Jacqueline Cochran
| Jacqueline Cochran | |
|---|---|
 Cochran noin vuonna 1943. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 11. toukokuuta 1906 Muscogee, Florida, Yhdysvallat |
| Kuollut | 9. elokuuta 1980 (74 vuotta) Indio, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
Yhdistynyt kuningaskunta Yhdysvallat |
| Palvelusvuodet | 1942–1970 |
| Komentajuudet |
Women’s Flying Training Detachment (1942–1943) Women Airforce Service Pilots (1943–1944) |
| Taistelut ja sodat | toinen maailmansota |
| Sotilasarvo | eversti |
| Joukko-osasto |
Air Transport Auxiliary Women’s Flying Training Detachment Women Airforce Service Pilots Air Force Reserve Command |
Jacqueline ”Jackie” Cochran Odlum (synt. Bessie Lee Pittman; 11. toukokuuta 1906 Muscogee, Florida, Yhdysvallat – 9. elokuuta 1980 Indio, Kalifornia, Yhdysvallat)[1] oli yhdysvaltalainen lentäjä ja liikenainen. Cochran tuli tunnetuksi yhtenä ilmailun naispuolisista pioneereistä ja sukupolvensa parhaista kilpalentäjistä. Sotavuosina hän johti Women Airforce Service Pilots -järjestöä, joka koulutti naisia lentämään Yhdysvaltain sotilaskoneita muissa kuin taistelutehtävissä, jotta mieslentäjiä vapautui rintamalle. Hänestä tuli vuonna 1953 ensimmäinen äänivallin rikkonut nainen, ja kuollessaan vuonna 1980 hänellä oli hallussaan enemmän nopeus-, korkeus- ja lentomatkaennätyksiä kuin yhdelläkään toisella lentäjällä koskaan.
Vaikka Cochran oli naislentäjänä uranuurtaja, myöhempinä vuosinaan hän vastusti naisten hyväksymistä sotilaskoulutukseen ja piti heidän kouluttamistaan ammattilentäjiksi ajanhukkana. Hänen perintöään ilmailulle onkin jälkikäteen pidetty ristiriitaisena.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cochran (syntymänimeltään Bessie Lee Pittman) syntyi seitsenhenkiseen perheeseen 11. toukokuuta 1906 Muscogeessa, Floridassa. Perhe kierteli Cochranin lapsuudessa Floridan ja Alabaman pieniä metsä- ja puuvillateollisuuskaupunkeja hänen isänsä työn perässä. Cochran meni kahdeksanvuotiaana Georgiassa töihin puuvillatehtaalle, ja vuoden päästä hän oli noussut muiden lasten työnjohtajaksi. Cochran jätti koulunkäynnin ja alkoi työskennellä täysiaikaisesti kerätäkseen säästöjä parempaa elämää varten. Hän sai uuden työpaikan perheeltä, joka omisti kauneudenhoitotuotteita myyviä liikkeitä, ja oppi kymmenvuotiaana muun muassa valmistamaan peruukkeja ja shampoota. Kun hänen perheensä muutti takaisin Floridaan, Cochran jäi Georgiaan ja jatkoi työntekoa. Hän sai myöhemmin paikan tavaratalon kauneussalongista Alabaman Montgomerystä.[1][2]
Cochran meni 14-vuotiaana vuonna 1921 naimisiin Robert Cochranin kanssa. Heille syntyi poika, Robert Jr. Cochran, jonka Cochran jätti vanhempiensa hoitoon ja palasi töihin Montgomeryyn. Robert Jr. kuoli vuonna 1925, ja hautajaisissa käytyään Cochran lähti New Yorkiin aloittaakseen uuden elämän. Hän alkoi käyttää nimeä Jacqueline Cochran, kertoi tapaamilleen ihmisille olevansa orpo ja valinneensa nimen puhelinluettelosta. Julkisuudessa Cochran ei tunnustanut perhettään enää koko loppuelämänsä aikana, vaikka lähettikin heille rahaa ja piti yhteyttä. Aviomiehestään Robertista hän erosi vuonna 1927.[1][2]
