Mihail Lomonosov

Mihail Lomonosov, G. C. Prenner 1750-luku

Lomonosovin suurin mosaiikki kuvasi Pultavan taistelua. Yksityiskohta.

Lomonosovin hauta Pietarissa

Mihail Vasiljevitš Lomonosov (ven. Михаи́л Васи́льевич Ломоно́сов, 19. marraskuuta (J: 8. marraskuuta) 1711 Mišaninskaja (nyk. Lomonosovo), Arkangelin kuvernementti – 15. huhtikuuta (J: 4. huhtikuuta) 1765 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen akateemikko, kirjailija ja tieteentekijä, joka vaikutti merkittävästi maansa kirjallisuuteen, koulutukseen ja tieteeseen. Häntä kutsutaankin joskus ”Venäjän Da Vinciksi”.^lähde? Häntä pidetään modernin venäläisen runouden luojana ja venäjän kirjakielen uudistajana. Hän oli tieteen ja kulttuurin moniottelija, suurmies, jonka mukaan on nimetty oppilaitoksia ja metroasemia.

Tausta ja koulutus

Lomonosov syntyi valistuneen kalastajan poikana Arkangelin eteläpuolella sijaitsevassa Deniskovkan kylässä. Hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo lapsena, vaikka haasteena tuolloin oli, että kirjakielenä käytettiin varsin mutkikasta kirkkoslaavia.

Vuonna 1730 hän aloitti opiskelun Moskovassa Slaavilais-kreikkalais-latinalaisessa akatemiassa, jossa hänen talonpoikainen syntyperänsä jouduttiin salaamaan. Opiskelut jatkuivat Tiedeakatemian puheenjohtajan Johann von Korffin ansiosta vuosina 1736–1741 Saksan Marburgissa ja Freiburgissa, joissa hän perehtyi moniin eri tieteenaloihin opiskelemalla mm. kaivostoimintaa, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, filosofiaa, ranskaa, miekkailua ja tanssia. Marburg oli Lomonosovin mielenkiinnon kohteena, koska siellä opiskeli myös saksalainen valistusfilosofi Christian Wolff.

Saksassa hän meni toukokuussa 1740 avioliittoon vuokraemäntänsä, panimonomistajan lesken tyttären Elizabeth Christina Zilchin (1720-1766) kanssa ja pakeni Preussin armeijasta. Heidän tyttärensä Katariina (1739-1743) oli syntynyt edellisenä syksynä. Poika Ivan kuoli vuoden ikäisenä Marburgissa 1742. Toinen tytär Pietarissa syntynyt Jelena Mihailovna Lomonosova (1749-1772) meni naimisiin Aleksei Aleksejevitš Konstantinovin, keisarinna Katariina II:n kotikirjastonhoitajan kanssa.

Tieteentekijä

Lomonosov palasi Venäjälle vuonna 1741 Venäjän tiedeakatemian jäseneksi. Vuonna 1745 hänet nimitettiin kemian professoriksi Venäjän tiedeakatemiaan, toisena venäläissyntyisenä Vasili Trediakovskin ohella. Uraauurtavilla tutkimuksillaan hän rikastutti lähes kaikkia tieteenaloja ja hänen saavutuksiaan on verrattu Isaac Newtonin ja Antoine Lavoisierin saavutuksiin. Hän perusti Venäjän ensimmäisen kemian laboratorion, teki sähkömagneettisia kokeita, harjoitti tähtitiedettä, kokeili lasinvalmistusta sekä mosaiikkitaiteen tekoa. Hänet valittiin 1760-luvulla Ruotsin kuninkaallisen akatemian ja Bolognan Akatemian jäseneksi.

Lomonosov pyrki Venäjän kansan valistamiseen ja sen sivistystason nostamiseen sekä maan tieteen kohottamiseen länsimaisen tieteen tasolle. Tieteellisen toiminnan malli kopioitiin lännestä Pietari Suuren esikuvan mukaisesti. Lomonosov halusi kuitenkin tehdä kehittämistyön venäläisin voimin ja näki paljon vaivaa saadakseen tiedeakatemian henkilöstön venäläiseksi.

