József Mindszenty

József Mindszenty vuonna 1974.

József Mindszenty (vuoteen 1942 Pehm; 29. maaliskuuta 1892 – 6. toukokuuta 1975) oli unkarilainen kardinaali ja Esztergomin arkkipiispa. Mindszenty toimi Unkarin katolisen kirkon johtajana 2. lokakuuta 1945 – 18. joulukuuta 1973. Hän oli tunnettu kommunismin vastustaja ja uskonnonvapauden puolustaja Unkarissa.

Varhaiset vaiheet ja kirkollisen uran alku

Mindszenty syntyi vuonna 1892 Csehimindszentin kylässä Itävalta-Unkarissa (nyk. Unkarin länsirajoilla Vasin läänissä). Hänen vanhempansa József Pehm (vanhempi) ja Borbála Kovács olivat maan- ja viininviljelijöitä, isä toimi myös paikallishallinnon luottamustehtävässä kylän voutina (községbíró). Saksalaisperäisestä nimestään huolimatta József Pehmin suku oli asunut paikkakunnalla jo pitkään ja täysin unkarilaistunut. Hänellä oli viisi sisarusta, joista kolme kuoli lapsina. Käytyään alakoulun viisi luokkaa kotikylässään hän jatkoi 1903 opintojaan Szombathelyn premonstratenssien oppikoulussa ja sen jälkeen Szombathelyn hiippakunnan pappisseminaarissa.

Nuori József Pehm vihittiin papiksi 12. kesäkuuta 1915. Tammikuusta 1917 lähtien hän toimi Zalaegerszegissä oppikoulun uskonnon- ja latinanopettajana. Helmikuussa 1919 hänet nimitettiin valtiopäivävaaleja valmistelevan komitean jäseneksi mutta pian sen jälkeen pidätettiin Szombathelyssä, Unkarin neuvostotasavallan direktorio karkotti hänet toukokuussa Zalaegerszegistä ja internoi kotikyläänsä. Neuvostotasavallan kaaduttua elokuussa 1919 hän palasi Zalaegerszegiin, missä hän lokakuusta 1919 alkaen toimi kirkkoherrana ja toimitti myös Zalamegyei Újság -sanomalehteä. Kirkkoherra Pehmistä tuli paikallisen kirkollisen ja julkisen elämän näkyvä ja aktiivinen hahmo, joka 27 Zalaegerszegin vuotensa aikana perusti mm. 19 kirkkoa, 7 pappilaa, 12 koulua ja 35-paikkaisen hoivakodin.

Vuonna 1916 julkaistiin hänen ensimmäinen kirjansa, jonka aiheena oli äitiys (Az édesanya, a vallás, társadalmi kérdés és költészet tükrében ’Äiti uskonnon, yhteiskuntakysymyksen ja runouden kuvastimessa’).

Sodan aikana ja sen jälkeen

Helmikuussa 1942 kirkkoherra Pehm vaihtoi saksalaisperäisen sukunimensä nimeen Mindszenty kotikylänsä mukaan (joka puolestaan on saanut nimensä siitä, että sen kirkko ja seurakunta on omistettu ’kaikille pyhille’, mind(en) szent(ek)). 4. maaliskuuta 1944 paavi Pius XII nimitti hänet Veszprémin piispaksi, ja hänet vihittiin piispaksi Esztergomissa 25. maaliskuuta. Veszprémin piispana toimiessaan hän perusti mm. 11 uutta kyläkoulua.

Kesäkuussa 1944 Mindszenty oli organisoimassa piispojen joukkokirjettä, jolla vastustettiin juutalaisten kyydityksiä ”työleirille” (Auschwitziin). Lokakuun lopulla 1944, kun sotatoimet ulottuivat jo Tonavan länsipuoliseen Unkariin, hän muutamien muiden kirkonmiesten kanssa kirjoittamassaan muistiossa vaati taistelujen lopettamista, koska ne eivät enää palvelleet Unkarin kansan etua. Kostoksi tästä kannanotosta Veszprémin nuoliristiläishallinto halusi ottaa puolustusvoimien käyttöön Veszprémin piispanpalatsin, joka oli täynnä pakolaisia. Kun Mindszenty ei suostunut tähän, hänet useiden pappien ja pappisseminaarilaisten kanssa vangittiin 27. marraskuuta. Joulunseudun hän oli Sopronkőhidan vankilassa, sieltä hänet vietiin Sopronissa toimivaan luostariin, ja Veszprémiin hän pääsi palaamaan 20. kesäkuuta 1945.

