheystävä Pjotr Vjazemskin avulla Anton Delvigin toimittamassa kirjallisessa kalenterissa Severnyje tsvety, Pohjoisen kukkia[1] (ven. Северные цветы). Runo oli allekirjoitettu nimimerkillä D-n.

1830-luvulla hänen runojaan julkaistiin kirjallisissa aikakauslehdissä Biblioteka dlja tštenija, Lukukirjasto (ven. Библиотека для чтения), Moskovski nabliudatel, "Moskovan tarkkailija" (ven. Московский наблюдатель) ja Sovremennik, Aikalainen (ven. Современник).[3]

Vuonna 1836 kreivitär Rostoptšinina muutti aviomiehensä kanssa Pietariin, jossa he kuuluivat pääkaupungin ylimpiin älymystöpiireihin. Rostoptšina alkoi allekirjoittaa julkaistut runonsa ensin R:n kanssa ja sitten koko nimellään. Kirjoitustyössään häntä kannustivat Lermontov, Puškin ja Žukovski. Ogarjov, Mei ja Tjuttšev omistivat runonsa hänelle. Hänen kirjallisen salonkinsa vieraina olivat Žukovski, Vjazemski, Gogol, Turgenev, I. P. Myatlev, Pletnjov, Odojevski, Vladimir Sollogub, S. A. Sobolevsky, ja P. Dargomyžlink. Lermontov oli hänen uskottunsa vuodesta 1841 lähtien.[3]

Rostoptšininan kirjallinen tuotanto oli laaja ja hän oli aikanaan arvostettu. Hänestä kaavailtiin jopa Puškinin manttelinperijää,[4] monen muun kuten 21-vuotiaana kuolleen Dmitri Venevitinovin ohella.[1] Hänen ensimmäiset proosateoksensa olivat kaksi kertomusta "Arvot ja raha" (ven. ины и деньги) ja "Kaksintaistelu" (ven. Поединок), jotka julkaistiin 1838 ensin lehdessä ja sitten salanimellä Pietarissa vuonna 1839 erillisessä kirjassa "Esseitä suuresta maailman-valosta" (ven. Очерки большого света). Vuonna 1841 Rostoptšinina julkaisi yhdeksänkymmentäyksi runoa vuosilta 1829-1839 sisältävän runokokoelmansa.[3]

Hänen rakkauslyriikkansa oli suosittua 1830- ja 1840-luvuilla, jolloin sitä sävellettiin lauluiksi. Rostoptšinaa syytettiin pinnallisuudesta ja aristokraattisista elämäntavoista, kuten monia muitakin romantikkoja.[1] Monet hänen kuuluisista runoistaan ​​kirjoitettiin perheen Voronežin maakunnassa sijaitsevassa kartanossa Moskovan lähistöllä, jossa vietettiin kesiä.

Perhe ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosien 1832–1843 kesäisin ja syksyisin kreivitär Rostoptšina vietti aikaa aviomiehelleen kuuluvassa Voronežin maakunnassa sijaitsevassa kartanossa Annan kylässä (nyk. Anninskin aluekeskus) 500 km Moskovasta lounaaseen, johon kuului maaomaisuuden lisäksi 2 000 maaorjaa. Vuosina 1837–1839 siellä syntyivät kolme lasta: tyttäret Olga (s. 1837) ja Lydia (s. 1838) sekä poika Hector (s. 1839). Vuosina 1838–1840 hän asui kartanossa ympäri vuoden. Kirjailija perusti tilalle käsityökoulun ja köyhäintalon.[3]

Jevdokija Rostoptšinalla oli kaksi Sveitsissä kasvatettua aviotonta tytärtä Maria ja Olga suhteesta Nikolai Karamzinin pojan Andrei Nikolajevitš Karamzinin (1814–1854, myöhemmin Aurora Karamzinin aviomies) kanssa[5] ja yksi avioton poika suhteesta Pjotr ​​Pavlovitš Albedinskin (1826-1883) kanssa. Ippolit Petrovitš Albedinski (1845-1917 jälkeen), käytti sukunimeä Ivanov. Olga Andrejevna Andrejevskajasta (1840-1897) tuli näytelmäkirjailija. Hän palasi äitinsä kuoleman jälkeen Sveitsistä Venäjälle vuonna 1860 ja meni vuonna 1863 naimisiin kirjailija Pavel Dmitrievitš Golokvastovin (1838-1892) kanssa.

Vastoinkäymisiä ja uran lasku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Runoilija Jevdokija Petrovna Rostoptšina, Vasili Tropinin, 1853

Vuonna 1847 kreivitär Rostoptšina palasi perheensä kanssa kahden vuoden mittaiselta ulkomaanmatkalta Italiaan miehensä täysin tuhoamana ja asettui Moskovaan anoppinsa taloon, koska Nikolai I kielsi runoilijaa ilmestymästä pääkaupunki Pietariin aikakauslehti Pohjolan mehiläinen, Severnaja tšela (ven. Северная пчела) vuonna 1846 julkaiseman Pakkoavioliitto, Nasilnyi brak (ven. Насильный брак) balladin vuoksi, joka oli poliittisesti epäsopiva vihjatessaan ns. Kongressi-Puolan liittämiseen Venäjään. Jevdokijan elämän viimeiset vuodet kuluivat äärimmäisen vaikeassa kotiympäristössä ja jatkuvassa kamppailussa katolilaisen anoppinsa kanssa, joka tuomitsi armottomasti hänen maalliset harrastuksensa ja lapsilleen antamansa ortodoksisen kasvatuksen.