Nykyisin Moskovassa toimii Lomonosovin yliopisto (koko nimeltään M. V. Lomonosoville nimetty Moskovan valtionyliopisto), jonka vanha päärakennus on vuodelta 1793.

Kirjakielen kehittäjä

Lomonosov oli venäjän kirjakielen uudistaja ja kirjallisuuden isä, joka aloitti laajemman venäjän kielen tutkimuksen. Hän loi teorian venäjän kielen kolmesta tyylistä, joka lähensi kirjakieltä kansankieleen. Hän pyrki vähentämään kirkkoslaavista kulkeutunutta ainesta kirjakielessä ja lisäämään venäjän puhekielen vaikutusta siihen.

Lomonosovin linjauksen mukaan oli olemassa kirkkoslaaviin viittaava niin sanottu ylätyyli, jota tuli käyttää juhlarunoissa ja tärkeissä proosateksteissä. Keskityyliä taas tuli käyttää draamoissa, elegioissa ja virallisissa kirjeissä. Alatyyliä hallitsi puhekielisyys ja sitä käytettiin komedioissa, epigrammeissa ja arkisissa proosateksteissä. Tämä linjaus pysyi kirjakielessä noin sadan vuoden ajan, kunnes seuraava uudistus edelleen vähensi kirkkoslaavin vaikutusta.

Venäläiseen runouteen hän valitsi syllabotonisen eli sanapainoon pohjautuvan runomitan, joka oli luontevampi kuin aikaisempi, latinasta kopioitu runomitta. Hän oli itsekin runoilija, joskaan hänen runoutensa ei aikojen saatossa ole pysynyt suosiossa. Hänen näkemyksenä perustuivat Trediakovskin aloittamaan runokielen uudelleenajatteluun.

Runot perustuvat valistusajan muotokieleen ja monet niistä ovat keisariparin kunniaksi tehtyjä tilaustöitä. Vielä huonommin onnistuivat monet ylätyylin jäljittelijät, jotka käyttivät runoissaan liian teennäistä ja latteaa tyyliä, joka oli oppimattomalle kansalle käsittämätöntä. Lomonosov kuitenkin loi kirjakielelle pohjan, jolle seuraava kirjallinen sukupolvi rakensi huipputason kaunokirjallisuutta.

Teokset

• Kirje venäläisen runouden säännöistä (Pismo o pravilah rossijskogo stihotvortsva) 1739, uudelleen julkaistu 1751
• Lyhyt retoriikan ohjekirja (1743)
• Retoriikka (Ritorika) 1748
• Venäjän kielioppi (Rossiskaja grammatika) 1755
• Esipuhe kirkollisten kirjojen hyödystä venäjän kielelle (Predislovie o polze knig tserkovnyh v rossijskom jazyke) 1758
• Oodit, kaunokirjallisuus yhteensä 20 kpl (Kootut teokset julkaistu 1950-1957, 9 nidettä)
• Runoja: Hotinin valloitukselle “Na vzyatiye Khotina” (1735-1739), Suurten revontulien aiheuttamia iltamietteitä Jumalan suuruudesta “Vetšerneje razmyšlenije o Božijem velitšestve pri slutšaje velikogo severnogo sijanija” (1743) ja Aamumietteitä Jumalan suuruudesta “Utrenneje razmyšhenije o Božijem velitšestve” (1743).

• Lomonosov Venäjän ja Neuvostoliiton postimerkeissä
• 
  1955
• 
  1956
• 
  1986
• 
  2004
• 
  2011
• 
  1925 год
• 
  1945 год
• 
  1961 год
• 
  1961 год
• 
  1961 год

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mihail Lomonosov Wikimedia Commonsissa