16. elokuuta 1945 paavi nimitti hänet Esztergomin arkkipiispaksi, Unkarin katolisen kirkon korkeimpaan virkaan. Nimityskirjan hän sai Kalocsan arkkipiispan välityksellä vasta 8. syyskuuta ja useita päiviä mietiskeltyään suostui ottamaan viran vastaan. 21. helmikuuta 1946 paavi nimitti hänet kardinaaliksi.

Kommunismin vastustajana ja vankina

Sodanjälkeisessä Unkarissa vallan siirtyessä kommunistien käsiin Mindszenty pyrki vahvistamaan katolista kirkkoa ja seurakuntaelämää. Näkyvimpiä merkkejä tästä oli hänen suunnittelemansa ja elokuun 1947 ja joulukuun 1948 välillä toteuttamansa ”Neitsyt Marian vuosi” (Boldogasszony Éve), jonka tilaisuuksiin kirkkoihin ja pyhiinvaelluspaikoille kokoontui jopa satoja tuhansia katolilaisia uskovia. Paimenkirjeissään hän puolusti uskonnonvapautta, arvosteli Slovakian unkarilaisten ja Unkarin saksalaisvähemmistön karkotuksia sekä Jugoslavian unkarilaisvähemmistön joukkomurhia. Piispojen yhteisessä kirjeessä ennen lokakuun 1945 ja elokuun 1947 vaaleja hän kehotti katolilaisia äänestämään vain niitä puolueita, joiden ohjelma noudattaa evankeliumin henkeä.

26. joulukuuta 1948 hänet pidätettiin syytettynä vakoilusta, vehkeilystä Unkarin valtiota vastaan sekä valuuttakeinottelusta. Hänet vietiin pahamaineisen valtionpoliisi ÁVH:n päämajaan Andrássy útille, missä häntä kuulusteltiin ja kidutettiin. Kidutettuna hän ”tunnusti” syyllistyneensä mielikuvitukselliseen salahankkeeseen amerikkalaisten kanssa ​​Unkarin valtiota vastaan. Näihin suunnitelmiin olisi kuulunut Unkarin pyhän kruunun varastaminen, jotta Otto von Habsburg voitaisiin kruunata Unkarin kuninkaaksi, vallankumous ja kolmas maailmansota, jonka jälkeen amerikkalaisten johdolla Unkariin palautettaisiin kapitalistinen järjestelmä ja Mindszenty itse nousisi poliittiseen valtaan.

Näytösoikeudenkäynnissä 8. helmikuuta 1949 (korkeammassa oikeusasteessa 6.-9. heinäkuuta 1949) Mindszenty tuomittiin maanpetoksesta elinkautiseen vankeuteen. Tuomio herätti järkytystä kautta maailman, sen johdosta protestoivat sekä paavi Pius XII että YK:n yleiskokous. 12. elokuuta paavi erotti katolisen kirkon yhteydestä kaikki Mindszentyn tuomioon osalliset. Kuusi vuotta vankilassa istuttuaan Mindszenty heikon terveytensä takia siirrettiin vuonna 1955 kotiarestiin, ensin Püspökszentlászlóhon, sitten Felsőpetényiin.

Unkarin kansannousun käynnistyttyä lokakuussa 1956 kommunistipuolueen johto halusi viedä Mindszentyn salaiseen turvapaikkaan, mutta hän ei suostunut. 30. lokakuuta unkarilaiset sotilaat vapauttivat hänet, ja 31. lokakuuta hän palasi Budaan arkkipiispan palatsiin. Neljän seuraavan päivän aikana hän kävi neuvotteluja Unkarin katolisen kirkon asioiden järjestämisestä ja Unkariin hankittavasta humanitaarisesta avusta ja tapasi Unkarin muiden kirkkojen johtoa (poliitikkoja hän ei suostunut vastaanottamaan). Pääministeri Imre Nagyn pyynnöstä hän piti 3. marraskuuta lyhyen radiopuheen, jossa puolusti kansallisen vapaustaistelun arvoja ja porvarillista demokratiaa.