Perhe asettui vuonna 1849 asumaan pysyvästi Moskovaan ja Jevdokija järjesti aina vuoteen 1854 asti lauantaisin kirjallisuustapaamisia, joihin osallistuivat mm. Mihail Pogodin, Fjodor Tjuttšev, Nikolai Gogol, Mihail Glinka, näyttelijä Mihail Štšhepkin, Juri Samarin ja aloittelevat kirjailijat Jakov Polonski, Leo Tolstoi ja Aleksandr Ostrovski.[6]

Rostoptšina jatkoi runojen ja näytelmien kirjoittamista sekä käännösten tekemistä, mutta kiinnostus hänen työtään kohtaan oli jo hiipumassa romantiikan mentyä pois muodista 1840-luvun jälkeen.[1] Vuoden 1849 jälkeen hän julkaisi mm. Epäinhimillinen (ven. Нелюдимка), viiden näytöksen draama; Runoutta ja elämän proosaa. Tytön päiväkirja. (ven. Поэзия и проза жизни. Дневник девушки.), jakeellinen romaani; Perhesalaisuus (ven. Семейная тайна) draama viidessä näytöksessä; Onnellinen nainen, proosaromaani; Lahjottu (ven. Одарённая), dramaallinen fantasia 1600-luvun saduista; Palazzo Forli, proosaromaani; Don Juanin tytär, draamallinen fantasia.[3]

Elämänsä viimeisinä vuosina hän pilkkasi erilaisia ​​kirjallisuusliikkeitä Venäjällä ja huomasi lopulta olevansa eristyksissä koko kirjallisesta maailmasta. Hän poistui Moskovasta enää vain viettämään kesää Voronežissa sijaitsevaan kartanoonsa. Hänen vuonna 1852 julkaisemansa teoksen Onnellinen nainen, Stšastlivaja ženštšina (ven. Счастливая женщина) voidaan nähdä yhteiskuntakritiikkinä yläluokan naisen tyhjää elämää kohtaan.[1] Vielä vuonna 1857 Nikolai Ogarjov kirjoitti hänestä runon.

Perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisön lähes unohtama kreivitär Jevdokija Rostoptšina kuoli kaksi vuotta sairastettuaan Moskovassa 3. joulukuuta 1858. Hänet haudattiin vanhalle Pjatnitskojen hautausmaalle Moskovan pohjoispuolelle.Salaneuvos Pavel Dmitrievitš Durnovo kirjoitti päiväkirjaansa: "Nuori kreivitär Rostoptšina kuoli Moskovassa mahasyöpään: hän tuli tunnetuksi runollisista teoksistaan ​​ja kevytmielisestä elämästään."

Syntymän 100-vuotispäivänä vuonna 1912 Venäjän naisten tasa-arvoliitto julkaisi hänestä Pietarissa postikortin. (kuva ylempänä)

Rostoptšinan syntymäpäivän 200-vuotisjuhlaa vietettiin Voronežissa joulukuussa 2012 hänestä kertovalla luentosarjalla ja julkistamalla hänestä maalattu muotokuva. Anninskin aluekeskuksen pääkirjasto nimettiin vuonna 2012 hänen mukaansa "J. P. Rostoptšinan kirjastoksi".[6]

Hänen tunnetuimmasta teoksestaan Onnellinen nainen on otettu uusintapainoksia vuonna 1991 ja vielä 2010-luvulla.[7]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: Venäläisen kirjallisuuden historia, s. Luku 3. ROMANTIIKAN KUOHUISSA KANSALLISEEN OMALEIMAISUUTEEN: 1800-1840. Runon kultainen vuosikymmen. Naiset ja romantiikan runous.. Gaudeamus, 2015, 2. painos.
  2. ↑ Lerner, Nikolai Osipovitš: Ростопчина, Евдокия Петровна; Rostopchina, Evdokia Petrovna, Русский биографический словарь; Venäjän biografinen sanakirja, osa 17. Petrograd: Pietarin keisarillinen Venäjän historiallinen seura, 1918. Teoksen verkkoversio. (venäjä) Wikiaineisto
  3. ↑ a b c d e f g Персоналии - Биографическая справка : Ростопчина Евдокия Петровна lk.vrnlib.ru. Viitattu 8.1.2023.
  4. ↑ annelinkirjoissa: Naisista, naiskirjailijoista ja miehistä Annelin kirjoissa. 14.1.2015. Viitattu 8.1.2023.
  5. ↑ Shatilov, N.I.: Lähimenneisyydestä. Изъ недавняго прошлаго. Menneisyyden ääni. Голос Минувшего, liberaali populistisen suunnan kirjallisuuden historiaa ja historiaa käsittelevä aikakauslehti, 1916, nro 9, s. 21-39. Moskova: S. P. Melgunov (1880–1956) ja V. I. Semevsky (1848–1916). Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ a b Персоналии - Биографическая справка : Ростопчина Евдокия Петровна lk.vrnlib.ru. Viitattu 8.1.2023.
  7. ↑ Jevdokija Rostoptšina: Stšastlivaja ženštšina. Moskva: AST, 2016. ISBN 978-5-17-096787-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 8.1.2023).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jevdokija_Rostoptšina&oldid=21518203”