New Yorkissa Cochran hankki työpaikan Saks Fifth Avenuen Antoine de Paris -kauneussalongista. Talvikaudet hän vietti yhtiön Miamin-salongissa. Siellä hän tapasi tulevan aviomiehensä, sijoittaja Floyd Odlumin. Hän kertoi Odlumille harkinneensa uranvaihtoa kosmetiikkavalmistajan kiertäväksi myyntiedustajaksi, ja Odlum ehdotti tälle lentämistä matkustusmuotona. He löivät vetoa: mikäli Cochran saisi hankittua lentolupakirjan kuuden viikon lomansa aikana, Odlum lupasi maksaa kulut. Hän sai lentolupakirjansa 17. elokuuta 1932 kolmen viikon koulutuksen jälkeen.[1][2] Cochran ja Odlum menivät naimisiin vuonna 1936.[3]
Vuonna 1935 Cochran perusti oman kosmetiikkamerkkinsä, Jacqueline Cochran Inc:n, jota Odlum oli mukana rahoittamassa. Merkin tunnuslauseena oli Wings to Beauty (suom. Siivet kauneuteen). Hän avasi kosmetiikkaliikkeet Chicagoon, Los Angelesiin ja New Yorkin Fifth Avenuelle ja lensi ympäri maata toimittamassa tuotenäytteitä ja rakentamassa jakeluverkostoa. Ulkonäkö oli Cochranille tärkeä, ja aina lennon jälkeen hän korjasikin ensin meikkinsä ja kampasi hiuksensa. Hän myös kehitti kosteusvoiteen lievittämään korkealla lentämisen aiheuttamaa ihon kuivumista.[2][4]
Cochran oli jo lentoharrastuksensa alusta lähtien ollut kiinnostunut kilpalentämisestä. Käytyään lisäkoulutuksia ja saatuaan mittarilentokelpuutuksen ja kaupallisen lentolupakirjan hän osallistuikin 1930-luvun aikana niin moneen lentokilpailuun kuin pystyi. Hänen ensimmäinen kilpailunsa oli vuoden 1934 MacRobertson Air Race Lontoosta Melbourneen, joka kuitenkin päättyi hänen osaltaan keskeytykseen Bukarestissa teknisen vian vuoksi. Vuonna 1935 hänestä tuli ensimmäinen Bendix Transcontinental Air Raceen osallistunut nainen. Vuonna 1937 hän sijoittui kilpailun kolmanneksi ja voitti sen vuonna 1938. Kilpailuosallistumiset tekivät hänestä tunnetun ajan lentäjien keskuudessa. Hänen ystäviinsä kuului muun muassa Amelia Earhart. Cochran oli myös aktiivinen toimija ilmailujärjestöissä, kuten National Aeronautical Associationissa ja naispuolisten ammattilentäjien Ninety-Nines-järjestössä. 1940-luvun alkuun tultaessa hän oli myös tehnyt useita nopeusennätyksiä ja kuului Yhdysvaltain menestyneimpiin ja tunnetuimpiin naislentäjiin.[5][4][1][3]
Sotavuodet ja WASP
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolan antauduttua Saksalle syyskuussa 1939 Cochran kirjoitti Eleanor Rooseveltille ja ehdotti, että naislentäjät voisivat auttaa kansallista puolustusta lentämällä esimerkiksi siirto-, ambulanssi- ja kuljetuslentoja ja vapauttaa siten mieslentäjiä mahdollisiin taistelutehtäviin. Vaikka vastaavia järjestelyjä oli käytössä Englannissa, Saksassa ja Ranskassa, Cochranin ehdotus ei saanut kannatusta. Sen sijaan hän liittyi itse Englannissa toimineisiin vastaaviin Air Transport Auxiliary -joukkoihin (ATA) ja lensi Englantiin osana Lend-Lease-ohjelmaa toimitettavalla pommikoneella osoittaakseen naisten hyödyllisyyden siirtolentäjinä. Hänen tehtävänään ATA:ssa oli rekrytoida ohjelmaan mukaan naislentäjiä Yhdysvalloista.[2][5][6]
