Italia osallistui Eurovision laulukilpailuun ensimmäistä kertaa vuonna 1956. Se piti 13 vuoden tauon vuosien 1997 ja 2011 välillä. Sitä ennen maa oli jättänyt välistä vuosien 1981, 1982, 1986, 1994, 1995 ja 1996 kilpailut.
Italia on voittanut Eurovision laulukilpailun kolmesti. Parhaan pistemäärän maalle toi vuoden 2021 edustaja Måneskin kappaleella ”Zitti e buoni”. Maa keräsi 524 pistettä voittaen kilpailun.[1]
Italian edustuskappaleet ovat olleet kokonaan italiankielisiä lukuun ottamatta vuosia 1991, jolloin laulettiin napolin kielellä, sekä vuosia 1976 ja 2011 jolloin kappaleissa käytettiin sekä italiaa että englantia. Vuoden 2012 kappale oli lähes kokonaan englanniksi lukuun ottamatta pari lausetta italiaa. Vuoden 2016 kappale "No Degree of Separation" esitettiin lähes kokonaan italiaksi lukuun ottamatta paria lausetta englantia, josta kappaleen nimi tulee. San Remon musiikkifestivaaleilla kappale esitettiin kokonaan italiaksi nimellä "Nessun Grado di Separazzione".
Huom! Vuosien 1956–1974 pisteet
eivät ole vertailukelpoisia vuodesta 1974 eteenpäin olevien pisteiden kanssa erilaisten pisteytysjärjestelmien vuoksi.
Vuosien 1975–2015 pisteet eivät ole vertailukelpoisia vuodesta 2016 eteenpäin olevien pisteiden kanssa erilaisen pisteytysjärjestelmän vuoksi.
| Vuosi
|
Artisti
|
Kappale
|
Sijoitus
|
Pisteet
|
| 1956
|
Franca Raimondi
|
Aprite le finestre
|
2
|
-
|
Kullakin televisioyhtiöllä oli kaksi tuomaria kilpailupaikalla. Äänestystapa on tuntematon.
|
| 1956
|
Tonina Torrielli
|
Amami se vuoi
|
2
|
-
|
| 1957
|
Nunzio Gallo
|
Corde della mia chitarra
|
6
|
7
|
Kunkin televisioyhtiön tuomaristossa oli 10 jäsentä. Jokainen antoi 1 pisteen parhaimmaksi katsomalleen laululle.
|
| 1958
|
Domenico Modugno
|
Nel blu dipinto di blu
|
3
|
13
|
| 1959
|
Domenico Modugno
|
Piove
|
6
|
9
|
| 1960
|
Renato Rascel
|
Romantica
|
8
|
5
|
| 1961
|
Betty Curtis
|
Al di là
|
5
|
12
|
| 1962
|
Claudio Villa
|
Addio, addio
|
9
|
3
|
Kullakin televisioyhtiöllä käytössään pisteet 3-2-1 kolmelle parhaimmaksi katsomalleen laululle.
|
| 1963
|
Emilio Pericoli
|
Uno per tutte
|
3
|
37
|
Kunkin televisioyhtiön tuomaristolla oli käytössään pisteet 5-4-3-2-1.
|
| 1964
|
Gigliola Cinquetti
|
Non ho l’età
|
1
|
49
|
10-henkisten tuomaristojen käytössä olivat pisteet 5-3-1.
|
| 1965
|
Bobby Solo
|
Se piangi, se ridi
|
5
|
15
|
| 1966
|
Domenico Modugno
|
Dio come ti amo
|
17
|
0
|
| 1967
|
Claudio Villa
|
Non andare più lontano
|
11
|
4
|
Kullakin televisioyhtiöllä käytössään vapaavalintaisesti 10 pistettä. Tästä vuodesta alkaen tuomaristoissa piti olla puolet alle ja puolet yli 30-vuotiaita.
