Ivan Jelagin

Ivan Jelaginin muotokuva, Jean-Louis Voille’in maalaus 1789

Ivan Perfiljevitš Jelagin (ven. Ива́н Перфи́льевич Ела́гин); (30. marraskuuta [J: 11. joulukuuta] 1725 Pietari, Venäjän keisarikunta – 22. syyskuuta [J: 3. lokakuuta] 1793 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen kirjailija, teatterivaikuttaja ja historioitsija.

Suku, koulutus ja virkaura

Ivan Jelagin syntyi aateliseen sotilasperheeseen. Hän oli Pietarin Kadettikoulun kasvatti, opiskeli maasotakoulussa vuosina 1738–1743 ja palveli sen jälkeen armeijassa yleten everstiksi vuonna 1757. Jelagin tunsi läheisesti tulevan keisarinna Katariina II:n, minkä johdosta hänet vuonna 1759 karkotettiin Kazanin lähellä sijainneelle maatilalleen. Katariinan noustua valtaan vuonna 1762 Jelaginista tuli valtioneuvos ja yksi keisarinnan uskotuista sekä hänen sihteerinsä. Vuonna 1767 hänet nimitettiin salaneuvokseksi ja vuonna 1782 ylikamariherraksi. Vuodesta 1770 lähtien hän oli senaattori.

Kirjallinen ura

Jelaginin kirjallisen toiminnan alku liittyy Aleksandr Sumarokoviin, jota hän vuonna 1748 auttoi tämän ensimmäisten tragedioiden julkaisemisessa. Jelaginin vuonna 1753 kirjoittama Epistola k g. Sumarokovu (”Epistola herra Sumarokoville”) herätti laajaa keskustelua aikansa kirjailijapiireissä. Sumarokovia ylistävä teos oli suunnattu ranskalaisvaikutusta vastaan ja se voitiin tulkita myös keisarinna Elisabetin hovin arvosteluksi. Mihail Lomonosovn, Vasili Trediakovskin ja näiden kannattajien pilkasta huolimatta Jelagin jatkoi Sumarokovin koulukunnan puolustamista muun muassa Ježemesjatšnoje sotšinenije -lehdessä.

Vuosina 1756–1758 Jelagin julkaisi kääntämänsä Antoine François Prévostin romaanin Mémoires et aventures d’un homme de qualité, jolla oli huomattava vaikutus venäjänkielisen proosan kehitykseen. Hänellä oli myös päärooli Katariina II:n lähipiireineen vuonna 1767 tekemässä Jean-François Marmontelin Bélisairen käännöksessä. Monet kirjailijan runot ja proosateokset levisivät käsikirjoituksina.

Ivan Jelagin nousi komedian johtavaksi nimeksi seuratessaan Sumarokovia teatterinjohtajana vuonna 1766. Hänen ympärilleen muotoutuneessa teatteria ja näytelmäkirjallisuutta harrastavassa piirissä tehtiin eurooppalaisista tapakomedioista vapaita käännöksiä, joissa näytelmät muokattiin venäläiseen ympäristöön sopiviksi. Juoniaines säilyi samana, mutta henkilöhahmojen nimet ja tavat venäläistettiin. Denis Diderot'n draamauudistuksen esikuvan mukaan henkilöhahmot ja tapahtumat vaihtuivat ruhtinaista ja ylhäisistä historiallisista henkilöhahmoista aikalaisyleisön edustaman yhteiskuntaluokan elämänpiiriin. Erityisesti Jelaginin piirin Bogdan Jeltšaninov (1744-1770) oli tunnettu Diderot'n kääntäjä. Ensimmäinen täyspitkä viisinäytöksinen venäjänkielinen komedia oli Jelaginin piiristä tulleen Vladimir Lukinin (1737-1794) Mot ljubovju ispravlennyi ('Rakkauden parantama tuhlari', 1765). Lukinin näytelmä vakiinnutti proosamuotoisen näytelmäkirjallisuuden aseman Venäjällä ja kasvatti sentimentaalisen draaman suosiota.

Jelaginilla oli huomattava osa venäläisen teatterin kehityksessä. Vuonna 1757 hän käänsi venäjäksi Molièren näytelmän Ihmisvihaaja. Sumarokovin eron jälkeen Jelaginista tuli hoviteatterin kuraattori, jonka ympärille kerääntyneet nuoret dramaturgit pyrkivät sovittamaan länsieurooppalaiset näytelmät Venäjän oloihin. Jelagin itse laati Ludvig Holbergin Jean de Francen pohjalta suositun komedian Russki frantsuz (”Venäläinen ranskalainen”), ensiesitys oli vuonna 1764. Sumarokovin kanssa riitautunut Jelagin toimi vuosina 1766–1779 Keisarillisten draama- ja musiikkiteatterien johtajana, ja hänen aikanaan perustettiin myös Pietarin julkinen teatteri vuonna 1774 ja teatteriopisto vuonna 1779 sekä rakennettiin Kolomnan kaupunginosassa sijainnut Suuri eli Kamennyi-teatteri vuonna 1783. Jelaginin kirjallisesta tuotannosta tunnetaan näiltä vuosilta vain Joachim Wilhelm von Brawen tragedian Der Freigeist käännös, mutta mahdollisesti hän toimi myös keisarinnaa myötäilevän Vsjakaja vsjatšina (ven. Всякая Всячина, "Kaikenlaisia asioita") -lehden julkaisijana sekä korjaili Katariina II:n kirjoituksia.

1770-luvun alussa Jelaginista tuli yksi venäläisten vapaamuurarien johtajista. Hän keskeytti toimintansa Nikolai Novikovin vainon yhteydessä vuonna 1784, mutta jatkoi sitä uudelleen vuonna 1786. Samaan aikaan hän näyttää menettäneen Katariina II:n suosion. Jelagin näki vapaamuurariuden keinona taistella ranskalaista deististä filosofiaa vastaan, mutta Katariina piti sitä merkkinä siitä, että mies oli tullut hulluksi.

Perintö

Venäjän akatemiaa perustettaessa Jelagin valittiin yhdeksi sen ensimmäisistä jäsenistä. Hän teki myöhemmin toteutuneet ehdotukset venäjänkielen sanakirjan Slovar Akademii Rossijskoi (ven. Словарь Академии Российской, 1789–1794) sekä retoriikan ja poetiikan oppikirjan laatimiseksi, mutta keskittyi itse historian tutkimiseen. Lähinnä sekundäärilähteisiin perustuva tyyliltään kaunokirjallinen Opyt povestvovanija o Rossii (”Hahmotelma kertomukseksi Venäjästä”) ilmestyi osittain Moskovassa vuonna 1803. Räikeitä asiavirheitä ja mielikuvituksellisia hypoteeseja sisältävän teoksen tyrmäsivät muun muassa August Ludwig von Schlözer ja Nikolai Karamzin.

Aikalaisten lausunnot Jelaginista ovat ristiriitaisia. Laajan oppineisuuden ja vieraanvaraisuuden ohella he panivat merkille tämän ylimielisyyden, mahtailun ja oman edun tavoittelun, jotka liittyivät Katariina II:n ja hänen suosikkiensa kohtuuttomaan mielistelyyn. Ivan Jelaginista juontuu Pietarin Mistulansaaren rinnakkaisnimitys Jelagininsaari. Saarella on myös Jelaginin 1780-luvulla rakennuttama palatsi.