Oltuaan neljä kuukautta ATA:ssa Cochran kuuli, että Yhdysvalloissa oli toisen tunnetun naislentäjän, Nancy Harkness Loven, johdolla koottu joukko naisia lentämään siirtolentoja, Women’s Auxiliary Ferrying Squadron (WAFS). Cochran palasi Yhdysvaltoihin ja ehdotti kenraali Henry Arnoldille, että Loven kokeneista lentäjistä koostuneen siirtolentojoukon rinnalle perustettaisiin toinen ryhmä, joka tarjoaisi naisille lentokoulutusta. Ehdotus hyväksyttiin, ja Cochranin johdolla perustettiin 16. marraskuuta 1942 Women’s Flying Training Detachment (WFTD). Vaikka molemmat ryhmät tekivät yhteistyötä asevoimien kanssa, niiden jäsenet olivat siviilejä.[2][3][7]
Ryhmien toiminta järjestettiin aluksi siten, että WFTD koulutti naisista lentäjiä, jotka sitten liittyivät WAFS:ään. Ohjelmat osoittautuivat toimiviksi, ja pian naislentäjien määrä asevoimien tehtävissä kasvoi niin, että kahden erillisen ohjelman ylläpito alkoi olla epäkäytännöllistä. Niinpä kenraali Arnold ilmoitti 5. heinäkuuta 1943 ohjelmien yhdistämisestä Women Airforce Service Pilots -nimen (WASP) alle. Cochranista tuli uuden ohjelman johtaja. WASP koulutti kaikkiaan 1 074 lentäjää, ja kaikkiaan ohjelmissa oli mukana 1 100 naista, jotka toimivat 126 eri tukikohdassa. Ohjelma lakkautettiin 20. joulukuuta 1943, kun Euroopan sotatilanteen parannuttua mieslentäjiä alkoi jälleen riittää myös siirtolentoihin. Kenraali Arnold myönsi elokuussa 1945 Cochranille Distinguished Service Medal -ansiomerkin, ja hänestä tuli ensimmäinen kyseisen tunnustuksen saanut nainen.[2][8]
WASP:n jälkeen Cochran ryhtyi sotakirjeenvaihtajaksi Liberty-lehdelle, jonka hänen aviomiehensä oli ostanut. Hän matkusti sodan loppuvuosina Tyynellämerellä ja Euroopassa ja näki muun muassa Tomoyuki Yamashitan antautumisen ja seurasi Nürnbergin oikeudenkäyntejä.[2][3]
Sodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1946 Cochran palasi lentokilpailujen pariin. Hän osti ylijäämämyynnistä P-51 Mustangin, sijoittui vuoden 1946 Bendix-kilpailussa toiseksi ja teki naisten lentonopeusennätyksen. Kun naisten annettiin vuonna 1948 liittyä asevoimiin, Cochranista tehtiin ilmavoimien reservin everstiluutnantti. Myöhemmin hänet ylennettiin everstiksi. Naisia tosin hyväksyttiin ilmavoimien lentäjiksi vasta vuodesta 1976, joten Cochran toimi lähinnä ilmavoimien ja NASA:n konsulttina.[2][3]
Loppuvuodesta 1952 Cochran alkoi harjoitella suihkukoneilla lentämistä tavoitteenaan rikkoa äänivalli. Häntä opasti ensimmäisenä lentäjänä ääntä nopeammin lentänyt Chuck Yeager. Cochran onnistui tavoitteessaan 18. toukokuuta 1953, jolloin hän ylitti Mach 1 -nopeuden Canadair Sabre -koneella. Maassa olleet todistajat eivät tosin kuulleet tästä syntynyttä yliäänipamausta, joten Cochran toisti lentonsa vielä samana päivänä. Hänestä tuli ensimmäinen ääntä nopeammin lentänyt nainen, ja seuraavan viikon aikana hän rikkoi Sabrella useita nopeusennätyksiä. Lopulta hänellä oli 47-vuotiaana hallussa yhtä lukuun ottamatta kaikki tärkeimmät lentonopeusennätykset.[2][3]