|
| 1968
|
Sergio Endrigo
|
Marianne
|
10
|
7
|
| 1969
|
Iva Zanicchi
|
Due grosse lacrime bianche
|
13
|
5
|
| 1970
|
Gianni Morandi
|
Occhi di ragazza
|
8
|
5
|
Kunkin televisioyhtiön tuomaristossa oli 10 jäsentä. Jokainen antoi 1 pisteen parhaimmaksi katsomalleen laululle.
|
| 1971
|
Massimo Ranieri
|
L'amore è un attimo
|
5
|
91
|
Kunkin televisioyhtiön kahden tuomarin oli annettava jokaiselle laululle pisteitä arvosteluasteikolla 5-1.
|
| 1972
|
Nicola di Bari
|
I giorni dell'acrobaleno
|
6
|
92
|
| 1973
|
Massimo Ranieri
|
Chi sarà con te
|
13
|
74
|
| 1974
|
Gigliola Cinquetti
|
Sì
|
2
|
18
|
Kullakin televisioyhtiöllä oli käytössään yhteensä 10 pistettä. Minimi oli 1, maksimi 5.
|
Vuonna 1975 kehitettiin uusi äänestyskäytäntö. Jokaisesta osallistujavaltiosta annetaan ääniä 10 parhaimmalle esitykselle. Parhaalle esitykselle annetaan 12 pistettä, toiselle 10 pistettä ja seuraaville pisteet 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1.
Vuonna 2008 päätettiin ottaa käyttöön kahden semifinaalin järjestelmä, jossa suurimmat rahoittajamaat ja edellisen vuoden voittaja ovat automaattisesti finaalissa. Kaikki muut valtiot kilpailevat finaalipaikasta kahdessa semifinaalissa, joista jatkoon pääsee yhteensä 20 maata. Vuosina 2004–2010 Espanja, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa pääsivät automaattisesti finaaliin. Italia palasi kisoihin vuonna 2011 ja isona rahoittajamaana on automaattisesti finaalissa.[2]
Vuosina 1956–1998 Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä.[3] Italian kappaleet esitettiin ilman orkesterisäestystä vuosina 1979 ja 1988.
Italian kapellimestarit
1956–1997
|
| Vuosi
|
Nimi
|
| 1956
|
Gian Stellari
|
| 1957
|
Armando Trovajoli
|
| 1958
|
Alberto Semprini
|
| 1959
|
William Galassini
|
| 1960
|
Cinico Angelini
|
| 1961
|
Gianfranco Intra
|
| 1962
|
Cinico Angelini
|
| 1963
|
Gigi Cichellero
|
| 1964
|
Gianfranco Monaldi
|
| 1965
|
Gianni Ferrio
|
| 1966
|
Angelo Giacomazzi
|
| 1967
|
Giancarlo Chiaramello
|
| 1968
|
| 1969
|
Ezio Leoni
|
| 1970
|
Mario Capuano
|
| 1971
|
Enrico Polito
|
| 1972
|
Gianfranco Reverberi
|
| 1973
|
Enrico Polito
|
| 1974
|
Gianfranco Monaldi
|
| 1975
|
Natale Massara
|
| 1976
|
Maurizio Fabrizio
|
| 1977
|
| 1978
|
Nicola Samale
|
| 1980
|
Del Newman
|
| 1983
|
Maurizio Fabrizio
|
| 1984
|
Giusto Pio
|
| 1985
|
Fiorenzo Zanotti
|
| 1987
|
Gianfranco Lombardi
|
| 1989
|
Mario Natale
|
| 1990
|
Gianni Madonini
|
| 1991
|
Bruno Canfora
|
| 1992
|
Marco Falagiani
|
| 1993
|
Vittorio Cosma
|
| 1997
|
Lucio Fabbri
|
[4]
Kilpailut vuosittain
Yliviivattu vuosiluku tarkoittaa, että kilpailua ei järjestetty kyseisenä vuonna.
Isäntäkaupungit
Yliviivattu kaupunki tarkoittaa, että kilpailua ei järjestetty kyseisenä vuonna.
.svg){kind=small}