Neuvostojoukkojen hyökätessä Budapestiin Mindszenty pakeni Yhdysvaltain lähetystöön. (Hän ei hakenut Yhdysvalloilta poliittista turvapaikkaa (asylum) vaan oleskeli lähetystössä poliittisena pakolaisena (refugee), mikä merkitsee, että vastaanottajavaltio saattoi rajoittaa hänen toimintaansa ja esimerkiksi kieltää politikoinnin lähetystöstä käsin. Tästä piittaamatta Mindszenty piti lähetystöstä käsin yhteyttä ulkomaille ja lähetti myös poliittisia viestejä.)

Väliaikaiseksi aiottu oleskelu venyi lähes 15-vuotiseksi. Kádárin hallinto ei sallinut Mindszentyn palata Esztergomin arkkipiispaksi. Hän olisi suostunut lähtemään ulkomaille, mutta asetti sen ehdoksi, että Unkarin katolilaisille sallittaisiin vapaa uskonnonopetus, pappien koulutus, omien järjestöjen perustaminen ja lehtien julkaiseminen, mihin hallitus ei myöskään suostunut. Lähetystössä asuessaan Mindszenty kirjoitti muistelmansa sekä tutkielmia historiasta ja kirkkohistoriasta.

Lopulta Vatikaani suostui ottamaan Mindszentyn vastaan sillä ehdolla, että hän luopuisi arkkipiispan virastaan ja kieltäytyisi kommentoimasta tuomiotaan, vankeuttaan ja Unkarin oloja. Vatikaanin lähettiläät hyväksyivät ehdot (Mindszentyn mukaan hänen tietämättään), ja paavi Paavali VI:n pyynnöstä Mindszenty 28. syyskuuta 1971 lopulta muutti lähetystöstä Roomaan.

Mindszentyn oman näkemyksen mukaan Yhdysvallat ja Vatikaani siis painostivat hänet poistumaan lähetystöstä. Tapahtumien diplomaattiset käänteet olivat kuitenkin mutkikkaammat, ja voidaan väittää, että Mindszenty itse käynnisti prosessin yrittämällä järjestää muistelmiaan länteen julkaistavaksi. Vatikaani ja Yhdysvallat eivät halunneet ottaa sitä riskiä, että Mindszenty poistuessaan lähetystöstä joutuisi Unkarin hallituksen voimatoimien kohteeksi ja vaivalla rakennettu ulkopoliittinen tasapaino järkkyisi. Kuitenkin yhtä lailla ongelmallista kaikille osapuolille, myös Unkarille, olisi, jos Mindszenty kuolisi lähetystössä oleskellessaan ja hänen muistelmansa päätyisivät lännessä julki. Lopulta Mindszentyn maastamuutto onnistui Vatikaanin välityksellä siten, että hänen muistelmiensa julkaiseminen lännessä ei olisi välittömästi Yhdysvaltain vastuulla eikä rikkoisi Yhdysvaltain ja Unkarin hallituksen tekemää sopimusta.

Loppuvaiheet

Oleskeltuaan Vatikaanissa noin kuukauden Mindszenty muutti Wieniin. Sieltä käsin hän piti yhteyttä ulkomaiden unkarilaisiin katolilaisiin ja teki myös matkoja näiden pariin, Amerikkaan, Etelä-Afrikkaan, Australiaan ja Uuteen Seelantiin. Unkarin hallituksen painostuksesta paavi Paavali VI pyysi häntä luopumaan Esztergomin arkkipiispan virasta ja lopulta 18. joulukuuta 1973 julisti piispanistuimen tyhjentyneeksi. Mindszenty ei tämän jälkeen enää käyttänyt arkkipiispan titteliä mutta jatkoi kirkollista toimintaansa. 18. kesäkuuta 1974 hänet Amerikan-matkansa yhteydessä nimitettiin Dallasin yliopiston kunniatohtoriksi. Samana vuonna hänen muistelmansa esiteltiin Frankfurtin kirjamessuilla.

Keväällä 1975 hän vielä suunnitteli matkoja Pariisiin ja Skandinaviaan, kun sairastui ja pari viikkoa myöhemmin, 6. toukokuuta, kuoli Wienissä, Laupeudenveljien (Barmherzige Brüder) sairaalassa. Viimeisen toivomuksensa mukaisesti hänet haudattiin väliaikaisesti, Unkarin vapautumista odotettaessa, Mariazellin basilikaan.