Seuraavina vuosina Cochran matkusteli, toimi 1958–1960 kansainvälisen ilmailuliitto FAI:n johtajana, kirjoitti Odlumin avustuksella omaelämäkertansa ja jatkoi samalla kosmetiikkamerkkinsä johtamista. Hän yritti 1950-luvulla myös siirtymistä politiikkaan. Hän tuki ystäväänsä Dwight D. Eisenhoweria tämän presidentinvaalikampanjassa ja pyrki vuonna 1956 kongressiin republikaanien edustajana. Hän voitti republikaanien esivaalit, mutta hävisi demokraattien ehdokkaalle. Vuonna 1961 Cochran rikkoi jälleen ennätyksiä Yeagerin avustuksella, tällä kertaa T-38 Talon -koneella. Hän teki uuden korkeusennätyksen, 56 071,80 jalkaa (noin 17 091 metriä), ja sai ennätyksestään FAI:n kultamitalin.[2][3][5]
Vuonna 1964 Cochran rikkoi ensimmäisenä naisena Mach 2:n rajan. Vuonna 1967 hänellä diagnosoitiin sydänsairaus, joka esti häntä lentämästä enää suihkukoneilla. Niinpä hän opetteli sen sijaan lentämään helikoptereilla ja sai lupakirjansa 61-vuotiaana. Terveydentilansa huonontumisen vuoksi hän kuitenkin lopetti lentämisen 1960-luvun loppuun mennessä, myi oman lentokoneensa ja jäi eläkkeelle ilmavoimista vuonna 1970. Vuonna 1973 Cochran ja Odlum muuttivat Kaliforniaan, jossa Odlum kuoli vuonna 1976 ja Cochran 9. elokuuta 1980.[2][3]
Kuollessaan Cochranilla oli hallussaan enemmän nopeus-, korkeus- ja lentomatkaennätyksiä kuin yhdelläkään toisella lentäjällä koskaan.[4] Luonteeltaan Cochran oli terävä, kriittinen ja itsepäinen. Vaikka Cochran oli naislentäjänä uranuurtaja, viimeisinä vuosinaan hän vastusti naisten hyväksymistä sotilaskoulutukseen. Hän piti ajanhukkana myös naisten kouluttamista ammattilentäjiksi, sillä hän arveli heidän jättävän työn saatuaan lapsia. Hänen perintöään ilmailulle onkin jälkikäteen pidetty ristiriitaisena. Hän on kuitenkin yksi 1900-luvun tunnetuimpia ja menestyneimpiä lentäjiä.[2][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Jacqueline Cochran Encyclopædia Britannica. Viitattu 2.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Martin, Kali: Wings to Beauty: Aviation Pioneer Jacqueline Cochran 26.3.2021. The National WWII Museum. Viitattu 2.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Laclede, Kiersten: Jacqueline “Jackie” Cochran United States Army National Museum. Viitattu 2.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Cochrane, Dorothy & Ramirez, P.: Meet Jacqueline Cochran 28.10.2021. National Air and Space Museum. Viitattu 2.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Jacqueline Cochran and the Women's Airforce Service Pilots (WASPs) Dwight D. Eisenhower Presidential Library, Museum & Boyhood Home. Arkistoitu 11.1.2019. Viitattu 2.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Ray, Michael: Women Airforce Service Pilots 20.3.2023. Encyclopædia Britannica. Viitattu 3.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Women Airforce Service Pilots (WASP) Women in the Army. U.S. Army. Viitattu 31.3.2023. (englanniksi)
- ↑ Wackerfuss, Andrew T.: Women's Airforce Service Pilots (WASP) Air Force Historical Support Division. Viitattu 1.4.2023. (englanniksi)