Muisto, jälkimaine ja kritiikki

18. toukokuuta 1990 Unkarin Korkein oikeus julisti Mindszentyn syyttömäksi kaikkiin rikoksiin, joista häntä oli syytetty. Hänen jäännöksensä tuotiin juhlallisesti Unkariin 4. toukokuuta 1991 ja haudattiin uudelleen Esztergomin basilikan kryptaan, jonka hän itse oli jälkisäädöksessään määrännyt lopulliseksi hautapaikakseen.

Vuonna 1986 ulkomaalaiset katoliset papit käynnistivät menettelyn hänen julistamisekseen autuaaksi, ja vuonna 1994 tähän yhtyivät myös Esztergomin arkkipiispa ja Unkarin katolinen piispainkokous. Helmikuussa 2019 paavi Franciscuksen suostumuksella Mindszenty sai ”kunnianarvoisan Jumalan palvelijan” (venerabilis Dei servus) arvonimen, mutta autuaaksijulistamisen menettely oli kesäkuussa 2024 kardinaali Marcello Semeraron tiedonannon mukaan yhä kesken.

23. lokakuuta 2020 pääministeri Viktor Orbán henkilökohtaisesti avasi Zalaegerszegissä Mindszentyneum-nimisen valtiollisen museo-kulttuurikeskuksen. Mindszentystä on Orbánin Unkarissa tullut valtiollisen muistopolitiikan keskeisin kirkonmies, jonka varjoon jäävät monet muut diktatuureja vastustaneet Unkarin kirkkojen vaikuttajat ja jonka muiston vaalimiseen on sijoitettu huomattavia summia.

Historiantutkija Krisztián Ungváryn mukaan Mindszentyn ”myytillä” on kuitenkin pimeä puolensa. Hän ei ollut ihmisoikeustaistelija vaan kiihkonationalisti, jota eivät kiinnostaneet muut kansat tai Unkarin vähemmistökansallisuuksien saati toisten uskontokuntien oikeudet. Hänen nimityksensä piispaksi oli Ungváryn mukaan "työtapaturma", sillä katolisen kirkon sisälläkin hänen autoritaarinen omavaltaisuutensa ja jäykkä kompromissikyvyttömyytensä oli herättänyt vastustusta. Toisin kuin väitetään, hän ei – toisin kuin monet muut Unkarin katolisen kirkon toimijat – toisen maailmansodan ja saksalaismiehityksen aikana juurikaan aktiivisesti pyrkinyt suojelemaan juutalaisia (lukuun ottamatta kristinuskoon kääntyneitä); useimmat kertomukset hänen teoistaan vainottujen juutalaisten pelastamiseksi eivät Ungváryn mukaan pidä täysin paikkaansa. Itse asiassa hän jo 1920-luvulta lähtien julisti avoimen antisemitistisiä ajatuksia, samastaen juutalaiset kollektiivisesti Unkarin neuvostotasavallan kommunistihallintoon ja sen hirmutöihin, ja tuki peittelemättömän antisemitististä ”Heräävien unkarilaisten yhdistystä” (Ébredő Magyarok Egyesülete). Hänen julkaisemassaan Zalamegyei Újság -lehdessä ilmestyi kirjoituksia, joissa juutalaisia nimitettiin esimerkiksi Unkarin yhteiskunnan "löyhkääväksi paiseeksi ja märkiväksi haavaksi". Fasisteja, natseja ja Unkarin nuoliristiläisiä hän ei vastustanut näiden antisemitismin vaan näiden uuspakanallisuuden ja kristinuskon vastaisuuden takia. Yhteiskunnallisena vaikuttajana Mindszenty oli äärimmäisen oikeistokonservatiivinen katolilainen, joka tuki köyhiin kohdistuvaa hyväntekeväisyyttä mutta vastusti ”kristillis-sosiaalisia” tasa-arvopyrkimyksiä ja oikeudenmukaisempien yhteiskuntarakenteiden vaatimuksia. Ungváryn mukaan Mindszentyn toiminta ei myöskään edistänyt hänen kansansa yhtenäisyyttä eikä auttanut hänen omaa kirkkoaan vaan päinvastoin tuotti niille vahinkoa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta József Mindszenty Wikimedia Commonsissa